Revontulet

[englanti northern lights, southern lights · saksa das Nordlicht · ruotsi norrsken · norja nordlys · islanti nordurljs · Tverin karjala tulizet pattsahat viro põhja valgus · pohjoissaame guovssahasat · eskimot keoeeit, (Grönlannin eskimot) aksarnirq · venäjä (pohjois-) saluny]

Revontulet on taivaalla näkyvä valoilmiö, joka on yleisin maapallon magneettisten napojen ympärillä. Aurora borealis (pohjoisessa; aurora australis etelässä) on sähköisten aurinkotuulen ilmentymä, jossa varautuneet hiukkaset osuvat maan ilmakehään ja reagoivat ilmakehän eri kaasujen kanssa. Pohjoiset revontulet ovat eteläisten revontulien peili-ilmiö.

Tavallisia revontulia nähdään eniten helmi-maaliskuussa ja syys- lokakuussa ja vähiten keskitalvella ja -kesällä.

Vanhimmat kuvaukset revontulista löytyvät muinaisista kiinalaisista ja Välimeren alueelta löytyneistä teksteistä - yleensä näillä alueilla elävät ihmiset näkevät revontulet ehkä vain kerran tai kaksi elämässään. Vanhassa testamentissa Hesekiel (eli 500-luvulla eaa) kuvaa revontulia (1:4).

Värit

Revontulihavaintoja harrastavat pitävät kirjaa omista havainnoistaan. Heillä on myös väriluokittelut revontulille. Seuraava on osittainen, hieman muokattu lainaus URSAn revontulihavannoitsijoiden kotisivulta:

Tavallisissa mitättömissä revontulissa ei juuri voi sanoa mitään väriä näkyvän, revontulet ovat vain vaaleaa valoa. Kuten kirkkauden kohdallakin, myös värien määrittämisessä on omat ongelmansa. Silmät ovat herkempiä toisille aallonpituuksille, havaitsijoiden välillä on suuriakin eroja ja lisäksi havaitsijat voivat myös kutsua värisävyjä hieman eri nimillä. Eri väriluokkia (colour class) erotetaan kuusi kappaletta, vaikkei varsinaisia värejä voi revontulissa niin monta nähdäkään.

punainen yläosa Tämä havaitaan yleensä vihreäksi alaosaksi vaihtuen useimmiten vöissä ja pitkissä säteissä. Jos ylemmät osat ovat auringonpaisteessa, voi punainen olla vihreää voimakkaampi. Tämä punasävy on peräisin atomaarisen hapen viritystilan purkautumisesta.

punainen alareuna Aktiivisuuttaan kehitteleviin tavallisesti vihreänsävyisiin vöihin syntyy melko usein kapea punainen alareuna. Tämä on yleisin punaisen värin ilmenemismuoto, ja peräisin molekyylisestä typestä.

valkoinen, vihreä tai keltainen Valkoinen väri näkyy useimmiten himmeissä näytelmissä, kun silmä ei kykene erottamaan mitään varsinaista väriä. Harvoin kirkkaissa näytelmissä valkoinen väri voi syntyä sopivista vihreän, punaisen ja sinisen yhdistelmistä. Samoin voi syntyä revontulissa harvinainen keltainen sävy. Vihreä on revontulten väreistä yleisin, se syntyy atomaarisesta hapesta.

punainen Kauttaaltaan tummahkon punainen revontuli on verrattain harvinainen ja silmiinpistävä ilmestys. Erään atomaarisen hapen viritystilan purkautumisesta tämäkin johtuu.

punainen ja vihreä epäsäännöllisesti jakautuneina Tätä hapesta syntyvää helakkaa punaisen sävyä voisi kutsua vaikkapa aniliininpunaiseksi. Muut punaiset ovat selvästi tummempia.

sininen tai sinipunainen Sinisiä sävyjä pääsee näkemään vain kaikkein parhaimmissa revontulinäytelmissä maksimin vaiheilla tai sen jälkeen. Useimmiten sinisen tai sinipunaisen sävyt ovat havaittavissa revontulten ylimmissä osissa, ja ne näkyvät voimakkaammin, jos ne ovat auringonpaisteessa. Sininen väri on peräisin ionisoituneesta typpimolekyylistä.

Etymologiaa

Pohjois-Suomen kansanperinteen myyttinen tulikko (tulikettu) oli jokaisen metsästäjän haave - tuliketun kaataja saavuttaisi kaikki: onnen, vallan ja rikkauden. Tämä tulikettu juoksenteli pitkin Lappia ja aina silloin tällöin osui hännällään hankeen tai kiveen ja lähetti taivaalle kipinöitä.

Revontulet eivät ole Suomessa ainoa ilmaisu ilmiölle, mutta yhteistä muillekin ilmiöille on valojen liittäminen tuleen. Pohjois-Hämeessä välyt palavat ja Etelä-Pohjanmaalla puhutaan Ruijan valkeasta tai rutjista; revontulet tunnetaan myös pohjan palona.

Mytologiaa ja uskomuksia

Kun tiede ei vielä osannut selittää revontulia, eikä selityksiä edes pyritty hakemaan tieteellisesti, revontulet olivat yliluonnollinen - ja monille jumalallinen - ilmestys. Revontulien kauneudesta ei välttämättä osattu nauttia, jos päähän iskostuikin ajatus maailman tuhoutumisesta. Keskiajalla - varsinkin Keski- ja Etelä-Euroopassa, jossa ilmiö on harvinaisempi kuin pohjoisessa - revontulet olivat pelottava ilmiö, jota ei voitu selittää järjellä. Joissakin kylissä saatettiin lähteä joukolla kohti lähintä kirkkoa turvaa hakemaan.

Revontulia on kunnioitettu. Suurin osa pohjoisista kansoista pitää esimerkiksi laulamista tai viheltämistä revontulten aikaan vaarallisena.

Pohjoisilla ja eteläisillä kansoilla revontuliin liittyy keskenään hyvin samanlaisia uskomuksia. Esim. valoilmiön on uskottu olleen heijastuksia nuotiotulista tai soihduista. Monet pohjoiset heimot ovat nähneet revontulissa pallopelin. Varhaiset lohikäärmemyytit sekä Euroopassa että Kiinassa ovat liittyneet revontuliin.

Muutamissa kulttuureissa (esim. pohjoisen Kanadan intiaanit) uskotaan, että terveyden ja revontulien välillä on jokin yhteys. Joidenkin tutkimusten mukaan ihmisillä on suurempi todennäköisyys saada kohtalokas sydänkohtaus revontulien aikana. Inutiitit uskoivat, että revontulten aikana oli mahdollisuus päästä henkimatkalle, jolla saisi tietoa sairauksien hoidosta.

Jotkut kansat pitävät revontulia linkkinä ihmisten ja jumalten välillä. Huron-järven intiaaneille revontulet olivat viesti luojalta, Nanahboozholta - tai itseasiassa jumalan välkettä taivaankannella. Myös muilla intiaaneilla on samantyyppisiä tarinoita.

Sioux-intiaanit uskoivat, että revontulet olivat tulevien sukupolvien sieluja. Alaskan eskimot, Skandinavian ja Venäjät saamelaiset, monet siperialaiset heimot ja Kanadan ja Grönlannin inuiitit uskovat, että revontulet ovat synnytykseen kuolleiden, murhattujen tai itsemurhan tehneiden sieluja. Grönlannin eskimoiden sanotaan uskoneen myös, että revontulet ovat olleet taivaalla keskenään kisaavia kuolleiden lasten sieluja. Alaskassa Jukon-joen inuiitit uskovat, että valot ovat porojen, valaiden tai lohien tanssivia sieluja. Jotkut eskomot uskovat, että jos revontulten aikana viheltää, ne kaappaavat mukaansa.

Vanhassa skandinaavisessa mytologiassa revontulia on pidetty feminiinisinä. Revontulten on uskottu olleen kuolleiden naisten, etenkin kuolleiden neitsyiden sieluja.

Karjalassa (Inkerin alue, Karjalan kannas), Etelä-Savossa ja Virossa on uskottu revontulten syntyvän Jäämeressä asuvan suuren karvaisen valaan porskuttelusta.

Irlannissa revontulet olivat taivaiden verisuihkua; ne tulkittiin sodan tai väkivallan merkeiksi. Shetlannissa revontulien on uskottu viittaavan sodan uhkaan. Derbyshiressä 'mustien revontulten' on uskottu tuovan kaikenlaisia vitsauksia.

Etenkin Etelä-Euroopassa revontulten näkyminen on harvinaisempaa kuin pohjoisemmissa maissa ja siellä esiintyvät revontulet ovat miltei poikkeuksetta voimakkaan punaisia; ei ole siis ihmeellistä että vieras, voimakkaan värinen ilmiö kytkettiin hyvin pian verenvuodatukseen ja sodan kauhuihin.

Mutta eivät revontulet ole aina pelkoa tai levottomuutta viljelleet. Jotkut inuiitit puolestaan päättelevät revontulista, onko seuraavan päivän metsästys tuottoisa. Revontulet myös saattavat näyttää saaliiden olinpaikan. Myös Skandinaviassa on päätelty revontulista seuraavan päivän kalansaalista. Saamelaiset ovat uskoneet, että revontulilla on erityinen ominaisuus selvittää riidat - ja siksi niitä onkin kuvattu mm. noitarummuissa.

Skotlannissa revontulet on tunnettu iloisina tanssijoita (merry dancers; toisaalta punaiset revontulet viestivät myös väkivallasta) ja myös Pohjois-Venäjällä taivaan valot telmivät (saluny).

Japanilaiset uskovat, että revontulten alla alkunsa saaneet lapset ovat onnekkaita; Kiinassa revontulet puolestaan ennustivat tulevia syntymiä.

Maaliskuussa 1716 Euroopassa - Etelä-Eurooppaa myöten - nähtiin poikkeuksellisen voimakkaita revontulia. Tuolloin revontulet liitettiin nopeasti uskontoon ja ne tulkittiin tuonpuolisen maailman merkiksi.

Havainnoinnin historiaa

Suomessa revontulia alettiin havainnoida systemaattisesti 1700-luvun puolivälissä Turun Akatemiassa ilman lämpötilamittausten yhteydessä (Johan Leche). Vuonna 1847 ilmestyi latinankielinen tutkimus De Apparitionibus Aurorae Borealis in Septentrionalibus Europae Partibus, jonka oli tehnyt Helsingin yliopiston fysiikan professori G.G. Hällström ja jonka aineisto perustui Lechen aloittamaan lämpötilamittaus-projektiin.