-

Syaniinisininen

[englanti cyanine blue]

Syaniiniväriaineet on orgaanisten väriaineiden ryhmä, mutta tällä sivulla ei puhuta ko. ryhmän väriaineista, vaan taiteilijaväreihin kuuluneesta sekoitusväristä, joka on tunnettu nimellä syaniinisininen (cyanine blue).

Etenkin englanninkielessä termiä cyanine blue voidaan nykyään pitää sävynimenä, koska yhteys tiettyihin pigmentteihin tai pigmenttisekoituksiin on hävinnyt. Sävynimenä se saattaa viitata syviin tummansinisiin sävyihin, mutta usein sitä käytetään vihertävänsinisen syaanin synonyyminä. Suomessa syaniinisininen ei ole käytetty sävynimi.

Syaniini-sana tulee muinaisen kreikan tummaa sinistä tarkoittavasta termistä kyanos (κύανος). Kreikkalaisen sana viittasi myös siniseen lapis lazuliin, josta valmistettiin ultramariinia. Samasta alkusanasta tulee myös syaani värisävy, preussinsinisen koostumusta kuvaava sana "ferrosyanidi" (rautaa sisältävä sininen), syaniiniväriaineiden ryhmä, ja mm. ftalosyaniiniväriaineet.

Alkuperäisestä syaniinisinisestä löytyy melko vähän tietoja. Salterin (1869) mukaan yleisimmin cyanine blue -nimi viittaa Kobolttisinisen ja preussinsinisen tummansiniseen sekoitukseen; hän huomauttaa myös, että "viimeisten parin vuoden aikana vastaava sekoitus on ilmestynyt nimellä Leicht's blue". Winsor & Newtonin vuoden 1895 myyntiluettelossa vesivärien listauksessa on Leicht's Blue, jonka perässä on sulkuihin merkitty pienemmällä tekstillä Cyanine Blue; samassa listassa öljyvärien kohdalla löytyy sekä Leicht's Blue että Cyanine Blue. Mielenkiintoista on, että Carlylen (2002) mukaan ennen Salteria kukaan ei ollut kuvannut pigmenttiyhdistelmää, ja myyntiin se tuli (samalla nimellä) vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1889 (Winsor & Newton).

Värisekoitus kuitenkin ilmeisesti tunnettiin, ainakin taiteilijoiden keskuudessa. Vuonna 1886 nimimerkki "Painter" kysyy The Artist -lehdessä pigmentin kestävyydestä ja mainitsee kuulleensa, että se on hyvä indigon korvaaja. Toimitus vastaa siihen, että syaniinisininen kuuluu preussinsinisten ryhmään, mutta se on kestävämpi (but possesses a greater permanency) ja yhdessä kobolttivihreän kanssa siitä saa sekoitettua ainutlaatuista turkoosia. Myös The Scientific American Cyclopedia of Receipts (1892) kertoo, että sekoituspigmentin on havaittu kestävän hyvin altistusta melko voimakkaalle valolle (It has been found very durable under fairly severe exposure to light.)

Salterin (1869) teksti ei lupaa hyvää kestävyyttä: hänen mukaansa pigmenttisekoitus on velkaa rikkaan ja syvän värinsä, sekä läpikuultavuutensa preussinsiniselle, joka ei kuitenkin menettää sävynsä altistuessaan ilmalle ja valolle, ja tuolloin sekoitus saa hiljalleen vaaleamman, mutta kestävämmän koboltin sävyn.

Cyanine blue on nykyään harvinaisempi värinimi, mutta sillä nimellä on myynnissä etenkin taidemaaleja. Markkinoilla on muutama kobolttisinisen ja ftalosyaniinisinisen sekoitus, mutta valtaosa taiteilijavärivalikoimien syaniinisinisistä on ftalosyaniinisinisistä PB15.

Muuta

Harvoissa tapauksissa sanaa cyanine on käytetty kuvaamaan sävyä, ilmeisesti syaanin synonyyminä. Esimerkiksi Smith (1939) kuvaa liskoja käsittelevässä kirjassaan niiden väriä cyanine-termillä.

Tällä sivulla esitelty syaniinisininen ei kuulu syaniiniväriaineisiin, vaan on ainoastaan pigmenttisekoituksen nimitys ja sävynimi. Syaniiniväriaineet on yksi suuri orgaanisten väriaineiden ryhmä, johon kuuluu mm. maailman ensimmäinen keinotekoinen orgaaninen väriaine (myös ensimmäinen syaniiniväriaine), mauve (1856). Syaniiniväriaineistakin löytyy useita Cyanine blue -nimellä myytyjä väriaineita. Näitä aniliiniväriaineita on käytetty pääasiassa värjäämiseen sekä lääketieteessä kudosvärjäyksessä; sen sijaan maaliaineisiin eikä taiteilijaväreihin niitä ei ilmeisesti ole käytetty.

Myös luonnon antosyaanidin, syanidiinin yksi johdannainen on syaniini. Se antaa ruiskukalle sen värin.

 

Lähteitä / lukemista

Carlyle, Leslie The Artist's Assistant. Archetype Publications, Lontoo 2002
Eastaugh, Nicholas; Walsh, Valentine; Chaplin, Tracey & Siddal, Ruth Pigment Compendium: A Dictionary of Historical Pigments. Elsevier Butterworth-Heineman, 2004
Hopkins, Albert (ed.) The Scientific American Cyclopedia of Receipts, Munn & Company, New York 1892
Salter, Thomas W. Field's Chromatography; or, treatise on colours and pigments as used by artists. Winsor and Newton, Lontoo 1869
Seymor, Pip The Artist's Handbook. Grange Books, Arcturus Publishing Limited, Lontoo 2003
Smith, Hobart M The Mexican and Central American Lizards of the Genus Sceloporus. Zoological series, colume 26. Field Museum of Natural History, 1939
Wallis, Charles The Sketcher's Colour Manual (Water Colour Technique). (Catalogue of colours and materials for oil and water colour painting, pencil, chalk, and architectural drawing, &c.) Winsor & Newton, Limited, Lontoo n. 1895
Correspondence. The Artist 7, 1.4.1886
Toxic Substances Control Act (TSCA). Environmental Protection Agency. Office of Toxic Substances. USA 1977.