-

Violetti

Violetti yhdistetään viisauteen, mystiseen ja maagiseen. Salaperäisyyttä liittyy myös historialliseen Tyroksen purppuraväriin, joka saattoi olla kultaa kalliimpaa. Antiikin aikana purppura oli haluttu ja kallis väri ja sitä saivat pitää vaatteissaan ainoastaan korkea-arvoiset henkilöt, värikoteleiden huvetessa vain keisarillinen perhe.

Violetilla valolla uskotaan olevan parantava vaikutus. Se stimuloi solujemme valoa kerääviä entsyymeitä ja parantaa viottunutta dna:ta. Leonardo da Vinci uskoi, että keskittymisvoima kymmenkertaistui purppuraisessa valossa (esim. maalatun lasin läpi).

Lasten mielikuvituksen sanotaan kehittyvän paremmin, jos huoneessa on violettia.

Suomessa violetti on edelleen hieman vieras väri - ainakin vieraampi kuin perusvärit sininen, punainen ja keltainen - se ei juurikaan esiinny sanonnoissa. Lila (ranskaksi lilas - syreeni) esitetään usein synonyymina violetille (esim. jotkut sanakirjat eivät tunne lainkaan "violettia", ainoastaan "lilan"), mutta monet mieltävät violetin huomattavasti voimakkaammaksi kuin lilan. Lila on monen mielestä vaalea violetti, syreenin värinen, hempeämpi väri. Violettia pidetään usein tummasävyisenä, voimakkaana värinä. Purppura viittaa suomenkielessä yleensä punertavanviolettiin. Malva tai mauve - joka alkuaan oli väriainenimi - mielletään usein harmahtavansävyiseksi violetiksi. Vanhempia violettiin vivahtavia suomalaisia sanoja ovat mm. ruotsinlaina kretuliini (gretliini, gredliini) - tai mm. raahen murteella rempseästi retliini. Edelleen monet puhuvat myös sinipunaisesta.

Violetteja

acid violet 4BN · benzyl violet · betaniini · bromcresol purple · cassius, the purple of cassius · chromotrope 6B · delfinidiini · dioksatsiinivioletti, dioksatsiinipurppura, karbatsolivioletti · eriochrome cyanin R · etyylivioletti · fast violet · folium, turnsole, heliotrope · fuksiini · indantronivioletti · Indian purple · isoviolanthrone violet · kinakridonimagenta, kinakridonivioletti, permanenttimagenta · kobolttilitiumfosfaattivioletti · kobolttivioletti · lakmus · Lauthin violetti · magenta · malvidiini · mangaanivioletti, permanenttimalva, permanenttimauve, permanenttivioletti, nürnberginvioletti · marsvioletti · mauve, mauveiini · metakresolivioletti · metyleenivioletti · metyylivioletti, kristallivioletti · mureksidi · nitrocresolamine · orselji, ranskanpurppura · ortolanvioletti · Parma violet · pelargonidiini · peonidiini · petunidiini · purppura · purpuriinivioletti · rodamiinit · roduliinivioletti · safraniinit · shikoniini · tioindigo(puna)violetti · ultramariinivioletti, ultramariinivaaleanpunainen · vegetable violet · violamine R · violet carmine · violet lac · violetti smaltti

Kirkas violetti Mazarine
Syvä purppura Amaranthine
Syvä violetti Bishop's violet
Tumma violetti Aubergine Eveque
Punavioletti Amaranth Gingerline Violetta
Magenta Verzino violet
Sinivioletti Gredliini Laventeli Sinertävä violetti Veronica violet
Luumunvärinen Murrey Puce
Punertava purppura Ascanio Herni II
Vaalea punertava purppura Ophelia Verveine
Pomegranate purple Wisteria
Monet violetit sävyt ovat englanninkielessä saaneet nimensä kasveilta (lilac, orchid, plum, claret, burgundy...)

Mielikuvia

Violetin katsotaan ilmaisevan viisautta ja rakkautta. Sitä pidetään myös eron, irtautumisen ja leskeyden värinä. Joskus violettiin pukeutumista on pidetty osoituksena huonosta mausta, eikä se vieläkään ole vaatteiden värinä kovin yleinen.

Violetti kaikkine alasävyineen liitetään useisiin valtauskontojen vastaisiin (uskon)liikkeisiin, kuten NewAgeen, wicca-kulttiin ja pakanallisuuteen - Aku Ankassa esiintyneen hömpsäkän noita-akka Matami Mimmin tukka ja vaatteet olivat violettisävytteiset (toisin kuin huomattavasti häijymmän ja tavoitteellisemman italialaisankan, Milla Magian, jonka tukka ja vaatteet kiiltelevät mustuuttaan) ja näkyypä väri vahvasti Harry Potter -elokuvissakin (varsinkin elokuvan oheistuotteissa).

Mistä kasveista saadaan värjäysaineeksi?


Akaasia (mm. Acacia berteriana) · Alectoria ochrileuca -naava · Alkanna lehmanii · Belladonna · Berberis fremontii · Bidens humilis · Cornus florida · Crozophora tinctoria · Euclea schimperi · Euroopansorvarinpensas · Festuca baffinensis · Gaylussacia baccata · Haematomma lapponicum · Hapalopilus -käävät · Heliotrooppi · Jotkut hyasintit (esim. Hyacinthus orientalis) · Jagua eli tatuointipuu · Janthina -kotilot · Janthinobacterium lividum-bakteeri · Jatropha curcas · Joulutähti · Juniperus virginiara · Jäkälät ja sammalet (mm. Aspicilia (Lecanora) calcarea, Cetraria nivalis, Ochrolechia parella, useat Parmelia -jäkälät, Cladonia coccifera) · Kampetsepuu, sinipuu · Lakmusjäkälä · Mahonia aquifolium · Mustaselja · Mustikka · Mäkikuisma · Nummivirna · Opuntia -kaktus · Orvokki · Peltigera canina · Pertusaria -jäkälät · Piikkikärkihaarakas · Portulaca grandiflora · Prunus americana · Pterogyne nitens · Purppurakotiloista purpura ja murex · Pyöreälehtikihokki · Pölkkysieni · Rantakukka · Raphilolepis umbellata · Renealmia alpina · Robbia radica · Rorippa nasturtium-aquaticum (nenätti) · Rubus europaeus · Rusojuuri · Salix fragilis · Sambucus canadensis (selja) · Tuulenrokkojäkälä · Töppönuijakas · Umbilicaria vellea (napajäkälä) · Urceolaria calcarea, U pustulata · Variksenmarja · Variolaria -suvun jäkälät · Verihelttaseitikki · Viinirypäleet · Violettiseitikki ·

Kielet / etymologiaa

englanti purple, ianthine, violet (kun punaista on enemmän), hyacinth (kun sinistä on enemmän), violaceous (sinertävä), lilac (vaalea sinipunainen) ; vanha englanti purpre, pourpre, purper; keskienglanti purpel, porphiri, porfurie · latina purpura, porphyr (purppura); ostrinus, ostrum (punertava purppura); hyacinthinus ('hyasintin värinen'); ianthinæ, ianthinus (violetinsininen); violaceus, viola serotina, violeus (violetti); keskiajan latina porphyrium · ranska pourpre, purpre, lilas (vaalea sinipunainen; vanha ranska lilac); vanha ranska porpre, purpre, pourpre, porfire (purppura); violette · jérriais (Jerseyn normanniranska) pourpre (puppura), lîlas (lila) · oksitaani violet · provensaali viulet · moselfrankki (Luxemburgin katukieli) move · retoromaani lila · italia viola; garanza, porpora, porfiro, lilla (purppura); violetto (magenta) · sisilia viola · espanja morado, viola, violeta, violeta oscuro (tumma violetti); lila, purpura, púrpura (purppura); violeta pálido (vaalea lila) · asturia púrpura · katalaani violeta · portugali violeta, roxo (Brasilia; tumma violetti, purppura), lilás (lila) · romania purpuriu, mov, violet, violetã · papiamento lila, püs (purppura) · saksa violett, lila (vaalea sinipunainen) · Sveitsin saksa violett · hollanti violet, viooltje; purperen, purper, paars (purppura) · friisi fioeltsje, pears (purppura), poarperen (purppura) · afrikaans pers, viooltjie · ruotsi violett, purpur (purppura), lila · norja fiolett, lila, lilla; purpur (purppura) · tanska viol, blårød (sinipunainen), lilla (lila) · islanti fjóla, fjólublaár, lillablár; purpuri · fääri vióla, blákolla, purpur · gaeli corcur (purppura) · skotlannin gaeli purpaidh, purpur · walesinkieli porfor, glasgoch (purppura) · bretoni limestra · iiri corcra, liathchorcra (lila) · manksi gorrym jiarg (purppurainen), lheeah gorrym-yiarg (mauve) · korni rudhlas, purpur · karjala fioletovoi, lilovoi, malinovoi (vaaleanpunainen, violetti; 'vadelmanpunainen' - lainasana venäjästä) · viro lilla (käytetyin), violett, violetne, purpur · unkari lila, mályvaszínu (purppura), ibolyaszínu (violetti), sötét ibolyaszínu (tumma violetti), lilásvörös (lila), sápadt lilásvörös (vaalea lila), közép mályvaszínu (keskisävyinen purppura), kékeslila (sinivioletti) · saame ruksesalit · liettua violetine, purpurine, raudona spalva, purpuras, violetine spalva, imperatoriaus, kardinolo rubai ar titulas (kardinaalipurppura), prasmatnus (purppura?), puosnus (purppura?), dazyti purpurine spalva, raudonuoti, zibuokle, zibute · venäjä lilowyi · bulgaria lilavo · makedonia liljakova · serbokroaatti ljubicasta boja, purpurna boja, purpuran · kroaatti ljubicasto · bosnia ljubicasta · sloveeni lila · puola fiolet, fioletowy, liliowy · slovakki fialová · sorbi fijalkowe · tsekki purpurová, purpurový (purppura, violetti), svetle fialová (violetti), fialová, tmave fialová (purppura), fialovocervená (lila), blede fialovocervená (vaalea lila), modrofialová (sinivioletti) · romaanit temenòoga · turkki mor, erguvani (purppuranvärinen) · turkmeeni ?ernil (?)
armenia manuschakaguyn · albania e purpurt, vjollcë, purpurtë · kreikka mov; porfyra, porphur (purppura); phoinikeos (punapurppura); porphureon, porphureos (violetinpurppura); ion; ioeides ('violetin näköinen', merestä) · baski more, morea, ubel (purppura, violetti; tumma) · persia banafsh, bænæfsh (purppura); arghavany · arabia banafsagi, lilah (vaalea sinipunainen) · malta vjola · heprea sagol · bengali beguni · hindi jaamuni · urdu djamni · sepedi purepura · shona cipswuka (oranssi, punainen, purppura, osa sinisistä) · swahili zambarau · tswana phêpole · xhosa pepule · zulu kupurple · kiina tz suh; mandariinikiina z sè (purppura); kantonikiina? ji (purppura) · thai sii-muang · vietnam tím, màu tía, d? tía hoa m? · korea borasek, casayk (casaek), cinhongsayk , polasayk, yencisayk ('poskenpunan värinen', punavioletti), otongsayk (Paulownia- puun mukaan), tolacisayk (kukan mukaan) · japani murasaki (purppura) · mongoli chirnelen yagaan · indonesia umu, ungu- (violetti, purppura), warna lembayung · talalog biyoleta; lila (purppura, lila) · cebuano (Filippiinit) biyoleta, lila, morado · malaiji unggu, urgu · chamorro (kulot) lila · samoa viole, mumu pa'auli · havaiji poni, popolohua maori tawa · inuktitut (Kanadan inuiitit) krenerkasaktok · cheyennet éhohkó'so ('se on purppura') · mustajalat (siksika) komono, vyòlet · navajot yishtlizh · chiricahua dilxilgu; datl'is^ purppura (mustansininen) · meskalero (athapaskan) liz^i~gu; datl'is^ purppura (mustansininen) · omaha-ponca xu'de ('olla harmaa, vaalea purppura, vaaleanpunertava') · mingo u'sheæ'ê' ('se on purppurainen, tummanpunainen', kirjaimellisesti: 'kermesmarjanvärinen') · mohawk oharennahta (purppura?), arihwawa'konhneha · lokono (arawak) bunaroto (ruskea, violetti; ylikypsä) · comanchet tu'ebipitu · ketsua sani (Ecuador), çani, zani, chawipi (purppura), yana (myös musta, sininen) · aimara panti (purppura), cchimakha · shoshonit aikwehibite · esperanto violkolora, viola, violo; purpura, purpuro (purppura) · adelic bisktauj · lojban zirpu

Cennini: keski- ja renessanssiajan italia bisso

Sanastoa

cassius-purppura on kolloidisen kullan ja kolloidisen tinaoksidin sekoitus; väri, jota käytetään rubiinilasin valmistuksessa

clair de lune (ransk.) Euroopassa 1700-luvulta käytetty nimitys kiinalaisen posliinin harmahtavan violetista lasituksesta

porporino (hematinoni) - on punainen peittävä lasimassa, jota löydettiin etenkin Pompeijin raunioista. Sitä käytettiin myös mosaiikkien ja astioiden valmistukseen.

Kulttuurit/ tavat

Antiikin purppuran oikeasta sävystä on ollut kiistoja. Jotkut ovat vakuuttuneita siitä, että se oli tumma violetti, jotkut (suurin osa tutkijoista) puolestaan pitivät sitä tummana punaisena, jotkut kuvaavat sen kirkkaana magentana. Yksi yhteys punaiseen väriin löytyisi Feeniksistä - Egyptin vanhasta pyhästä symbolista. Tarinan mukaan Feeniks eli 500-600 vuotta Arabian aavikoilla, poltti sitten itsensä ja nousi tuhkasta elämään uudelleen.Phoenix - Fenix: Kreikan violettia tarkoittava sana on phoeno, phoinix, joka myös viittaa purppuraa kaupanneisiin foinikialaisiin. Sanalla viitattiin purppuraväriin ja se oli myös tulen symboli; Foinikia - Phoenica on käännettävissä sekä purppuramaaksi että auringon nousun maaksi. Feeniks-lintua pidettiin purppuranvärisenä, mistä nimi. Herodotos kuitenkin kuvaili linnun punaisena ja kullanvärisenä ja kotkannäköisenä ja monet muutkin lähteet puhuvat Feeniksin yhteydessä punapurppurasta tai purppuranpunasta. Pitänee pitää mielessä, että Feeniks on kuitenkin satuolento...

Antiikissa purppuralla oli aivan erityinen merkitys. Sitä saatiin kahden merinäkinkenkälajin - purppurakotilon - eritteestä; se oli hyvin kallis väri ja siitä tuli statussymboli. Purppuraa käytettiin keisarin viitassa ja hyvin rikkaiden ihmisten juhla-asuissa. Myös keisarilliset lait kirjoitettiin Roomassa purppuralla. Lisää: purppura värinä, Purppura antiikin aikaan, Tyyrian purppura

Tarinoiden mukaan Troijan Helena kutoi sinipunaista kangasta, jossa kuvasi troijalaisten taisteluita.

100-200 -luvun roomalaisista haudoista on löydetty merkkejä värimataralla ja indigolla aikaansaadusta violetista, jolla oli korvattu purppura. Tukholman papurys (Papyrus Graecus Holmiensis , Stockholm Papyrus) on kreikankielinen papyrus 200-luvulta. Se sisältää vanhimman tunnetun värjäysreseptin, imitaatiopurppuran teko-ohjeet.

900-luvulla bysanttilainen hallitsija Konstantinus VII sai sukunimekseen Porphyrogenitus ('syntynyt purppuraan') - siis syntynyt kuninkaalliseksi:

"Porfyrgenetos" (porfirjenétos) oli arvonimenä kaikilla Bysantin (Itä-Rooman) keisarin laillisilla lapsilla, jotka olivat syntyneet keisarin hallintokaudella. Tämä nimi tulee siitä, että keisarinpalatsin äitiyshuone oli verhottu purppurakankaalla, ja prinssit ja prinsessat kirjaimellisesti "syntyivät purppuraan". Konstantinos VII Porfyrgenetos oli siis syntynyt isänsä hallintokaudella ja hänen äitinsä oli laillinen keisarinna. Anna Komnena mainitsee "Aleksiadissaan" tästä; hän oli itse porfyrgeneta, ja isänsä Aleksios Komnenoksen vanhin lapsi. [Susanna Viljanen]

Purppuraväri oli arvokäytössä myös kristillisessä kirkossa, mutta kun sen saaminen kävi mahdottomaksi, purppura korvautui syvällä punaisella. Manlio Brusatin kommentoi, että kristityillä violetti on pakanallisen purppuran syrjäyttävä väri. Kaardinaalin viitan virallinen väri on violetti. Kaardinaalit pukeutuvat punaiseen, paaville kuuluu violetti.

Efeson kirkolliskokouksessa 431 purppura oli Marian ja hänen äitinsä Annan väri.

Kristinuskossa violetti on katumuksen ja myös parannuksen väri ja liturgioissa sitä käytetään paastonaikoina, esim. pääsiäisenä. Manlio Brusatin sanoo, että violetti merkitsee 'synnin tilassa olevan väliaikaista kuolemaa hänen odottaessaan kastetta ja vapauttavaa katumusta'. Katolisessa maailmassa violetti merkitsee kuolemaa ja ristiinnaulitsemista; katolilaisille violetista tuli paaston ja rukouksen väri sen jälkeen, kun he Nikaian kirkollikokouksen (300-luvulla jaa) jälkeen irrouttautuivat omaksi ryhmäkseen. Vanhoissa kuvissa, jotka esittävät Jeesuksen kärsimyksiä, hänen viittansa on violetti; maalauksissa violetti on ollut myös pyhimyksiä ympäröivän auran väri.

Korkea-arvoisimmat buddhalaismunkit pukeutuvat violetteihin kaapuihin. Juutalaisilla purppura on ollut kuninkaiden ja ylipappien väri.

Mayat yhdistivät lain ja purppuran toisiinsa.

Myös Meksikossa violetilla on uskonnollista symbolismia: pyhän viikon aikana pyhimykset violetteihin vaatteisiin; violetti on myös aamun väri.

Japanissa kuninkaallinen violetti symboloi valtaa ja varakkuutta.

Kiinassa violetti liitetään suruun, kuten myös Turkissa. Purppuraan assosioituu taivas, uskollisuus ja viileys.

Länsiafrikkalaisessa kente-vaatteessa purppura ja tummanpunainen liitetään maahan ja niitä käytetään rituaaliväreinä ja parantamiseen. Purppuravaatteet ovat yleensä naisten.

Bysantissa kalleimpiin kirjoihin käytettiin purppuranväristä pergamenttia ja ne tekstattiin hopealla ja kullalla.

Fulvio Pellegrino Morato piti tummanviolettia kiduttavan rakkauden ja elämän halveksunnan värinä Venetsiassa julkaistussa tutkielmassaan Il significato de' colori (1535). Missale Romanumissa (1570) purppuraan yhdistettiin valta ja kuninkaallisuus.

Rokokoo-ajalla lila oli ihanneväri - hienostuneita ja kevyitä pastillisävyjä ihannoitiin muutenkin.

Erityisen kirkas sinipunainen nimettiin magentaksi pienen italialaisen kylän mukaan. Sen vieressä oli sodittu Ranskan ja Itävallan välinen hyvin verinen Sardinian vapaustaistelu juuri ennen värin keksimistä. Magentaa Goethe piti vihreän vastavärinä; onnettomana värinä, joka liitettiin kirkkoon ja kuninkaallisiin ja jota ei luonnossa usein esiinny.

Voimakkaat violetit olivat suhteellisen harvinaisia sävyjä ennen synteettisten väriaineiden keksimistä. 'Perkin's mauve' oli teini-ikäisen laboratorioapulaisen, William Henry Perkinin sattumalta aikaansaama pigmentti. Sen nopea patentoiminen epäonnistui ja väri levisi siksi nopeasti. Violetteja ja mauve-sävyjen tullessa käyttöön niiden suosio kasvoi etenkin Ranskassa, joka oli aikakauden muodin mekka. Brittiläinen värjärikunta pysytteli väreissä, jotka tunsi entuudestaan. Lyonsilaiset silkkivärjärit ottivat värin tuotantoon ja nimesivät sen mauveksi erään kukan mukaan. Myöhemmin ranskalainen professori Hofmann loi "Hofmanin violetteina" tunnettuja kirkkaampia, sinertävänpunaisia aniliinivärejä (kosaliinit).

Mauven suosio laski 1800-luvun lopulla. Yksi syy mauven suosion laskuun etenkin brittiläisessä maailmassa saattaa johtua kuningatar Viktorian kuolemasta. Prinssi Albert kehotti kansaa pukeutumaan mustaan ja valkoiseen, mauveen tai harmaaseen. Värikoodi oli käytössä Englannin hovissa 1940-luvulle saakka.

Natsit merkitsivät uskonnolliset ryhmät violetilla tunnuksella.

Thaimaassa leski pukeutuu purppuraan surressaan miehensä kuolemaa.

Länsimaissa violetti on liitetty mysteereihin ja juonitteluihin.

Joillakin Lähi-Idän alueilla purppura yhdistetään prostituutioon - vähän samalla tavalla kuin punaisten lyhtyjen alue Länsi-Euroopassa.

Violetti (laventelinvärinen) on yhdistetty homoseksuaaleihin 1960-luvun loppupuolelta. Etenkin Keski-Euroopassa violettia on pidetty myös feministiliikkeen värinä.

Pohjois-Amerikassa violetti yhdistetään usein vanhempiin naisiin - minkä vuoksi jotkut vanhemmat naiset kokevat sen vastenmielisenä vaatteen värinä.

Heraldiikassa purppura kuvastaa kohtuullisuutta.

Sitaatteja

I view a field of blood, And Tiber rolling with a purple blood.
Dryden.

Reclining soft in blissful bowers, Purpled sweet with springing flowers.
Fenton.

May such purple tears be always shed.
Shak

Hide in the dust thy purple pride
Shelley

I think it pisses God off if you walk by the color purple in a field somewhere and don't notice it.
Alice Walker, The Color Purple

Mauve? Mauve is just pink trying to be purple.
James McNeill Whistler

Ordinary women always console themselves. Some of them do it by going in for sentimental colours. Never trust a woman who wears mauve, whatever her age may be. It always means they have a history.
Oscar Wilde 1891

Nimissä / sanonnoissa / ilmaisuissa

born in (to) purple syntyä etuoikeutettuun luokkaan
daaih-huhng-daaih-ji ("suuri punainen, suuri purppura") kantonikiinan sanonta - tulla suosituksi. Punainen ja purppura molemmat viittaavat onnellisuuteen ja ovat suosittuja värejä kiinalaisessa kulttuurissa.
hands purpled with blood - "kädet verestä purppuraiset"
lavender language viittaa homoseksuaalien puheeseen
lay it out in lavender olla hyvin "cool": rentoutunut ja kontrollissa; sanoa selkeästi
murasaki no kumo tai murasaki no miya (jap.) - "keisarillinen palatsi"
näköpurppura (rodopsiini) on verkkokalvon sauvasoluissa esiintyvä punainen aine, joka antaa kyvyn nähdä hämärässä. Valossa silmän näköherkkyys vähenee, kun näköpurppura hajoaa valkuaisaineeksi ja keltaiseksi pigmentiksi (retineesi). Pimeässä näköpurppura alkaa uudelleen muodostua. A-vitamiinin puutteessa hämäränäkö heikkenee.
ojo morado (esp.) musta silmä
ponerse morado (esp. "muuttua violetiksi") eli syödä/juoda itsensä täpötäyteen, kuvaannollisesti myös tilanteissa joissa toimntaa on suurin määrin (esim. elokuvista kiinnostunut laittaa itsensä violeteksi elokuvafestivaaleilla eli katselee kuvia enemmän kuin tavallisesti)
purple chamber "kuningashuone"
purple heart vuonna 1782 George Washington loi USAn ensimmäisen kunniamerkin - sydämenmuotoisen merkin, joka oli päällystetty purppurakankaalla. Merkki otettiin käyttöön uudelleen 1932 ja se jaetaan sodassa haavoittuneille tai kuolleille. Myös sydämenmuotoisen mauvenvärisen amfetamiinitabletin nimitys.
purple passage esim. hieno hetki, kohokohta tylsässä työssä. Myös tehokas kappale tekstissä, joka muuten on tylsä ja tavanomainen; siksi pistää silmään ja herättää epäilyt siitä, että kappale on esim. kopioitu jostakin.
purple patch hyvän onnen jatkumo
purple prose - englanninkielinen nimitys erittäin eloisalle kerronnalle; tarkoitushakuista tekstiä, jonka avulla esim. yritetään manipuloida lukijaa siirtämään sympatiat kirjoittajan puolelle (esim. vaalien alla ilmestyviä ehdokkaiden kirjoja). Sillä tarkoitetaan myös ylidramaattista ja tunteisiin vetoavaa tekstiä
purple with rage "raivosta purppura" - äärimmäisen vihainen; empurpled with rage - voisi suomentaa "raivosta punainen"
purple speech häväistyspuhe
Purple urine bag syndrome eli PUBS on harvinainen, katetria käyttävillä ihmisillä (pääasiassa naisilla) ilmenevä syndrooma, joka tunnistettiin ensi kerran 1978. Tuolloin ureassa esiintyy bakteereja, jotka muuttavat virtsassa luonnollisesti esiintyvän indoksyylin indigoksi tai indirubiiniksi.
purppurabakteerit on vanha nimitys rikkibakteereille, jotka elävät rikkilähteissä ja mätäneviä aineita sisältävien vesien pohjassa. Likavedessä esiintyvät purppurabakteerit pystyvät valossa yhteyttämään bakteeriklorofyllin avulla hiilidioksidia vihreiden kasvien tapaan.
purppurakana sulttaanikana
shrinking violet - englanninkielinen nimitys ujosta ihmisestä
the purple kardinaalin kirkkaanpunainen asu

+

Mauve on Kenyonin ja purppura Williamsin yliopiston tunnusväri. C.C.N.Y. College tunnusväri on laventeli, New Yorkin yliopiston violetti.

+

Purple bird Purple gallinule Purple grackle Purpleheart Purple martin Purple shell Purplewood

+

Katso myös: violetteja biisejä, violetteja elokuvia / violetti elokuvissa, violetteja kirjoja

Pikkufaktoja ja ihmettelyn aiheita

Alkuaine jodi (nro 53) on saanut nimensä violettiin vivahtavan värinsä vuoksi (ranskan iode < kreikan iodes; ion=violetti)

Ametisti on suosittu korukivi (kvartsilaji), jota on käytetty vaatimattomuuden ja hurskauden vertauskuvana ja sillä on uskottu olevan parantavaa voimaa. Antiikin aikana ametistin uskottiin estävän juopuminen (nimikin juontuu kreikkalaisesta sanasta a-methysios - ei-päihtynyt) Lisää

Britanniassa tehokkaalla värisuunnittelulla pyritään pitämään linnut pois lentokentiltä vaaratilanteita aiheuttamasta: purppura tuntuu olevan tarkoitukseen paras väri.

Elokuva The Color Purple (1985) oli ehdolla yhdentoista Oscar-patsaan saajaksi - mutta ei saanut yhtään.

Englanninkielessä ei ole sanoja, jotka rimmaisivat sanojen month (kuukausi), orange (oranssi), silver (hopea) tai purple (purppura, violetti) kanssa.

EuroDisneyn kyltit olivat alunperin violetteja, mutta katoliset ranskalaiset yhdistivät ne katumiseen ja ristiinnaulitsemiseen.

Legendan mukaan Herkuleksen koira puri kotiloa ja sen seurauksena koiran kuono värjäytyi violetiksi - ja niin Herkules löysi Tyyrian purppuran.

Lila on - etenkin Yhdysvalloissa - ollut perinteisesti hammaslääkäreiden akateemisena värinä.

Monet väitti, että todellinen atmosfäärin väri on violetti ja että tuoreen ilman väri on violetti. Sen todistaakseen hän käytti aikansa uusia värejä, mm. mangaani- ja kobolttiviolettia.

New Yorkin East Villagessa on joukko ihmisiä, jotka pukeutuvat lähes yksinomaan violetteihin vaatteisiin ja ovat saaneet siitä nimityksen 'Purple People'.

Porfyyrit on joukko punaisia ja purppuranvärisiä kivilaleja, joita on käytetty mm. arkkitehtonisessa koristelulussa

Richard Wagner sävelsi oopperansa violetin sävyisessä huoneessa - hänelle väri oli inspiraation väri.

Ultravioletti on 'näkymätön' väri, se jatkuu siitä, mihin sateenkaaren violetti päättyy.

Vincent Van Gogh maalasi ensin violetin pohjan.

Ja näin violettia tulkitaan:
Vuonna 1987 Keskusta jäi ja joutui onneksi oppositioon. Se oli silti silloin hirveä henkinen isku monille. Olin silloin hallitusratkaisun jälkeen vappu-puhumassa Kallion patsaalla. Laitoin violetin, sinipunaisen solmion, ja sanoin, että tämä korostaa sitä, että demokratiassa hallitusvalta vaihtuu aika ajoin. kertoilee Matti Vanhanen kirjassaan Vaikeita valintoja [www.mattivanhanen.net] [Kai]

Katso myös

punainen

Lähteitä / lukemista
Astour, Michael C The Origin of the Terms 'Canaan,' 'Phoenician,' and 'Purple.' Journal of Near Eastern Studies 24, 1965
Bonsdorff, Pauline von Lila ja malva - kukkien kaikuja ja naisellisuuden unelmia. Kirjassa Pekonen, Osmo: Elämän värit. Kopijyvä-kustannus, Jyväskylä 2003
Finlay, Victoria Colour. Travels throught the Paintbox. Sceptre; Hodder and Stoughton, Lontoo 2002
Garfield, Simon Mauve. Faber and Faber, Lontoo 2001
Kerttula, Seija English Colour Terms: Etymology, Chronology, and Relative Basicness. Mémoires de la Société Néophilologique de Helsinki LX, Helsinki 2002
Lempiäinen, Pentti Miksi piispan paita on violetti? Kirjassa Pekonen, Osmo: Elämän värit. Kopijyvä-kustannus, Jyväskylä 2003
Parker, Philip M Webster's Online Dictionary [www.websters-online-dictionary.com | 060204]
Aila Keskinen