Jade
Mineraalia on käytetty kiviaseissa ja korukivissä. Jadekaiverrusprosessissa kiven pinnasta hierretään osia pois, jolloin jäljelle jää kohokuva. Varhaisimpia jadekaiverruksia on löydetty neoliittisen ajan Kiinasta, jolloin niitä käytettiin terinä ja ehkä seremoniakäytössä. Kiinassa jadetaide kehittyikin pitkälle, samoin Intiassa. Myös prekolumbiaanisessa Meksikossa ja Väli-Amerikassa olmekit, asteekit ja mayat valmistivat jadesta seremoniaesineitä: naamioita, kirveitä, puukkoja ja suuria eläinhahmoja.
Vasta 1800-luvulla huomattiin, ettei Kiinasta ja Väli-Amerikasta löytynyt jade olekaan täysin samaa materiaalia. Kiinasta löytynyt jade tunnetaan nykyään nimellä nefriitti ja Väli-Amerikasta (ja mm. Burmasta) löytynyt jade nimellä jadeiitti. Nykyään, vaikka nefriittiä pidetään alkuperäisenä jadena, jadeiittia arvostetaan enemmän sen kiillon ja vihreämmän värin vuoksi.
Värit
Jade voi olla valkeaa, punaista, sinertävää, keltaista tai tummanvihreää.
Etymologiaa
Aikoinaan espanjalaiset uskoivat Meksikosta ja Perusta löytämillään jadekivillä olevan munuaisvaivoja parantavaa voimaa. He alkoivat kutsua kivellä nimellä piedra de hijada ('kylkikivi'), jonka ranskalaiset lyhensivät ensin muotoon l'ejade ja myöhemmin le jade, josta englanninkieleen ja muuallekin tuli nimitys jade.
Mytologiaa ja historiaa
Kiinassa jade (nefriitti) on ollut kuolemattomuuden, rakkauden ja hyveellisuuden symboli ja myös vahva statussymboli. Se on ollut keisarillinen jalokivikivi yu vuodesta 2950 eaa. Yu -sanaa käytetään kiinassa kuvaamaan kaikkea arvokasta. Jaden uskottiin säilyttävän keisarin ruumiin kuoleman jälkeen - jadeja käytettiin haudoissa jo varhaisina aikoina.
Väli-Amerikassa tolkeekit, olmeekit ja mayat valmistivat jadesta (jadeiitti) erilaisia naamioita. Asteekit keräsivät verojaan osittain jadena.
Euroopassa jadea ei ymmärretty korukiveksi, ennenkuin jade-esineitä alettiin tuoda 1500-luvulla ensin Kiinasta ja hieman myöhemmin Väli-Amerikasta.