Teatteri ja elokuva
Teatterissa väreillä on ollut suuri osuus. Kreikkalaisissa tuhansia katsojia vetävissä teattereissa oli tärkeää, että yleisö tunnisti kunkin näytelmän hahmon, joten ehostuksen piti olla värikästä. Kreikkalaisessa teatterissa käytettiin teatterinaamioita, joiden käyttäminen jatkui roomalaisessa teatterissakin. Roomalaiset näyttelijät kuitenkin pitivät omia kasvonilmeitään tehokkaampina.
Antiikin teatteriin värisymboliikka kuului vahvasti. Näytellessään Odysseusta, näyttelijät pukeutuivat purppuraan kuvatakseen Odysseuksen merimatkaa. Iliasta näytellessään he pukeutuivat kirkkaanpunaiseen (symboloi taisteluita). Valkoinen puku kertoi puhtaudesta.
Myöhemmin teatterivalaistus oli pitkään himmeähköjen kynttilöiden ja öljylamppujen varassa ja maskin piti olla hyvin vahva ja suurieleinen, jotta ilmeet olisivat näkyneet katsojille. Kosmetiikan käyttö lisääntyi huomattavasti 1700-luvulla. Miehet sekä naiset maalasivat kasvonsa lyijyoksidilla ja punasivat poskensa sinooperilla (elohopeasuldifilla). Huomattiin, että vaaleat kasvot näkyivät paremmin hämärässä valossa - vuoteen 1770 vaalean kasvomaalin käyttö oli yleistä teatterilavoilla. Silmiä korostettiin mm. punaisilla pisteillä silmäkulmissa ja silmien alle levitettiin vaaleaa silmämeikkiä.
Valaistuksen muuttumisen myötä 1800-luvulla myös kosmetiikan käyttö muuttui. 1800-luvulla näyttelijän kosmetiikka koostui valkoisesta ja sinisestä liidusta, intiamusteesta ja punaisesta. Joidenkin näyttelijöiden tiedetään raaputtaneen kasvoilleen seinistä valkoista laastia ja punaista tiilipölyä ja mustaa nokea. Rasvamaalin kehitti leipzigilainen Carl Baudin: hän sekoitti ihonväristä pastaa sinkkivalkoisesta, sinooperista, keltaokrasta ja laardista. Vuosisadan loppuun mennessä rasvavärejä saatiin jo monena värinä.
Toisen maailmansodan jälkeen teatterimaskeeraus muuttui melkoisesti. Uusissa teattereissa valaistusongelma on päinvastainen vanhoihin teattereihin verrattuna: nykyään valaistus on niin tehokas, että näyttelijöistä tulee värittömiä ja varjojen ja uurteiden hävitessä valaistuksen myötä myös ilmeettömiä. Raskaat teatterimeikit ovat muuttuneet kevyempiin, rasvaliukoisista aineista on siirrytty vesiliukoisiin maskeihin. Teatterisalit ovat myös suurempia.
Väreillä on myös kuvattu rooliosien luonteenpiirteitä tai arvoasemaa. Ennen 1900-lukua teatterimaskilla ei yritettykään saavutttaa ajankuvaa.
Elokuvissa käytetyn meikin pitää olla taidokkaasti tehty: sen pitää kestää lähikuvat näyttämättä luonnottomalta (ellei sitä nimenomaan haluta).
Ensimmäisen nimenomaan elokuvaa varten tarkoitetun kosmeettisen tuotteen lanseerasi Max Factor vuonna 1910 (rasvamainen väriaine)
Värit yleisesti
Musta
Renessanssiajan Englannissa aaveita ja murhaajia näyttelleet maskeerattiin valkoisella liidulla, maureja ja mustaihoisia esittävät mustattiin noella.
Musta kissa teatterissa tuo hyvää onnea.
Valkoinen
Antiikin teatterissa valkoinen puku symboloi puhtautta.
600-luvulla eaa eläneen Thepsiksen sanotaan olleen ensimmäinen kuorosta erottunut näyttelijä. Thepsis käytti teatteriehosteenaan mm. valkoista lyijyä ja punaista sinooperia.
Keskiajan uskonnollisissa näytelmissä Jumalaa tai Kristusta esittävien kasvot maalattiin joskus valkoisiksi tai kullanvärisiksi ja enkelten kasvot kirkkaanpunaisiksi. Renessanssiajan kuuluisat näyttelijät - etenkin Ranskassa - puuteroivat kasvonsa jauhoilla valkoiseksi; Englannissa aaveita ja murhaajia näyttelleet maskeerattiin valkoisella liidulla, maureja ja mustaihoisia esittävät mustattiin noella.
Valkoinen on klovnien kasvoväri. Sitä käyttävät niin nykyisen sirkuksen klovnit kuin Pajatsokin. Myös kiinalaisessa teatterissa klovneilla (chou) on kasvoissaan valkoista maalia nenänvarressaan.
Punainen
Iliasta näytellessään antiikin näyttelijät pukeutuivat kirkkaanpunaiseen (symboloi taisteluita).
600-luvulla eaa eläneen Thepsiksen sanotaan olleen ensimmäinen kuorosta erottunut näyttelijä. Thepsis käytti teatteriehosteenaan mm. valkoista lyijyä ja punaista sinooperia.
Keskiajan uskonnollisissa näytelmissä Jumalaa tai Kristusta esittävien kasvot maalattiin joskus valkoisiksi tai kullanvärisiksi ja enkelten kasvot kirkkaanpunaisiksi.
Kiinalaisessa teatterissa punainen kasvomaali kertoo uskollisuudesta ja rohkeudesta.
Violetti, purppura
Näytellessään Odysseusta antiikin näyttelijät pukeutuivat purppuraan kuvatakseen Odysseuksen merimatkaa.
Japaninkielen onnagata tarkoittaa 'naisen tavalla' - sanalla tarkoitetaan miespuolisia kabukinäyttelijöitä, jotka esittivät naisten rooleja. Näyttelijällä oli murasaki-bshi -asuste ('purppuralakki'): silkkinen hattu tai huivi, jota pidettiin näytelmän aikana ja muodollisissa tilanteissa. Päähine ei kuitenkaan nimestään huolimatta ollut aina purppurainen.
Vihreä
Joidenkin tapojen mukaan lavastuksessa ei käytetä keltaista tai vaatteissa vihreää, ellei niitä todella tarvita. Näillä väreillä kuvattiin aiemmin paholainen mysteerinäytelmissä. Useissa teksteissä on maininta, jonka mukaan vihreä lavasteissa tai puvustuksissa tuottaa epäonnea. Näille uskomuksille voi olla hyvinkin luonnollinen perustelu: aikoinaan näyttelijät esiintyivät usein luonnossa vihreää taustaa vasten ja vihreään pukeutuneet näyttelijät eivät olisi helposti erottuneet taustastaan. Myöhemmin tehokeinona käytettiin vihreää parrasvaloa, joka olisi käytännössä tehnyt vihreäpukuisesta näyttelijästä näkymättömän.
Teatterin green room on takahuonetila, jossa näyttelijät odottavat lavallepääsyä.
Keltainen
Keltaiseen liittyy epäonni, mm. uskomusten mukaan teatterin esirippu ei saa koskaan olla keltainen. Joidenkin tapojen mukaan lavastuksessa ei käytetä keltaista tai vaatteissa vihreää, ellei niitä todella tarvita. Näillä väreillä kuvattiin aiemmin paholainen mysteerinäytelmissä.
Maat
Japani
Vanhin japanilaisen draaman muoto on no, joka kehittyi 1300-luvulla. Maskeeratut näyttelijät esittävät tarinan huolellisin ja hallituin elein ja liikkein. Kuoro laulaa mukana tärkeimmät osat. Kaksi muuta japanilaisen teatterin muotoa, bunraku (nukketatteri) ja kabuki kehittyivät 1600-luvulla. Kabuki esittelee melodramaattisesti historiallisia tai kansallisia tapahtumia. Näyttelijät (perinteisesti vain miehiä) pukeutuvat värikkäisiin vaatteisiin (koristellut vaatteet saattavat painaa yli kaksikymmentä kiloa) ja paksuun, eloisaan maskiin. Joissakin kabuki-näytelmissä näyttelijöillä on voimakkaat valko-puna-mustat maskit luomassa vallan ja voiman vaikutelmaa.
Kiina
Perinteisessä Pekingin oopperassa on neljä perustyyppiä: nainen, mies, 'maalattu kasvo' ja klovni. Kiinalainen yleisö tuntee hyvin hahmot ja ymmärtävät hahmojen esiintymisen. Jokaisella hahmolla on oma meikkinsä ja pukunsa, joiden pienillä variaatioilla voi olla hyvinkin symbolisia merkityksiä.
Mies (tai sheng) näyttelijät näyttelevät päärooleja kuten sotilaita, virkamiehiä, patriootteja... Heidän kasvonsa on maalattu okralla. Xiao sheng ovat nuoria miehiä (laulavat falsetolla), lao sheng - vanhat miehet, joilla on parta jne.
Nais- (tai dan) näyttelijät esittävät rooleja, jotka aiemmin olivat miesten rooleja. Näyttelijät puoliksi laulavat ja puoliksi puhuvat roolinsa, liukuvat näyttämöä pitkin kevyin askelin ja usein myös näyttelevät pääroolia. Vanhoilla naisilla (äidit, lesket ja tädit; lao dan) on yksinkertainen meikki ja he laulavat normaalilla äänellä. Aristokraattiset naiset (qingyi) pukeutuvat elegantteihin vaatteisiin; kirkkaisiin vaatteisiin pukeutuvat naiset (hua dan) ovat leidien palvelijaneitoja, jotka näyttelevät enemmän kuin laulavat. Dao ma dan ovat sotilaita ja ratsastavia naisia, cai dan ja chou dan ovat komedienneja.
Jing-hahmot ovat näyttelijöitä, joilla on öljy- tai vesivärein maalattu maski. Heidän osansa on olla sankari, seikkailija, sotilas tai demoni. Kaikilla on naamiot, joiden väritys on hyvin symbolinen: se heijastaa ikää ja luonteenlaatua, taitoja, lempinimiä ja asemaa. Keltainen ja valkoinen symboloivat viekkautta, musta viisautta ja urheutta, sininen ja vihreä kertovat sankarin voimakkuudesta. punainen kertoo uskollisuudesta ja rohkeudesta sekä kullan ja hopean värit yliluonnollisista voimista. Epäsymmetriset kasvot kertovat roistomaisuudesta.
Klovneilla (chou) on kasvoissaan valkoista maalia nenänvarressaan - roolista riippuen kuvio on pyöreä, neliömäinen, kolmiomainen tai timantinmuotoinen.