punamulta, egyptinpunainen

[englanti Egyptian rouge]


Punainen kivennäsväri [PR102]

Useiden punaisten rautaoksidivärien yhteisnimitys. Rautaoksidipitoista savimaata (Fe₂O₃), hyvin hienojakoista hematiittia. Puhtaimmat raaka-aineet vain hienonnetaan, muita hehkutetaan, kunnes sopiva värisävy on syntynyt. Esim. Suomessa punamaalia valmistettiin keittämällä pigmenttiä mm. ruis- ja vehnäjauhojen kanssa. Joissakin tapauksissa maalin osana on käytetty myös verta. Peittävä, kestävä, sopii hyvin sekä öljy- että liimamaaleihin. Suomessa 'punamulta' -nimellä myydään myös erilaisia samansävyisiä lateksimaaleja; aito punamultamaali on kuitenkin keittomaali.

historia

Käytetty jo kivikauden luolamaalauksissa myös Suomessa (mm. Etelä-Savossa sijaitsevan Astuvansalmen kalliomaalaukset, n. 3000 eaa); kampakeraamisen ajan Suomessa ruumiit värjättiin punamullalla samoin kuin pienet savesta valmistetut patsaat. Etenkin aiemmin punamulta oli suosittu talomaali myös Suomessa. Ensimmäiset merkit punamullan käytöstä talomaalina löytyvät 1500-luvulta; sen käyttö rakennuksissa yleistyi 1600-luvulla (siitä tuli tärkeä puunsuoja-aine, kun seinät alettiin piiluta sileäksi ulkopuoleltakin). 1600-luvulla punaväri oli yläluokan ja vallanpitäjien yksinoikeus: aluksi sillä maalattiin julkisen vallan rakennukset kuten raatihuone ja kirkko - kirkot olivat punaisia koko 1700-luvun. Joillekkin paikkakunnille tästä on jäänyt kirkonkylän nimitys 'maalikylä'. Vasta 1600-luvun lopulla punamullalla maalattiin herraskartanot. Kun punamulta oli yleistynyt tarpeeksi ja vaatimattominkin kaupungin talo oli punainen, kirkon piti jotenkin erottua muuta kaupungista. Usein kirkot maalattiin keltaisiksi (muotiväri, jolla jäljiteltiin eurooppalaisten hiekkakivirakennusten väriä). Vasta 1800-luvulla punamultamaalaus levisi talonpoikaistaloihin - tuolloin säätyläiset alkoivat suosia keltamullan käyttöä.

1800-luvulle saakka punamullalla maalaaminen oli myös lähes ainoa rakennusten värikäsittely. Myrkyttömän punamultamaalin käyttö on jälleen yleistynyt ympäristöystävällisten arvojen nousun myötä.

Ruotsissa Juhana IIIn aikana punamultaavalmistettiin Falunin tehtaassa, Kopparbergissä. Takala kertoo 'Suomen väriteollisuus' -kirjassaan näin (viitaten C.J. Gardbergin artikkeliiin kirjassa "Väri ja maisema"): [...] Juhana III oli aiemmin vuonna 1573 kirjoittanut maalari Anders Larssonille ohjeet Tukholman linnan lautakaton maaluksesta. Kirjeen mukaan Falunista oli tulossa ruostelyijyä eli kaivoslesettä, kaivosjätteestä valmistettua ns. teknistä punamultaa. Sitä ennen tuli käyttää kuparisavun härmettä ja tiilimurskaa ja sen päälle oli heti siveltävä sideaineeksi pellavaöljyä tai traania.

Punamulta on hyvin pohjoismainen ilmiö: Suomeen punamullan käyttö rakennusten maalina levisi Ruotsista, Länsi-Euroopassa sitä ei tunneta lainkaan. Tosin: Takala viittaa kirjassaan Gardbergin oletukseen siitä, että punaisen värin käyttö olisi syntynyt myöhäisgotiikan tiililinnojen aikaan 1400-luvulla ja samalla pitää itse todennäköisenä, että kirkkojen epätasaisia tiiliosia on tuolloin maalattu punaisella kalkkimaalilla. Takalan sanoin: Mahdollisesti ideat punaisista puulinnoista ja kirjoita tulivat Saksasta, samoin reseptit.

Venäjällä yksittäiset punaiset esineet on suojattu kasviväreillä.

1800-luvun ohjekirjasessa neuvotaan sekoittamaan puolitoista kiloa ruisjauhoja 22-23 litraan kiehuvaa vettä, jonka jälkeen lisätään puoli kiloa kiteytynyttä rautavithrilliä ja sen sulettua keltamultaa, punamultaa tai jotain muuta vastaavaa maaväriä.

muuta

Katso myös luonnon punaiset rautaoksidit, punaliitu.