Keltit

Yleistä
Piktit, Irlanti, Skotlanti
Druidit
Värjääminen
Pukeutuminen
Kosmetiikka


[Katso myös: Britannian saari]

yleistä

Kelttiläinen kulttuuri ulottuu pitkälle ennen ajanlaskun alkua. 'Keltti' -sana (engl. celt) juontuu kreikan barbaaria tarkoittavasta sanasta Keltoi. Kelteillä ei ollut yhteinäistä kieltä tai 'yhteistä rotua', käytännössä kysymys oli siis indoeurooppalaisesta samantyyppisiä kelttiläisiä kieliä puhuvasta ryhmästä, jolla oli samantapainen kulttuuri. Kelttiläisiä kieliä ovat mm. Walesin kymrinkieli ja Irlannin iiri (gaeli). Nykyiset keltit asuvat Walesin, Skotlannin, Irlannin (sekä Irlannin tasavallan että Pohjois-Irlannin nykyväestöstä suurin osa on kelttiläisiä iirejä) ja Bretagnen alueella, mutta ajanlaskun alussa kelttejä asui vielä suuressa osassa Ranskaa, Saksaa ja Pyrenneiden niemimaata; mm. eurooppalaisten jokien Tonavan ja Reinin nimet ovat kelttiläistä alkuperää.

Ranskan kelttejä kutsuttiin gallialaisiksi. Britannian alueella kelttikansoja olivat mm. piktit, Skotlannin skotit, Irlannin iirit ja Englannin ja myöhemmin Walesin alueen britit.

Roomalaiset tuhosivat etelä-Ranskan kelttikulttuurin ensimmäisellä vuosisadalla eaa ja 400-luvulla kelttiläisistä kulttuureista oli jäljellä oikeastaan vain Irlannin alueen kelttiläisyys. Rooman valtakunnan romahdettua kelttien kulttuuri heräsi uudelleen henkiin Britanniassa, mutta heikkeni kristinuskon tullessa ja viikinkien valloituksen alla.

Keltit muovasivat Kreikasta, Roomasta ja idästä saamiaan vaikutteita luoden omaperäisen ja itsenäisen taidetyylin.

[Lue viikingeistä]

Piktit (lat. picti = maalatut)

Piktit olivat todennäköisesti kelttiläinen varhaisasutus pohjois-Britanniassa. Roomalaiset löysivät piktit 55 eaa. Heidän valtakuntansa säilyi pitkälle 800-luvulle.

Piktit maalasivat kehonsa värimorsingosta (Isatis tinctoria) saatavalla sinisellä, jotta näyttäisivät pelottavilta taistelussa. Tacitus viittaa Britannian 'aavearmeijaan'. Piktinaisilla oli tapana arkenakin ruiskuttaa eri ruumiinosiinsa ihon alle sinistä väriä; Plinius kuvasi heidän 'kulkevan alastomina etiopialaisen värisinä'. Rooman keisarikunnassa tätä nimenomaista sinistä (caeruleus color) pidettiin barbaarien värinä.

Sana Briton tulee kelttiläistä 'maalia' tarkoittavasta sanasta brith. Glastonburyn kerrotaan puolestaan saaneen nimensä sinistä tarkoittavasta sanasta glastum.

Irlannin alueen keltit

Irlanti on keltin kielellä Erin.
Kelttikulttuuri kukoisti Irlannissa 500-luvulta 700-luvulle. Kelttiläisissä myyteissä Vihreä mies (Green man) oli hedelmällisyyden jumala. Irlantia sanotaan vihreäksi saareksi sen värin mukaan - vihreä onkin Irlannin kansallisväri ja irlantilaiset uskovat, että vihreä tuo onnea.

Skotlannin alueen keltit

Skottiheimot muuttivat Länsi-Irlannista Skotlantiin 350-luvulla ja pakottivat piktien heimot idemmäs. 600-luvulla muutamat heimot yhdistyivät ja syntyi kaksi kuningaskuntaa: piktien Piktavia ja skottien Dalriada. 800-luvulla skottien kuningas Kenneth MacAlpin vaati Piktavian kruunua itselleen - hänen isoäitinsä oli ollut piktiprinsessa. Alueet yhdistyivät ja niitä alettiin kutsua yhteisnimellä Skotlanti.

Druidit

Druidit olivat kelttien (Britannia ja vanha Gallia) uhripappeja, tietäjiä ja runonlaulajia. Druidien arvoaste määräytyi heidän tietonsa mukaan. Nuoret (kumpaakin sukupuolta) olivat ensin pyrkivien tasolla, kehittyessään he pääsivät seuraavalle tasolle. Aikuiseksi tultuaan heistä tuli noviiseja (novitiate). Noviisitasoa oli kaksitoista tasoa ja kahdentoista vuoden kuluttua opiskelijat saivat druidin arvon. Samalla he luopuivat alempien arvotasojen värikkäistä kaavuista ja pukeutuivat mustaan tai harmaaseen pukuun. Vielä noin viiden vuoden koulutuksen jälkeen druidi sai 'yli-druidin' arvon ja sai pukeutua valkoiseen kaapuun.

Druideilla oli neljä rituaaliasustetta, joista jokainen oli tarkoitettu eri tilanteeseen. Uskonnollisissa seremonioissa ja neuvostojen kokouksissa druidin valkoinen kaapu edusti puhtautta - vanhalla ajalla valkoinen oli vaatteissa hyvin harvinainen väri, joka liitettiin parhaimpiin asusteisiin. Sotatilanteissa druidit pitivät harmaita asusteita.

Druidit liittivät eteläisen ilmansuunnan punaiseen ja valkoiseen (tuli, palaminen, suitsukkeet), idän keltaiseen ja kullanväriin (ilma, kukat), lännen siniseen ja hopeanväriin (viini, uppoaminen, vesi), pohjoisen vihreään tai mustaän (maa, hautaus, leipä/suola).

Värit yleisesti

Punainen

Monet keltit liittivät punaisen kuolemaan ja kadotukseen.

Tarina kertoo, että muinoin retkikunnilla oli sääntö, että alueen sai omakseen se, joka ensimmäisenä koski maata. Eräs O'Neill oli lähestymässä haluamaansa rannikkoa, kun huomasi, että toinen alus oli ohittamassa hänen aluksensa. Hän leikkasi irti vasemman kätensä ja heitti sen rannikolle - ja sai maan. O'Neillin suvun mottona on ollut: Lamh dearg Eirin (Erinin punainen käsi).

Vihreä

Irlantilaiset uskovat, että vihreä tuo onnea. Kelttiläisissä myyteissä Vihreä mies (Green man) oli hedelmällisyyden jumala ja vihreä yhdistettiin myös maan jumalatar Bridgetiin.

Keltainen

Keltainen (iiri bu; skotlannin gaeli buidhe) oli kelteille tärkeä väri.

Värjäys

Varhaisessa Irlannissa värjääminen oli naisten tehtävä - miesten läsnäolo toi epäonnea. Värjäämiseen liittyi magiikkaa ja se oli sallittua vain tiettyinä päivinä. Värjärien ammatti liitettiin usein myös parantajien ammattiin, koska kasvituntemus oli olennaista molemmissa ammateissa.

Kelttien uskotaan pitäneen kirkkaista väreistä. Roomalaiset kuvasivat Britannian kelttien pukeutuvan monivärisiin ruudullisiin kankaisiin: Yksi tällainen kangas löytyy mm. roomalaisesta rahasta, joka on painettu noin 250. 1600-luvulla villakankaasta tuli pellavaa yleisempää - se oli myös helpommin värjättävää. Tartanien värjäämiseen käytettiin luultavimmin mm. tunturiliekoa (Diphasiastrum alpinum) sekä katinliekoa (Lycopodium clavatum) , kanervan varsia ja kukkia (Calluna vulgaris), väriresedaa (Reseda luteola), koivun sisäkuorta (Betula), rätvänän siemeniä (Potentilla erecta) ja sananjalkaa (Pteridium aquilinum).

Vanha nimitys värjäämiselle ruaman on samaa alkujuurta kuin punaista tarkoittava ruam. Mm. Skotlannin omat luonnon väriaineet ovat suurelta osin kellertäviä, vihertäviä tai rusehtavia, mutta on hyvin todennäköistä, että alueen kelteillä oli jo varhain käytössä tuontivärejä: sinistä indigoa, punaista kermestä ja värimataraa (Rubia tinctoria).

Jäkälävärjäys oli Britannian kelttien keskuudessa melko suosittua ja jäkälävärjäyksen yleinen puretusaine oli virtsa. Irlannissa ja Skotlannissa jäkälillä värjääminen oli niinkin yleistä, että joidenkin kuvausten mukaan 'joka mökissä' Skotlannissa oli oma tynnyrinsä (litpig) täynnä virtsaa (fual; graith), jossa talon emäntä valmisti jäkälistä värjäyslientä - yleensä ruskeaa. Aikanaan oli kohteliaisuutta käyttää talon ulkopuolella olevaa virtsasammiota kylästä lähtiessään.
Jäkälät koottiin kesäkuukausina - yleensä naiset irrottivat kivijäkälää lusikoilla kivistä - ja kuivattettiin auringossa. Värjäys tapahtui niin, että astiaan laitettiin alimmaiseksi pestyä villaa, sitten paksusti jäkälää, jonka jälkeen taas villaa. Kerroksien rakentamista jatkettiin, kunnes pata oli lähes täynnä. Tilaa jätettiin vain vähän vedelle. Keittäminen kesti useita tunteja ja aina välillä lisättiin joukkoon hieman vettä, jotta keitos ei kuivuisi. Värin kiinnitykseen käytettiin suolaheinää (Rumex). Hierakan (Rumex) lehtiä käytettiin myös kirkastamaan ja syventämään värejä; joskus ne kiedottiin virtsaan sekoitetun väriainepastan ympärille. Päivän päätyttyä villat olivat tummanpunaisia. Värjätä voitiin myös niin, että jäkälää ja villaisia vaatteita keitettiin samassa vedessä tai vaatteet upotettiin virtsassa likoavaan jäkälään, kunnes haluttu väri oli valmis. Kiehumisaika vaihteli kymmenestä minuurista useisiin tunteihin. Keittämisen jälkeen väriseosta saatettiin seisottaa päiviä tai jopa viikkoja. Väriä syvennettiin suolalla tai salpietarilla.
Samalla metodilla valmistettiin myös kuuluisa 'Harris tweed'. Sanotaankin, että Harris tweedille ominainen omituinen tuoksu on yhdistelmä villaa, värjäysainetta (pääosin kivijäkälää) ja virtsaa.

Tärkeimpiä arkeologisia tutkimuspaikkoja on mm. Perthin alueen kaivaukset. Siellä on tutkittu 1100-luvulta peräisin olevaa värjärin työpajaa ja joitakin tuolloin käytettyjä värjäyskasveja on tunnistettukin (samoja kasveja mainittu hieman ylempänä tartaanien värjäyksen yhteydessä). Kotona kasviväreillä värjättäessä langat pestiin läpikotaisin lipeällä (gaeliksi maighstir), huuhdeltiin ja pestiin puhtaassa vedessä, jonka jälkeen ne laitettiin kiehumaan tulen ylle väriliemeen. Jos värjättävä kuitu oli sininen, se pestiin suolavedessä, muulloin puhtaassa vedessä. [Kai]

Leppä (Alnus) oli kelteille pyhä puu ja esiintyy usein kelttiläisissä kansantaruissa. Lepän kukinnoista saadaan vihreää väriä, oksista ruskeaa ja kuoresta punaista (aldine red, kelttien suosima punainen). Irlannissa tervaleppää (Alnus glutinosa) on käytetty mm. mustaksi värjäämiseen.

Kelttien värjäyskulttuuri oli erittäin värikästä ja rikasta. Tekstiileissä toistuivat paitsi erilaiset ruudutukset, myös kelttien omat kuviot. Villan yleistyttyä 1600-luvulla siitä tuli tärkein värjäyskohde - koska väri tarttui siihen niin paljon helpommin. Kesällä villa värjättiin usein huopana. Huopaan saadaan kirkkaampia ja syvempiä värejä kuin lankoihin.

Musta

Mustaa saatiin mm. mustasta seljasta (Sambucus nigra), keltakurjenmiekan juuresta (Iris pseudacorus; gaeliksi seilisdear), hierakoista (Rumex; gaeliksi copaig), tammen kuorista ja äkämistä (Quercus; gaeliksi darach) ja kuparipuretuksella tervalepän kuoresta (Alnus glutinosa ; gaeliksi fearna). Mustaa seljaa käytettiin myös hiusten mustaksi värjäämiseen. Oratuomella (Prunus spinosa; gaeliksi preas nan airnaig) saatiin värjättyä sinimustaa.

Irlantilaiset saivat mustaa myös mm. karhunvatukasta (Rubus fruticosus; iiriksi smearna dubha), tylppälehtihierakasta (Rumex obtusifolius), mesiangervosta (Filipendula ulmaria) ja talvitammen (Quercus petraea) ja metsätammen (Quercus robur) kuorista ja äkämistä (iiriksi dair).

Punainen

Skotlantiin tuotiin jo varhain karmiinia ja värimataraa (Rubia tinctoria). Punainen kermes, samoin kuin Murex-kotiloiden tuottama purppura tunnettiin Irlannin maaperällä jo 600-luvulla. Värimataraa (Rubia tinctoria) aluksi tuotiin Britannian saarille, mutta myöhemmin sitä myös viljeltiin. Sitä kasvatettiin mm. Aberladyn ympäristössä, josta väriainetta vietiin Haddingtoniin myytäväksi.

Pihlajalla (Sorbus aucuparia) vahvistettiin ja kirkastettiin punaisen kermeksen ja värimataran väriä. Omista kasveista muita punaisen värjäämiseen sopivia oli mm. keltamatara (Galium verum; gaeliksi bun-an-ruadh) ja jäkälistä kallioruostenyppyjäkälä (Ochrolechia tartarea; gaeliksi leanartach), Ramalia scopulorum, Urceolaria calcarea (gaeliksi crotal clachaoil) ja Lecanora pallescens (gaeliksi crotal geal). Kirkkaanpunaista saatiin rätvänästä (Potentilla erecta; gaeliksi leanartach).

Violetti, purppura

Murex -kotilon tuottama purppura tunnettiin Irlannin maaperällä jo 600-luvulla.

Violettia ja purppurasävyjä saatiin useista kivijäkälistä ja sen lisäksi nummivirnasta (Vicia orobus; gaeliksi cairmeal) sekä Rorippa nasturtium-aquaticum-kasvista (gaeliksi biolair).

Irlannissa violettia ja purppuraa on saatu myös Rubus europaeus-marjasta, variksenmarjasta (Empetrum nigrum), voikukan juuresta (Taraxacum officinale; gaeliksi bearnan bride), mustaseljasta (Sambucus nigra; iiriksi trom), belladonnasta (Atropa Belladonna; iiriksi iotg bhu), alunan avulla mustikasta (Vaccinium myrtillus; gaeliksi lus nan dearc), pyöreälehtikihokista (Drosera rotundifolia; gaeliksi lus na fearnaich) ja mäkikuismasta (Hypericum perforatum).

Sininen

Sinistä saatiin värimorsingosta (Isatis tinctoria; iiriksi glaisn). Irlannissa sinistä on valmistettu mm. mustikasta (Vaccinium myrtillus; gaeliksi lus nan dearc), purtojuuresta (Succisa praetensis; iiriksi úrach bhallach), mustaseljasta (Sambucus nigra), aitalikusterista (Ligustrum vulgare), ketunleivästä (Oxalis acetosella) ja oratuomesta (Prunus spinosa; gaeliksi preas nan airnaig).

Skotlannissa sinistä saatiin todennäköisesti myös keltakurjenmiekasta (Iris pseudacorus).

Vihreä

Vihreää saatiin keltakurjenmiekan lehdistä (Iris pseudacorus; gaeliksi seilisdear) ja piikkiherneen kuoresta (Ulex europaeus; gaeliksi ruisg conasg). Kellertävän vihreää saatiin mesiangervosta (Filipendula ulmaria) ja tummanvihreää kanervasta (Erica cinerea; gaeliksi fraoch-bhadain). Keltaista saatiin myös värjäämällä tekstiili ensin indigolla siniseksi ja sen päälle keltaista väriresedalla (Reseda luteola).

Irlannissa vihreää valmistettiin myös niittysuolaheinästä (Rumex acetosa; iiriksi samadh b), sormustinkukasta (Digitalis purpurea; iiriksi marcn na mban s) ja nokkosesta (Urtica dioica; iiriksi neantg).

Keltainen

Keltaista saatiin Britanniankin alueen kasveista helpoiten ja tärkein keltainen värikasvi oli värireseda (Reseda luteola), jota alueen keltit kutsuivat nimellä budhe mr - 'Suuri Keltainen'.

Keltaista valmistettiin mm. saarnesta (Fraxinus excelsior; gaeliksi fuinseog, craob-uinnseann), metsäomenapuusta (Malus sylvestris), jalavasta (Ulmus fulva), keltamatarasta (Galium verum), suomyrtistä (Myrica gale; gaeliksi rideag), alunapuretuksella punaherukasta (Ribes rubrum; gaeliksi raosar dearc), sananjalan juuresta (Pteridium aquilinum; gaeliksi an raineach mhor), ruostehappomarjan juuresta (Berberis vulgaris; gaeliksi barbrag) ja haavasta (Populus tremula). Keltaista on saatu myös mäkikuismasta (Hypericum perforatum; iiriksi luibh boin baiste), Senecio jacobaea-kasvista (gaeliksi buadhlan) ja rentukasta (Caltha Palustris; skotlannin gaeli fearaban, iiri lus bu bealtaine). Myös sianpuolukalla (Arctostaphylos uva-ursi; gaeliksi grainnseag) voitiin värjätä keltaista.

Tärkeitä keltaisen värjäykseen käytettyjä jäkäliä olivat Parmelia parietina (gaeliksi crotal buidh) ja Parmelia ceratophylla (gaeliksi crotal dubg), josta saatiin tummempaa keltaista. Keltaista saatiin myös Rhodymenia edulis -merilevästä (gaeliksi duiliasg).

Myös joitakin nätkelmiä (esim. niittynätkelmää Lathyrus pratensis; gaeliksi peasair bhuidhe) on käytetty keltaisen värjäykseen mm. Skotlannissa, vaikka kasvisuku onkin siellä melko harvinainen.

Mm. Hebrideillä keltaista värjättiin koivulla (Betula; gaeliksi beatha), jonka kuoresta saatiin vaaleankeltaista; isolumpeen juurella (Nymphaea alba; gaeliksi cairt-an-loch, iiriksi duilleog bhite) ja alunapureuksella mustalla seljalla (Sambucus nigra; gaeliksi druman).

Irlannissa keltaista saatiin myös maarianverijuuresta (Agrimonia eupatoria), koivusta (Betula), jänönpavusta (Cytisus Scoparius), rentukasta (Caltha palustris), kellokanervasta (Erica), etc.

Oranssi

Oranssia saatiin mm. ruskeasta pulkkosienestä (Paxillus involutus). Tummaa oranssia saatiin karhunvatukasta (Rubus fruticosus; iiriksi smearna dubha, gaeliksi dreas-smeur).

Ruskea

Ruskeaa saatiin useista kasveista, joista saadaan keltaista väriä, sekä mm. ruskeasta pulkkosienestä (Paxillus involutus). Erityisen tärkeitä olivat ruskeaa luovuttavat jäkälät kuten kalliokarve (Parmelia saxatilis).

Irlannissa ruskeaa valmistettiin myös merilevästä, koivusta (Betula) ja ison lumpeen juurella (Nymphaea alba; iiriksi duilleog bhite).

Pukeutuminen

Irlannissa sekä miehet että naiset pukeutuivat pitkään pellavaiseen paitaan (line), joka naisilla oli hieman pidempi. Paidan väri lienee ollut haaleahko - pellavaan kasvivärit eivät tartu kovin hyvin - mutta villaiseen kangasviittaan (brat) saatiin enemmän värejä, esimerkiksi punaisia ja vihreitä. Saffron shirt oli sahraminkeltainen kansanpaita, jota pitivät niin miehet kuin naiset. Paita mielletään yleensä irlantilaiseksi, mutta sitä käytettiin myös Skotlannissa.

Brat oli suorakulmion muotoinen viitta, joka kiedottiin vartalon ympäri ja kiinnitettiin olkapäiltä rintaneulalla. Sitä käyttivät sekä miehet että naiset. Eripituisia viittoja pidettiin erilaisissa tilaisuuksissa ja usein niistä pystyi päättelemään kantajansa yhteiskuntaluokan. Yhteiskunnassa oli värisäännöt: mitä 'arvokkaampi' ihminen sen enemmän värejä sai käyttää.

[Lue lisää: saffron shirt, kiltti, tartaanit]
[Katso myös Iso-Britannia -sivua]

Kosmetiikka

Kelttinaiset maalasivat kyntensä, punarsivat poskensa ja tummensivat kulmakarvansa.

Rautakauden loppupuolen kelttisoturit vaalensivat hiuksiaan kalkkivedellä. Paksu, liituinen vesi sai aikaan vaalean piikkisen tukan, josta uskottiin olevan apua taistelutantereella. Keltit koristelivat ihoaan tatuoinnein.

Kiitos Kaille kasvien gaelinkielisistä nimistä ja muusta värjäystiedosta!