-

henkilöt: Wassily Kandisky (1866-1944)

Kandinsky oli venäläinen taidemaalari, joka syntyi Moskovassa 1866. Hän opiskeli taidetta Mnichissä 1896-1900. Vuosisadan ensimmäisen vuosikymmenen lopulla hän matkusti Pariisiin ja vaikuttui fauvistien ja postimpressionistien töistä. Muutamia vuosia myöhemmin hän alkoi maalata teoksia, joita pidetään modernin taiteen ensimmäisinä täysin abstrakteina maalauksina.

Vuonna 1911 Kandinsky, Franz Marc ja muutamat muut saksalaiset expressionistit perustivat ryhmän nimeltä Der Blaue Reiter. Kandinskyn seuraavana vuonna julkaistu abstraktivismia teoreettisesti käsittelevä kirja teki taiteilijan ajatuksia tunnetummaksi. Hänen maalaustaiteensa linkittyi usein muihin taiteenlajeihin, erityisesti musiikkiin. Erityisen läheinen hän oli säveltäjä Schönbergin kanssa - Kandinsky yritti tavoittaa maalauksissaan sitä, mitä Schönberg oli saanut aikaan atonaalisella musiikillaan.

Kandisky opetti Moskovan taideakatemiassa kolme vuotta 1910- ja 1920-luvun vaihteessa ja sitten Bauhausissa 1922-1933.

Kandinsky uskoi että värillä oli suora vaikutus sieluun ja sen kykeni kuvailemaan musiikkitermein. Kandinsky yhdisti keltaisen kolmioon (korkein älykkyys), punaisen neliöön (ylpeys, viha, sensuaalisuus), sinisen ympyrään (korkea henkisyys, yleville ajatuksille omistautuminen, uskonnollinen tunne).



[note: Kirja Taiteen henkisestä sisällöstä (julkaistu 1911, suomennettu 1981) on vaikuttanut paljon nykytaiteen kehitykseen.]

[Henkilöitä värien historiassa]