Heraldiikka

Heraldiikan värejä kutsutaan tinktuureiksi (engl. tincture, ransk. maux).

Heraldiikan värisymboliikan ja merkkivärien käytön synnystä on useampiakin tarinoita. Todennäköisimmin värit otettiin käyttöön, kun keskiajalla ritareiden haarniskat ja kypärät kehittyivät sellaisiksi, ettei taistelijaa voinut enää tunnistaa kasvojen perusteella. Kilpiin maalattavat tunnukset helpottivat tunnistamista.

Heraldiikassa värit jakautuivat kahteen osaan: pääväreihin sekä toissijaisiin väreihin. Heraldiikan neljä perusväriä olivat:

• punainen (gules, rosso)
• sininen (azure, azzurro)
• musta (sable, nero)
• vihreä (vert, verde)

Kuten missä tahansa ilmiössä, myös heraldiikan elementteihin voidaan kytkeä symbolisia arvoja ilman, että niillä olisi mitään pohjaa todellisuudessa. Monet väreihin liitettävät ominaisuudet ja arvot on liitetty niihin jälkikäteen, kun heraldiikkaa ja sen symboliikkaa on lähdetty romantisoimaan urakalla. Tulkintoja on satoja, ellei tuhansia. Esim. nykyiset heraldiikan asiantuntijat kokolailla tyrmäävät vertauskuvalliset tulkinnat. Tämä on hyvä pitää mielessä, kun lukee seuraavia tekstejä.

Keskiajalla heraldiikan pääelementeistä värejä oli neljä, mutta joukkoon muita elementtejä (turkiksia ja metalleja) kuvaavina liittyivät myös kulta (or, keltainen), hopea (argent, blanc, valkoinen), kärpän, soopelin ja oravan turkikset. 1400-luvulla soopelin turkis oli kallein turkis, "mustaa kultaa". Violetti kuului sekä väreihin että metalleihin, mutta sitä käytettiin harvoin, usein se lisättiin vasta seitsemänneksi väriksi. Heraldiikan komposition perussääntönä oli, että tinktuurien ja metallien piti vuorotella - väriä ei saanut sijoittaa toisen värin viereen, eikä metallia toisen metallin viereen.

Kristillisten värien vaikutuksesta sinisen ja kullan käyttö vakiintui eurooppalaisten ritarien piirissä ja niistä muotoutui vallan ja arvoaseman tunnuksia. Feodaalisten arvonimien jakamisen yhteydessä kristillisten keisareiden oikeus kultaan ja siniseen levisi yhä laajemmalle. Keskiaikaisessa ritariperinteessä yhdistyivät pohjoisen, germaanisen sankarisotilaan arvomaailma hyveineen ja sankarilegendoineen sekä kristillinen etiikka - ritarihan taisteli uskon puolesta; ritarien kantamilla väreillä on ollut siis merkitystä. Sekä ritarien että kristinuskon tuomat seitsemän perushyvettä heijastuvat heraldiikassa: musta yhdistyy viisauteen, sininen oikeudenmukaisuuteen, vihreä mielenlujuuteen, violetti kohtuullisuuteen (keltainen tai kulta ja violetti yhdessä viittaavat uskoon), hopea tai valkoinen toivoon ja punainen lähimmäisenrakkauteen.

Myös muita tapoja tulkita värien symboliikka on:

• keltainen, kulta: uskollisuus, rehellisyys
• valkoinen, hopea: usko ja puhtaus | totuus ja viattomuus
• punainen: rohkeus ja urhoollisuus
• musta: suru ja murhe
• vihreä: nuoruus ja toivo
• violetti: korkea arvo
• purppura: uhrautuminen

Renessanssin aikaan syntyi aivan erityinen heraldinen symboliikka: se kytki yhteen metallit, planeetat ja värit:

• aurinko - keltainen (kulta)
• kuu - valkoinen (hopea)
• Mars - punainen (rauta)
• Jupiter - sininen (tina)
• Saturnus - musta (lyijy)
• Venus - vihreä (kupari)
• Merkurius - purppura (elohopea)

Saksalainen Georg Adreas Böckler yhdisti kirjassaan Ars heraldica (1687) kullanvärin ja keltaisen järkeen, arvoon ja ylhäisyyteen;
hopeanvärin ja valkoisen iloon, puhtauteen ja viattomuuteen;
punaisen palavaan haluun hyveisiin ja uhrautuvaan sydämeen;
sinisen kestävyyteen, uskollisuuteen, tieteeseen (ja hartauteen);
mustan epäonneen, nöyryyteen, epäonneen ja vaaraan;
vihreän vapauteen, kauneuteen, toivoon ja lempeyteen.
Purppura ja violetti olivat kuninkaallisen asun värejä, oranssi (pomeranssin väri) kuvasi maineen epävakaisuutta.

Jotkut lähteet luettelevat heraldisiksi väreiksi (suluissa heraldinen termi englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja hollanniksi):

• kirkkaanpunainen (gules, gueules, Rot, Keel (rood))
• syvänsininen (azur[e], azur, Blau, Azuur (blauw))
• musta (sable, sable, Schwarz, Sabel (zwart))
• vihreä (vert, sinople, grün, Sinopel (groen))
• violetti (purpure, pourpre, Purpur, Purper)
• metallit: kulta (or, Gold, Goud) ja hopea (argent, Argent, Silber, Zilver)
• turkisten värit: kärppä (Ermine, hermine, Hermelin, Hermelijn) ja orava (Vair, vair, (Eisenhut)feh, Vair)
• värit ovat vain suuntaa antavia, myös muita värejä on tavattu (nimet suluissa englanniksi); joskin näitä kaikki heraldiikat tuntijat eivät pidä lainkaan heraldiikkaan kuuluvina väreinä
  • ruskea (tann; Saksassa 1200-luvun alusta heraldisena värinä, Ranskassa ja Englannissa 1300-luvulta lähtien)
  • oranssi (tenny t. aurora t. orange t. orang)
  • valkoinen
  • tummanpunainen (sanguine t. murrey)

Vihreän tinktuuran englanninkielinen nimitys vert on lainattu ranskasta (tarkoittaa vihreää). Ranskalaisessa heraldiikassa käytetään vihreästä sanaa sinople, joka 1300-luvulla korvasi aiemmin Ranskassakin käytetyn vert -sanan (nimen tarkkaa alkuperää ei täysin tiedetä; joissakin lähteissä sen uskotaan juontuvan Sinopen kaupungista, joka sijaitsee nykyään Turkin alueella, Mustan meren rannalla; paikasta löydettiin paljon punaruskeaa maaväriä).

Varhaisella keskiajalla vihreää ei useinkaan mainittu heraldiikkakirjoissa. Joidenkin lähteiden mukaan vihreää ei otettu juurikaan huomioon ennen 1400-lukua. Nykyäänkin monet pitävät vihreää epäonnen värinä.

Heraldiikan purpure ja purpura tarkoittavat molemmat nykyään violettia, mutta niiden lähtökohta on eri sanoissa.

Purpuren arvo tinktuurana on välillä kyseinalaistettu - tinktuuran oikeasta värisävystä on kiistelty. 1400-luvun alkuun saakka purpure liitettiin harmaanruskeaan väriin. 1200-luvun englanninkielessä oli värinimi bis (välillä myös gris tai brun), joka alkoi hävitä puheesta samaan aikaan, kun sana purpure alkoi yleistyä; sana tuli englantiin ranskasta, jossa oli käytössä sanat pourpre ja porpre - mutta ne eivät viitanneet sävyyn vaan erääseen kangaslaatuun. Purpuren on myös sanottu olevan väri, joka syntyy, kun muita heraldiikan tinktuuroita sekoitetaan samassa suhteessa. 1500-luvulla puheet antiikin kulttuurista (arvokas purppuraväri, mm. tyroksenpurppura) johtivat siihen, että purpure alkoi merkitä violettia.

Purpura puolestaan viittaa nimenomaan antiikinaikaiseen tyroksenpurppuraan. Kotiloista saatu väri kuvattiin usein verenpunaiseksi, mutta eri tekniikoilla siitä saatiin erilaisia sävyjä. Kun arabit valloittivat Tyyrian 600-luvulla, purppuran valmistus siirtyi Bysanttiin, jossa väriä käytettiin mm. kirkon ja kuninkaallisten arvokkaana värinä. Kotilot kuitenkin kuolivat sukupuuttoon ja kirkon piti ottaa käyttöönsä jokin muu väri: kirkollisiin tekstiileihin alettiin käyttää kermeksestä valmistettua punaista. Näihin aikoihin purppuralla alettiin vähitellen tarkoittaa sinipunaista, violettia väriä.

Heraldiikan punainen gules on tullut ranskan sanasta gueules. Joissakin lähteissä on mainittu, että Gules viittaisi vereen.

Varhaisella keskiajalla punaisen ja purppuran välillä ei tehty mitään eroa. Honor Bonet piti punaista kullan jälkeen toiseksi arvokkaimpana värinä ja huomautti, että muinaisten lakien mukaan punaista saisi käyttää vain prinssi tai hänen läheiset verisukulaisensa.

Llyfr Dysgread Aufau on walesilainen heraldiikkaa koskeva teksti, joka on kirjoitettu 1390-luvun lopulla tai 1400-luvun alussa. Siinä kerrotaan, että laki kieltää pitämästä punaista ilman lupaa ja säännön rikkojia rankaistaan teloituksella. Vain prinssillä on oikeus pukeutua väriin. Tekstin mukaan punainen edustaa raakuutta ja prinssin pitää olla raaka vihollisilleen. Todellisuudessa keskiajalla punaista käytettiin laajalti ritareiden keskuudessa.

Heraldiikan alkuaikoina sinople tarkoitti ranskassa punaista, mutta vähitellen muuttui tarkoittamaan vihreää (aiemmin myös ranskassa vert).

Musta, sable - liitetty timanttiin ja saturnukseen. Honor Bonetin mielestä musta oli väreistä nöyrin ja alin, joka sopi vain uskonnollisille.

Eurooppalaisessa heraldiikassa leijona on yleinen vaakunaeläin ja kuvataan usein seisovana, punaisena tai kultaisena.

Heraldisena symbolina ruusu esiintyy erityisesti englantilaisessa heraldiikassa (Yorkin aatelisten vaakunoissa valkoinen ruusu, Lancasterin punainen). Yleensä ruusu on punainen, hopeinen tai kultainen.

Suomi

Suomi sai oman vaakunan, kun Ruotsin kuningas Kustaa I antoi pojalleen Juhanalle Suomen herttuan arvonimen. Vaakunassa kullanvärinen kruunattu leijona seisoo punaisella pohjalla. Leijona kohottaa kädessään miekkaa ja seisoo sapelin päällä. Taustalla on myös yhdeksän hopeista ruusua.

Suomen historialliset maakunnat ovat Varsinais-Suomi, Satakunta, Ahvenanmaa, Uusimaa, Häme, Karjala, Savo, Pohjanmaa ja Lappi. Monilla maakunnilla oli omat sinetit jo keskiajalla - usein niissä kuvattiin pyhimyksiä.

Häme: punaisella pohjalla kullanvärinen ilves, jolla mustat korvatupsut; yllä kolme ja alla neljä hopeatähteä.

Satakunta: kultakruunuinen musta karhu sinisellä ja kullanvärisella pohjalla; karhulla punaiset kynnet, kieli ja hampaat. Karhu pitelee kädessään hopeista miekkaa. Toisella puolella karhun päätä on hopeatähti.

Uusimaa: sinisellä pohjalla kultainen vene kahden hopealaineen välissä.