-

Lähi-itä, Keski-Itä, Kaukaasia

+muinainen Persia, Foinikia, Kaana

[Katso myös arabialaiset ,värinimiä iranilaisissa kielissä, värinimiä hepreassa, värinimiä arabiassa, kuolleiden kielien värinimiä]

Lähi-itä = Lounais-Aasia = Etu-Aasia + Keski-itä: heprealaiset, (Arabia, kts. arabialaiset), Irak, Iran, Afganistan; Syyria, Jordania, Libanon, Israel, Turkki
Kaukaasia: kalmukit, nokait, tserkessit, osseetit, tsetseenit, lezgit, gruusialaiset, imerit, armenialaiset

yleistä

foinikialaiset, Israel, Kaana, persialaiset - Iran, Syyria, Turkki

värit: musta, harmaa, valkoinen, vaaleanpunainen, punainen, sininen, vihreä, keltainen, oranssi, ruskea

väriaineet ja pigmentit: musta, valkoinen, punainen, sininen, vihreä, keltainen, oranssi, ruskea

pukeutuminen ja värjäys: musta, valkoinen, punainen, sininen, vihreä, keltainen, oranssi

[Lue myös: iranilaiset kielet, turkkilaiset kielet, Keski-Aasia: Mongolia, Mesopotamia, Raamattu]

yleistä

600-luvulla islamin usko levisi tehokkaasti Arabiasta muualle Lähi-itään. Islamin taide periytyi arabialaisesta taiteesta, mutta pian siihen sekoittui elementtejä myös muiden islamistuvien maiden taiteesta. 1000-luvulla Turkissa valtaan tulleet seldzukit hallitsivat suurta osaa islamisesta taiteesta 1200-luvulle saakka, jonka jälkeen tilalle tulivat mongolit.

Lähi-idän alueella on sijainnut tärkeitä kauppapaikkoja idän ja lännen välillä. Sen kautta kulkivat suuret kauppareitit - Silkkitiestä lähtien. Alueen läpi on aikoinaan kuljetettu karavaaneittain arvokasta silkkiä ja muita kallisarvoisia tekstiileijä, musteita ja pigmenttejä, mausteita ja muita ylellisyystuotteita Euroopan markkinoille.

foinikialaiset

Foinikia sijaitsi nykyisen Israelin ja Libanonin alueella. Foinikialaisten valtakunta oli osa suurta Assyrian valtakuntaa, johon kuului myös Egypti ja suuri osa Välimeren maista Persianlahdelle saakka. Foinikialaiset olivat taitavia laivanrakentajia ja merenkulkijoita ja aikansa parhaimpia tutkimusretkeilijöitä - he tunsivat koko silloisen maailman. He olivat myös aikansa kuuluinta kauppakansaa. Foinikialaisten maa oli melko karu, eikä tuottanut juuri mitään, mutta foinikialaiset toivat muualta raaka-aineita, jalostivat niistä korkealaatuisia tuotteita ja myivät eteenpäin. Heidän kaupparetkensä ulottuivat luultavimmin Britanniaan asti ja faarao Nekon palveluksessa foinikialaiset merimiehet purjehtivat myös Afrikan ympäri. Kauppalaivat kuljettivat jalometallien lisäksi mm. puuvillaa Egyptistä, mausteita, kalliita kiviä, silkkiä ja parfyymeitä kaukoidästä ja villaa Arabiasta.

Pliniuksen mukaan foinikilaisia on kiittäminen myös lasinvalmistustaidosta: hänen mukaansa foinikialaiset merimiehet keksivät lasin yrittäessään valmistaa sopivaa astiaa ruoan lämmittämiseen. Tarinan totuudesta voidaan varmaan olla montaa mieltä, mutta totta on ainakin se, että Foinikia oli kuulu lasiteollisuudestaan. Lasiteollisuuden tärkein paikka lienee ollut Sidon, mutta lasia valmistettiin myös Tyyriassa ja Sareptassa. Foinikiassa valmistettiin väritöntä lasia (mm. peilit), puoliläpinäkyvää lasia (useisiin tarpeisiin valmistetut pullot ja astiat - valkoiset, keltaiset, ruskeat, siniset ja vihreät) ja posliininkaltaista läpinäkymätöntä lasia.

Tekstiiliteollisuus oli Foinikiassa huippuluokkaa. Siellä valmistettiin tekstiileitä hienosta valkoisesta villasta (Damaskuksesta), pellavasta (Egyptistä) ja myöhemmin myös silkistä (persialaisilta kauppiailta). Foinikialaiset tekstiilit olivat kuuluja koristelun monipuolisuudesta ja hienostuneisuudesta - mutta ennenkaikkea väreistään. Foinikialaiset saivat nimensä kreikkalaisilta, alunperin se johdettiin purppuraa tarkoittavasta sanasta phoinos - kreikan sana 'Phoenicia' (phoinikes) tarkoittaa kirjallisesti 'purppuran maa'. Purppuranvalmistustaito oli hallussa pitkään vain foinikialaisten hallussa. Purppuran tärkeimpiä valmistuspaikkoja oli kaupunkivaltio Tyros, joka oli tärkeä kauppa- ja teollisuuskaupunki jo 900 eKr. ja jolla oli johtoasema myös taiteessa ja tieteessä. Toinen kuuluisa värjäyskaupunki oli Sidonin kaupunkivaltio. Purppuran lisäksi foinikialaiset valmistivat myös muita väriaineita, kuten kermestä. Sekä Tyyria että Sidon olivat molemmat Silkkitien läntisiä 'päätepysäkkejä': idästä tuotu silkki saatiin värjättyä siellä.

Tyyrian raha
Tyyriasta n. 200 eaa peräisin olevassa kolikossa kuvataan, kuinka koira löytää rannalta kotilon.
Kuva: P'til Tekhelet [The Association for the Promotion and Distribution of Tekhelet / Jerusalem, Israel] luvalla

Purppuravärjäys oli myös yksi Pohjois-Afrikassa, nykyisen Tunisian alueella sijainneen Kartagon elinkeinoja. Foinikialaiset perustivat kauppakaupungin n. 800 eaa. Kartago tuhoutui puunilaissodissa, mutta roomalaiset rakensivat sen uudelleen - ja myös purppuravärjäys säilytti asemansa. Kartagosta on löytynyt useita merkkejä suurista kotilopinoista. Värjäämisen merkityksestä kertonee se, että Murex trunculus -kotilon kuva löytyi kartagolaisten sinetistä ja esimerkiksi haudoista on löytynyt kotilonkuoria.

[Lue lisää: Tyyrian purppura]

Israel + Palestiina

Värjäystaito säilyi foinikialaisten perintönä myös Israelin alueella. Kerrotaan, että Jerusalemissa oli 1100-luvulla 200 värjäyspajaa. Vuoden 1160 tienoilla monet juutalaiset värjärit muuttivat länteen päin ja alkoivat hallita Italian värjäyskauppaa.
Myöhemmin Israelin alueella viljeltiin mm. indigoa (Indigofera) ja suurimmissa kaupungeissa, joissa oli kutomiskeskuksia, oli myös värjäämöitä (Gaza, Hebron, Beerseba, Jerusalem, Nablus...)

Kaana

Kaana tunnetaan paikkana, jossa Raamatun mukaan Jeesus teki ensimmäisen ihmetekonsa. Se sijaitsi silloisessa Galileassa, nykyisen Palestiinan ja Syyrian alueella. Myös Kaanassa valmistettiin arvokasta purppuraa: Kanaanin maa merkitsee ' purppuran maata' - Foinikia tulee sanan kreikankielisestä versiosta.

persialaiset - Iran

Persia oli Iranin nimi vuoteen 1935. Muinaisen Persian kulttuuri oli hyvin korkeatasoista. Jo noin 700 vuotta ennen ajanlaskun alkua Jeriko oli suuri kauppakeskus, joka sijaitsi Anatolian ja Beidhan (kotilot ja hematiitti, punainen rautaoksidi) välillä. Jerikon tärkein kauppatavara oli Kuolleenmeren suola. Persialainen taide kukoisti n. 550 eaa -luvulta lähtien. Erityisen arvostettuja ovat olleet persialaiset matot, joita monet pitävät edelleen maailman kauneimpina.

Alueen kulttuuri on hyvin vanhaa. Iranin alueelta on löytynyt merkkejä kaupunkiasutuksesta ajalta 4000 eaa. Ensimmäisen valtakunnan perustivat n. 2500 eaa elamilaiset, myöhemmin (600-l eaa) meedialaiset loivat sinne oman valtakuntansa. Noin 550 eaa Persian Kyyros valloitti maan ja loi maailman vallan, joka viitisen kymmentä vuotta myöhemmin ulottui lännessä Niiliin, Mustaanmereen ja Välimereen, idässä Indukseen. 300-luvulla eaa Aleksanteri Suuri valloitti Persian ja hänen kuolemansa jälkeen maa joutui seleukidien valtaan. Heidän jälkeensä valtaan nousivat n. 250 eaa parthialaiset ja neljän sadan vuoden kuluttua sassanidit ja siitä neljän sadan vuoden kuluttua arabit (600-luvulla). Arabien valloituksen myötä Iranin zarathustralaisuus muuttui islamilaisuudeksi. Myöhemmin Persiaa hallitsivat erilaiset dynastiat, Tshingis-kaani, Timur Lenk...

Persian traditionaalisiin väreihin kuuluivat musta, valkoinen, santelipuunvärinen, punainen, keltainen, vihreä ja sininen. Klassisessa runossa Haft paykar (Seitsemän muotokuvaa) hallitsija vierailee seitsemän prinsessan luona, jotka ovat jokainen erivärisessä rakennuksessa. Prinsessat kertovat seitsemän tarinaa, jotka voidaan tulkita seitsemäksi ihmiselämän vaiheeksi tai seitsemäksi ihmiskohtaloksi.

[Katso myös: persialaiset matot]

Syyria

Noin 3000-2000 vuotta ennen ajanlaskun alkua kauppakeskuksia alkoi syntyä Palestiinan alueelle. Yksi kauppapaikoista oli Ugarit (nykyään Ras Shamra), jossa valmistettiin ja josta vietiin kosmetiikkaa, puuesineitä, purppuravärjättyjä tekstiilejä ja Kyproksen kuparista valmistettuja pronssiesineitä.

Historiassa Syyria kuului vuoronperään assyrialaisten, babylonialaisten, persialaisten ja makedonialaisten valtakuntiin; seleukidien suureen valtakuntaan 312-64 eaa, Rooman valtakuntaan ja Bysanttiin 64 eaa-636, arabien hallintaan ja lopulta Turkin alaisuuteen 1516-1918. Maa itsenäistyi 1841, kun brittiläiset joukot valtasivat maan Ranskalta.

Turkki

Turkkilaiset heimot saapuivat nykyisen Turkin alueelle 1000-luvulta lähtien ja syrjäyttivät Bysanttia. Ensimmäinen turkkilaisvaltio oli seldzukien muodostama, heidän jälkeensä tuli Osman I, jonka seuraajat hallitsivat maata 1920-luvulle saakka (Osmaanien valtakunta). Turkkilaiset olivat valloittajakansa, jonka valta oli suurimmillaan 1500-luvun alkupuolella. Tuolloin turkkilaisten hallussa oli laajoja alueita Afrikasta ja Balkanilta ja Bysantti oli kukistunut. Vielä 1600-luvulla turkkilaiset piirittivät Wieniä ja heidän allussaan oli vuoteen 1699 mm. Unkari ja Transsilvania.

Alueella oli asutusta ennen turkkilaisiakin. Itseasiassa Turkin alueelta on löytynyt maailman vanhimpiin sivilisaatioihin kuuluneen Catal Hykin jäännökset.

Nykyisen Irakin pääkaupunki Bagdad (perustettu 752; kuului Turkille 1638-1917) oli jo varhain yksi Lähi-Idän suurimmista kauppakeskuksista, tärkeä kauppapaikka idän ja lännen välillä, jossa myytävänä oli mm. silkkiä ja mustetta Kiinasta, viljaa ja pellavaa Egyptistä, hedelmiä ja lasia Syyriasta, santelipuuta ja väriaineita Intiasta, helmiä ja hajuvesiä Arabiasta ja meripihkaa ja turkuksia Venäjältä.

[Lue lisää: turkkilaiset matot]

värit yleisesti

musta

Musta on yhdistetty kostoon ja kapinaan; musta lippu oli Abbasidien dynastian (749-1258) tunnus. Islamissa musta on kuitenkin kunnioittamista vaativa väri; Mekan mustan kiven väri.

harmaa

Heprealaisessa perinteessä harmaa liitetään viisauteen - ehkä tässä on kytkös vanhuuteen: useissa kulttuureissa harmaahapsia kunnioitetaan, koska heille on kertyyt elämänviisautta.

valkoinen

Persialaisille valkoinen oli pyhä väri. Jokaisella persialaisella armeijan osastolla oli mukanaan pyhä valkoinen hevonen. Persialaisissa matoissa valkoisen on sanottu merkitsevän rauhaa ja puhtautta.

vaaleanpunainen

Persialaisissa matoissa vaaleanpunaisen on sanottu merkitsevän hurskautta.

punainen

Persialaisissa matoissa punaisen on sanottu merkitsevän iloa, onnea ja menestystä.

Persian alueella Haji Firooz symboloi Domuzin, sumerialaisen uhrauksenjumalan uudelleensyntymää, joka tapetaan jokaisen vuoden lopulla ja syntyy uudelleen jokaisena uutena vuotena. Haji Firooz levittää iloa laulamalla ja tanssimalla kaduilla pukeutuneena punaiseen asuun, kasvot mustiksi maalattuina. Yksi juhlan symbolisista rituaaleista tapahtuu vuoden viimeisen keskiviikon aattona, Chahar Shanbeh Soori (sananmukaisesti "punainen keskiviikko" tai "juhlan aatto". Tuolloin perheet kokoontuvat julkisille paikoille polttamaan kokkoja.

sininen

Iranissa ja Syyriassa sininen on suruväri.

Vanhassa Etelä-Palestiinassa sinisten ja vihreiden helmien uskottiin suojaavan kantajaansa pahalta.

Persialaisissa matoissa sinisen on sanottu merkitsevän rauhaa ja tyyneyttä.

Heprealaisille sininen oli Jehovan väri. Se myös oli dominoiva väri useissa mosaiikeissa.

vihreä

Israelissa vihreä liitetään "huonoihin uutisiin".

Vanhassa Etelä-Palestiinassa sinisten ja vihreiden helmien uskottiin suojaavan kantajaansa pahalta.

Persialaisissa matoissa vihreän on sanottu merkitsevän pysyvyyttä (pyhä väri).

Syyriassa hyvää uutta vuotta toivotetaan sanomalla "hyvää vihreää vuotta" ja uuden asunnon ovelle ripustetaan vihreitä kasveja tuomaan hyvää onnea.

keltainen

Persialaisissa matoissa keltaisen on sanottu merkitsevän rikkauksia ja kunniaa.

oranssi

Persialaisissa matoissa oranssin on sanottu merkitsevän kiintymystä.

ruskea

Persialaisissa matoissa ruskean on sanottu merkitsevän hyväksyntää.

väriaineet ja pigmentit

Keskiajan iranilaisissa väripajoissa (kitabkhana) värit valmistettiin mitä todennäköisemmin paikan päällä ja usein myös paikallisista aineksista. Etenkin käsikirjoituksissa käytettiin epäorgaanisia pigmenttejä: käytössä olivat paikalliset savet, malmit ja puolijalokivet, joistaväri valmistettiin usein yksinkertaisesti jauhamalla. Orgaanisiin väriaineisiin kuuluivat monet kasveista ja hyönteisistä saadut värit.

Nancy Purinton ja Mark Watters ovat käyttäneet oman keskiajan persialaista maalausta käsittelevän artikkelinsa lähteenä mm. Sadiqi Bekin (kuninkaallinen maalari) 1500-luvulla kirjoittamaa käsikirjoitusta Qanun us-Suvar, jossa pigmenteistä mainitaan mm. lyijyvalkoinen, lyijypunainen, espanjanvihreä, punanen lakkaväri sekä sinooperi. Persialaisessa käsikirjoituksessa Gulistan-i Hunan (1600-luvun alku) mainitaan ultramariini, sinooperi sekä punainen orpimentti (realgaari?), mutta pääasiassa käsikirjoitus keskittyi neuvomaan mustien musteiden valmistuksessa.

Lähi-Idän alueelle synteettiset väriaineet tulivat yleisesti ottaen verrattain myöhään, 1900-luvun alussa. Yleisemmin ne otettiin käyttöön ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

musta

Lamppumusta on mainittu monissa persialaista taidetta käsittelevässä artikkelissa tärkeimmäksi pigmentiksi. Käytössä oli myös muita hiilimustia ja hiiltä.

valkoinen

Keskiaikaisessa persialaisessa Qanun us-Suvar-käsikirjoituksessa ainoa mainittu valkoinen pigmentti on lyijyvalkoinen. Todennäköisesti käytössä oli myös liitua, kalkkivalkoista ja ehkä sinkkivalkoista.

punainen

Keskiajan persialaisessa taiteessa käytetyin punainen oli todennäköisimmin elohopeasulfidi, sinooperi, joko luonnontuotteena tai keinotekoisesti valmistettuna. Toinen vanha, tärkeä punainen pigmentti on punainen lyijy; Qanun us-Suvar -käsikirjoituksen mukaan punaista lyijyä valmistettiin raastamalla valkoista lyijyä. Persialaisessa kirjallisuudessa mainitaan myös hyvin myrkyllinen, arsenikkipitoinen realgaari. Erisävyiset rautaoksidipunaiset antoivat värejä vaalean, kellertävän punaisesta tummaan sinertävään punaiseen. Hyönteisistä jauhtettua punaista kermes-väriä käytettiin sekä pigmenttien valmistukseen että värjäysaineeksi. Toista punaista hyönteislakkaa saatiin lakkakirvasta (Coccus laccae), joka mainitaan myös Qanun us-Suvar-käsikirjoituksessa. Värimataran (Rubia tinctoria) alitsariinista valmistettiin sekä punaista lakkaväriä että värjäysainetta.

sininen

Sinistä on valmistettu kalliista ultramariinista, joka epäilemättä oli keskiajan persialaistaiteilijoiden tärkein pigmentti. Viitteitä siihen löytyy jo 500-600 -luvuilta. Sitä saatiin helposti Badaksanin kaivoksista (nykyisen Afganistanin alueella). Toinen paljon käytetty sininen oli atsuriitti. Iranin alueella sijaitsee rikkaita kuparikarbonaattiesiintymiä, mutta pigmenttiä on saatettu tuoda myös Kiinasta, jossa se oli hyvin tärkeä väriaine. Todennäköisesti myös indigosta (Indigofera) valmistettiin pigmenttiväriä.

vihreä

Persialaista maalaustaidetta koskevassa kirjallisuudessa espanjanvihreä on yleisimmin mainittu vihreä pigmentti ja siitä löytyy maininta myös 1500-luvun lopun persialaisesta käsikirjoituksesta Qanun us-Suvar. Malakiitti on atsuriitin kaltaista kuparikarbonaattia, jota valmistettiin myös keinotekoisesti; niitä on saatettu käyttää keskiajan persialaisessa maalaustaiteessa. Persialaisissa maalauksissa on esiintynyt myös akatamiittia (kuparikloridihydroksidi), jota saatiin luonnon kuparimalmimineraalinatai mahdollisesti keinotekoisesti valmistettuna.

On myös hyvin todennäköistä, että maavihreää käytettiin maalauksissa jo varhain. Vihreää on saatettu aikaansaada myös sekoittamalla keltaista orpimenttia ja sinistä indigoa (Indigofera).

keltainen

Persiassa suosituin keltainen pigmentti oli jo keskiajalla orpimentti, joka on jäänyt käytöstä myrkyllisyytensä vuoksi. Keltaokra oli käytössä persialaisessa taiteessa jo 1400-1500-luvuilla. Maustesahramista (Crocus sativa) tai kurkumasta (Curcuma domestica) saatettiin saada pigmenttiväriä suoraan käyttöön. Eräästä värjäykseen käytetystä paatsamalajista (Rhamnus infectorius) valmistettiin todennäköisesti myös pigmenttiväriä.

oranssi

Etenkin vanhan Persian alueella käytetty punainen lyijy oli oranssisävyistä.

ruskea

Ruskeita sävyjä on saatu eri okrista, umbrasta ja siennamaasta.

pukeutuminen ja värjäys

Muinaisina aikoinan Libanonin ja pohjoisen Israelin rannikko tunnettiin väriaineistaan. Sekä Kaanan että Foinikian nimet tulevat molemmat väriaineisiin viittaavista sanoista.

Herodotus kertoo (443 eaa), että Kaspianmeren rannoilla asuneet ihmiset maalasivat asuihinsa kasviväreillä eläinhahmoja. Herodotus kertoi puista, joiden 'lehdillä oli erikoinen ominaisuus'. Lehdet jauhettiin jauhettiin jauheeksi ja upotettiin veteen, jolloin väriaine syntyi. Hänen mukaansa väriaine ei myöskään peseytynyt pois, vaan näytti olevan osa asustetta.

Lähi-idän tärkeimpänä värinä voidaan pitää sinistä, jota saatiin etenkin indigosta (Indigofera). Toiseksi tärkeimpänä värinä voidaan pitää punaista, jota käytettiin mm. naisten takkeihin, hiussomisteihin ja koristelankoihin. Punaista saatiin useammasta lähteestä. Puvun väreistä saattoi esim. Israelin alueella nähdä, mistä kukin oli kotoisin: mm. vuoristokyläläisillä oli usein valkeat puvut. Laaja koristeellisuus naisten puvuissa liittyi nimenomaan hedelmällisyyden aikaan ja avioon: nuorilla tai menopaussin jälkeen runsas koristelu oli häpeällistä. Mm. etelä-Israelin palestiinalaisille punainen koristelu liittyy kuukautisten alkuun. Kirkas koristelu on kertonut myös onnesta ja normaliudesta, suruaikaan koristeteet värjättiin siniseksi, käännettiin nurin tai peitettiin. Esim. pakolaisleireillä on tullut ilmi, kuinka eri värisillä koristeluilla on vahva yhteys paikallisidentiteettiin.

Värit ovat olleet myös viesti häätilanteessa. 1800-luvulla useissa palestiinalaiskylissä morsiamen ylle kiedottiin miehen takki, joka oli joko punainen tai valkoinen. Se kertoi, kumpaan poliittiseen puolueeseen (Yamani - valkoinen; Qaysi - punainen) morsian kuului. Jos morsian naitiin vastapuolen kylään, hän lähti kotoaan yllään oman kylänsä värit, mutta vaihtoi matkalla toiseen.

Israelin alueella sijaitseva Mejdel on ollut tärkeä tekstiilikeskus, jossa on valmistettu paljon palestiinalaisia tekstiilejä. Joillakin tekstiileillä on mielikuvituksellisia nimiä, kuten jinneh u nar ('taivas ja helvetti') - kapean sinivalkoraidallisen kankaan toisessa päässä on punainen ja toisessa vihreä raita. Syyriassa puolestaan valmistettiin jo varhain luksustuotteita - kuten kultalangoin koristeltua silkkiä - joita vietiin myös viereisiin maihin. Ennen anilinivärejä palestiinalaisnaisten pukuihin tarkoitetut silkkilangat värjättiin erilaisilla punaisilla, oransseilla tai keltaisilla sävyillä.

musta

Suurin osa Israelin alueella värjättävästä kankaasta oli karkeaa kalikoo-kangasta, jota käytettiin mm. beduiinivaatteisiin. Vaatteet vaativat usean kerran värjäyksen - joten vaaleammat vaatteet olivat usein halvimpia. Mustista vaatteista tuli siis varakkuuden merkki etenkin Ramallahin, Jaddan ja Jerusalemin alueella. Etelä-Palestiinan alueella naisten musta huivi oli aikoinaan epänormaali - sitä saatettiin pitää juhlapäivinä, mutta ei yleensä hyväksytty esim. häissä. 1920-30 -luvuilla juhla-asuissa tapahtui radikaali muutos, kun musta alettiin hyväksyä laajemmin juhlapukuna.

valkoinen

Luonnonvalkoinen puuvilla on yleisesti käytetty esim. afganistanilaisten paimentolaisten ja maanviljelijöiden vaatteissa.

punainen

Israelin alueella juhla-asujen päärmeet olivat aiemmin joko punaisia tai oransseja.

Lähi-idässä viljeltiin värimataraa (Rubia tinctoria), josta saatiin alitsariinia. Sen tuottama väri oli punaisita halvin ja yksinkertaisimmillaan helpoin valmistaa ja sitä käytettiin paljon villan värjäykseen kotioloissa.

Hyönteisistä jauhtettu punainen kermes-väri sekä kermesmarja (Phytolacca decandra) tunnettiin Lähi-idässä. Molempia käytettiin värjäyksen lisäksi todennäköisesti myös pigmenttien valmistukseen. Suurin osa lienee kuitenkin tuotu muualta.

violetti, purppura

Foinikialaisten valmistama Tyyrian purppura oli muinaisen ajan arvostetuin ja kallein väriaine; sitä saatiin merikotiloista (mm. Murex -kotilot). Se oli kuninkaallisten väri niin Roomassa kuin Persiassakin. Nykyisen Syyrian alueella sijaitsevasta Ugaritin samatakaupungista (nyk. Ras Shamra) on löydetty murskattuja purppurakotiloita (Murex), jotka ajoittuvat noin vuosiin 1450-1365 eaa. Alueelta on löydetty myös tärkeitä monilla muinaisitämaisilla kielillä kirjoitettuja nuolenpääkirjoitustauluja ja varhaisella länsiseemiläisellä aakkosmuodolla kirjoitettuja tekstejä.

sininen

Historiassa alueella on valmistettu Raamatun (myös mm. Talmudin ja Kabbalan mainitsemaa) tekhelet -väriä. Värimorsinko (Isatis tinctoria) kasvoi Israelissa luonnonvaraisena ja sen käyttö värjäystarkoituksiin (sinisen värin tuottamiseen) näkyy vanhoista asiakirjoista. Leshishit (Chrozophora tinctoria) kasvaa villinä monissa paikoissa Israelissa. Sen osista saadaan sinistä väriä, jota käytetään tekstiilien värjäämisessä.

Persian alueelle indigo (Indigofera) tuotiin Intiasta 500-luvulla. Sitä käytettiin värjäykseen ja todennäköisesti myös pigmenttinä. Voidaan sanoa, että ennen synteettisiä värjäysaineita indigo (nileh) oli tärkein värjäysaine nykyisen Israelin alueella ja sen lähiseuduilla. Indigoa viljeltiin erityisesti Tiberias-järven eteläpuolella ja Jordanian laaksossa vuosisatojen ajan. 1800-luvun alusta on löytynyt merkintöjä siitä, että Jordanin laaksosta lähetettiin indigoa Hebroniin ja Jerusalemiin myytäväksi - kalliimmalla kuin egyptiläistä indigoa. 1800-luvun lopulla paikallinen indigo korvautui suurelta osin Intiasta tuodulla ja hieman sen jälkeen synteettisellä indigolla. Galilean paimentolaisten pukeutumisessa näkyy nopea muutos: 1800-luvun loppupuolelle puvut valmistettiin paikallisesti värjätystä sinisestä puuvillasta, 1920-luvulla mustasta tuontipuuvillasta, 1960-luvulla mustasta satiinista (tuli muotiin etenkin nuorten naisten keskuudessa) ja 1980-luvulla mustasta sametista. Myös beduiinit pukeutuivat 1800-luvullä pääosin vaaleansiniseen puuvillaan, myöhemmin puku vaihtui mustaksi puuvillaksi.

vihreä

Sekä Rhamnus utilis että R. chlorophorus -puita on käytetty vihreän värjäykseen Persiassa: sekoitukseen lisättiin myös indigoa ja näin aikaan saatu vihreä tunnettiin "Profeetan vihreänä".

keltainen

Keltaista ja oranssia käytettiin rinnan punaisen kanssa varhaisessa palestiinalaisessa koristelussa.

Värireseda (Reseda luteola) kasvaa villinä Israelissa ja siitä saadaan keltaista väriä. Eräästä paatsamalajista (Rhamnus infectorius) saatiin ainakin entisen Iranin alueella keltaista värjäysainetta. Saattaa olla, että kasvin väriä käytettiin myös pigmenttikäyttöön.

oranssi

Keltaista ja oranssia käytettiin rinnan punaisen kanssa varhaisessa palestiinalaisessa koristelussa. Israelin alueella juhla-asujen päärmeet olivat aiemmin joko punaisia tai oransseja.

Ramallahissa pääasiallinen koristeluväri puvuissa 1800-luvun lopultä lähtien oli oranssinpunainen ja sen lisäksi käytettiin vihreää, keltaista, mauvea, valkoista ja magentaa. Myöhemmin vallitsevaksi tuli syvä pinkki (usein valkoisissa asuissa, yhdistettiin mustaan).

Väriohdakkeesta (Carthamus tinctorius) saadaan punaoransseja sävyjä. Talmudissa väriohdake tunnetaan nimillä morika tai kurtemei ja dardara. Maustesahramia (Crocus sativa) viljeltiin Iranin alueella viimeistään sassanidien hallituskaudella (226-651). Siitä tai sitä edullisemmasta korvikkeesta, kurkumasta (Curcuma domestica) saatettiin valmistaa värjäykseen tarkoitettua oranssinkeltaista väriä.

turbaanit

1930-luvulle saakka palestiinalaiset aikuiset miehet käyttivät yleisesti turbaaneja päähineinään. Turbaanin väri saattoi kertoa kantajansa statuksesta, poliittisesta suuntauksesta tai asuinpaikasta.


Vihreää turbaania kantoi yleensä uskonnon (islamin) asiantuntija, valkoista turbaania oppinut, oranssia ja keltaista sekä kristityt että islaminuskoiset; myös alaluokka. Valkoinen matala turbaani viittasi uskonnollisesti oppineisiin. Ghabani-kankaasta valmistettua turbaania kantoivat yleensä kylän vanhimmat, huomattavat ja vaikutusvaltaiset kyläläiset. 1870-luvulla keltainen ja ruskea olivat suosituimmat turbaanivärit eteläisessä Palestiniassa. Oranssi oli suosittu koko alueella.

[Lue lisää värjäyksestä]

kosmetiikka

Lähi-idässä henna on suosittu väriaine koristautumisessa. Punaista hennaa käytetään sormien ja varpaiden kuviointiin ja mustaa hennaa jalkojen ja käsien koristeluun.

Yhdestä maailman vanhimmista sivilisaation jäänteistä, Catal Hykista, on löydetty merkkejä punaisen okran käytöstä ehostustarkoituksiin.

[Lue lisää kosmeettisista väreistä]

Lähteitä / lukemista

Ali, Mona & Mohamed, Wafaa Further Notes on The Production of Ancient Egyptian Green Pigments. Kairon yliopisto, arkeologian osasto [161.116.85.21/mainpage/abstracts/stone/ali.pdf | 11X04]
Purington, Nancy & Watters, Mark A Study of The Materials Used By Medieval Persian Painters. JAIC 2/ 1991 [aic.stanford.edu/jaic | 2003]