Mehuvihreä, sappivihreä, sapenvihreä

[englanti verde vessie, sap green, verd de Vessie, bladder green · saksa saftgrün · hollanti sapgroen · ranska vert de vessie · espanja verdevejiga · italia verde vescica · puola zielen soczysta · venäjä sokowaja zielen]

[NG2 (kemferoli CI 75650, ksantorhamiini CI 75700), NY13 (ramnatsiini CI 75710)]

"Sapenvihreä" on termi, jolla viitataan paitsi kellertävän vihreään värisävyyn, myös useisiin kasviperäisiin vihertäviin väreihin. Nimitys on hieman harhaanjohtava käännösväännös englanninkielisestä sanasta sap green, jonka oikeampi käännös olisi paremminkin (kasvi)mehuvihreä. Usein nykyään näistä kasvipohjaisista vihreistä puhutaankin mehuvihreinä. Kasviväripohjaisiin substraattipigmentteihin liittyy myös toinen virheellinen käännösväännös: saostettua kasviväriä tarkoittava englanninkielen termi lake on käännetty suomeksi muotoon lakka, mutta varsinaisten lakkojen kanssa näillä substraattipigmenteillä ei ole mitään tekemistä.

Sap green tai mehuvihreä on tarkoittanut melko yleisesti kasveista saatua vihreitä värejä. Entisajan taiteilijat saivat sävyn aikaan sekoittamalla mm. sipulia, persiljaa ja sammalta. Väri oli ensin kellertävän vihreää, mutta ajan myötä muuttunut ruskeaksi.

Yleisimmin sap green kuitenkin viittasi paatsaman (Rhamnus; ja yleisimmin orapaatsaman Rhamnus carthartica tai Rhamnus saxatilis -paatsaman) kypsistä marjoista valmistettuun vihreään väriin. Väripigmentit valmistetaan sekoittamalla kasviväriä arabikumiin ja kalkkiveteen. Jos väriä valmistetaan kypsymättömistä marjoista, saadaan keltaista väriä (kts. mehukeltainen). Marjojen pääasiallinen väriaine on kemferoli. Myös paatsaman marjoista valmistettu väriaine on maalatessa lämpimän vihreää, mutta kuivuu keltaruskeaksi. Väri kestää erittäin huonosti valoa ja muuttuu valon vaikutuksesta nopeasti rusehtavan vihreäksi.

Historia

Finlayn mukaan "sapenvihreää" vesiväriä alettiin valmistaa paatsaman marjoista vasta 1600-luvulla.

Miller (1700-l) mainitsee, että Verd-de-vessie oli erityisesti miniatyyrimaalareiden suosiossa.

Nimet

Vanhoissa teksteissä esiintyvä Blackberry green viittaa todennäköisimmin nimenomaan paatsaman mustista marjoista saatuun vihreään.

Bladder green eli "rakkovihreä", nimitys on tullut käytännöstä. Keskiajalla väriä valmistettiin paksuna sekoituksena, jota myytiin nestemäisissä muodoissa rakoissa (engl. bladder), ei jauheena, kuten useimpia pigmenttejä. Mm. kirjassa Valuable secrets concerning arts and trades (1795) luvussa § III. Compositions for Limners. kuvataan sap green tai blackberry green valmistaminen yksinkertaisesti näin: Express the blackberry juice, when full ripe. Add force allum to it, put all in a bladder, and hang it in the chimney to dry.

Iris green on viitannut saksankurjenmiekan (Iris germanica) kukista valmistettuun vihreään substraattipigmenttiväriin (myös tästä käytettiin nimeä sap green). Väriä käytettiin mm. keskiaikaisten käsikirjoitusten maalaamisessa. Kukista puristettiin purppuraista mehua, johon lisättiin alunaa, joka muutti nesteen vihreäksi.

Ohjeita

Orapaatsaman kypsiä (jo hieman tummuneita) marjoja murskataan ja liotetaan alunaveteen. Marjat voi ennen murskaamista jättää likoamaan tavalliseen veteen muutamaksi tunniksi. Liotuksen jälkeen marjat murskataan ja murska sekoitetaan alunaveteen. Alunavettä marjoineen kiehautetaan 15-30 minuuttia, jonka jälkeen liuos valutetaan tiheähkön kankaan läpi. Kankaan pinnalle jäävää marjamössöä käytetään sellaisenaan vesivärinä.

Uren sanakirjassa A Dictionary of Arts (1847) ohjeistetaan, että marjojen annetaan fermentoitua astiassa 8 päivää, jonka jälkeen ne puristetaan, mehuun lisätään hieman alunaa ja tiivistetään haihduttamalla. Lopulta se laitetaan sian rakkoon, "jossa se kuivuu ja muuttuu kovaksi".

Muuta

Sap green -nimellä on myyty myös erilaisia sekoitusvärejä mm.
preussinsinistä ja jotakin keltaista
ftalosyaniinivihreää ja isoindolinonikeltaista.

Katso myös: vegetable green, kiinanvihreä, lokao