-

Renessanssi



taide
värit
väriaineet ja pigmentit: punainen, sininen, vihreä
pukeutuminen ja värjäys
ehostus, kosmetiikka

taide

Väriteoriat alkoivat kehittyä taiteessa samaan aikaan kuin muut taiteen teoriat (esim. perspektiivioppi), mutta muoto nousi tärkeämmäksi kuin värit. Perspektiivioppi pohjautui geometriaan ja se liitettiin suoraan taiteeseen, kun puolestaan värien luoma vaikutelma oli 'näennäistä'. Värien käytölle ei ollut sääntöjä; ennemminkin jokainen taiteilija sekoitti värit oman oppineisuutensa pohjalta. Värien käyttö alkoi kuitenkin yhä enemmän kytkeytyä filosofiaan osana 'kauneuden' ja 'taiteen' tulkintaa.

Myöhäiskeskiajan ja renessanssin taide- ja väriteoriat pohjautuvat paljolti antiikinaikaisiin kirjoituksiin (esim. Platon, Aristoteles) ja oman vivahteensa ne ovat saaneet myöskin kristinuskon tuomasta ajattelutavasta.

Leon Battista Alberti
Leonardo da Vinci

Värien fyysinen sekoittaminen alkoi kehittyä tieteen kehityksen myötä, ei vain maalaustaiteessa vaan myös kosmetiikassa. Sama punaväri, jota naiset valmistivat kermeksestä, 'lohikäärmeen verestä' sekä bresiljapuusta ihovärikseen, on ollut käytössä myös mm. Tizianin maalauksissa.

värit yleisesti

Väristä alettiin puhua myös eri tunnetilojen yhteydessä; rakkauden ja värien yhteenkuuluvuutta tutkiskelevat kirjoitelmat olivat osa 1500-luvun italialaista hovielämää. Yksi tällainen teos oli mm. Mario Equicolan teos Libro de natura de amore (1525). Jatkossa vastaavia teoksia alkoi ilmestyä enemmänkin (mm. Antonio Calli, Coronato Occolti, Giovanni de'Rinaldi). Teoksissa rakenneltiin vaatteiden salakoodeja ja myös kukkien värikoodeja; värit alkoivat edustaa uusia virtauksia (muoti, tavat) uusissa hovikulttuureissa. Giovanventura Rosettin teokseen Plictho de l'arte de tentori (1548) on koottu kaikki mahdollinen aikakauden väritietämys.

punainen
Renessanssin huippuaikana punainen ja syvä purppura (pavonazzo) olivat suruvärejä Venetsiassa.

väriaineet ja pigmentit

Renesanssi ajalla taide-esineiden kysyntä sekä yleinen tekniikan kehittyminen vaikutti myös pigmenttimaalien ja värjäysaineiden kehitykseen.

Näin kerrotaan Italian renessanssi -kirjassa: [...] [Domenico] Ghirlandaiolta tilattiin vielä kaksi suurta työtä 1480-luvulla, ja onneksi molemmat tilaajien allekirjoittamat sopimukset ovat säilyneet nykypäiviin. [...] Ghirlandaio oli esittänyt maalauksen luonnoksen, jota hänen oli määrä noudattaa tarkasti muutoin, paitsi että käytettävät värit hän sai valita itse. Se oli tärkeä lisäys, koska taiteilija joutui maksamaan itse värit, joiden osuus oli otettu huomioon jo kokonaispalkkiossa. Hänen oli käytettävä laadukkaita värejä, muun muassa kultaa ja ultramariinia. Sen tarkistamiseksi, oliko Ghirlandaio maalannut alttaritaulun yksin ja käyttänyt laadukkaita värejä, teos tutkittiin ja arvioitiin sen valmistuttua.

punainen
Punaisia oli muutamia, mm. punaokra, sinooperi sekä punainen lyijy (mönjä eli minium). Renessanssitaiteilijat pitivät sinooperiä yhtenä kirkasvärisimmistä ja tasaisimmista pigmenteistä ja sitä suositeltiin mm. ultramariinin ja kultaamisen rinnalla käytettäväksi.

Bresiljapuuta (Caesalpinia sappan) käytettiin paljon ja sen käyttö lisääntyi, kun Amerikka löydettiin. Brasilia sai nimensä siitä, että sieltä löytyi samansukuista puuta (Caesalpinia echinata). Brasiljapuu tunnettiin siis ennen Brasilia-maata.

sininen
Sinisiä pigmenttejä olivat mm. atsuriitti (kuparilasuuri) ja lapis lazuli -kivestä saatava ultramariini (azure). Eurooppalaisessa maalaustaiteessa atsuriitti oli tärkein sininen pigmentti keskiajalta renessanssiin, vaikka harvinainen ultramariini olikin arvostetumpaa. 1700-luvun alussa keksitty preussinsininen korvasi atsuriitin Euroopassa.

Keskiajalla ja renessanssin aikaan värimorsingosta saatavaa sinistä kutsuttiin nimellä pastello. Maalareilla oli käytössään pieni sinisten sävyjen valikoima. Taiteilijat ostivatkin värjäreiltä värimorsingovärjäyksen jäljiltä jäänyttä vaahtoa, jota kutsuttiin nimellä Fleure de Pastel. Se kuivattiin jauheeksi tai sekoitettiin liituun kankaallemaalaamista varten tai kalkkiin freskoa varten. Värimorsingojauheesta juontuu myös nykyajan 'pastellikynä' -nimitys.

vihreä
Pigmentiksi vihreää saatiin maaväreistä (terra verde). Malakiitti oli hyvin suosittua renessanssiaikaan; Cennini kutsui väriä sinivihreäksi verde azzurro.

pukeutuminen ja värjäys

1400-luvun lopulta 1500-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin Italia määräsi muodin suunnan. Nuoret miehet pukeutuivat valkosiiin hihansuista ja kaulasta kirjailtuihin silkkipaitoihin ja tiukkoihin housuihin. Vanhemmat miehet pukeutuivat pitempään viittaan. Tyylikkään miehen hattu oli mustaa samettia. 1520-luvulta 1500-luvun puoleenväliin saakka muodissa olivat ns. lumikkihihat; puffit, joiden viillot paljastivat alla olevan kankaan värit. Uskonpuhdistuksen myötä Saksasta ja muualta pohjoisesta Euroopasta alkoi levitä vaatteisiin raskaammat materiaalit ja tummemmat värit. 1500-luvulla renessanssi ulottui koko Eurooppaan. Keskiluokka kasvoi ja ihmiset omaksuivat korkeamman elintason. Löytöretkien myötä saatiin enemmän uusia materiaaleja ja tavaroita.

1500-luvun puolesta välistä 1600-luvun alkupuolelle oli Eurooppalaisen puvun kulta-aikaa - sananmukaisesti. Ylimystön puvut tehtiin kalliista kankaista ja koristeltiin runsaasti pitsillä, helmillä, jalokivillä ja kultalangoin. Naisten vaatteissa korsetti piti metallilangoin tai valaanluiden avulla vartalon kapeavyötäröisenä ja hameiden helmat levenivät valtaisiksi. Keski-Euroopassa otettiin espanjalaisesta muodista käyttöön (myllynkivi)kaulukset, jotka muodin ääripäissä saavuttivat valtavat mittasuhteet. Espanjalaiset pukeutuivat mustiin vaatteisiin.

Hollantilaiset määräsivät muodin suunnan 1600-luvun alkupuolelta vuosisadan puoliväliin ja vaatteisiin alkoi palata luonnollisempi muoto. Varakkaat ihmiset pukeutuivat edelleen kalliisiin silkkiin ja samettiin sekä villaan, mutta vaatteiden koristelu oli hieman vähäisempää.

Löytöretket alkoivat jo vanhalla ajalla, mutta niiden kulta-aika koitti renessanssiaikaan 1400-luvulla. Retkien tavoitteena oli löytää uusia alueita ja niiden mukana uusia kauppareittejä ja kauppatavaroita. Värjäysaineet olivat yksi renessanssiajan tärkeimmistä kauppatavaroista. Ennen löytöretkiä tuontivärit olivat kalliita - matkat olivat pitkiä ja hankalia. Intian meritien löytymisen (1498) myötä itämaista värjäystaitoa tuli Europpaan yhä laajemmin ja käyttöön otettiin uusia väriaineita kuten sahramia (Crocus sativus), santelipuuta (Pterocarpus) ja indigosinistä. Amerikasta löydettiin mm. uutta voimakkaampaa bresiljapuuta.

[Lue lisää värjäyksestä renessanssin aikaan]


musta
Vaatteita värjättiin samalla seoksella kuin millä muste saatiin aikaan (tanniinia sisältävän tammen kuoresta, vedestä ja rautasuoloista). Mustaa saatiin myös mustien lampaiden villasta.
Mustasta tuli tärkeä väri pukeutumisessa uskonpuhdistuksen aikaan; vaatteista tuli yksinkertaisia ja lähes yksivärisiä. Myös inkvisiittorit käyttivät mustaa. Mustat vaatteet yleistyivät hoveissa 1400-luvulla. Musta sai valtaa 'edustusvärinä' ja yhteiskunnallisen arvostuksen merkkinä etenkin 1600- ja 1700-lukujen taitteessa; musta jäi värien uudelleentulon jälkeenkin kunnioitusta herättäväksi väriksi.

punainen
Pysyviä värjäykseen käytettäviä punaisia värejä oli muutama ja ne olivat arvokkaita. Jo 1200-luvulla paavi Innocentius halusi kardinaaleille punaiset hatut kuvaamaan heidän uskoaan, mutta kardinaalit pukeutuivat perinteiseen purppura-asuunsa vielä pari sataa vuotta, kunnes paavi Paavali II vuonna 1464 esitteli ns. 'kardinaalipurppuran' - joka itseasiassa oli kermes-punaista - karmosiinia. Siitä tuli ensimmäinen renessanssiajan luksusväri. 1400-luvun Italiassa kirkkaanpunainen kermeksellä värjätty vaate oli arvokas.

Jo aiemmin hyvin pitkään tunnetun värimatarasta (Rubia tincotorum, Rubia tinctoria) saatava alitsariinipunainen puolestaan oli kallista, koska kasvin viljelyyn meni paljon aikaa, lisäksi joidenkin siitä saatavien värien, esim. turkinpunaisen, erottaminen oli (paitsi tarkoin varjeltu salaisuus) myös hyvin pitkä ja monimutkainen toimitus.

Meksikon valloittamisen (1532) jälkeen espanjalaiset toivat uuden punaisen väriaineen, kokenilli-kuoriaisista saatavan karmiinin, Eurooppaan. Väri syrjäytti lopullisesti purppuravärin ja kermeksen karmosiinivärin.

purppura / violetti
Purppuran tuotanto lakmusjäkälästä ja värimatarasta alkoi kasvaa keskiajan lopulla. Purppuralla värjättiin etenkin Venetsiassa, Genovassa ja Firenzessä; 1500-luvulla Firenze kävi kauppaa purppuravärillä, jonka laatu herätti kunnioitusta (purppuran italiankielinen nimi garanza on pohjalla garanzia-sanalle, joka merkitsee takuuta.)
[Lue lisää tyyrian purppurasta]

sininen
Keskiajalla ja renessanssin aikaan värimorsingosta (Isatis tinctoria) saatavaa sinistä kutsuttiin nimellä pastello.
Huizingan mukaan siniset ja vihreät katosivat käytöstä 1400-luvun 'synkällä ja väkivaltaisella kaudella', kun ne sitä ennen olivat kukoistaneet hoveissa. Sinisten ja vihreiden tilalle tuli musta, joka yleistyi hoveissa 1400-luvulla. Sinistä ei myöskään arvostettu niin paljon kuin punaista kermeksellä värjättyä vaatetta - sinisellä oli puolet halvempaa värjätä.


Indigon (Indigofera) tuominen helpottui, kun meritie Intiaan löytyi. Indigon tuomiselle asetettiin myös rajoituksia (1600-luvulle saakka) mm. Englannissa, Ranskassa ja Saksassa, kun se alkoi uhata maiden värimorsingotuotantoa.


Lähteitä / lukemista
Toman, Ralf (toim.) Italian renessanssi. Könemann Verlagsgesellschaft mbH 2001