-

Kadmiumkeltainen

aurorakeltainen, kadmoponi, loistokeltainen

[englanti Cadmium yellow · ranska jaune de cadmium, jaune brilliant · saksa Schwefelkadmium, Kadmiumgelb · hollanti cadmiumgeel · ruotsi cadmiumgult · italia giallo di cadmio, giallo aurora, giallo brillante · espanja amarillo de cadmio · portugali amarelo de cádmio · kreikka kitrino toy kadmioy · puola żółć kadmowa, żółć kadmowa cytrynowa · tsekki kadmium zlute · venäjä zoltyj kadmij · latina cadmia]

Kadmiumkeltaiset kattavat useita keltaisen sävyjä sitruunankeltaisesta oranssihtavaan keltaiseen.

Kadmiumkeltaiset ovat voimakkaita, peittäviä pigmenttejä, joilla on hyvä valonkesto. Kadmium on myrkyllinen raskasmetalli, minkä vuoksi monissa värisarjoissa kadmiumkeltainen on korvattu sävyvärillä (cadmium yellow hue).

Kadmiumkeltainen (vaalea), kadmiumsinkkisulfidi

[englanti cadmium zinc yellow, cadmium zinc sulfide, cadmium yellow light, primrose yellow, lemon yellow · kreikka kitrino toy kadmioy · puola żółć kadmowa cytrynowa]

PY35 [CI 77205]

Kadmiumsinkkisulfidi (CdS + ZnO) on synteettinen epäorgaaninen pigmentti, jonka värisävy vaihtelee sitruunankeltaisesta keskikeltaiseen. Pigmentin löydettiin yhtä aikaa kuin tummempi kadmiumkeltainen PY37; sen kaupallinen valmistus alkoi vipmma 1846.

Kadmiumkeltainen, kadmiumlitoponisinkkikeltainen

[englanti cadmium-barium yellow light, cadmium zinc yellow lithopon]

PY35:1 [CI 77117?]

Kadmiumkeltaisen ja bariumvalkoisen ja sinkkisulfidin tai litoponikadmiumkeltaisen ja bariumvalkoisen sekoitus.

Pigmentillä on samanlainen värjäysvoima, valonkesto ja kirkkaus kuin kadmiumkeltaisella PY35, mutta se on edullisempi vaihtoehto. Maalatessa saattaa menettää väriään lyijypigmenttien läheisyydessä. Käytetty ensimmäisen kerran 1926(?)

Kadmiumkeltainen (syvä), kadmiumsulfidi

[englanti cadmium yellow medium, cadmium sulfide, cadmium yellow deep; vanha nimitys sulphuret of cadmium]

PY37 [CI 77199]

Kadmiumsulfidi (CdS) on synteettinen epäorgaaninen lämminsävyinen keltainen pigmentti. Pigmentti valmistetaan hehkuttamalla kadmiumoksidia tai -karbonaattia rikin kera tai saostamalla kadmiumsuolaliuoksista.

1920-luvulla Maalarilehti kuvasi kadmiumkeltaisen ominaisuuksia näin: Tämä väri on hyvin kirkasta, useampaa eri tummuutta, voimakkaan hohtonsa tähden hyvä sekoitusväri. Se on hyvin peittävää ja kestävää. Pitempiaikainen suora auringonvalo saa sen kuitenkin muuttumaan hiukan harmahtavaksi. Kupariaineiset värit eivät sovi sen kanssa yhteen sekoitettaviksi, koska ne vaikuttavat siihen haihduttavasti. (Maalarilehti 6, 20.12.1920)

Samalta aikakaudelta Maalarien viesti -lehdessä kuvataan kadmiumkeltaisen omituisuuksia näin: Eriskummallista on, että eriväriset hienonnetut kadmiumnäytteet, jos ne jonkun ajan saavat olla koskemattomina, vähitellen muuttuvat kaikki samanvärisiksi, s.t.s. vaaleammat lajit tummenevat ja tummemmat vaalenevat, kunnes ne kaikki ovat saaneet saman värivivahduksen. [---] Yllämainittu eriskummallinen muutos ei ole kemiallista vaan puhtaasti fyysillistä luonnetta oleva, ja otaksuttavasti on siihen syynä tavalla tai toisella tapahtuvat molekyyliset muutokset väriaineessa. (Väreistä. Keltaiset värit. Maalarien viesti 3, 1916)

Kadmiumsulfidia on käytetty myös keramiikka- ja lasiteväreissä sekä lasin ja muovin värjäyksessä. Kadmiumsulfidi on puolijohde ja sitä löytyy myös esimerkiksi aurinkokennoista ja transistoreista.

Kadmiumkeltainen, kadmiumlitoponikeltainen

[englanti cadmium lithopone, cadmium barium yellow medium, cadmium barium yellow deep]

PY37:1 kadmiumkeltainen

Kadmiumsulfidin ja bariumsulfaatin sekoitus. Samanlainen värjäysvoima, valonkesto ja kirkkaus kuin kadmiumkeltaisella PY37, edullisempi vaihtoehto. Maalatessa saattaa menettää väriään lyijypigmenttien läheisyydessä.

Historia

Kadmium on kreikaksi kadmeia (muinaiskreikaksi Καδμεία). Se on saanut nimensä foinikialaiselta prinssi Kadmokselta, joka kreikkalaisessa mytologian mukaan perusti muinaisen Egyptin pääkaupungin Theban. Legendan mukaan Kadmos löysi sinkin ja huomasi, että sulaessaan se antoi kuparille kauniin kultaisen sävyn. Alkemiassa latinankielinen cadmia oli sinkkioksidi, jota kertyi kuparin ja messingin sulatusuunien seinämiin. Nimen kadmium-metallille antoi saksalainen kemisti Friedrich Stromeyer.

Kadmiumin (ja samalla kadmiumkeltaisen) löytäminen on merkitty usein Stromeyerin nimiin, mutta todellisuus on hieman monimutkaisempi. Stromeyer löysi kadmiumin samanaikaisesti saksalaisen Karl Hermannin kanssa. Molemmat havaitsivat kadmiumin sinkkioksidin epäpuhtauksia tutkiessaan. Sinkki oli tuolloin varsin käytetty lääkeaine ja apteekkien laatua valvoivat valtion nimittämät vastuulääkärit. Vuonna 1817 yksi vastuulääkäreistä, Johann Roloff, huomasi erään sinkkioksidierän muuttuvan keltaiseksi vetysulfidiin sekoitettuna, joten hän palautti erän tehtaalle. Tehtaan omistaja Karl Hermann alkoi tutkia asiaa. Aluksi epäiltiin, että värimuunnoksen aiheutti arsenikki, mutta sitä ei seoksesta löydetty, eikä myöskään rautaa eikä lyijyä. Samaan aikaan Göttingenin yliopiston professori ja Hannoverin apteekkitoimintaa valvova lääkäri Friedrich Stromeyer tutki sinkkikarbonaatteja, jotka kuumennettaessa tuottivat keltaista jauhetta. Stromeyer eristi väriaineen, ja tuotti sitä kuumentamalla metallia, jonka nimesi kadmiumiksi. Hän julkaisi tiedon löydästään seuraavana vuonna, 1818. Uuden alkuaineen löytymistä voidaan pitää kuitenkin jonkinlaisena yhteistyönä, sillä Stromeyer, Roloff ja Hermann kävivät havainnoistaan kirjeenvaihtoa.

Tiedot kadmiumkeltaisen ensimmäisestä käytöstä pigmenttinä vaihtelevat. Stromeyer ehdotti kadmiumsulfidin soveltamista pigmentiksi jo 1819, mutta jos sitä tuolloin pigmentiksi valmistettiin, niin hyvin pieniä eriä, eikä tehdasvalmisteisesti. Maalarilehti kertoo kadmiumkeltaisen syntyvaiheista näin: Usein tehdyt huomiot osoittivat, että epäpuhdas sinkkimalmi happoon liuotettuna muodosti pohjaan laskeutuessaan keltaisen kerroksen. Tämä johti Kadmiumivärin keksimiseen, v. 1820 paikkeilla. (Maalarilehti 6, 20.12.1920).

Mm. 1820-luvun lopulle ajoittuvista saksalaisista ja ranskalaisista öljymaalauksista on löytynyt pieniä määriä kadmiumkeltaista, mutta yleisesti kadmiumpigmenttien teollinen valmistus viivästyi raaka-aineiden huonon saatavuuden vuoksi noin vuoteen 1840.

Kadmiumyhdisteiden käytöstä värjäykseen kirjoitettiin mm. Metropolitan-lehdessä jo vuonna 1831: M. Lassaignen artikkelissa On dyeing silk of a golden yellow colour by sulphuret of cadmium kadmiumkeltaisen väriä kehutaan puhtaaksi, kirkkaaksi ja kauniiksi. Kirjoittaja arvioi, että jos kadmium vain yleistyisi (if the cadmium were to become more common), "sitä voitaisiin hyödyntää niin maalauksessa, kuten on jo ehdotettu, myös silkin värjäämisessä kirkkaan keltaiseksi, joka ei muutu ilman ja valon vaikutuksesta."

Englannissa Winsor and Newton esitteli kadmiumkeltaisen pigmentin nimellä Aurora Yellow 1851, maailman ensimmäisessä maailmannäyttelyssä Kristallipalatsissa (Fiedlerin ja Bayardin mukaan vasta 1889!) Samana vuonna pigmenttiä myi mm. Rowney.

Manufacturer and builder -lehdessä 1871 kerrotaan, että kahta väriä kadmiumkeltaista valmistetaan: sitruunankeltaista ja oranssia, ja että valtaosan valmistaa E. Sheringin kemiallinen tehdas Berliinissä, Saksassa.

Kadmiumkeltaista alettiin valmistaa 1800-luvun puolenvälin tienoilla, mutta kadmiumin huono saatavuus ja sen kalleus hidastutti pigmentin yleistymistä. Kadmiumin korkea hinta saattaa olla osasyy siihen, miksi taiteilijoiden kadmiumin käyttö pysyi verrattain vähäisenä vuoteen 1917 saakka - tuolloin alan teollisuus alkoi voimistua nopeasti ja pigmenttiä alettiin tuottaa nopeasti. 1920-luvulle tultaessa se oli lunastanut paikkansa hyvänä pigmenttinä, jota sai useina erisävyinä. Myöhemmin samalla vuosikymmenellä hinnat alenivat enemmän, kun kadmiumlitoponit esiteltiin. Kadmiumlitoponit, eli kadmium-pigmenttien ja bariumsulfaatin sekoitukset, tunnettiin myös cadmopone-nimellä.

EUssa oli pitkään suunnitteilla kaikkien kadmium-pigmenttien kieltäminen sen jälkeen, kun ruotsalainen raportti vihjaisi, että ne voivat olla haitallisia terveydelle. Erityisen haitallisena pidettiin sitä, että kadmium ajautuu maalareiden siveltimistä niiden pesun yhteydessä luontoon, ja että kadmium sitä kautta saastuttaa vesistöt. EUssa tehtiin päätös vuoden 2015 loppupuolella: kadmiumpigmenttien käyttö sallitaan edelleen taiteilijaväreissä.

Nimiä

Nimellä jaune brilliant (ranskaksi "kirkkaankeltainen") tarkoitetaan sekä kadmiumkeltaista että napolinkeltaista, ja kadmiumkeltaisen ja lyijyvalkoisen seosta. Loistokeltainen ja briljanttikeltainen ovat vanhoja nimityksiä kadmiumkeltaisen ja lyijyvalkoisen tai sinkkivalkoisen seokselle. 1920-luvulla Maalarilehti kuvasi briljanttikeltaista näin: Briljantikeltaisen nimellä kulkeva kirkas keltainen väri on edellisen värin sukua, valkokadmiumin ja rikkihappokadmiumin sekoitusta. Tämä on loistavavivahduksinen kestävä väri. Kuivaa hitaasti. (Maalarilehti 6, 20.12.1920)

Cadmium citron on vanha kauppanimi kadmiumkeltaisen ja sinkkisulfidin sekoitukselle.

Kadmiumokra [cadmium ocher, greenockite] on yksi luonnon kadmium-mineraalin nimitys. Yleensä mineraali on (oranssin)keltainen tai rusehtava ja koostumukseltaan pääosin kadmiumsulfidia (CdS). Sen värisävy vaihtelee mineraalin epäpuhtauksien mukaan. Englannissa mineraalia on löytynyt mm. Glasgowin lähistöltä. Mineraalin kuvasivat ensimmäisinä Jameson ja Connell vuonna 1840 Englannissa lähellä Glasgowta. Mineraalin nimi ei viittaa vihreään väriin, vaan nimensä mineraali sai lordi Greenockitelta, jonka mailta mineraali löytyi. Mineraali on harvinainen, joten tuskin luonnonmineraalin pigmenttikäyttökään on ollut merkittävää.

Kadmoponi koostuu kadmiumsulfidista ja raskassälvästä.

Loistokeltainen on kadmiumsulfidin ja sinkkisulfidin tai kadmiumsulfidin ja lyijyvalkoisen seos. Kadmiumsulfidin ja sinkkisulfidin seosta on käytetty mm. kuvaputkitelevisioissa.

Kadmiumkeltaisen myyntinimiä ovat olleet mm. radian yellow, daffodil, Orient yellow, Cadmolith

Muuta

Kadmiumkeltaista käytettiin Suomessakin esimerkiksi värillisen lasin valmistuksessa 1960-luvulla (mm. Timo Sarpanevan suunnittelemissa Pisaranrengas-laseissa), mutta nykyään sen käyttäminen käyttökeramiikassa ja -lasiesineissä on kielletty.

Lähteitä / lukemista

Ball, Philip Bright Earth - The Invention of Colour. Penguin Books, Lontoo 2001
Faithfull, John Greenockite [hmag.gla.ac.uk/John/huntmin | 15VII05]
Fiedler, Inge & Bayard, Michael A. Cadmium Yellows, Oranges and Reds. Kirjassa Feller, Robert L. (ed.) - Artists' Pigments, A Handbook of Their History and Characteristics, volume 1. National Gallery of Art Washington, 1986
Ghirardello, Marta & al. An investigation into the synthesis of cadmium sulfide pigments for a better understanding of their reactivity in artworks. Dyes and Pigments, Volume 186, 2021. [sciencedirect.com/science/article/pii/S0143720820316958 | 17V22]
Joy, C. A. Cadmium and its uses. The Scientific American 12, 18.9.1869
Järvelä, J Maalarin aine- ja ammattioppi. WSOY, Porvoo 1956
Lassaigne, M. On dyeing silk of a golden yellow colour by sulphuret of cadmium. The Metropolitan 10, 1831
Ralph, Jolyon Greenockite mineral data [mindat.org | 15VII05]
Seymor, Pip The Artist's Handbook. Grange Books, Arcturus Publishing Limited, Lontoo 2003
Tarakina, N., Verberck, B. A portrait of cadmium. Nature Chem 9, 96 (2017)
Cadmium Yellow Manufacturer and builder 9, 1871
Erilaisia tietoja maalausväreistä. III., Maalarilehti 6, 20.12.1920
Väreistä. Keltaiset värit. Maalarien viesti 3, 1916
Artikkelit Coloriastossa: Kadmiumkeltainen