Muinaisessa Kiinassa tunnettiin viisi planeettaa, joihin kaikkiin liitettiin myös elementti ja väri sekä ilmansuunta. Merkurius liitettiin mustaan, pohjoiseen ja veteen; Venus valkoiseen, länteen ja metalliin; Mars punaiseen, etelään ja tuleen; Jupiter siniseen, itään ja puuhun; Saturnus keltaiseen, keskukseen ja maahan.
Thaimaassa viikonpäivät on nimetty planeettojen mukaan hyvin samalla tavalla kuin länsimaissakin. Jokaiseen päivään liitetään väri. Muinoin thaimaalaiset saattoivat pukeutua kunakin päivänä väriin, joka kuhunkin päivään liitettiin. Sunnuntaihin liitetään aurinko ja värinä punainen, maanantaihin kuu ja keltainen, tiistaihin Mars ja vaaleanpunainen, keskiviikkoon Merkurius ja vihreä, torstaihin Jupiter ja oranssi, perjantaihin Venus ja sininen, lauantaihin Saturnus ja purppura.
Sirius on valkoinen tähti. Sitä katsoessa silmä yrittää löytää lisävärejä ja saa tähden vaikuttamaan vaikkapa siniseltä tai punaiselta. Tämän vuoksi Sirius sai arabiankielisen nimensä Barakish, joka tarkoittaa 'tuhansista väreistä'. 'Sirius'-sana tulee kreikankielen sanasta seirios, mikä tarkoittaa säteilevää.
![]() ![]() | ![]() | ![]() ![]() ![]() | ![]() ![]() | ![]() | ![]() ![]() | ||
![]() | |||||||
planeetat | ![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
|
![]() | |||||||
Merkurius | ![]() Muinaisessa Kiinassa Merkurius yhdistettiin mustaan. |
![]() Astrologiassa kaksonen (gemini): mm. valkoinen ja keltainen, keskiviikko, ilma, planetta Merkurius |
![]() Guinard (2000): punaruskea |
![]() Heraldinen symboliikka: Merkurius - purppura (punaruskea) - elohopea 1400-luku: Merkurius - purppura - tina - hyvien asioiden hylkääminen Sir John Ferne 1586: Merkurius - purppura - ametisti - kohtuullisuus |
![]() Astrologiassa neitsyt (virgo): mm. vaaleasininen ja kullan- ja persikanväri, keskiviikko, elementti maa ja planeetoista Merkurius |
![]() Thaimaa: keskiviikko, Merkurius, vihreä ![]() Astrologiassa kaksonen (gemini): mm. valkoinen ja keltainen, keskiviikko, ilma, planetta Merkurius; neitsyt (virgo): mm. vaaleasininen ja kullan- ja persikanväri, keskiviikko, elementti maa ja planeetoista Merkurius
| |
![]() | |||||||
Venus | ![]() |
![]() Muinaisessa Kiinassa Venus yhdistettiin vakoiseen. Babylonia: Venus - valkoinen Rumen Kolev |
![]() |
![]() Astrologiassa vaaka (libra): mm. taivaansininen ja tummansininen sekä ametistinväri, perjantai, elementti ilma ja planeetoista Venus |
![]() Thaimaa: perjantai, Venus, sininen Manas, indigo, Venus, perjantai Astrologiassa härkä (taurus): mm. sininen ja vihreä, maa, perjantai, planetta Venus; vaaka (libra): mm. taivaansininen ja tummansininen sekä ametistinväri, perjantai, elementti ilma ja planeetoista Venus |
![]() Mavric (1910): vihreä Guinard (2000): vihreä Heraldinen symboliikka: Venus - vihreä - kupari 1400-luku: Venus - vihreä - elohopea - hyvä olo Sir John Ferne 1586: Venus - vihreä - smaragdi - kohteliaisuus, ystävällisyys Astrologiassa härkä (taurus): mm. sininen ja vihreä, perjantai, planetta Venus
| |
![]() | |||||||
Maa | ![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() Maa, sininen planeetta |
![]() |
|
![]() | |||||||
Mars | ![]() Astrologiassa skorpioni (scorpio): mm. tummanpunainen, ruskea, musta ja harmaa, tiistai, elementti vesi ja planeetoista Mars ja Pluto ![]() Astrologiassa skorpioni (scorpio): mm. tummanpunainen, ruskea, musta ja harmaa, tiistai, elementti vesi ja planeetoista Mars ja Pluto |
![]() |
![]() Mars, punainen planeetta punainen Babylonia Muinainen Kiina Rumen Kolev Mavric (1910) Guinard (2000) Heraldinen symboliikka: Mars - punainen - rauta 1400-luku: Mars - punainen - rauta - ylpeys Sir John Ferne 1586: Mars - punainen - rubiini - anteliaisuus Kama-rupa, Mars, tiistai, punainen Astrologiassa oinas (aries): mm. punainen, tiistai, planeetta Mars ja tuli; skorpioni (scorpio): mm. tummanpunainen, ruskea, musta ja harmaa, tiistai, elementti vesi ja planeetoista Mars ja Pluto ![]() Astrologiassa skorpioni (scorpio): mm. tummanpunainen, ruskea, musta ja harmaa, tiistai, elementti vesi ja planeetoista Mars ja Pluto |
![]() Thaimaa: tiistai, Mars, vaaleanpunainen |
![]() |
![]() |
|
![]() | |||||||
Jupiter | ![]() Rumen Kolev |
![]() |
![]() Jupiter - tina - oranssi oranssi: Babylonia Rumen Kolev Guinard (2000) Thaimaa: torstai, Jupiter, oranssi |
![]() Astrologiassa jousimies (sagittaurus): mm. violetin sävyt, torstai, elementti tuli ja planeetoista Jupiter |
![]() Muinaisessa Kiinassa Jupiter yhdistettiin siniseen. Mavric (1910): Jupiter - sininen Jupiter, sininen, torstai Heraldinen symboliikka: Jupiter - sininen - tina |
![]() vihreä
| |
![]() | |||||||
Saturnus | ![]() Saturnusta pidettiin mustana planeettana vanhoissa Induksen laakson käsikirjoituksissa. Hindut liittävät mustan Saturnukseen. Heraldinen symboliikka: Saturnus - lyijy - musta 1400-luku: Saturnus - lyijy - musta - yksinkertaisuus Sir John Ferne 1586: Saturnus - musta - akaatti - viisaus, varovaisuus Saturnukseen on liitetty mustanruskea Astrologiassa kauris (capricorn): mm. musta, harmaa, violetti ja tummanruskea, lauantai, elementti maa ja planeetoista Saturnus; vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus ![]() Saturnus - lyijy - harmaa harmaa: Babylonia Guinard (2000) Astrologiassa kauris (capricorn): mm. musta, harmaa, violetti ja tummanruskea, lauantai, elementti maa ja planeetoista Saturnus; vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus |
![]() Astrologiassa vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus |
![]() Astrologiassa vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus ![]() Mavric (1910): mustanruskea Astrologiassa kauris (capricorn): mm. musta, harmaa, violetti ja tummanruskea, lauantai, elementti maa ja planeetoista Saturnus; vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus |
![]() Thaimaa: lauantai, Saturnus, purppura Astrologiassa kauris (capricorn): mm. musta, harmaa, violetti ja tummanruskea, lauantai, elementti maa ja planeetoista Saturnus; vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus |
![]() Saturnukseen on liitetty tummansininen Astrologiassa vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus |
![]() Kama-Manas, Saturnus, vihreä, lauantai Astrologiassa vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus ![]() Muinaisessa Kiinassa Saturnus yhdistettiin keltaiseen. Astrologiassa vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus
| |
![]() | |||||||
Uranus | ![]() Astrologiassa vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus ![]() Astrologiassa vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus |
![]() Astrologiassa vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus |
![]() Astrologiassa vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus ![]() Astrologiassa vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus |
![]() Astrologiassa vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus |
![]() Uranus - sinkki - sininen Guinard (2000): Uranus + sininen Astrologiassa vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus |
![]() Astrologiassa vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus ![]() Astrologiassa vesimies (aquarius): kaikki värit, lauantai, elementti ilma ja planeetoista Saturnus ja Uranus
| |
![]() | |||||||
Neptunus | ![]() |
![]() |
![]() |
![]() Neptunus - koboltti - violetti Mavric (1910): mauve Guinard (2000): violetti Astrologiassa kalat (pisces): violetin sävyt ja merenvihreä, torstai, elementti vesi ja planeetoista Jupiter ja Neptunus |
![]() Neptunuksen värinä on pidetty sinistä |
![]() Astrologiassa kalat (pisces): violetin sävyt ja merenvihreä, torstai, elementti vesi ja planeetoista Jupiter ja Neptunus
| |
![]() | |||||||
Pluto | ![]() Pluto - vismutti - musta Guinard (2000): musta Astrologiassa skorpioni (scorpio): mm. tummanpunainen, ruskea, musta ja harmaa, tiistai, elementti vesi ja planeetoista Mars ja Pluto ![]() Astrologiassa skorpioni (scorpio): mm. tummanpunainen, ruskea, musta ja harmaa, tiistai, elementti vesi ja planeetoista Mars ja Pluto |
![]() |
![]() Astrologiassa skorpioni (scorpio): mm. tummanpunainen, ruskea, musta ja harmaa, tiistai, elementti vesi ja planeetoista Mars ja Pluto ![]() Astrologiassa skorpioni (scorpio): mm. tummanpunainen, ruskea, musta ja harmaa, tiistai, elementti vesi ja planeetoista Mars ja Pluto |
![]() |
![]() |
![]() |
|
![]() | |||||||
Tähdet | ![]() |
![]() valkoinen kääpiö |
![]() ruskea kääpiö pieni, voimaton tähti |
![]() |
![]() sininen jättiläinen on suuri tähti, joka on halkaisijaltaan kymmenen kertaa auringon kokoinen |
![]() |
|
![]() | |||||||
kuu | ![]() |
![]() kuu - hopea - valkoinen 1400-luku: kuu - hopea - valkoinen - uskollisuus ja oikeudenmukaisuus Sir John Ferne 1586: kuu - hopea - helmi - toivo, viattomuus valkoinen: Mavric (1910) Guinard (2000) Astrologiassa rapu (cancer): mm. valkoinen ja vaaleansininen, maanantai, vesi, kuu |
![]() Raamattu: punainen kuu symboloi verenvuodatusta. |
![]() Linga Sharira, violetti, maanantai, kuu |
![]() Babylonia: kuu+sininen Rumen Kolev Astrologiassa rapu (cancer): mm. valkoinen ja vaaleansininen, maanantai, vesi, kuu 'Once in a blue moon' - harvoin |
![]() Thaimaa: maanantai, kuu, keltainen |
![]() |
aurinko | ![]() Alkemiassa musta aurinko (sol niger) on Saturnuksen symboli ja edustaa auringon pimeää ja tuhoavaa puolta. |
![]() |
![]() Thaimaa: sunnuntai, aurinko, punainen Astrologiassa leijonan (leo) tähtimerkkiin liitetään mm. kullanväri, keltainen, punainen ja oranssi, sunnuntai, tuli ja aurinko ![]() Prana, oranssi, aurinko, sunnuntai |
![]() |
![]() |
![]() Aurinko - kulta - keltainen 1400-luku: keltainen - kulta - aurinko - rikkaus Sir John Ferne 1586: keltainen - aurinko - topaasi - usko Rumen Kolev Keltainen on liitetty aurinkoon lähes kaikissa kulttuureissa. Astrologiassa leijonan (leo) tähtimerkkiin liitetään mm. kullanväri, keltainen, punainen ja oranssi, sunnuntai, tuli ja aurinko
|