-

Intiankeltainen, piuri, euksantiinikeltainen

[englanti indian yellow, purree, puree, pure of India, peoli, pioury, gaugoli, puri, purée of India, euxanthin, Turner’s Yellow - anthrapyrimidine yellow, anthrapyrimidine · saksa Indischgelb · italia giallo indiano, giallo euxantato, prusi, puer · ranska jaune indian · latina puurea arabica · espanja amarillo indiano · hollanti indisch geel · hindi peori=keltainen]

NY20

Orgaaninen luonnonväriaine. Euksantiinihapon magnesiumsuola (C19H16O11Mg · 5 H2O tai C19H16MgO11· 6H2O).

Pigmenttinä intiankeltainen oli lämmin, transparentti keltainen; usein oranssihtava. Värjäysaineena sillä voitiin värjätä villalle eri puretuksilla rusehtavankeltaisia ja vaaleita kirkkaankeltaisia sävyjä.

Intiankeltaista on käytetty maalipigmenttinä ja värjäykseen. The Natural Organic Colouring Matters -kirjassa (1918) mainitaan, että Intiassa intiankeltaista käytettiin laajalti seinien ja ovien maalivärinä sekä taiteilijoiden vesiväreissä, mutta värjäämiseen sitä käytettiin vain harvoin sen vastenmielisen hajun vuoksi.

Kertoman mukaan valmistettiin mangopuun lehdillä tai kurkumalla ruokittujen lehmien virtsasta. Lehmille syötettiin mangonlehtiä, eikä niille annettu lainkaan vettä tai niille syötettiin vain kurkumaa ja vettä (värin valmistus tällä tavoin on nykyään kielletty, koska se aiheuttaa lehmille suurta kipua). Lehmien virtsaa kuumennettiin saviastiassa, kunnes väriaine erottui nesteestä. Siitä muodostui massaa, josta pyöriteltiin palloja. Ne kuivatettiin osin tulessa ja osin auringossa, ja kuivuneet pallot myytiin pigmenttinä. Pallot olivat päältäpäin katsoen ruskeita tai likaisen vihreitä, mutta sisältä kirkkaan keltaisia. Pigmentti haisi hyvin vastenmieliselle.

The Natural Organic Colouring Matters -kirjassa (1918) kerrotaan, että yksi lehmä tuotti päivässä 3,6 litraa virtsaa, josta saatiin 56 grammaa väriainetta.

The Natural Organic Colouring Matters -kirjan (1918) mukaan pigmenttiä valmistettiin melkein yksinomaan Monghyrissa, Bengalissa (mistä pigmentin nimet Monghyr purree, Monghir piuri). Valmiit pigmenttipallot lähetettiin pääasiassa Kalkuttaan ja Patnaan, josta ne sitten myytiin eteenpäin.

Historia

Pigmentin historia ja alkuperä on laajalti kiistelty. 1800-luvulla intiankeltaista alettiin tuoda Intiasta Englantiin; joskin sitä käytettiin jonkin verran jo 1700-luvun lopulla ja joidenkin tietojen mukaan sitä on tavattu jo 1600-luvun hollantilaisissa maalauksissa. Intiankeltainen oli maaliväreissä tuolloin paras transparentti keltainen.

Amatöörimaalari Roger Dewhurstin kirjeissä ystävilleen mainittiin intiankeltaisen alkulähde 1780-luvulla, mutta esimerkiksi J.F.L. Mérimée kieltäytyi uskomasta urean käyttöä värin alkulähteenä kirjassaan The Art of Painting in Oil and Fresco (1839). Siinä hän esittää intiankeltaisen alkuperäksi Memecylon tinctorium -puun, jota Intiassa on käytetty keltaisen värjäämiseen, ja joka Mériméen mukaan haisee virtsalle. W. Schmidt (1855) puolestaan uskoi väriin käytetyn kamelin ureaa, ja samaa uskoi myös George Field. Suurin osa väriä tutkineista uskoi, että se on täysin kasviperäinen tuote.

Vuonna 1883 intialainen tuoteasiantuntija Trailokya Nath Mukharji lähetti kirjeen Lontoon Taideyhdistykselle (Society of Arts), ja kuvasi siinä prosessin. Hän kertoi Monghyrin alueella, Biharissa sijaitsevasta pienestä yhteisöstä, joka syötti lehmille mangon lehtiä ja valmisti niiden virtsasta syvänkeltaista pigmenttiä. Hän kuvasi, kuinka lehmien alle sijoitetaan sangot, joihin virtsa kerätään, jonka jälkeen sitä väkevöitetään lämmittämällä ja haihduttamalla ylimääräistä nestettä pois. Lopulta neste siivilöidään kankaan läpi ja jäljelle jääneestä aineesta pyöritellään palloja, jotka kuivataan auringossa ja tulella. Mukharji olikin ainoa prosessin silminnäkijä ja ainoa kirjallinen lähde, minkä vuoksi pigmentin alkuperän kyseenalaistamista jatkettiin vielä pitkään. Mutta Mukharji lähetti myös väristä näytteitä Englantiin. Vuonna 2016-2018 samoja näytteitä on tutkittu ja niistä on löydetty merkkejä siitä, että tarina pigmentin alkuperästä saattaa olla totta: näytteistä on löytynyt hippurihappoa, jota löytyy lehmien virtsasta.

Ei ole myöskään lainkaan mahdotonta, että intiankeltaista on ollut markkinoilla montaa eri lajia: sekä täysin kasvista valmistettua että lehmien virtsasta pyöriteltyä. Intiankeltainen oli myös monen värisävyn kauppanimi, mm. keltaokraa on myyty sillä nimellä. Joistakin maalauksista, joissa intiankeltaista on ajateltu olleen, varsinaiseksi väriaineeksi onkin paljastunut tartrasiinikeltainen.

1920-luvulla Maalarilehti kuvasi intiankeltaista näin: Tämä väri on noin 70 vuoden vanha. Sen alkuperäistä valmistustapaa ei tunneta täydellisesti. Arvellaan itämaalaisten valmistaneen sitä lehmien virtsasta, joille oli syötetty erään keltaiseksi värjäävän puun lehtiä. Toisen arvelun mukaan olisivat intialaiset valmistaneet sitä samoista lehdistä jollakin suoremmalla valmistustavalla. Nykyään on sitä saatavissa kemiallisena valmistuksena. Väri on läpinäkyvää ja sopii toisten keltaisten pehmentämiseen ja syventämiseen; harvoin isommissa määrin käytettäväksi. (Maalarilehti 6, 20.12.1920)

Samalta aikakaudelta Maalarien viesti -lehdessä kuvataan intiankeltaista näin: Kemiallisesti katsoen muodostaa värin elimellisestä haposta epäpuhdas magnesiumisuola. Värinä se on erinomaista, ei ainoastaan puhtaan ja syvän värinsä vuoksi, vaan myöskin sentakia, että se sekotettuna niinhyvin veteen kuin öljyyn, on katsottava täysin kestäväksi. [---] Intian keltainen ei vahingoita toisia pysyviä värejä sitä niihin sekoitettaessa; ei myös vahingoitu itse, eikä myös ole arka rikkiyhdistelmien vaikutuksille. Kun väri on melkoisen kallista, väärennetään sitä usein lyijykromaatilla. Sellainen väärennys keksitään kuitenkin varsin helposti, jos kostutetaan väriainetta aminoniakkisulfiidilla. Jos väriaine silloin muuttuu tummanruskeaksi, on se lyijykromaatilla väärennettyä. (Väreistä. Keltaiset värit. Maalarien viesti 3, 1916)

Käyttö

Käytettiin mm. öljyväreihin, mutta erityisesti intiankeltainen oli suosittua vesiväreissä. Värin ovat korvanneet mm. koboltinkeltainen, antrapyrimidiinikeltainen,indantroninkeltainen ja kadmiuminkeltainen. Aitoa intiankeltaista ei ole ryhdytty valmistamaan synteettisesti ja tällä hetkellä intiankeltaisena myytävät värit vaihtelevat suuresti sekä sävyltään että ominaisuuksiltaan.

Nimiä

Intiankeltaisena on myyty aiemmin myös erilaisia kasvipohjaisia subtraattipigmenttejä, mm. brown pink, Italian pink, jaune de gaude, laque de gaude.

Muuta

Katso myös tartrasiinikeltainen

Intiankeltaisen nimellä on tunnettu myös Intiasta kaivettu keltaokra.

Lähteitä / lukemista

Perkin, Arthur George & Everest, Arthur Ernest: The Natural Organic Colouring Matters. Longmans, Green and Co. London, New York, Bombay, Calcutta and Madras, 1918.
Chemical clue suggests spurned account of Indian yellow’s origins might be right after all, Bethany Halford, Chemical & Engineering News, 9.9.2018 | 26IX2018
Late 19th century accounts of Indian yellow: The analysis of samples from the Royal Botanic Gardens, Kew; R.Ploegera, A.Shugara, G.D.Smithb, V.J.Chenb | 26IX2018
Erilaisia tietoja maalausväreistä. III., Maalarilehti 6, 20.12.1920
Artikkelit Coloriastossa: Intiankeltainen eli piuri