äitienpäivä
äitienpäivää vietetään toukokuun toisena sunnuntaina. Päivän sanotaan olevan peräisin amerikkalaisen Anna Jarvisin ajatuksesta: kun hänen äitinsä vuonna 1907 kuoli, Jarvis päätti, että yhden päivän vuodesta tulisi kuulua äideille. Hän piti muistotilaisuuden ja pyysi kaikkia osallistuvia pitämään valkoisia neilikoita. Seitsemän vuoden kuluessa Jarvis sai Yhdysvaltain kongressin vakuuttuneeksi siitä, että päivän pitäisi olla kansallinen juhlapäivä. Suomessa äitienpäivää vietettiin ensimmäisen kerran 1918.
Edelleen Amerikassa on muutamissa paikoissa tapana pitää valkoisia neilikoita kunnioituksena kuolleille äideille ja punaisia tai vaaleanpunaisia eläville äideille.