-

Aboriginaalit (Australia)

Aboriginaaleilla ei ole ollut juuri nimeksikään värjäyskulttuuria, mutta kulttuuri on silti värikästä: värejä on käytetty oman ruumiin ja kodin sisäseinien koristeluun.

[Katso myös: Polynesia, Australia, Uusi-Seelanti, Melanesia]

taide

Taide

Aboriginaalien kuvitukset saattavat esiintyä eri muotoissaan vartalomaalauksena, hiekkaveistoksissa ja luolamaalauksissa.

Vanhimmat Australian luolamaalaukset ajoittuvat jopa 40 000 vuoden taakse. Luolamaalauksia löytyy ympäri Australiaa, mutta hienoimpina pidetään Lauran alueella Cape Yorkissa, Queenslandissa pohjoisessa Australiassa sekä Kimberleyn alueella läntisessä Australiassa sijaitsevia maalauksia.

Australian pohjoisosissa asuvat aboriginaalit maalasivat alunperin puunkuorelle, mutta nykyaika on siirtänyt heidätkin maalauskankaiden käyttöön. Edelleenkin jotain vanhaa on säilynyt: yleensä signeerauksena on kädenjälki: maalia otetaan suuhun, käsi asetetaan maalattavalle pinnalle ja suusta puhalletaan maali käden ympärille.

Monet kuorimaalaukset ovat kopioita tärkeissä rituaaleissa käytetyistä vartalomaalauksista. Maalausten aiheena ovat puut, joet ja kivet. Maalit valmistettiin maaväreistä (okrat) ja pehmeistä kivistä ja maalaukset tehtiin pitkillä kapeilla siveltimillä.

Hyönteisiä ja niiden eritteitä käytettiin paljon aboriginaalien taiteessa. Muurahaisten pesistä saatavaa limoniittioksidia käytettiin maalausten keltaisena pigmenttinä.

Värit yleisesti

Väreistä punainen, keltainen, musta ja valkoinen ovat yleisimmät. Pigmentin alkuperä voi olla tärkeä värivalinnassa: tiettyjä okraesiintymiä pidetään tiettyjen esi-isien veren muutoksina. Pigmentit valmistetaan yleensä käyttämällä luonnon okravärejä, savea ja hiiltä.

Valkoinen

Aboriginaalien valkoista tarkoittava sana delek merkitsee myös yleensä väriä. Vaikka punainen veren ja elämän värinä olikin aboriginaalien syvästi arvostama, hyvä, puhdas valkoinen pigmentti oli arvokasta. Arvostusta valkoinen saa myös toisesta syystä: valkoisen huntiitti-saven on uskottu olevan pyhän sateenkaarikäärmeen Ngalyodin henki - tai ulostetta, riippuen lähteestä.

Valkoinen viittaa ystävällisyyteen, sankarillisuuteen ja viisauteen.

Punainen

Punainen on pyhä väri. Erään tarinan mukaan Keski-Australian hiekka muuttui punaiseksi rohkean dingon, Marindin, vuoksi.

Pohjois-Australiassa asuva tiwi-heimo pitää euraasialaisia "punaisina ihmisinä". Finlay kertoo, että häntä kutsuttiin nimellä moretani "kuuma punanaama" (tai "kuumasta punainen naama").

Väriaineet ja pigmentit

Australian luonnosta on saatu monen värisiä okravärejä, joten Australian alkuasukkaiden värimaailma on sen sijaan ollut hyvin rikas läpi historian, vaikka teollinen maaliteollisuus saikin alkunsa Australian mantereella hyvin myöhään: Australiassa ei ollut juuri minkäänlaista maaliteollisuutta ennen 1900-luvun alkua. Suurin osa talomaaleista oli vesipohjaisia tai öljyä sekoitettuna valkoiseen lyijyyn. Maalin valmistus oli kyläkohtaista ja suurin osa maaleista valmistettiin esim. keittämällä merilevää ja kalkkia, mutaa ja kalkkia jne. Jonkin verran valmistettiin lakkoja, jotka saatiin joko luonnonvernissoista tai keittämällä fossiilisista hartseista. Värillisiä pigmenttejä ei Australiassa juurikaan väriaineteollisuuden alkuvaihessa valmistettu.

Finlay kuvaa kirjassaan okravärien merkitystä aboriginaaleille. Okra oli pyhää ja eurooppalaisten asettuminen aboriginaalien tärkeiden okrakaivosten läheisyyteen synnytti kiistoja, jota Adelaiden viranomaiset kutsuivat okrasodaksi.

Aboriginaalien taiteessa valkoiset, punaiset (tummat ja vaaleanpunertavat) sekä keltaiset (tummat ja vaaleat) ovat eniten käytettyjä.

Musta

Musta oli murskattua hiiltä, hiillettyä kuorta tai mangaanioksidia.

Valkoinen

Valkoisena pigmenttinä käytettiin mm. kaoliinia. Myös harvinaisempaa valkoista pigmenttiä, huntiittia, on löytynyt aboriginaalien maalauksista.

Punainen

Australiassa esiintyy valtavasti okria, tärkein niistä lienee punaokra.

Punainen on pyhä väri. Erään tarinan mukaan Keski-Australian hiekka muuttui punaiseksi rohkean dingon, Marindin, vuoksi. Jotkut punaiset okravärit olivat niin arvostettuja, että niitä saatettiin hakea satojen kilometrien päästä. Punaokralla on ollut merkittävä osa myös aboriginaalien initaatioriittejä. Punainen pigmentti symboloi verta - initaatioriiteissä usein esi-isien verta - ja eri heimot ovat käyttäneet sitä rituaaleissaan eri tavoin, yleensä kuitenkin ihomaalina.

Aboriginaalit suojautuvat maalamalla kätensä punaisella värillä.

Pohjois-Australiassa asuva tiwi-heimo pitää euraasialaisia "punaisina ihmisinä". Finlay kertoo, että häntä kutsuttiin nimellä moretani "kuuma punanaama" (tai "kuumasta punainen naama").

Keltainen

Muurahaisten pesistä saatavaa limoniittioksidia käytettiin maalausten keltaisena pigmenttinä. Keltaista saatiin myös keltaokrasta ja eräistä sienistä.


Lähteitä / lukemista

Finlay, Victoria Colour. Travels Through The Paintbox. Sceptre; Hodder and Stoughton, Lontoo 2002
Fitzgerald, Michael Rock Spirits. TIME Pacific Magazine 11X04 [time.com/time/pacific/magazine | 14VII05]
McIntee, Erin A Culture Preserved by Art [australia.jrn.msu.edu | 14VII05]