-

värjäys - luonnonväreillä

[Katso myös: värjäys - yleistä, värjäys-sanasto, värjäyksen historiaa, kasvivärit, eläinvärit, jäkälät, sienet]

Luonnonväreillä tarkoitetaan luonnosta saatavilla olevia väriaineita, tässä tapauksessa värjäykseen soveltuvia sellaisia. Luonnonväriaineita saadaan mm. erilaisten kasvien kuorista, juurista, hedelmistä, mahlasta jne. sekä joistakin eläimistä, kuten kotiloista ja koppakuoriaisista.

Yleensä kasviväriaineita keitetään vedessä väriaineen erottamiseksi tai käytetään. Väriaineiden kiinnittämistä varten kankaat joudutaan usein purettamaan (usein esim. metallisuoloilla) ennen värikylpyä, kylvyn aikana tai sen jälkeen.

Luonnon värikasvit sisältävät suhteellisen vähän väriainetta ja ne ovat myös synteettisiä värjäysaineita epävarmempia, sillä värin laatu saattaa suuresti vaihdella esim. kasvin kasvuolosuhteiden mukaan.

Luonnonkuidut värjäytyvät kasviväreillä yleensä paremmin kuin synteettiset kuidut. Villa ottaa vastaan hyvin värejä, koska se sisältää useita aminohappoja, joissa on erilaisia väriä sitovia ryhmiä. Silkki vaatii voimakkaiden värisävyjen aikaansaamiseksi enemmän väriainetta kuin villa, mutta kestää emäksiä villaa paremmin.

Yrtit ja kukkivat kasvit on yleensä parasta kerätä ennen kukkimista (kukkivia kasvia tarvitaan huomattavasti enemmän saman värimäärän saamiseksi); lehdet täysikokoisina, mutta mielellään alkukesästä. Kukat antavat eniten väriä aurinkoisella ja kuivalla ilmalla. Useimpia kasveja voidaan käyttää tuoreena tai kuivattuina - mutta niitä ei saa kuivattaa auringonvalossa. Kasvien juuria voi kerätä koko kesän.

Marjoista saatava väri ei yleensä ole pysyvää, mutta niiden pitävyys parantuu miedolla etikkaliemikäsittelyllä värjäyksen jälkeen.

Puunkuoria on käytetty tummien värien aikaansaamiseksi; ne sisältävät parkkiaineita, jotka (yhdessä rautavithrillin kanssa käytettynä) tummentavat värejä. Nuorissa puissa on enemmän väriä kuin vanhoissa. Puunkuori irtoaa mahla-aikaan helpoiten, mutta niitä on hyvä seisottaa puolisen vuotta ennen käyttöä; Klemolan mukaan talven yli säilytetyistä kuivatuista kuorista saadaan syvempiä värejä.

Kävyistä voimakkaimman värin antavat maassa talven yli lojuneet kävyt. Käyttöä varten kävyt murskataan osiin, liotetaan yön yli ja keitetään nelisen tuntia.

Monet jäkälät sisältävät väriaineita ja niitä on käytetty värjäykseen pitkään. Erityisesti norjalaiset ja islantilaiset ovat muinoin käyttäneet runsaasti jäkälävärejä.

Purettaminen

Purettamisella tarkoitetaan värjättävän tekstiilin käsittelyä erilaisilla metallisuoloilla. Puretusaine estää värin irtoamista kankaasta ja eri puretusaineiden avulla saadaan aikaiseksi myös erilaisia värisävyjä. Jotkut kasvivärit - esimerkiksi monet sammalet ja jäkälät - eivät tarvitse lainkaan puretusaineita.

Alunaa ja rautaa käytettiin puretusaineina jo muinaisissa Egyptissä, Assuriassa ja Intiassa. Keskiajan värjärit käyttivät näiden lisäksi myös kuparia, Myös viinikiveä ja tavallista suolaa käytettiin värjäysprosessissa.

Myös joistakin kasveista on saatu puretusaineita, mm.: tunturilieko (Lycopodium alpinum) ja riienlieko, pihatähtimö (Stellaria media), harmaaleppä (Alnus incano.

Puretus kannattaa tehdä teräs- tai rautakattilassa, alumiinipataa ei saa käyttää. Tekstiilin voi purettaa ennen värjäystä, värjäyksen aikana tai sen jälkeen. Jos esim. esipuretteina käytettyjä rautaa ja tinaa on liikaa, ne saattavat haurastuttaa lankoja. Jos purete lisätään väriliemeen värjäyksen aikana, se kannattaa laittaa vasta värjäyksen loppuvaiheessa; varsinkin rauta- ja tinasuolat muuttavat tekstiilin helposti karheaksi, jos ne ovat kankaan kanssa kosketuksissa liian kauan. Jälkipuretusta käytetään usein vain, jos värjäyksen lopputulos ei ole ollut tarpeeksi hyvä - jälkipuretuksella voidaan tummentaa ja syventää värien sävyjä.