Värjäys: Sorbus Paripihlajat

[Rosaceae]

Sorbus aucuparia Pihlaja

kotipihlaja; pihlava (Palmstruch 1804)
Aucuparia pinnata, A. silvestris, Crataegus aucuparia, Mespilus aucuparia, Pyrenia aucuparia, Pyrus aucuparia (var. typica), Sorbus aucuparia subsp. euaucuparia, S. aucuparia (var.) typica
[englanti rowan, cock-drunk, common mountain ash, delight of the eye, European mountain ash, fowler's service, hen-drunk, luis, mountain ash, quickbane, quickbeam, ran tree, roynetree, sorb apple, thors helper, whitty, wicken tree, wiggin, wild ash, witchbane, witch-wood, witchen, witchwood · kymri cerddinen, criafolen · ruotsi rönn, vanlig rönn · tanska almindelig røn · norja rogn · islanti reyniviður · saksa Eberesche, Faulesche, gemeine Eberesche, gewöhnliche Eberesche, gewöhnlicher Vogelbeerbaum, nordische Eberesche, Quitschbeere, Vogelbeerbaum, Vogelbeere, Vogelbeereberesche, wilde Vogelbeere · hollanti wilde lijsterbes · ranska alisier des bois, arbre à grives, cormier des chasseurs, sorbier des grives, sorbier des oiseaux, sorbier des oiseleurs, sorbier sauvage, thymier · oksitaani bedùr, besur, bisoèr, bizurt, cheulaté, mastajoé, pan d'audetch · italia sorbo corallino, sorbo degli uccelli, sorbo degli ucellatori, sorbo ottobrino, sorbo rosso, sorbo selvatico · espanja argumón, cornabute, escornacabras, llameiro, orno, serbal de cazadores, serbal silvestre, serbellón, serval silvestre, sorbital · aragonia aliso, serbal de casadores, serbal silvestre, serbellon · baski otsalizarra · katalaani moixera de guilla, server de bosc, server de caçadors · galitsia cornabois, escornabois · portugali cornogodinho, escancerejo, sorveira, sorveira-brava, sorveira-dos-passarinhos, tramazeira · viro harilik pihlakas · unkari madárberkenye · albania vadhë · turkki kuşüvezi · lätti parastais pīlādzis · liettua paprastasis šermukšnis · puola jarząb pospolity, jarząb zwyczajny · tsekki jeřáb ptačí · slovakki jarabina vtáčia · sloveeni jerebika · kroaatti planinska oskoruša · bulgaria офика · ukraina горобина звичайна · venäjä рябина обыкновенная, Рябина]

Pihlaja kasvaa alkuperäisenä ja luonnonvaraisen Euroopassa ja alueella, joka ulottuu Euroopasta Iraniin ja Venäjän Kaukoitään, Pohjois-Kiinaan ja Koreaan; se on levinnyt suureen osaan Pohjois-Amerikkaa. Suomessa pihlaja kasvaa koko maassa.

Pihlajan kuori sisältää parkkiaineita ja siitä saadaan ruskeanpunaisia sävyjä sekä villaan harmaata. Lehdistä saadaan ruskeaa ja keltaista.

Palmstruchin kasvikirjassa (1804) neuvotaan, että saflorilla (Carthamus tinctorius) värjätessä silkin punaisen värin tehostamiseen pihlajanmarjamehu on sitruunamehua parempaa ja tekee väristä kestävämmän auringonvaloa vastaan (raakasuomennos): "Tällainen happo saadaan, kun murskattujen marjojen puristettu mehu annetaan käydä ja saatu kirkas, melko hapan neste säilytetään pulloissa. Tätä voidaan käyttää sekä edellä mainitussa silkinvärjäyksessä että siiderin ja etikan valmistuksessa muihin tarpeisiin."

Lönnrot mainitsee pihlajan teoksessaan Flora Fennica (1860). Se mainitaan yleisenä suomalaisena värjäskasvina myös Alina Hellénin oppaassa Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla laajennetussa painoksessa (1919): Kuoresta saadaan ruskeanpunaista väriainetta ja myöskin parkkihappoa.

Uljanovskin alueen värikasveja käsittelevässä kirjassa (Благовещенский, 1953) mainitaan hyvin lyhyesti, että pihlajan lehdistä saadaan ruskeaa ja nuorista oksista mustaa väriä.

Pihlajan mustaa väriä on käytetty myös parkitsemiseen. Druidit käyttivät pihlajaa mustien seremonia-asujensa värjäämiseen. Keltit käyttivät pihlajaa paitsi omana väriaineenaan, myös vahvistamaan ja kirkastamaan punaisen kermeksen ja värimataran väriä.

Harmaan värjäämiseen pihlajaa on käytetty ainakin Norjassa.

Sorbus aucuparia subsp. glabrata Pohjankotipihlaja

Sorbus sibirica; Pyrus aucuparia subsp. s/ var. / proles glabrata, Sorbus aucuparia var. glabrata, S. glabrata, S. sibirica subsp. glabrata
[ruotsi nordrönn · venäjä Рябина сибирская]

Pohjankotipihlaja kasvaa alkuperäisenä ja luonnonvaraisen Pohjois- ja Keski-Euroopasta Mongoliaan ulottuvalla alueella. Suomessa se kasvaa vanhana, alkuperäisenä lajina. Puu sisältää flavonoideja ja tanniineja.

Siperian Altain värikasveja käsittelevässä kirjassa (Королюк, 2003) kerrotaan, että pohjankotipihlajan kuoresta saa punaruskeita sävyjä ja oksista mustia sävyjä.

Historia

Puun nimi on tullut punaisista marjoista. Latinan sor viittaai punertavaan, skandinaavisten maiden pihlaja-sanojen (esim. ruotsi rönn) uskotaan juontuvan punaisesta ja myös muinaissuomalaisen pakanajumalattaren, Raunin, nimi viitannee pihlajaan. Pihlajan latinan kielinen nimi Sorbus aucuparia viittaa myös metsästykseen (aucupium). Pihlaja oli aikoinaan metsästäjien suosima ansapuu, koska sen punaiset marjat houkuttelivat lintuja syömään.

Pihlaja on ollut suomalaisille ja monille muillekin kansoille pyhä puu. Aikoinaan Brittein saarten druidit istuttivat pihlajia kehäksi kivirakennelmiensa ympärille suojautuakseen pahoilta hengiltä. Kelteille pihlaja oli elämänpuu ja pihlajaa polttamalla saatiin aikaan 'taikatulia'. Irlannissa muinaiset druidit sytyttivät pihlajakokkoja ennen taisteluja; tulen yli pyydettiin henkiä osallistumaan taisteluun pahoja voimia vastaan. Kelttiläisen uskomuksen mukaan pihlajan oksia ei saisi katkaista; jos on pakko, pitäisi jättää jotakin itsestöön puulle - hiuskiehkura, pala kynttä, verta...

Pohjoisessa Euroopassa talojen ja karjasuojien oville ripustetut pihlajanoksat ovat pitäneet noidat ja demonit loitolla. Pihlajan punaiset marjat ovat viestineet voimasta - olihan punainen elämän väri. Punainen oli myös vallitseva ja kunnioitettu väri kansanuskossa - ja kristillisen kirkon tullessa kaikki vahvaan kansanuskoon liittyvä oli uhka. Punaisesta tuli siis pahan väri. Pihlaja on ollut myös pahan puu. [Lue lisää punaisesta väri-sivuilta...]

---

Pihlajanmarjoissa on runsaasti ravinteita ja ne ovat siksi arvokasta ruokaa.

Pihlajan marjat ja kuori on mainittu kotimaisena lääkeaineena Peter Ervastin julkaisussa Finlands inhemska Läkemedel (1840).