Värjäys: Persicaria Ukontattaret

Persicaria hydropiper Katkeratatar

Polygonum hydropiper
akantatar
englanti water pepper, smartweed, marshpepper knotweed ruotsi bitterpilört; vanha jungfrutvål · gaeli glúineach · (E-A intiaanit) pika pika]

Katkeratatar on yleinen Etelä-Suomessa ja länsirannikolla Vaasan korkeudelle saakka. Se kasvaa märillä paikoilla, kuten rannoilla, ojissa ja joutomailla.

Sisältää jonkin verran parkkiaineita sekä flavonoidiglykosideja. Koko kasvista saadaan kullankeltaista. Käytetty värjäykseen mm. Suomessa ja Pohjois-Amerikassa.

Joulukuun 1776 Hushållningsjournal -lehden artikkelissa Anckarström vinkkaa, että katkeratatarilla voitaisiin värjätä puuvillaa, pellavaa ja villaa (ilman väriläätettä tai koivunlehtiä). Lyhyessä tekstissä Anckarström mainitsee myös kasvin katkeruuden ja lääkekäytön, ja mainitsee, että kahdessa tieteellisessä artikkelissa mainitaan, että kasvista saa pysyvän keltaisen värin. (Sitä, mitkä artikkelit ovat kyseessä, hän ei kuitenkaan tekstissä mainitse.)

Katkeratatar mainitaan yleisenä suomalaisena värjäskasvina Alina Hellénin oppaassa Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla laajennetussa painoksessa (1919).

Lönnrot ei mainitse kirjassa Flora Fennica (1866) värjäyskäyttöä, mutta varoittaa: Muist. Kasvi tuoreena muserrettu, iholle pantuna, nostaa rakkoja. Myöhemmissä lähteissä tällaista mainintaa ei kuitenkaan ole.

Polygonum maculosa Hanhentatar

Polygonum maculosa, Polygonum persicaria
keiholehti
[englanti red shank, smart weed · gaeli Gluineach dhearg · ruotsi åkerpilört · ranska vritable persicaire · saksa Flohknöterich]

Koko kasvista (vain tuoreesta) saadaan vihreänkeltaista. Käytetty värjäykseen myös Suomessa.

Mainitaan keltaisen värin lähteenä Pehr Kalmin tutkielmassa "Förtekning på någre Inhemska Färge-gräs" (Kongliga Vetenskaps-Academiens Handlingar, Oct. Nov. Dec. 1745). Siinä neuvotaan purettamaan lanka alunalla etukäteen, jonka jälkeen hanhentatar pilkotaan, laitetaan puretetun langan kanssa kattilaan, keitetään ja lopuksi huuhdellaan jokivedessä.

Emäntälehdessä 3, 1904 on annettu värjäämiseen seuraava ohje:

Keiholehti (Pilört) (Polygonum persicaria). Tuoreet lehdet poimitaan 3:sta kilosta tätä kasvia, pannaan kerroksittain kuparikattilaan alunassa peitatun langan kanssa, keitetään tunti ja saapi jäähtyä kattilassa. Voimakas messingin keltainen väri.

Pohjois-Amerikan intiaanit valmistivat kasvista keltaista.

Polygonum tinctoria Väritatar

väritattari, Japanin indigo, Kiinan indigo
Persicaria tinctoria[englanti Japanese indigo · japani tadeai]

Kuva: Okinawan Ai Zomme, courtesy of JapanUpdate.com

Subtrooppisessa ja trooppisessa ilmastossa menestyvä kasvi, yleinen Kiinassa, Japanissa ja eteläisessä Aasiassa, missä sitä on viljelty satoja vuosia. Tuoreista siemenistä ja juurenpalasista saadaan indigoa.

Japaniin kasvi saapui luultavimmin 100-luvulla Kiinasta ja kasvia on viljelty kaikkialla; eniten Shikokun alueella. Tarinan mukaan ensimmäisen kerran indigoa valmistettiin murskaamalla Polygonum tinctorium -kasvin (tadeai) lehtiä vedessä. Näin saatiin aikaiseksi vaalea sininen.

Åbo Underrättelser -lehdessä vuonna 1838 ilmestynyt uutinen kertoo, että Ranskassa on alettu viljellä tätä kasvia (Polygonum tinctoria), tavoitteena saada "melko hyvää indigoa", jota Kiinassakin kasvista valmistetaan.

Väritatarin lehdet voidaan kuivata sadonkorjuun jälkeen.

Jotta väriä saataisiin irrotettua kasvista, pitää kasviaineksen antaa käydä lämpimässä ja kosteassa seoksessa kolmisen kuukautta. Kolmen päivän välein värin valmistajan täytyy sekoittaa seosta ja lisätä joukkoon vettä. Jos lehdet eivät ole tarpeeksi kosteat, lämpötila ei nouse, eikä seos ala käydä. Seos peitetään riisikasvista valmistetulla korsimatolla. Japanissa näitä sekoitushuoneita kutsutaan paikoittain "makuuhuoneiksi" ja peittävää mattoa "vuodevaatteeksi". Valmis massa on Japanissa nimeltään sukumo ja siitä pyöritettyjä palloja kutsutaan nimellä aidama.

[Lue lisää indigon käytöstä japanilaisessa värjäyksessä]