-

kino

[englanti kino]



Kino on tummanpunaista (ruskeanpunaista tai kellertävän punaista), lasimaista jauhetta, jota saadaan mm. santelipuista (Pterocarpus), Butea-suvun kasveista ja Coccoloba uvifera-puusta. Sitä käytetään punaiseksi värjäämisessä.

Kinopunainen (C28H22O11)
Kinotanniinihappo (kino-tannic acid) (C18H18O8), violettia.

Puuta arvostetaan myös sen puuaineksen vuoksi. Parkitus- ja väriaineita sisältäviä jähmetettyjä nesteitä, joita käytetään niin parkitsemiseen, värjäämiseen kuin rohdoksikin. Saadaan hapettamalla kylmää (puun kuoresta tai puuaineesta saatua) kinoa sisältävää uutetta ilmassa, jolloin punainen kino alkaa saostua.
historia
Kino on perinteinen intialainen värjäysaine, jota on käytetty läpi historian. Eurooppalaisiin apteekkeihin ja värjäämöihin se löysi tiensä siirtomaavallan aikoina.

Kinokauppa on edelleenkin rahallisesti melko merkittävää Intian, Sri Lankan ja Bengalin väestölle. Ainakin Intiassa paikka paikoin kinon valutusoikeudet (ainetta saadaan puusta kuten koivun mahlaa, tekemällä reikiä puun kuoreen) antaa valtio eniten tarjoaville. Kinoa kerätään lähes ympäri vuoden, mutta kuivalla kaudella (helmi-maaliskuussa) sen käsittely on helpompaa.

muuta
Kinoa käytetään myös lääkeaineena esim. kipeän kurkun hoitoon.