Värit Kiinassa

taide

dynastiat - värit

värit: musta, harmaa, valkoinen, vaaleanpunainen, punainen, violetti, sininen, turkoosi, vihreä, keltainen, oranssi, ruskea

pigmentit: musta, harmaa, valkoinen, punainen, sininen, vihreä, keltainen

värjäys ja pukeutuminen yleisesti: musta, harmaa, punainen, violetti, sininen, vihreä, keltainen

ehostus, kosmetiikka

Kiinalaisessa kulttuurissa ei ole pyritty rakentamaan lainalaisuuksia samalla tavalla kuin länsimaisessa kulttuurissa. Lähestymiskulma väreihin on ollut erilainen kuin länsimaissa, ja siksi Kiinan historiasta ei löydy samanlaisia väriteorioita ja -tutkimuksia värien synnystä ja värijärjestelmistä kuin läntisessä maailmassa: samantyyppistä esineiden ja ilmiöiden luokittelua ei ole ollut, koska kaikki on ollut universumissa samanarvoista.

Kuitenkin kiinalaisessa kulttuurissa on ollut pyrkimys harmoniaan ja tasapainoon, joka on koskenut kaikkea koettua ja tunnettua - myös ääniä ja värejä. Lakien sijaan kiinalaisilla on "malleja"; olennaista ovat vastaavuudet (esim. vaikka esim. jin ja jang ovat toisilleen vastakohtia, ne ovat myös vastaavuuksia). Monet kiinalaisessa filosofiassa yhteenkuuluvat asiat erotellaan länsimaisessa ajattelussa selkeästi toisistaan (esim. taide ja vuodenajat).

Taide

Kiinan taiteen historia alkoi pronssikaudella Sang-dynastian aikana noin 2000-1050 eaa. Kiinassa kolme arvostetuinta taidemuotoa ovat kalligrafia, maalaustaide ja runous. Maalaustaide ja kirjoittaminen - kalligrafia (tarkoittaa "hienoa taidetta") - liittyvät läheisesti toisiinsa. Sekä kirjoittamiseen että maalaamiseen käytetään samoja välineitä: silkkiä, paperia, pensseliä ja mustetta. Kiinassa paperinvalmistustaito kuvattiin ensimmäisen kerran noin vuoden 105 paikkeilla. Maalaamiseen tarkoitettu paperia valmistettiin monista luonnonmateriaaleista mm. mulperipuun kuoresta, hampusta, riisistä ja bambusta.

Kiinalainen kirjoitus kulkee oikealta vasemmalle, ylhäältä alas. Erilaisille siveltimenvedoille on olemassa tarkat sääntönsä, mutta taiteilijalla on liikkumavaraa ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan kirjoitustapansa kautta. Perinteinen kiinalainen taide on yleensä monokromaattista, ja siksi kiinalaisessa taiteessa musteella on ollut suurempi merkitys kuin pigmenttimaaleilla. Väriä tärkeämpää on hahmojen tai maiseman tasapaino, ja ilmaisussa painottuu muoto ja viivan liike. Kiinalainen 800-luvun taidehistorioitsija Zhang Yanyuan mm. sanoi, että taiteilijan on mahdollista musteella tuoda esiin kaikki värit: puiden ja ruohon vihreä ja punainen, pilvien ja lumen valkoinen, vuorten sininen ja vihreä... Joskus mustan tussin kanssa on käytetty heikkoja värivivahteita, jotka saatiin aikaan laimeilla vesiväreillä. Vaikka useat taiteilijat 1800-1900 -luvuilla käyttivät maalauksissaan värejä, suurin osa heistä piti musteella maalaamista ylivertaisena. Kiinalainen historiallinen taide ei silti ole sivuuttanut värejä täysin huomioitta. Värejä käytetään hyvin harkitusti ja niillä on oma symboliikkansa. Musta liittyy veteen, punainen tuleen, vihreä puuhun, valkoinen teräkseen ja keltainen maahan.

Kiinalainen arkkitehtuuri on perustunut symmetriseen sommittelulle ja puuleikkauksiin. Valkea marmori, punaiset pylväät ja palkit ja arvokkaampien rakennuksien kelta-, sini- ja vihreälasitteiset tiilet ovat hallinneet arkkitehtuurin värimaailmaa. Keskiaikaisessa Kiinassa Taivaan temppelien katot peitettiin sinisin tiilin ja Maan temppelien katot keltaisin tiilin. Etenkin temppelien keltaisilla terrakottakattotiilillä ja keltaisilla seinillä oli syvempääkin merkitystä: keltainen oli arvostetuin elämän ja keisarin väri.

Kiinalaisen koristetaiteen pääelementit ovat jadetyöt, keramiikka, metalli- ja lakkatyöt sekä tekstiilityöt. Keramiikkalasitteet kehitettiin Kiinassa 1000-luvun lopulla ennen ajanlaskun alkua. Posliini kehitettiin 500-luvulla noin tuhat vuotta ennen kuin se löydettiin Euroopassa. Eurooppalainen keramiikka- ja posliinitaide on paljosta velkaa kiinalaiselle.

Ensimmäiset merkit värien käytöstä löytyvät Kiinasta neoliittiselta ajalta (10000- n.2100 eaa). Tuolloin erilaisia värejä käytettiin etenkin keramiikassa. Ajan värinkäyttö on hyvin yksinkertaista ja suurin osa kuvista tehtiin silhuetteina.

Shang (Jin) -dynastia (2000) 1500-1050 eaa

Dynastian ajalla pronssiesineiden valmistus kehittyi ja dynastian tunnukseksi tuli "punainen lintu", etelän symboli.

Dynastian tunnusväri oli valkoinen. Taide keskittyi lähinnä villaisiin ja värikkäisiin seinävaatteisiin. Väreinä oli mm. punaista, kullankeltaista, ruskeaa, oranssia ja kolmea eri sinistä - tärkein sininen oli indigo. Taiteilijat myös maalasivat vesiväreillä silkille. Pronssikorut ja pronssiset käyttöesineet, luuesineet, turkoosiupotukset, jade.

Hovissa käytettiin viittä "virallista" väriä sekä valkoista. Mustan lisäksi värejä olivat keltainen, punainen, purppura ja sinivihreä. Värit liittyivät kiinteästi kiinalaiseen filosofiaan ja uskomuksiin: pentatoniseen väriasteikkoon, jota säilyi Kiinassa lähes muuttumattomana 1600-luvulle, Mantsurian kaudelle saakka.

Tsou (Zhou) -dynastia 1050 (1028) - 256 eaa.

Dynastian tunnusväri oli punainen. Kausi merkitsi taiteen taantumista, pääpaino oli maanviljelyllä ja sodankäynnillä. Kiinan ns. klassisen kauden kulttuuri ja filosofia (Jin/Jang; Konfutse). Varhaisimmat kiinalaiset maalaukset. Posliinin valmistus ja värillinen lasitus kehittyivät.

Tsou-dynastian aikana virkamiesten tiettyjen virkamiesten tehtävänä oli raakamateriaalin keräämisen sekä kehräämisen, kutomisen ja värjäämisen organisointi. Shang- ja Tsou -dynastioiden aikaan punainen ja musta olivat kaikkein arvostetuimmat värit, koska ne olivat kalleimpia aineita värjätä. Läntisen Tsou-dynastian ajoilta säilyneet hautalöydöt, lakka-astiat ja muut maalatut esineet kertovat samasta värimaailmasta: mustat ja punaiset kuviot on rajattu valkoisilla silmpukankuorilla.

Tsin (Qin) -dynastia 221 - 207 eaa

Dynastian virallinen väri oli musta.

Kiinan muurin rakentaminen aloitettiin. Vanhoista ajoista kertova kirjallisuus poltettiin. Murhattu keisari Si-huangti haudattiin 14000 terrakottasotilaan ja -hevosen kanssa. Patsaat oli alunperin maalattu monivärisiksi.

Han-dynastia 202 eaa - n.220 jaa

Kiinan kulttuuri kukoisti. Puupintoja maalattiin Ning-Po -lakalla, sinooperia veistettiin. Tärkeimpiä muistomerkkejä ovat hautojen yhteydessä olleet kivikaiverrukset, jotka eisttävät Kiinan mytologian ja historian aiheita. Keramiikka syrjäytti pronssiset astiat; keraamiset astiat maalattiin hopea- tai kultakoristelua jäljitellen tai vihreäksi.

Uusia keksintöjä olivat mm. sivellin, muste ja paperi: mustemaalauksen voidaan katsoa syntyneen tällä aikakaudella. Usein maalauksessa esiintyneet värit saattoivat olla kudottu kankaaseen tai värjätty värjäämällä.

Hovissa oli kolme pukeutumis- ja kaksi kutomisosastoa.

Vaikutteita saatiin yhä enemmän. Hunneja vastaan taisteleminen toi kosketuksen Lähi-idän kulttuureihin.

Han-kulttuurin päättymisen jälkeen seurasi vuoteen 618 kestänyt poliittisesti hajanainen aika: vallasta taisteli kuusi dynastiaa. Taide jäi aluksi vähälle huomiolle. Han ja Tang -dynastioiden välisenä aikana buddhalaisuus saapui Kiinaan ja alkoi vaikuttaa myös kiinalaiseen taiteeseen. Kalligrafia, runous ja maalaustaide kukoistivat rauhallisemmassa etelässä.

Kolmen kuningaskunnan kausi: Wei 220-265; Shu Han 221-263, Wu 222-280

Aikakaudella syntyi perusta kiinalaiselle värimaalaukselle. Kehittyi kaksi hyvin erilaista tyyliä: "raskas" ja "kevyt" värityyli. Se, kumpaan maalaus kuului, riippui siitä, kuinka teos maalattiin, ei pigmenteistä. "Raskaalle" tyylille ominaista on kiinteiden ja paksujen värien kerroksittaisuus. "Kevyessä" tyylissä vaaleat värit on lisätty silkille vain vivahteina.

Tang-dynastia 618-907

Taide koki uuden nousukauden; satoja taiteilijoita palkattiin maalaamaan Buddhan kunniaksi. Kobolttisininen otettiin värjäys- ja värinainekäyttöön. Aikakaudella tehtiin vahvasti väritettyjä seinämaalauksia. Keramiikassa samalla aikakaudella valmistettiin keltaisia, punaisia, sinisiä ja vihreitä lasitteita. Intian, Persian ja Lähi-idän kauppayhteydet toivat uusia vaikutteita.

Tekstiilipajat laajenivat hovista muuallekin. Hallituksen alaisuudessa toimi 25 erilaista tekstiilipajaa (värjääminen, kutominen, koristelu...). Käsityöläisyys jakautui kolmeen luokkaan: hallituksen pyörittämä teollisuus, kaupungeissa syntynyt yksityinen teollisuus ja maalaisseudun kyläteollisuus.

Sung-dynastia, Song-dynastia 960-1279

Mustavalkoisesta tussimaalauksesta tuli vallitseva taiteen muoto. Taide oli monimuotoisempaa ja naturalistisempaa kuin aiempien kausien tuotokset. Dynastian väri oli ruskea.

Jyan (Yuan) -dynastia (1276) 1280-1367 (1368)

Mongolit valloittivat koko Kiinan; Jyan-dynastian perusti Kublai kaani, Tsingis kaanin pojanpoika. Laamalainen realistinen veistotaide tuli suosioon. Veistokset maalattiin ja koristeltiin lehtikullalla. Marco Polo vieraili Kiinassa ja huomasi, että kiinalaisten värien käyttö oli jäänyt muutamaa sataa vuotta "Eurooppalaisia jälkeen".

Ming-dynastia 1368-1644

Ming-dynastia (1368-1644) palautti vallan kiinalaisille hallitsijoille. Aikakautella palauduttiin Tang- ja Sung -dynastioiden tyyli-ihanteisiin; taloudellinen kasvu ja laajentuminen etelään auttoivat kulttuurin ja taidekeskusten nousua. Aikakausi tunnetaan etenkin sinisellä kobolttivärillä koristellusta posliinista. Käytössä oli mm. sinistä (Persiasta tuodusta kobaltista) - atsuriitti kuitenkin oli tärkein sininen - punaista (kupari) ja sinkkikeltaista. Värejä käytettiin mm. kirjojen painamiseen (puupalapainaminen) ja lasitteissa. Dynastian väri oli vihreä.

Qing-dynastia 1644-1911

Taiteen perinteiden jalostamista arvostettiin: vanhoja taideperinteitä kehitettiin yhä pidemmälle. 1800-luvulla kiinalaiseen taiteeseen alkoi tulla vaikutteita läntisestä kulttuurista.

Vuonna 1912 perustetun tasavallan ja 1949 perustetun kansantasavallan aikana kiinalaisessa taiteessa kehittyi sosialistinen realismi, jossa punaisella värillä oli merkittävä osa.

Kalligrafialla on tärkeä osa kiinalaisessa taiteessa. Kiinalaiset taidemaalarit käyttävät pääasiassa samoja välineitä kuin kalligrafiataiturit: kalligrafia-pensselillä maalataan musteella silkille tai paperille. Sekä kalligrafia että maalaukset arvotetaan samalla tavalla: kokonaisuuden muodostaman harmonian ja pensselin vetojen ilmaisukyvyn mukaan. Kalligrafiaa pidetään maalausta korkea-arvoisempana taiteena. Kalligrafia ja maalaustaide ovat vaikuttaneet myös muuhun kiinalaiseen taiteeseen; sama harmonian tavoittelu näkyy myös mm. keramiikassa, lakkatöissä, cloisonne-töissä...

Dynastiat - värit

Kiinassa keisari oli jumalallista sukua, taivaan poika. Keisarinvalta siirtyi suvussa isältä pojalle kunnes keisari epäonnistui hallitsemisessa. Tuolloin tehtävä siirrettiin toiselle suvulle ja alkoi uusi dynastia. Kiinan ensimmäinen keisari oli Qin Shi Huangdi (n. 221-210 eaa). Kiinan keisarivalta päättyi vasta vuoden 1911 vallankumouksessa, jonka jälkeen Kiina julistettiin tasavallaksi. Myös kiinalaisilla dynastioilla on ollut omat värinsä.

Kiinalaisen väriteorian mukaan, jokasinen dynastia sai värin musta-valko-puna -kartasta. Kolme ensimmäistä historiallista dynastiaa: Xia musta, Shang valkoinen, Tsou punainen.

Tsin (Qin) -dynastian (221 - 207 eaa) virallinen väri oli musta.

Shi Huang-ti - Kiinan suuri keisari - lopetti Chou-dynastian ja valitsi omaksi symbolivärikseen mustan, kunnian ja kuoleman värin.

Han-dynastian (202 eea - 220 jaa) virallinen väri oli alussa musta, sitten keltainen ja lopussa punainen. Dynastian ajalta punavihreä lohikäärme oli keisarin, isän, auringonnousun ja kevätsateen symboli. Valkoinen lohikäärme symbolisoi länttä ja kuolemaa.

Kolmen kuningaskunann kaudella Wei-dynastian (n.220-266) virallinen väri oli keltainen.

Sui-dynastian (581-618) virallinen väri oli punainen.

900-luvulla Sung-dynastia omi keltaisen keisarilliseksi värikseen ja sen käyttö oli rajattu ainoastaan keisarille. Keisarillisen perheen lisäksi keltaiseen pukeutuivat myös buddhalaismunkit, jotka värjäsivät vaatteensa sahramilla. Joidenkin lähteiden mukaan dynastian väri oli ruskea.

Ming-dynastian (1368-1644) väri oli vihreä.

Värit yleisesti (尚色)

Kiinan väriä merkitsevä sana yanse alkoi tarkoittaa väriä yleisesti vasta Tang-dynastian aikaan; siihen saakka se merkitsi nimenomaan kasvojen väriä.

Värisymboliikka on hyvin vahvaa. Jotkin ruoat ovat tärkeitä juhlaruokia nimenomaan värinsä vuoksi. Esimerkiksi appelsiinit vertautuvat värinsä vuoksi kultaan - ja ovat siksi arvostettuja.

Konfuciuksen (Konfutse) (551-479 eaa) seuraajat, konfutselaiset lähestyivät väriä symboliikan kautta. Vanhoista konfutselaisista teksteistä löytyy vastakkaisia voimia käsittelevä teos I Ching (ns. Muutosten kirja); myöhemmin teokseen lisättiin jinin ja jangin (Yin Yang; tarkoittaa suoraan käännettynä "kukkulan pimeää ja valoisaa puolta") filosofia. Jin ja jang ovat toisistaan irrottamattomia, kaikkialla vaikuttavia vastakkaisia voimia, jotka vastakkuuksillaan tukevat toisiaan ja samalla muodostavat kokonaisuuden. Jiniin yhdistyvät maa, pimeys, passivisuus ja feminiinisyys, jangiin puolestaan taivas, kirkkaus, aktiivisuus ja maskuliinisuus. Tämä perinteinen kiinalainen vastakkainasettelu on määrännyt myös värit: jin - oranssi, jang - sininen. Myöhemmissä (länsimaisissa) teorioissa värien jakamista on jatkettu edelleen. Koska jin edustaa pimeyttä ja jang kirkkautta, mustan ja valkoisen kuuluvuuden päättely on ollut yksinkertaista.

Myös musta ja punainen ovat olleet vastakkain. Mustasta tuli jinin, femiinin, veden, kuun, pohjoisen, talven, hiljaisuuden jne. symboli. Punaisesta tuli maskuliininen yangin, tulen, auringon, etelän, kesän, aktiivisuuden ja onnellisuuden väri.

Filosofian pohjalta syntyivät viiden elementin teoriat (yinyang wuxing) noin 300-luvulla eaa. Tuolloin musta liitettiin pohjoiseen, punainen etelään, valkoinen länteen, sininen itään ja keltainen keskustaan. Konfutsealaisten käyttämä "punainen" oli sana chi, ei alkemistien käyttämä dan. Konfutsealaisissa kirjoituksissa viisi väriä ovat perusvärejä ja niistä sekoitetut värit ovat välivärejä. Esineissä värit kuvastavat myös esineen statusta.

• itä - sinivihreä; kevät, lohikäärme ja puut
• etelä - punainen; kesä, tuli ja linnut
• länsi - valkoinen (siniseen vivahtava); syksy, metalli ja tiikeri
• pohjoinen - musta; talvi, vesi ja kilpikonnat
• keskus - keltainen

Värien asettelussa koetaan vastakkuuksien (siis vastaavuuksien) voima; keskelle jäävällä keltaisella on tehtävänään kannatella elementtejä (maa on elämän lähde, jossa puut, tuli, vesi ja metalli saavat alkunsa). Järjestystä ei ole laadittu värien kannalta; elementit ovat kaikki samanarvoisia toisiinsa nähden. Asetelma ei ole stabiili, vaan kyse on ennemminkin liikkeelläolemisesta, jatkuvuudesta ja muuttumisesta.

Cheng on luomisjärjestelmä, jossa jokainen vuodenaika seuraa toistaan ja jokainen eläin on edellisen jälkeläinen ja seuraavan edeltäjä; vesi synnyttää puun, puu ruokkii tulta, tuli ravitsee maata, maa synnyttää metellia, metalli luo veden. Ja jälleen, luomisjärjestelmällä on oma samanarvoinen vastakohtansa. K'evin tarkoitus on hillitä ja elementit saavat jokainen dominoivan luonteen; maa imee veden, vesi sammuttaa tulen, tuli sulattaa metallin ja metalli halkaisee puun.

Värisymboliikka oli tärkeää ennenkaikkea pukeutumisessa. Jos esimerkiksi puku oli vihreässä puvussa oli keltaiset reunat, sen kantaja oli epäsuotuisassa asemassa: vihreä oli väriväri ja keltainen pääväri - jos kaikki olisi ollut hyvin ja puvun kantajan asema hyvä, värit olisivat olleet toisin päin. Konfucius ei itse pitänyt koskaan tummanvioletteja päällysvaatteita tai yksin ollessaan punaista tai purppuraa.

Värit ovat periaatteessa samanarvoisia, mutta keskustassa sijaitseva keltainen (muiden keskustaelementtien kanssa) nousee hivenen muita arvostetummaksi; keskustahan on se, joka pitää kaikkeutta yllä. Siispä ei liene outoa, että Kiinan keisarin suonissa virtasi keltainen elämänneste. Keltainen on liitetty myös varakkuuteen ja onneen.

Samat värit olivat käytössä hovin pukeutumisessa säilyi Kiinassa muuttumattomana 1600-luvulle saakka.

Yksi maailmankaikkeutta ylläpitävistä elementeistä on Ts'ing, joka viittaa sekä siniseen että vihreään. Ts'ing tarkoittaa luonnon tarjoamaa sinistä ja vihreää nimenomaan tietyissä olosuhteissa, Kiinassa on myös erilliset nimet väreille, lu (vihreä) sekä lan (sininen). Ts'ing on kirkkautta ja puhtautta ja "yliväri", joka korostaa muiden värien dynaamista olemusta.

Muinaisessa Kiinassa värisymboliikkaa käytettiin myös rakentamisessa. Taivaan temppeleiden katot peitettiin sinisillä tiilillä, Maan temppelit keltaisilla tiilillä.

Kiinassa värien käytöllä poliittisissa seremonioissa ja toiminnoissa on pitkä historia. Värillä on rooli monenlaisissa rituaaleissa. Esimerkiksi kiinalaisissa hautajaisissa vieraiden on tapana polttaa värillisiä paperineliöitä eräänlaisessa hautajaiskokossa. Tavan tarkoitus on viedä vainajan sielulle hyvää onnea elämän jälkeiselle matkalle. Taolaiseen tapaan kuuluu, että sururituaalien pääsurijat ovat kokonaan peitettynä valkoisiin vaatteisiin kunnioituksesta vainajaa kohtaan. "Tärkeimmällä" tai johtavalla surijalla on vihreä olkanauha.

Musta (黑/ hēi, hắc)

Kiinan pitkän historian aikana yksittäiseen väriin on suhtauduttu monin eri tavoin ja sen symboliikka on saattanut muuttua ääripäästä toiseen.

Nyky-Kiinassa musta kuitenkin liitetään negatiivisiin asioihin: surullisuuteen, julmuuteen, kärsimykseen, syntiin, syyllisyyteen... Musta merkitsee onnettomuutta, eikä sitä siksi saa pitää juhlien aikana tai kodin sisustuksessa. Musta symboloi sivistymättömyyttä. Useissa länsimaisille tarkoitetuissa etikettiohjeissa varoitetaan mustien reunojen käyttämisestä mm. käyntikorteissa, koska musta viittaa kuolemaan. Mustaa, valkoista ja sinistä pidetään sopimattomana lahjapaperin värinä.

Sen sijaan muinaisessa Kiinassa musta oli suorastaan värien kuningas. Taivasta on pidetty mustana ja se oli pitkään hyvin suosittu väri.

Xia-dynastian (n. 2000-1500 eaa) virallisena tunnusvärinä on pidetty mustaa, ja se sai dynastian aikana erityisen paljon huomiota. Tämä on kuitenkin myös kyseenalaistettu, sillä vaikuttaisi sitä, että nykyään mustaa merkitsevä sana 黑 on merkinnyt aiemmin sekä mustaa että sinistä ja vihreää. Myös läpi Tsin (Qin) -dynastian (221 - 207 eaa) sekä Han-dynastian (202 eaa - n.220 jaa) alkukautena virallinen väri oli musta.

Pekingin oopperassa musta viittaa viisauteen.

Harmaa

Niin Kiinassa kuin Japanissakin harmaa väri yhdistetään tuotteen halpuuteen.

Valkoinen (白/bái, bach)

Valkoinen on ennenkaikkea neutraali, onnellisen punaisen ja epäonnen mustan väliväri: kahta väriä tasapainoittava väri.

Valkoiseen liittyy kohtuullisuus, rehellisyys ja elämä, se liitetään puhtauteen / viattomuuteen ja neitsyyteen, mutta se on myös suruväri (kuten monissa Aasian maissa): hautajaisissa valkoinen tasapainottaa elementtejä. Valkoinen on ihmisen luiden väri. Muinaisessa kiinassa ruumiit vietiin kylien ulkopuolelle, jossa villieläimet söivät ruumiista lihat. Kun luut oli kalvattu täysin lihasta, valkoisiksi, luut poimittiin ja haudattiin. Tapaa tavataan vielä jonkinverran koilis-Kiinassa. Jos luut eivät ole täysin puhtaat lihasta silloin, kun niitä mennään hakemaan, kuollut on kyläläisten käsityksen mukaan silloin tehnyt jonkin rikoksen - mikä tuottaa sukulaisille suurta surua ja ahdistusta. Siis: puhtaat valkoiset luut symboloivat sydämen puhtuudesta.

Kiinan symboliikassa valkoinen on liitetty myös vanhuuteen, syksyyn, länteen ja epäonneen.

Yhdessä mustan kanssa suojeleva vaikutus. Mustaa, valkoista ja sinistä pidetään kuitenkin sopimattomana lahjapaperin värinä. Valkoisten kukkien antamista pidetään erityisen epämiellyttävänä eleenä, valkoisia ja keltaisia kukkia käytetään yleisesti hautajaisissa.

Valkoinen lohikäärme symboloi länttä ja kuolemaa.

Perinteisessä kiinalaisessa teatterissa roistolla on valkoiset kasvot.

Valkoinen oli Shang (Jin) -dynastian (n.2000-1050 eaa) virallinen väri.

Vaaleanpunainen

Mandariinikiinassa (kuten suomenkielessäkään) ei ole erityistä sanaa pinkille - se on yksi punaisen sävy (vrt. vaaleanpunainen).

Punainen (hong, 红色 / hóngsè, 赤 / chì, xích)

Nykyään punaiseen liitetään Kiinassa hyvin positiivisia arvoja: vauraus, onnellisuus ja voima. Se on myös hyvin voimakas symbolistinen sana, synonyymi satakertaiselle tai jättimäiselle. Vaikka punainen on nykypäivinä kiinalaisille hyvin tärkeä ja näkyvä väri, se ei ollut mitenkään erityisen tärkeä väri ennen Ming-dynastian aikaa.

Muinaisessa Kiinassa punainen parta oli urhoollisuuden ja voiman merkki. Kiinalaisessa ikonografiassa tunnetaan viisi onnenjumalaa, jotka kuvataan usein vanhoina miehinä punaisessa virkamiehen asussa. Punaisen uskottiin pitävän paha loitolla ja punainen on myös Kiinassa yleinen hääpuvun väri. Punainen liitetään kaikkiin elämän positiivisiin puoliin.

Esihistoriallisessa Kiinassa ruumiit maalattiin punaisilla pigmenteillä, jotta niiden elinvoima säilyisi. Sekä mayat että muinaiset kiinalaiset käyttivät samanlaisia jadesta veistettyjä amuletteja, jotka asetettiin kuolleiden suuhun. Usein ne maalattiin punaisella, jota pidettiin elämän värinä (amuletit maalattiin sinooperilla tai hematiitista saadulla punaisella maavärillä; väriaineena sinooperia on kunnioitettu suuresti ja taideteosten lisäksi sitä on käytetty myös mm. hautajaisissa ja alkemiassa; vain keisarilla oli oikeus kirjoittaa sinooperista valmistetulla musteella). Punainen liittyy vereen ja veri on elämänneste; Kiinassa sana verenpunainen on paljon vanhempi kuin punainen. Kiinassa hautakivet saattavat olla olemassa jo ennenkuin ihminen kuolee ja niin kauan, kun ihminen on elossa, hänen nimensä lukee kivessä punaisin kirjaimin. Kun hän kuolee, nimi maalataan valkoiseksi. Esihistoriallisessa Kiinassa edesmenneet maalattiin punaisilla pigmenteillä, jotta niiden elinvoima saataisiin palautettua. Toisaalta: bisnesetikettiohjeissa kehoitetaan varomaan punaisen musteen käyttöä esim. sopimusten allekirjoituksissa, koska se viittaa suhteiden katkaisemiseen. Samaisissa ohjeissa mahdolliset lahjat kehoitetaan käärimään punaiseen, vihreään tai kullanväriseen paperiin.

Muinais-Kiinassa lepakko oli onnen symboli ja erityisenä siunauksena pidettiin punaisia lepakoita: niiden uskottiin karkoittavan demonit. Kiinalaisen uudenvuoden värit ovat punainen (symbolisoi onnellisuutta) ja kulta (symbolisoi varakkuutta).

Perinteisissä kiinalaisissa häissä hääpaikka koristellaan punaisella, ja morsian pukeutuu punaiseen pukuun ja kävelee punaista mattoa pitkin. Vaikka nykyään monet kiinalaiset morsiammet pukeutuvat länsimaiseen valkoiseen pukuun, punainen näkyy edelleen voimakkaasti koristeluissa. Usein toinen morsiamen punaisista kengistä heitetään hääyöksi katolle onnellisuuden symbolina. On tapana, että häävieraat tuovat hääparille lahjaksi "punaisen kirjekuoren" (红包/ hóngbāo), jossa on rahasumma (sisältäen joko numeron kuusi tai kahdeksan). Lapsen synnyttyä naapurit tuovat parille punaiseksi maalattuja munia.

Kiinassa ovien pieliin saatetaan ripustaa pitkulaisia punaisia papereita (春联 / chūnlián), joihin on kirjoitettu kiinalaisia sanoja. Ne ovat eräänlaisia toivomuksia - tai "toivotuksia": usein niissä toivotaan onnellista elämää, hyvää vuotta, turvallisuutta tai perheen onnea.

Kiinalaisen korkea-arvoisen virkamiehen tunnusmerkki on punainen nappi päähineessä.

Perinteisessä kiinalaisessa teatterissa pyhällä henkilöllä on punaiset kasvot. Pekingin oopperassa punainen liitetään uskollisuuteen ja urheuteen.

Punainen oli Tsou (Zhou) -dynastian (1050-256 eaa) virallinen väri. Punainen väri esiintyi valtion lipussa, sen sijaan sotalipussa väri oli valkoinen ja ylimystön vaatetuksessa musta. Punainen oli virallinen väri myös Han-dynastian (202 eaa - n.220 jaa) loppuvaiheilla.

Violetti

Kiinassa purppuraväriä käyttivät aateliset.

Purppuraan assosioituu taivas, uskollisuus ja viileys.

Sininen

Kiinalaiset yhdistävät sinisen kuolemattomuuteen. Sininen liitetään taivaaseen, kevääseen ja metsiin. Kiinalaisessa maalaustaiteessa sinisen ja vihreän sanotaan viittaavan muinaiseen paratiisiin.

Kun keisari palvoi taivasta, hän pukeutui siniseen. Sininen on liitetty myös korkea-arvoisiin virkamiehiin.

Vaaleansininen symboloi päivänvaloa ja taivasta, tummansininen symboloi yötä ja suojelee mm. hinkuyskältä.

Sininen mielletään pikkutyttöjen väriksi.

Sininen on liitetty myös suruun ja kuolemaan. Länsimaisille suunnatuissa bisnesohjeistuksissa kehoitetaan välttämään sinistä ja valkoista väriä esim. neuvotteluissa ja illanistujaisissa, koska värit viittaavat suruun. Samaisissa ohjeistuksissa kielletään myös lahjojen paketoiminen siniseen, valkoiseen tai mustaan paperiin.

Vihreä

Vihreää on pidetty huonona värinä. Kiinalainen ilmaisu "pitää vihreää hattua" Dài lü` mào zi (戴绿帽子) kuulostaa hyvin paljon samalta kuin mandariinikiinankielinen ilmaisu sille, että puolisolla on suhde jonkun toisen kanssa, mistä syystä vihreä hattu on (ainakin puheessa) yhdistetty pettämiseen. Kuitenkin kiinalaisessa maalaustaiteessa sinisen ja vihreän sanotaan viittaavan muinaiseen paratiisiin. Ja toisaalta: vihreä on liitetty myös luottamukseen.

Ming-dynastian väri.

Länsimaisille tarkoitetuissa etikettiohjeissa lahjat kehoitetaan käärimään punaiseen, vihreään tai kullanväriseen paperiin.

Keltainen (黃 / huáng, hoàng)

Kiinalaiset ovat kunnioittaneet keltaista jo muinaisista ajoista. Keltainen on liitetty varakkuuteen ja onneen ja keisareissa virtasi keltainen elämänneste. Keltainen symboloi viisautta ja tietoa, valtaa ja hallintoa, siihen liitettiin kärsivällisyys ja kestävyys. Sahraminkeltaiset viitat oli kielletty tavalliselta kansalta ja sallittu vain munkeille ja keisareille.

Kun keisari palvoi maata, hän pukeutui keltaiseen.

Auringonkeltainen kuvasti maskuliistista Jangia.

On arveltu, että keltaisen värin arvostus liittyy Keltaiseen jokeen, jonka veden keltainen muta on värjännyt kellertäväksi. Vesihän on elämän elementti - arvokas siis.

Kiinassa talismaanit ovat yleisiä. Pääasiassa niitä on kahdenlaisia: taolaisia ja buddhalaisia. Molemmat ovat yleensä keltaisia. Buddhalaiset talismaanit valmistetaan keltaisesta tekstiilistä, johon on kirjoitettu pyhää tekstiä buddhalaisista kirjoituksista. Tekstiilissä on myös mustalla musteella piirretty Buddhan kuva. Taolaisissa talismaaneissa on I-Ching -kirjasta - Muutosten kirjasta - otettu mantra, joka on kirjoitettu ihmisen, koiran tai kanan verellä. Talismaaneja joko kannetaan mukana tai ripustetaan esimerkiksi oven pieliin.

Han-dynastian (202 eaa - n.220 jaa) puolivaiheissa dynastian virallinen väri oli keltainen. Myös Wei-dynastian (n.220-266) virallinen väri oli keltainen.

Tang-dynastian (618-907) aikana kansalaisia kiellettiin pukeutumasta punertavan keltaiseen. Tämä sai kiinalaiset välttelemään varmuuden vuoksi pukeutumisessaan kaikkia keltaisia sävyjä.

Oranssi

Kiinalaisille ja japanilaisille oranssi on onnen ja rakkauden väri. Joillakin paikoin oranssista käytetään sanaa kam, joka tarkoittaa mandariinia (siis "mandariininvärinen"). Sana muistuttaa hyvin paljon kultaa merkitsevää sanaa, minkä vuoksi oranssi ja mandariinit yhdistetään onneen. Myös sanaan "appelsiini" sisältyy "onnea" tarkoittava sana jí (吉), joten oranssit hedelmät ja oranssi värinä ovat suosittuja koristeita ja hyviä lahjoja, etenkin kiinalaisena uutena vuotena.

Ruskea

Sung-dynastian väri.

Väriyhdistelmät

Han-dynastian ajalta lähtien punavihreä lohikäärme oli keisarin, kiinalaisen eläinradan viidennen merkin, kevätsateen ja auringonnousun symboli.

Musta-valkoisella on suojeleva vaikutus.

Väriaineet ja pigmentit

Kiinalaisessa vanhassa kirjallisuudessa käsitellään verrattain paljon taidetta, mutta ei materiaalisista lähtökohdista. Runoilija Chiang Yen (444-505) kuvailee yhdessä runossaan taiteilijan väripaletin. Schafer on kääntänyt tämän tekstissään Lead pigments and cosmetics in China (1956) englanniksi muotoon:

Hollow Verditer is brought forth from the sun-slope of O-mei;
Female Yellow is brought forth from the shade-slope of Po-chung;
Cinnabar Stone issues from the caverns of Royal House;
Prasine Marrow emerges from the pinnacles of the Dragon Fly;
And Powder - from Nan-yang's mere of lead;
And Lampblack - from Shang-tang's heart of pine.

Maalauksessa käytettiin sekä kasvi- että mineraalipohjaisia pigmenttejä. Etenkin Tang-dynastian aikaan suurin osa kiinalaisista maalauksista oli monivärisiä. Värejä käytettiin jossain määrin myös sen jälkeen, kun mustavalkoinen maalaustapa oli yleistynyt.

Vuoden 4000 eaa tienoilla Kiinassa kehitettiin vesi- ja lakkapitoisia maaleja. Ning-Po -lakkaa saatiin Rhus vernicflua -puusta (Rhus).

Alkemia ja maalaustaide liittyivät läheisesti toisiinsa: alkeamian elämäneliksiirien ainekset olivat mineraaleja, kuten myös maalauksessa käytetyt aineet.
[Katso myös: alkemia]

Konfutselaiset eivät järin kunnioittaneet alkemiaa. Värit saivat enemmän symbolista merkitystä. Maalauksessakin konfutselaiset sanoutuivat irti perinteikkäistä pigmenttimaalauksista ottamalla käyttöön mustemaalauksen. Konfutsealaiset maalarit maalasivat värillisiä maisemia vain hyvin rajoittuneella paletilla ("sininen-vihreä", gingl - viittaa atsuriittiin ja malakiittiin).

Värilliset pigmentit sekoitettiin liimaan ja kuivatettiin kakuiksi. Kun niitä tarvittiin, ne murskattiin mustekiveä vasten ja sekoitettiin halutussa suhteessa veteen.

Musta

Kiinalaista mustetta on valmistettu jo antiikin aikoihin mm. lamppumustasta. Mustetta valmistetaan polttamalla erilaisia hiiltä sisältäviä luonnontuotteita, joiden palamisjätettä sekoitetaan eläinliimaan tai vastaavaan. Seosta kuumennetaan ja se painetaan muotteihin, joiden avulla seos kuivatetaan mustetikuiksi. Muste irtoaa, kun 'mustekiveen' valutettaan vettä ja mustetikkua hierotaan mustekiveä vasten.

Valkoinen

Varhaisessa kiinalaisessa taiteessa käytettiin mm. lyijyvalkoista.

Toisin kuin eurooppalaisessa taiteessa, Aasiassa kaoliinin ja muiden valkoisten savien käyttö kuvataiteissa oli melko yleistä. Tyypillisesti kaoliinin tapaisia valkoisia savia on käytetty Kiinassa mm. secco-maalauksissa, joissa pigmentti sekoitetaan suoraan laastiin.

Punainen

Sinooperilla on ollut kiinalaisessa taiteessa merkittävä osa. Sinooperia löytyi "luonnonsinooperina": se jauhettiin hienoksi ja sekoitettiin liimaan, jolloin saatiin aikaan kiiltävä, kirkas punainen pigmentti. Muinaiseset kiinalaiset uskoivat, että sinooperin kautta oli mahdollista kontrolloida elämän voimia. Esihistoriallisessa Kiinassa edesmenneet maalattiin punaisilla pigmenteillä, jotta niiden elinvoima saataisiin palautettua. Sinooperi-mineraali voidaan myös muuttaa elohopeaksi, jota myös kaadettiin haudan lattioille. Sinooperista tuli yksi alkemian 'elämäneliksiirin' tärkeimpiä elementtejä. Sinooperin keskeisestä osasta kielii sekin, että kiinan sana dan viittaa sekä sinooperiin että eliksiiriin. Kaikki käskyt allekirjoitettiin sinooperimusteella.

Rautaoksidipunainen oli käytetty pigmentti kiinalaisessa taiteessa.

Kiinalaiset kirjanvalmistajat maalasivat sivujen reunat mönjällä, jotta ne eivät haurastuisi.

Sinettejä valmistettiin painamalla kaiverrettuja kiviä (esim. jade) tai esim. norsunluuta metallia punaiseen, paksuun öljypohjaiseen pastaan. Sinetit olivat usein soikeita tai pyöreitä. Niillä merkittiin kirjoituksiin ja maalauksiin niiden tekijä tai omistaja. Taiteilijoiden ja kirjoittajien sineteissä oli useita eri nimiä: nimi, taiteilijanimet, työtilojen nimet jne. Kaiverretut kirjaimet näkyivät loppusinetissä valkoisina, reliefiksi jätetyt punaisina. Sineteissä käytettiin usein 'sinettiskriptinä' tunnettua muinaista kirjoitustapaa.

Sininen

Maalaustaidetta kutsuttiin nimellä 'punainen ja sininen' (sananmukaisesti sinooperi ja atsuriitti): sinooperi (veren väri) ja atsuriitti (kasvillisuuden väri) olivat elämän värejä. Atsuriitti (qing) oli käytössä mm. Sung- ja Ming-dynastioiden aikaan. Pigmenttinä käytettiin myös indigoa.

Vihreä

Varsinkin varhaisessa kiinalaisessa taiteessa käytettiin paljon malakiittia. Kiinalaisissa maalauksissa on esiintynyt myös akatamiittia (kuparikloridihydroksidi). Sitä saatiin luonnon kuparimalmimineraalina, mutta saattaa olla, että pigmenttiä osattiin valmistaa myös keinotekoisesti.

Lokao on kiinalainen vihreä substraattipigmenttiväri, jota valmistetaan joistakin paatsamalajeista (Rhamnus).

Keltainen

Huangbo (huang bai) oli keltainen väri- ja värjäysaine (berberiini), jota käytettin suurimmassa osassa Dunhuangin käsikirjoituksia. Myös keltaokraa ja kumiguttaa käytettiin.. Okraa käytettiin myös mm. teatterissa, miesnäyttelijöiden kasvomaalina.

Pukeutuminen ja värjäys

Värjäyskulttuuri - kuten muukin kulttuuri Kiinassa - on hyvin vanhaa. Kiinasta on löytynyt ensimmäinen tunnettu kirjallinen merkintä värjäysaineiden käytöstä, se ajoittuu noin vuoteen 2600 eaa.

Silkillä oli värjäyksessä erityinen asema, sillä siihen monet värit tarttuvat helposti ja silkin luontainen kiilto lisää värin voimakkuutta. Silkin valmistuksen alkuperä on suhteellisen tuntematon, mutta tiedetään, että Kiinassa värjättyjä silkkejä käytettiin jo 3000 eaa ja aiemminkin. Silkkikauppa alkoi Shang-dynastian aikaan n. 1700 eaa. Rooman valtakunnan aikoihin (Han-dynastian aikaan) Silkkitie oli jo voimissaan ja sitä kautta Eurooppaan tuotiin idästä kallisarvoisia ylellisyystuotteita: mausteita, kankaita ja värjäysaineita.
[Lue lisää silkistä]

1800-luvun alussa Peter Dobell kuvasi kirjassaan "Travels in Kamtchatka and Siberia; with a Narrative of a Residence in China", kuinka Kiinassa värjätään vain voimakkaan pohjoistuulen, Pak Fungin aikana. Hän kuvasi tuulta niin voimakkaaksi ja kuivaksi, että ellei asuntojen lattialankkuja oltu kunnolla suojattu, ne kutistuivat niin, että niiden väliin jäi tuuman rako. Kirjassaan hän kuvasi myös, että mitään värjäystä ei tehty kostealla ilmalla, eikä myöskään silkkejä ei pakattu laivoihin ennen Pak Fungia: ne olisivat paitsi menettäneet kirkkauttaan ja väriään, mutta myös muuttuneet laikukkaiksi.

---

Muinaisten virkamiesten puvut valmistettiin valkoisesta silkistä ja koristeltiin pääasiassa mustalla ja punaisella.

Konfutselaisuudesta lähti liikkeelle vaatteisiin liittyvä värisymboliikka. Aikana, jolloin hiuksia ei koskaan leikattu ja puku peitti koko vartalon, vaatetuksen väristä tuli tärkeä sukupuolen merkki. Klassinen kiinankielen ilmaus värille, se, oli synonyymi naisen seksuaaliselle viehätysvoimalle.

Jo Tang-dynastian (618-907) aikaan Kiinassa otettiin käyttöön jonkinlaiset pukeutumiskoodit, jossa vaatteiden väri, malli ja vaatetukseen kuuluvat lisäosat (esim. korut ja kuviointi) kertoivat keisarillisten, aatelisten ja virkamiesten yhteiskuntaluokista. Ming-dynastian aikaan (1368-1644) jaoittelu oli tiukimmillaan.

Mingin jälkeisellä Qing-dynastian ajalla (1644-1912) käyttöön otettiin uudet vaatteet ja niiden mukana myös uudet värit. Kaikkein virallisin puku oli ch'ao-fu, jota käytettiin vain suurissa hovitapahtumissa sekä valtion tapahtumissa. Vaatteiden kuviointi oli tarkkaan määrätty sosiaalisen aseman mukaan. Keisarin vaate oli kirkkaankeltainen ja siihen oli kirjottu kaksitoista kuninkaallista symbolia. Kaikki muut hovissa käyttivät sinistä vaatetta, jossa kullakin sosiaaliasemalla oli oma kuviointinsa. Myös Chi-fu - hoviasun väri oli keisarilla keltainen, muiden värit määräytyivät arvoasteen mukaan.

Perinteisiä kiinalaisia vaatteita ovat pien-fu (muinainen kaksiosainen seremonia-asuste, jonka tunikamainen yläosa ulottuu polvien alle ja alaosa nilkkoihin), ch'ang-p'ao (tai cheongsam, pitkä kaapu, jota pitivät sekä miehet että naiset, otettu käyttöön 1900-luvun alussa) ja shen-i (kaksiosainen vaate, jossa tunika ja hameosa ovat ommeltu yhteen). Näistä vaatteita shen-i oli eniten pidetty vaate, valtion virkamiesten ja oppineiden vaate sekä tavallisen kansan "pyhäpuku". Kaikissa vaatteissa oli laajat hihat ja leveä leikkaus. Vaikka pukujen leikkaus oli yksinkertainen, ne olivat usein hyvin koristeltuja. Virallisissa vaatteissa ja seremoniavaatteissa käytettiin mieluiten tummia värejä, kun puolestaan tavallisten ihmisten jokapäiväiseen elämään kuuluivat vaaleat värit.

Muinoin Kiinassa keltainen ja punainen oli varattu keisarille, ylimystölle ja virkamiehille. Tavallinen kansa, maanviljelijät, pukeutuivat sinisiin, harmaisiin ja ruskeisiin sävyihin. Toisten lähteiden mukaan perinteisessä kiinalaisessa juhlapukeutumisessa suosittiin ennemminkin tummia kuin kirkkaita värejä - joita puolestaan käytettiin enemmän jokapäiväisessä elämässä.

Kiinalaisessa perinteisessä pukeutumisessa on kolme pääasustetta: pien-fu (muinainen kaksiosainen seremoniavaate: tunika polviin saakka ja nilkkoihin ulottuva mekko), ch'ang-p'ao (pitkä kaapu muodostuu yhdestä vaatepalasta; sekä miesten että naisten vaate) ja shen-i.

1949 kommunistisen vallankumouksen jälkeen otettiin jälleen käyttöön tiukat pukukoodit. Kaikilla piti olla samanlainen kiinalaisesta puuvillasta valmistettu puku, jonka väri kertoi kantajansa työstä. Miesten lyhyet hiukset piti peittää lippalakilla. Kengät olivat matalakantaiset. 1960-luvulla määräykset alkoivat hieman löystyä.

Musta

Mustaa saatiin kiinalaisen tammen tammenterhosta sekä keittämällä mulperi- ja omenapuun kuoriainesta.

Punainen

Punaista saatiin mm. bengalinmatarasta (Rubia cordifolia) sekä turkkilaisen värimataran juuresta (Rubia peregrina), jota viljellään alueella.

Purppura / violetti

Violettia/purppuraa saatiin erään rusojuurikasvin (Lithospermum erythrorhizon) juurista.

Sininen

Sinistä saatiin mm. indigosta (indigofera). Sinivihreää indigosta (Indigofera tinctoria) , joka oli päällevärjätty keltaisella tai vihreällä. Värimorsinkoa (Isatis tinctoria; kiinaksi tein-ching) viljellään värjäystarkoituksiin Kiinan pohjoisosissa, tavallaan aidon indigon korvikkeena. Sillä saadaan puuvillaan tummansinisiä sävyjä.

Vihreä

Gardenia jasminoides-kasvin luovuttamaa vihreää tai keltaista väriä kutsuttiin muinaisessa Kiinassa nimellä wongsky.

Kiinassa tee (Camellia) on ollut pitkään tärkeä virkistysjuoma ja sitä on käytetty myös värjäämiseen. Värjäyksessä sitä on käytetty kuitenkin vain nimellisesti: pääasialliset väriaineet on saatu mm. kukista. Teellä värjättyjä tekstiilejä arvosti aikanaan vain hyvin pieni vähemmistö ja sillä värjättiin pieniä tekstiilejä kuten huiveja ja nenäliinoja. Kiinasta teellä värjäys levisi myös Koreaan ja Japaniin. Molemmissa maissa kehitettiin värjäystaitoa pidemmälle, mutta kummassakin maassa tee ei kuitenkaan lukeutunut arvostetuimpiin värjäysaineisiin. Mm. Kyushussa Japanissa on edelleen alueita, jotka ovat kuuluisia huippuun viedystä teellä värjäämisen taidostaan.

Keltainen

Safloria (Carthamus tinctoria) ostettiin lännestä.

Gardenia jasminoides-kasvin keltaisella värillä värjättiin Kiinalaisten keisarien viitan kultaan vivahtaviksi jo noin 3000 vuotta sitten. Kasvin luovuttamaa vihreää tai keltaista väriä kutsuttiin muinaisessa Kiinassa nimellä wongsky. Nykyään väri saadaan aikaan käyttämällä kasvin karotenoidipigmenttejä. Myös Gardenia floridan ja Gardenia grandifloran hedelmistä saadulla keltaisella värjättiin.

Kiinassa perinteinen keltainen väriaine on ollut nimeltään (translitteroinnista tai translitterointikielestä riippuen) huangbo tai huang bai, joka on koostumukseltaan berberiiniä; sitä saatiin mm. amurinkorkkipuusta (Phellodendron amurense). Väriä käytettiin värjäystarkoituksessa, mutta sitä on löytynyt myös suuresta osasta Dunhuangin vanhoja käsikirjoituksia.

Mongolianvaahteran (Acer ginnala; Acer tataricum ssp. ginnala) kuivattuja lehtiä on käytetty värjäämiseen.

Tang-dynastian (618-907) aikana kansalaisia kiellettiin pukeutumasta punertavan keltaiseen. Tämä sai kiinalaiset välttelemään varmuuden vuoksi pukeutumisessaan kaikkia keltaisia sävyjä.

Kosmetiikka

Keltainen on läpi historian ollut aika ajoin kiinalaisten korkea-arvoisten naisten muodikas ehostusväri. 500-luvulla eräässä hovissa määrättiin, että naisilla pitää olla keltaiset kulmakarvat. 1100-luvulla Khitan-naiset noudattivat "Buddha-meikkiä" ja maalasivat kasvonsa kullankeltaisiksi. Tang-dynastian aikaan naisten oli erityisen suosittua maalata otsansa keltaiseksi.

Kiinalaisessa vanhassa runoudessa mainittiin usein poskipunaan viittaava ilmaisu hung-fen, "vaaleanpunainen jauhe". 900-luvulla elänyt Hsü K'ai kuvasi, että muinaisista ajoista lähtien riisijauhoa on värjätty vaaleanpunaiseksi naisten poskia varten. Todennäköisenä värin lähteenä pidetään safloria (Carthamus tinctoria).

Schaferin (Lead pigments and cosmetics in China, 1956) mukaan kiinalaisessa vanhassa kirjallisuudessa kuvataan lyijyvalkoisen käyttöä kasvomaalina useammin kuin maaliaineena. Yuan-dynastian ajalta (1271–1368) löytyy kuvaus, jossa kerrotaan, kuinka naiset punaavat huulensa elohopealla ja valkaisevat kasvonsa lyijyllä, eikä nämä värit häviä pestessä. Jo ensimmäiseltä vuosisadaltakin löytyy runo, jossa mainitaan sekoitettu lyijy kasvoille ja jähmettynyt sinooperi huulille. Lyijyvalkoisen käyttö ehostuksessa jatkui läpi vuosisatojen. Sitä sekoitettiin myös riisijauhoon, ja sävytettiin malvan kukilla, ja joskus myös sinooperilla tai saflorilla. Tämä sekoitus tunnettiin purppurajauheen (tzu fen) nimellä. Tätä purppurajauhetta suosittiin etenkin Wei-dynastian (386–534) hovin naisten keskuudessa. Kiinasta lyijyvalkoisen kosmeettinen käyttö naisten kasvomaalina levisi myös Japaniin. Siellä se levisi hovista kaikkiin yhteiskuntaluokkiin 1500-luvun lopulla.

400-luvulla kiinalaiset naiset kiillottivat ja värjäsivät hampaansa mustalla värillä.

1949 kommunistisen vallankumouksen jälkeen Kiinassa kiellettiin kosmetiikka ja korujen pitäminen. 1960-luvulla määräykset alkoivat löystyä.

Perinteisen kiinalaisen teatterin kasvomaskien värit:

• Punainen ja punertava purppura kertovat rohkeudesta ja lojaaliudesta.
• Musta kertoo rohkeudesta.
• Vihreä kertoo itsepäisyydestä tai täydellisestä itsehillinnän puutteesta.
• Valkoinen on voimakkaan roiston merkki ja edustaa kaikkea mahdollista pahaa.
• Sininen yhdistetään kuolemattomuuteen.

+ + +

Kiinalaisessa mytologiassa on esiintynyt yli tuhannen vuoden ajan yksisarvinen (kilin), jolla yleensä on kauriin ruumis, härän häntä, hevosen kaviot ja otsassaan yksi sarvi. Sen harja esitetään usein viisivärisenä: punainen, keltainen, sininen, musta ja valkoinen. Häntä on keltainen.

Phor Thor Kongin, kiinalaisten helvetin jumalan tai toispuoleisen jumalan tehtävänä on hallita henkiä. Häntä esittävä nukke puetaan yleensä kirkkaisiin väreihin: vaaleanpunaiseen, punaiseen ja siniseen ja poltetaan Gui Jie-juhlan ("nälkäisten aaveiden juhlan") lopulla kokossa.