-

1600-luvulta valistuksen aikaan

olemus

1600-luvulla huomiota alettiin yhä enemmän kiinnittää huomita värien havainnointiin; tieteen ja taiteen värikäsitykset alkoivat erota toisistaan. Taiteen maailmassa värin uskottiin syntyvän valon ja pimeyden sekoituksesta, varjon tuotteena. Taivaan sinen ja hyönteisten eri värien syntyjä pohdiskellut Athanasius Kircher sanoi teoksessaan Ars magna lucis et umbrae (1646), että kaikki näkyvä maailmassa näkyy vain 'kirkastetun hämäryyden' ansiosta; värit ovat hämärretyn valon ominaisuuksia. Tiede puolestaan piti väri-ilmiötä, Manlio Brusatinin sanoin: 'optisen havainnonnin kannalta sekundaarisena, vaikeammin vääriteltävänä efektinä'.

Väriteoriat kuuluivat olennaisena osana fysiikan ja filosofian tutkimuksiin ja uusia väriteorioita kehiteltiin jatkuvasti. Prahassa ruhtinas Rudolf II:n suojissa työskentelivät mm. taidemaalari Arcimboldo 1500-luvun lopulla ja matemaatikko Kepler 1600-luvun alussa. He olivat kiinnostuneita mm. väreistä ja niiden yhteydestä musiikkiin. 1600-luvulla Leonardo daVincin monet kirjoitukset julkaistiin ensimmäisen kerran ja myös monet muut taiteilijat ottivat tehtäväkseen myös tutkia taidetta ja väriä.

Isaac Newton selitti teoksessaan Optikcs (1704) valon värikirjon ja jakoi värit seitsemään spektrin väriin. Newtonin osoittamat seitsemän spektrin väriä putosivat ensin kolmeen (mm. Thomas Young: punainen, vihreä, violetti) ja sitten kahteen (mm. John Dolland: sininen, keltainen). [lisää: Young]

Värit käsitettiin yhä laajemmin valon ilmenemisenä. Huomattiin, että värien asteisiin jakaminen valon voimakkuuden mukaan mahdollisti värien tarkan määrittelemisen. Teoksessaan Nova theoria lucis et colorum (1746) matemaatikko Leonhard Euler (1707-83) määritteli värit 'isokronisten värähtelyjen sarjaksi'. 1700-luvulla rakennettiin ensimmäiset värien mittaamisen mallit.

Goethen lähtökohta värien tutkimiselle oli Newtonin teorian vastainen: hän tulkitsi myös värien sensitiivistä vaikutusta. Goethen väriteoria ei pyri selvittämään värin fyysistä olemusta kuten Newtonin teoria, vaan ennemminkin se pyrkii selvittämään valon ja värien aistimisen mekanismeja. Goethe tutki värien vaikutusta "aisteihin ja eettisyyteen" ja väriteorian suhdetta mm. filosofiaan, matematiikkaan, luonnonhistoriaan ja säveloppiin.
[lisää: Goethe]

Sigfrid Forsius, Franciscus Aguilonius, Isaac Newton, Johann Wolfgang von Goethe, Michel Eugne Chevreul

värit yleisesti

1700-luku merkitsi paitsi väriainevalikoiman kasvua, myös väriainekaupan teollistumista. Kun aiemmin taiteilijat olivat jauhaneet itse pigmenttinsä ja sekoittaneet omat värinsä, nyt kauppoihin alkoi enenemässä määrin tulla valmiiksi jauhettuja pigmenttejä, valmiita väriseoksia ja värikokoelmia. Värien sekoittaminen oli vielä jonkin aikaa aiemmin ollut tarkoin varjeltu ammattisalaisuus, mutta taidekoulujen yleistyessä tietous ei enää kulkenut salaisuutena mestarilta oppipojalle vaan olikin vapaasti saatavissa. Valmiiden väriaineiden yleistymiseen vaikutti myös harrastusmaalailun yleistyminen: amatöörimaalarit alkoivat yleistyä hieman varakkaamman kansanosan keskuudessa ja maalailusta tuli sivistävä ajanviete. Englannissa tämä värien valmistajien uusi ryhmä tunnettiin nimellä colourmen, värimiehet.

Pigmenttiteollisuuden katsotaan alkaneen 1700-luvun alussa, kun ensimmäinen epäorgaaninen pigmentti, preussinsininen keksittiin. Tämän jälkeen vuosisadalla tehtiin kymmeniä uusia väriainekeksintöjä.

pukeutuminen ja värjäys

Aikakausien muoti vaikutti myös tuotettaviin väreihin. Barokki (n. 1600-1700) suosi tummia ja jyhkeitä muotoja ja värejä, kun puolestaan rokokoo (n.1720-80) tavoitteli ilmavuutta pastelliväreillään. Ludvig XIV:n hovin suosituimmat värit olivat vaaleanpunertava beige ja 'puuterin vihreä'. Myös miehet käyttivät vaaleanpunaisia, keltaisia ja vaaleanvihreitä silkkipukuja - kruununaan musta kolmikolkkahattu.

1700-luvun puolen välin jälkeen Ranskasta tuli Eurooppalaisen muodin keskus. Keskiluokka kasvoi entisestään ja naisen yhteiskunnallinen asema alkoi saada enemmän arvoa. Miesten pukeutuminen muuttui vähemmän koreilevaksi - miesten vaatetus siirtyi kirkkaista silkeistä ja sameteista kohti tummempia ja raskaampia materiaaleja. Ennen Ranskan vallankumousta muodissa mentiin kaikin tavoin äärimmäisyyksiin: vaatteet olivat outoja ja mielikuvitukselle annettiin enemmän arvoa kuin käytännöllisyydelle.

Ranskan vallankumouksen jälkeen pukeutuminen muuttui yksinkertaisemmaksi. Empire-kausi ihannoi antiikkia ja otti käyttöön 'antiikin' vaaleat värit. Biedermayerin aikaan viininpunainen ja pullonvihreä tulivat muotiin. Uusrokokoon aika suosi taas kevyitä värejä. 1800-luvun loppua kohden tyylit alkoivat sekoittautua toisiinsa.

[Lue lisää barokista, rokokoosta, empirestä ja biedermeyeristä]
[Lue lisää suomalaisista]

Teollistumisen myötä alkoi myös jokapäiväisten tuotteiden, myös taideteollisuustuotteiden, massatuotanto. Jo 1700-luvulla alettiin käyttää eräänlaisia 'synteettisiä' väriaineita: puuvillaa värjättiin ja painettiin kaatamalla metalliyhdisteitä suoraan tekstiilikuitujen päälle. Kuitenkin varsinaisten synteettisten väriaineiden valmistus alkoi vasta, kun orgaanisen kemian tutkimus alkoi kehittyä.

[Lue lisää värjäyksestä 1700-luvun tienoilla]

punainen

Turkinpunaista pidettiin kaikkein kestävimpänä värinä, mutta sen valmistus oli kallista ja monimutkaista. Kasviuutteet vaativat prosessissaan mm. lantaa ja/tai verta, uudet synteettiset värit saatiin aikaan puhtaammin. 1800-luvun loppupuoliskolla synteettisen alitsariinin käyttö oli jo johtanut värimataran viljelyn loppumiseen vähitellen.

sininen

Kaukomailta tuotu indigo-väri sai Euroopan sekaisin. Monessa maassa, kuten Saksassa ja Ranskassa, värimorsingon (Isatis tinctoria) viljely oli merkittävä talouden ala ja kun ulkomailta tullut parempilaatuinen ja edullisempi sininen väri aiheutti suuren uhan kotimaan tuotannolle, jotain oli tehtävä. Jo 1500-luvulla indigolle alettiin määrätä käyttökieltoja ja uhkailtiinpa värin käyttäjiä jopa pään menetykselläkin. 1600-luvulla kädet alettiin jo nostaa ylös, kun huomattiin, että indigo oli todella tullut jäädäkseen - mutta johtavalle värimorsinkomaalle, Saksalle, menetys oli kova: vielä vuonna 1654 Saksassa indigo julistettiin paholaisen väriksi.

keltainen

Joidenkin tietojen mukaan kurkumaa tuotiin ensi kerran Eurooppaan 1612, jolloin siitä tuli silkkihuivien suosittu väri.

kosmetiikka

1700-luvun puolesta välistä muutaman vuosikymmenen ajan muodissa olivat ylikorkeat puuteroidut peruukit. Kosmetiikka oli vaarallista; kasvoväreinä oli valkoista lyijyä, elohopeaa ja muita vaarallisia kemikaaleja.

Ranskan vallankumouksen jälkeen ranskalaiset eivät halunneet olla missään tekemisissä aristokraattien kanssa, niinpä he luopuivat ehosteiden käytöstä lähes täysin - 'luonnollisuudesta' tuli muotia.

[Lue lisää kosmetiikasta valistuksen aikaan]