-

Sateenkaari

Sateenkaari loistaa auringon spektrin väreissä; heijastuma syntyy, kun aurinko valaisee edessään olevia pilvien/sateen vesipisaroita.

Sateenkaaressa (ja prismassa) esiintyviä seitsemää väriä on pidetty joskus pääväreinä, joista kaikki muut värit saivat alkunsa.

Nykypäivän ihmisille sateenkaarella on lähes poikkeuksitta positiivinen merkitys. Sateenkaari esiintyy usein rauhan symbolina ja sitä pidetään myös seksuaalivähemmistöjen tunnuksena. Myös aiemmin sateenkaarella oli yleensä positiivinen merkitys, sillä sitä pidettiin monessa kulttuurissa jumalten viestinä.

Värit

Useimmiten sateenkaaressa on nähty värejä sormilla laskettava määrä, useimmiten kolmen ja seitsemän värillä. Aina eivät spektrin värit ole kuitenkaan pysyneet sormilla laskettavissa: Aubert arvioi 1865, että spektrissä on noin tuhat erottuvaa värisävyä ja viitisentoista vuotta myöhemmin Root kertoi sävyjä olevan noin kaksi miljoonaa...

1

Homeros kuvaili sateenkaaren yksiväriseksi, punaiseksi tai purppuraksi (porphureos).

Arabialaiset vanhat tekstit kuvasivat sateenkaaren punaiseksi (nadathon, castalanijjathon), jolla kuvattiin myös auringonnousun ja -laskun väriä.

2

Paavi Gregoriuksen mukaan Nooa näki sateenkaaressa vain vihreän ja punaisen.

John Dolland piti spektrin väreinä sinistä ja keltaista.

3

Kreikkalainen Ksenofanes (n. 570 - 475 eKr) mainitsi sateenkaaren kolme kirkkainta väriä: keltavihreän (keltainen), punaisen (karmiini?) ja purppuran.

Aristoteleen mukaan sateenkaaressa oli kolme väriä: violetti (halourgon), purppura (phoinicum), vihreä (prasinon). Aristoteleen kolmen värin teoria eli pitkään keskiajalle, koska se voitiin kytkeä pyhään kolmiyhteyteen. Toisen tulkinnan mukaan sateenkaaren kolme pääväriä, sininen, punainen ja vihreä kytkettiin vedenpaisumukseen, maailmanloppuun ja uuteen maahan.

Albertus Magnus piti sateenkaaren väreinä punaista, vihreää ja sinistä (caerelus). Della Porta näki sateenkaaressa punaisen, sinisen ja keltaisen.

Myös Edda-runoissa Bifröstin sateenkaari oli kolmivärinen: kulta, punainen, sininen. Romantiikan ajan kirjoittajat kytkivät 1800-luvun alussa kolmeen väriin symbolismin; kulta symboloi jumalaa, punainen vapaata kansaa ja sininen orjia.

Thomas Youngin mukaan spektri koostui punaisesta, vihreästä, violetista.

4

Uskomus nelivärisestä sateenkaaresta alkoi yleistyä 500-600-luvuilla - se puolestaan kytkettiin neljään elementtiin (mm. Leon Battista Alberti).

Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt stooalainen filosofi Posidonius piti sateenkaaren väreinä violettia, purjonvihreää, punaista ja sinistä (kuanous).

1200-luvulla elänyt saksalainen Arnoldus Saxo eritteli prisman väreiksi: rubeo, flavo, viridi ac citrino.

Theodore Freibergiläinen mainitsi sateenkaaren väreiksi punaisen, sinisen, vihreän ja keltaisen. Prismakokeissaan hän mainitsi ainoastaan punaisen ja sinisen.

Islamissa sateenkaareen kuuluu neljä väriä, jotka yhdistetään elementteihin: punainen, keltainen, vihreä, sininen.

5

Senecan mukaan sateenkaaren värit olivat: violetti (purppura), sininen, vihreä, keltaoranssi ja punainen ("tulenvärinen").

1500-luvulla elänyt Cardano näki sateenkaaressa viisi väriä.

6

300-luvulla eläneen roomalaisen historioitsija Ammianus Marcellinuksen mukaan sateenkaaren värit olivat: purppura, sininen, vihreä, keltainen, kullankeltainen ja karmiini.

7

Keskiajan kristillisessä symboliikassa oli seitsemän väriä, jotka olivat vertauskuvia Pyhän Hengen seitsemälle lahjalle tai seitsemälle sakramentille.

Ensimmäisenä nykyaikaisen käsityksen sateenkaaren muodostumisesta päätteli Ren Descartes (1596-1650), kunnia seitsemän värin nimeämisestä kuuluu kuitenkin Isaac Newtonille, joka kuvaili seitsemän prisman väriä kirjassaan Optics (1704): punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen, indigo ja violetti Newtonia on paljon arvosteltu siitä, että hän ns. tempaisi hatustaan seitsemännen värin, indigon, jotta saisi sen sopimaan maagisten seitsenlukuisten sarjaan (mm. nuotit).

Jotkut buddistit uskovat, että sateenkaaren seitsemän väriä ovat yhteydessä seitsemään planeettaan ja maailman seitsemään osaan.

?

Nykyään sateenkaaren värejä katsotaan yleisesti olevan viidestä seitsemään riippuen siitä, kuka katsoo ja mihin värit liitetään.

Etymologiaa

[englanti rainbow ; vanha englanti regnboga · ruotsi regnbÅge · norja asbru · tanska regnbue · saksa Regenbogen, Himmelring · afrikaans reënboog · iiri bogha búistí, tuar ceatha · kymri bwa'r arch, enfys · inkeri sateenkaari · karjala sateenkaari · viro vikerkaar · liivi pit'kiz · latina arcus pluvius, iris, iridis · ranska arc-en-ciel, arcus caelestis, arcus coloratus · malta qawsalla]

Suomenkielisiä sanoja: vesikaari, ukonkaari

Monivärisesti: kaikissa sateenkaaren väreissä; engl. iridescent (vrt. lat. iridis) muuttuvissa väreissä

Suomensukuisissa ja germaanikielissä sateenkaari kytketään yleensä sateeseen.
inkeri sateenkaari;
karjala sateenkaari,
tanska regnbue;
englanti rainbow;
saksa Regenbogen
ruotsi regnbåge

Myös yhteys taivaaseen näkyy useissa kielissä:
ranska arc-en-ciel; saksan murre Himmelring

Viro vikerkaar "ukkoskaari" tai "monivärinen kaari"; Saaremaan murre ammukaar; liivi pit'kiz "ukkoskaari"; myös suomessa ja karjalassa ukonkaari

Latinassa arcus pluvius "sateenkaari"; arcus caelestis "taivaankaari"; arcus coloratus "värillinen kaari".

Värien muistamisriimejä

red-punainen orange-oranssi yellow-keltainen green-vihreä blue-sininen indigo violet-violetti
Richard of York gave battle in vain

Mytologiaa, uskomuksia

Yleisesti uskomukset sateenkaaresta perustuvat sen kaarimaiseen muotoon, eivät väreihin. Useissa kulttuureissa ja uskomuksissa sateenkaarta on pidetty mm. jumalten viesteinä ja siltoina/polkuina ja siltoina, jotka yhdistävät taivaan ja maan. Eräissä kristillisissä kansantarinoissa sekä hawai'ilaisissa ja polynesialaisissa myyteissä kuolleiden sielut siirtyvät paratiisiin sateenkaarta pitkin. Pohjois-Amerikan eskimot uskoivat, että jos sateenkaarelle viheltää, se sieppaa mukaansa taivaaseen.

Useissa uskomuksissa sateenkaari on "jousi", jolla jumalat ampuvat sadetta alas.

Kreikan mytologiassa sateenkaaren jumalatar, Iris, välitti Zeuksen ja Heran käskyjä Olympos-vuorelta. Iris kuvattiin siivekkäänä, hänen kädessään oli Merkuriuksen sauva ja hänen puvussaan kimalsivat kastepisarat.

Tunnetuimmat sateenkaarikertomukset löytynevät Raamatusta, jossa sillä on symbolista merkitystä - esim. Mooseksen ensimmäisessä kirjassa sateenkaari on Jumalan liiton merkki ja todiste siitä, ettei vedenpaisumus enää uhkaa luomakuntaa. Monien Raaatun selitysten mukaan sateenkaari on Jumalan armahtavaisuuden symboli. Kuitenkaan Raamatusta ei löydy merkintää sateenkaaren väreistä.

Jotkut ovat pitäneet sateenkaarta merkkinä siitä, että Pyhä Pietari päästää ihmisiä taivaaseen. Saksan kansanperinteessä toista sateenkaarta on pidetty Saatanan työnä; hän yrittää niin jäljitellä Jumalaa.

Saamelaiset uskoivat, että sateenkaarella oli voima karkoittaa konflikteja - sateenkaaria piirrettiin mm. noitarumpuihin. Siperian shamaanit kiinnittivät tripille lähtiessään vaatteisiinsa #sateensiltoja#, sateenkaaren väreissä leiskuvia nauhoja.

Slaavilaisissa ja germaanisissa kansanuskoissa sateenkaari yhdistetään usein jonkun vyöhön tai viittaan. Muinaisgermaanien taruissa mainittiin taivaallinen silta Bidförst, mutta ei ole varmaa tarkoitettiinko sillä sateenkaarta vai kenties linnunrataa. Yleisesti se on tulkittu sateenkaareksi, joka liittää tämän maan jumalten kotiin Åsgardiin. Germaanisissa taruissa sateenkaari on paletti, jota jumala käytti värittäessään lintuja. Germaanisissa kansanuskomuksissa - kuten Suomessakin - sateenkaaren päässä löytäjäänsä odottaa aarre. Keltit uskoivat, että sateenkaaren avulla löydetyt aarteet edustivat viisautta. Kelteillä on ollut käytössään ilmaus "sateenkaariavaimet", jolla on tarkoitettu kultarahoja.

Kiinalaisille sateenkaari oli Jinin ja yangin ilmentymä, jonka värit kuvastivat sen jumalallisuutta. Sateenkaari oli ukkosen koti.

Joissakin uskomuksissa sateenkaarta pidetään käärmeenä - tällainen uskomus on yleistä Australian alkuasukaskansoille, mutta ajatus tunnetaan myös päiväntasaajan Afrikassa ja Brasiliassa. Jaavan vanhoissa myyteissä sateenkaari on kaksipäinen käärme, jonka toinen pää imee vettä pohjoisesta merestä ja toinen sylkee sitä eteläiseen mereen. Myös Kiinassa sateenkaaren kumpikin pää saatettiin piirtää käärmeen pääksi - silloin se kuvasi avioliiton ulkopuolista siveettömyyttä. Muulloin sateenkaari kuvasi jinin ja jangin yhteyttä.

Uudessa Seelannissa kuolleet päälliköt matkaavat sateenkaarta pitkin uuteen kotiinsa. Mm. Polynesiassa, Japanissa, useiden intiaaniheimojen keskuudessa ja joissakin eurooppalaisissa kulttuuriyhteisöissä on uskottu, että sateenkaari on portti toiseen maailmaan ja sitä pitkin sielut matkaavat taivaaseen.

Walesilaisille sateenkaari on jumalattaren istuin ja kroatialaisille jumalan istuin.

Norjassa sateenkaaren (asbru; jumalten silta) päällä seisoo Heimdal-jätti, joka yhdistää taivaan ja maan. Aasa-tarujen bifrost on sateenkaari joka yhdistää AsgÅrdin ja MidgÅrdin.

Arizonalaiset mojave-intiaanit pitävät sateenkaarta Luojan amulettina, jonka avulla ajetaan myrsky pois. Mitä suurempi myrsky, sitä enemmän värejä tarvitaan.

Ajatus vettä juovasta sateenkaaresta on niinikään tuttu useissa kulttuureissa: sateenkaari imee veden taivaalle, josta se jälleen putoaa maahan. Ihmisellä on aina vaara joutua sateenkaaren imaisemaksi.

Kabbalisteille sateenkaaren muoto on symboli Jumalan ja luomiskunnan välillä. Hepreankielinen sana "kaarelle" (Kescheth) tarkoittaa myös penistä.

Afrikkalaisille bantuille sateenkaari on kwangula tilo ("mikä ajaa vaaran taivaalta pois") - sateenkaari esiintyy usein myrskyn jälkeen.

Sananlaskut, ennusteet, uskomukset

Suomi:
Sininen siirto, punainen puurto, keskellä kamarin kattoa

Englanti:
Richard of York gained battles in vain
Sanojen alkukirjaimista saadaan sateenkaaren värien järjestys: Red, Orange, Yellow, Green, Blue, Indigo, Violet

Viro:
Kui vikerkaar punane, ei tule vihma, kui roheline siis sajab - Kun sateenkaari on punainen, ei sada; kun se on vihreä, sataa.
Mida selgem vikerkaare punane karv on, seda enam tuult - Mitä kirkkaampi sateenkaaren punainen väri on, sitä enemmän tuulee.

Irlanti:
Whom do I see (coming) toward me through the sea but the sunny gewgaw, the red-coated man with a red thread in his shirt

Sitaatteja

Jokapäiväisen elämäni todellinen sato on jotenkin yhtä tavoittamatonta ja vaikeasti kuvattavaa kuin aamun tai illan värisävyt. Se on tähden hitunen tai sateenkaaren pala, jonka olen saanut kiinni.
Henry Thoreau

Katso sateenkaarta pilvien keskellä, sateessa. Se on merkki siitä, että aurinko, vaikka et voi sitä nähdä, vielä paistaa - että ylhäällä pilvien tuolla puolen on edelleen auringonpaistetta ja lämpöä ja pilvetön sininen taivas.
Charles Kingsley

Meillä ei ole enää samoja sateenkaareen kohdistuvia tunteita kuin villi-ihmisellä on, koska tiedämme miten se on muodostunut. Olemme menettäneet yhtä paljon kuin saaneet perehtymällä asiaan.
Mark Twain

Sydämeni ilahtuu kun näen
Sateenkaaren taivaalla...

William Wordsworth

älköön ketään rakastavaa kutsuttu onnettomaksi. Ilman vastarakkauttakin rakkaudella on sateenkaarensa.
Sir James Matthew Barrie

[Lue spektristä ja prismasta...]

Lähteitä / lukemista
Kirk, Sophia Prismatics The Atlantic monthly 384, 1889
Polttila, Brita Keltaisesta. Kirjassa Pekonen, Osmo: Elämän värit. Kopijyvä-kustannus, Jyväskylä 2003
The Color-Sense. Living Age 135, 10.11.1877
Rainbow, kirjassa Miller, Philip: Gardeners Dictionary..., Lontoo 1768
Regnbågens myter. III. Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning 4, 1861 (Fortsättning från Novemberhäftet 1860. Litteraturbl.)
Wesikaaresta. Mehiläinen 9, 1837