kromikeltainen, kromisitruuna, pariisinkeltainen, leipziginkeltainen

[englanti chrome yellow, Leipzig yellow , Cologne yellow, Paris yellow; new yellow · saksa Chrome gelb, Kölner Gelb, Königsgelb, Leipziger Gelb, Neugelb, Pariser Gelb, Postgelb, Zitronengelb, Zwickauer Gelb · ranska jaune de chrome · venäjä chromoswincowaja zoltaja · puola zlcie chromowa · italia giallo de cromo, giallo di colonia, giallo di lipsia, giallo di Parigi, giallo di Roma, giallo americano, giallo Baltimora, giallo brillante, giallo imperiale, giallo limone, giallo nuovo,giallo reale,giallo spooner · manksi buigh chroymagh]


[PY34 vaalea CI 77603, keskitumma CI 77600, syvä CI 77601] Vihertävä keltainen tai oranssi. Kehitettiin 1797.

Epäorgaaninen kivennäisväri. Lyijykromaatti (PbCrO₃) tai lyijy(II)kromaatti(VI) (PbCrO₄) tai lyijysulfokromaatti (PbCrO₄ · PbSO₄). Saostetaan natrium- tai kaliumdikromaatti-ja lyijysuolaliuoksista (lyijysuolan liuosta (esim. lyijynitraattia tai -asetaattia) lisätään alkalikromaatin tai -dikromaatin liuokseen). Väri riippuu käytetystä lyijysuolasta. Hyvä värjäysvoima. Huono värinkesto (varsinkin ensimmäisissä kromipigmenteissä), peittävä. Uusia kromikeltaisia on stabilisoitu kemiallisesti. Erittäin myrkyllistä - karsinogeeninen. Ei ole normaaliväri.

Kromikeltaiset ovat pysyvämpiä öljyväreissä kuin vesiväreissä ja tummemmat sävyt ovat kestävämpiä kuin vaaleat, vaikka niillä onkin tapana tummua auringonvalolle altistuttuaan. Tummemmat sävyt muuttuvat ruskeiksi ajan myötä. Kaikki kromivärit mustuvat rikin vaikutuksesta ja keltaiset kromivärit lisäksi saattavat muuttua vihreiksi muihin orgaanisiin pigmentteihin sekoitettaessa.

Puhtaan kromikeltaisen tunnistaa siitä, että se liukenee suolahappoon kokonaan ja muodostaa punakeltaisen liuoksen. Jos jäljelle jää sakkaa, se on väriin lisättyä jatketta.

historia

Kromi-mineraali havaittiin ensimmäisen kerran 1770 Siperian kultakaivauksilla, joskaan sitä ei tunnistettu. 1797 pariisilainen kemisti Louis Nicholas Vauquelin eristi luonnon lyijykromaatin ja nimesi mineraalin sen aikaansaamien värisävyjen perusteella kromiksi (tulee kreikan väriä tarkoittavasta sanasta). Vauquelinin tutkielmat edistyivät hitaasti kunnes Ranskassa avattiin uusi mineraalikaivos 1800-luvun alkuvuosina.

Vauquelin julkaisi tutkielmansa lyijykromaattien (erityisesti kromikeltaisen (2PbSO₄ · PbCrO₄)) valmistuksesta 'Annales de Chimie IXX' -julkaisussa 1809. Kuitenkin jo vuodelta 1804 on jonkinnäköisiä todisteita mahdollisesta lyijykromaatin pigmenttikäytöstä; sitä on löytynyt myös joistakin noin vuoteen 1810 ajoittuvista maalauksista. Kromivärien tuotanto oli vähäistä siihen saakka, kunnes vuonna 1820 Pohjois-Amerikasta löytyi uusi kromikaivos ja suuremman luokan tuotanto saattoi alkaa.

Peruskromikeltainen tuli markkinoille 1830-vuoden tienoilla ja sen lisäksi myös kolme erilaista kromikeltaista, joita kaikkia kutsuttiin nimellä 'sitruunankeltainen' (lemon yellow). Pysyvin 'sitruunankeltaisista' oli strontiumkromaatti. Niiden erinomainen peittovoima ja halpa hinta teki niitä erinomaisia vaihtoehtoja turnerinkeltaiselle ja orpimentille.

nimiä

Pariisinkeltaiseksi nimitetään kromikeltaisen lisäksi myös kromikeltaisen ja täyteaineiden (mm. bariumsulfaatti, natriumsulfaatti, liitujauho) seosta. Tällainen erilaisin täyteainein jatkettu kromikeltainen tunnetaan myös 'uusi keltainen' -nimellä, New yellow.

käyttö

Mm. Van Gogh käytti kromikeltaista auringonkukkatauluissaan. Kromikeltaista on käytetty lähinnä maalipigmenttinä, mutta sillä on myös värjätty vaatteita. Kromikeltaisella värjätyt vaatteet eivät yleensä olleet myrkyllisiä kantajalleen, mutta värjäreille kromikeltainen oli paha myrkky. Sitä on käytetty pigmenttiaineena myös keraamisissa tuotteissa, emaleissa, kirjapainoissa ja muovien värjäämiseen. Joskus kromikeltaista löytyy myös turva-tulitikuista.

Lienee sanomattakin selvää, että Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa lyijykromaatin käyttö elintarvikkeisiin (tai edes mihinkään elintarvikkeiden kanssa kosketuksissa olevaan materiaaliin) on kielletty, mutta mm. Intiassa kromikeltaista saattaa löytyä ruoastakin. Sitä on lisätty esimerkiksi kurkumaan tuomaan sille väriä (ja muuttamaan ainetta painavammaksi). Sisäisesti nautittuna kromikeltainen voi aiheuttaa halvauksen, anemiaa; lapsille henkistä taantumista ja aivovaurioita sekä raskaana oleville naisille keskenmenon.

muuta

Vaikka joidenkin tietojen mukaan kromikeltaista ei huolita taiteilijavärilistaan, koska se ei kestä valoa, ilmaa, öljyä eikä kalkkia, useissa taiteilijavärilistauksissa se kuitenkin näkyy. Kromaatit ovat ainoita halpoja taiteilijavärejä, joilla on peittokykyä.

Lue myös Aldous Huxleyn Chrome Yellow -kirja.

Muita kromikeltaisia: sinkkikeltainen, strontiumkromaatti, bariumkromaatti, kompleksinen sinkkipotaskakromaatti

ohjeita

[! Ohje on vanha ja sisältää myrkyllisiä aineita. Valmistus kotioloissa on vaarallista.]

Lyijyasetaatista ja kaliumdikromaatista valmistetaan liuos. Kaliumdikromaattiliosta lisätään lyijyasetaattiliuokseen, kunnes kaikki lyijy on saostunut. Tuloksena syntyy keltaista lyijykromaattisakkaa, joka painuu nopeasti liuoksen pohjalle. Se kerätään, pestään huolellisesti ja kuivataan. Liuosten pitää olla kylmiä ja kuivaamistilassa ei saa olla huoneenlämpöä korkeampaa lämpötilaa, jotta aikaan saataisiin oikein kirkasta keltaista. Jos halutaan punertavampaa kromikeltaista, lyijykromaattiin lisätään hienoa kalkkiseosta ja seos keitetään. Aikaansaatu värisakka pitää pestä huolellisesti. Öljyyn sekoitettuna kromikeltainen on erittäin peittävää ja sen laimennukseen voidaan käyttää raskassälpää. [Kai]