[Liliaceae]
englanti dragon blood
[katso myös lohikäärmeen veri
[NR31]
Kasvaa luonnonvaraisena Intiassa, Sumatrassa ja Borneossa.
Kasvin punaista pihkaa (lohikäärmeenveri, dragon blood) on käytetty väriaineena. Myöhemmin lohikäärmeen verellä alettiin tarkoittaa myös muita punaisia palmupihkoja, mutta tämän palmun pihkaa pidetään parhaana.
[englanti tear dragon's blood · (havaiji) hala-pepe]
Kasvaa Kanariansaarilla ja Pohjois-Afrikan ympäristössä.
Kuoren punaista hartsia, traakinpihkaa on käytetty väriaineena sekä pigmentteihin, lakkoihin, musteisiin - myöhemmin myös hiusväreihin.
Kasvaa Sokotran saarella (kuuluu Jemenille; sijaitsee n. 250 kilometria Somalian rannikolta) - saari oli eristyksissä hyvin kauan ja 1/3 sen eläimistöstä ei tavata missään muualla. Tämän sanotaan olla alkuperäinen lohikäärmeen veri -puu: lohikäärmeen veri oli aikanaan Sokotran tärkein kauppatavara.
Lohikäärmeen verta alettiin tuoda suuria määriä Eurooppaan vasta espanjalaisten valloittajien mukana. Tästä alkoi tuhoisa kauppa: monet Draco tai Dracaerna -suvun puut ovat lähellä sukupuuttoa ja osa jo hävinnytkin. 1400-luvulla puita kasvatettiin myös eurooppalaisissa puutarhoissa - ja lohikäärmeeseen liittyvän latinalaisen nimensä ne saivat vasta 1767, kun Linnaeus systemaattisesti nimesi kasvikuntaa latinaksi.
Lohikäärmeen verta käytettiin lääkitsemistarkoituksiin (mm. haavojen lääkintään) aiemmin kuin taiteeseen.
Katso myös: Croton, Pterocarpus