Värit / islam

[Katso myös: arabit, pohjoinen Afrikka, berberikansat, maurit, Lähi- ja Keski-itä, Kaukaasia]

Islam on uskonto, ei kulttuuri. Tässä yhteydessä islam on kuitenkin ymmärrettävä vähän samalla tavalla kuin vastaava sivu kristinuskosta. Vaikka Raamatussa ei tiukasti aseteta tiettyjä värejä tiettyyn merkitykseen, niille on kuitenkin syntynyt symboliikkaa kristillisen kulttuurin sisällä ja uskonnolliset yhteisöt ovat tehneet omia säädöksiään, niiden käyttöön - puhumme mm. luterilaisista väreistä. Kuten kristinuskossa, myös islamiin liitettävä värien symboliikka on usein saanut alkunsa mm. taideteoksista tai kansantarinoista, jotka väestön mielissä sekoittuvat pyhien kirjojen kirjoituksiin. Islamissa (kuten kristinuskossakaan) taikausko ei ole sallittua, mutta useissa paikoissa sekä islam että kristinusko ovat kuitenkin saaneet lisävaikutteita alueen kulttuurista - islamissa paljolti arabikulttuurin pohjalta - ja muovautuneet osin kulttuurin mukaan. Tällä sivulla ei siis käsitellä pelkästään puhtaan islaminuskon värimerkitystä vaan myös sitä, minkä miellämme islamilaiseksi maailmaksi. Usein 'islamilaisesta kulttuurista' puhuttaessa tarkoitetaan kaikkien islamilaisten maiden ja kulttuurien perintöä.

 

Taide

Islam on perinyt taiteeseensa elementtejä niiltä alueilta, joille se on levinnyt. 900-luvulla islamilainen maailma jakautui kolmeen vyöhykkeeseen: läntiseen (Pohjois-Afrikka ja Espanja), itäiseen (Turkestan, Persia ja Luoteis-Intia) ja keskivyöhykkeeseen (Vähä-Aasia, Syyria, Mesopotamia ja Egypti). Läntisen alueen kulttuurissa (mm. rakennustaiteessa) 900-luvulla näkyi bysantin vaikutusta kuten myöhemmin Turkin ottomaanien ajan arkkitehtuurissakin. 1000-luvulla Turkissa valtaan tulleet seldzukit hallitsivat suurta osaa islamisesta taiteesta 1200-luvulle saakka.

Koraani ei puutu esittävään taiteeseen, mutta islamin perinteissä ei pidetä uskonnollisesta kuvataiteesta - silloin kyseessä on epäjumalanpalvonta. Kolmio, neliö ja ympyrä ovat keskeisiä peruskuvioita ja niitä kehittelemällä ja toistamalla saaadaan aikaan tehokkaita geometsiria kuvioita. Myös kasviaiheita esiintyy. Moskeijat on usein koristeltu lukemattomilla abstrakteilla ornamenteilla - mosaiikista tai maalatusta kaakelista valmistetuilla tai puusta, stukosta tai kivestä kaiverretuilla kuvioilla. Ornamenteissä on elementtejä arabialaisesta kalligrafiakirjoituksesta (kirjoitus on arvostettua, koska se saattaa Koraanin jumalallisen sanan näkyvään muotoon) ja kuvioiden taustalta näkyy kiinnostus geometriaan ja matematiikkaan. Moskeijoiden kupoleita on kullattu tai päällystetty fajanssilla. Esittävien kuvien puuttuessa on kuvataiteessa (esim. kirjakuvituksessa) pyritty saamaan elämyksiä runsaalla ornamenttien ja värien käytöllä.

Erityisesti keramiikka nousi islamilaisissa maissa huomattavaksi taiteenlajiksi. Matonkudontataide keskittyi Turkin, Persian ja Mesopotamian alueelle.

[Katso myös: matot]

Lasitetut tiilet

1000-luvun lopulle mennessä islamilaisessa maailmassa alettiin käyttää erilaisia lasitteita tiilien koristeluun. Värillisistä tiilistä alettiin järjestellä erilaisia kuvioita. Tekniikka vaati työvoimaa ja oli siksi kallista, mutta väreistä saatiin intensiivisiä ja ne maksoivat itsensä takaisin. Yleisimmin käytetty lasite oli turkoosinsininen, jonka raaka-ainetta saatiin Iranin kobolttikaivoksista. Sitä käytettiin paljon mm. keski-Iranissa (Sinin minareetti 1132). Kaksi lisäväriä, valkoinen ja tummansininen, löytyy mm. koilis-Iranista Zuzan monumentista. Mongoolien valloitus katkaisi Iranin tiilikoristelun kehityksen; moni keraamikko pakeni Anatoliaan, josta on löydetty jälkiä seuraavista kehitysaskeleista. Hienoimpina teoksina voidaan pitää Karatay Madrasaa (1251-52), jossa turkoosin, tummansinisen ja valkoisen lisäksi on käytetty myös mangaanimustaa. Tiilimosaiikki kehittyi pääasiassa Iranissa. 1300-luvulla palettiin lisättiin okra ja vihreä ja kuviot muuttuivat geometrisista kuvaamaan kukkia.

Islamilaisessa maailmassa mosaiikki oli pääasiallinen keramiikankoristelutekniikka 1200-1300-luvuilla, mutta myös muita tekniikoita käytettiin. Pohjalasitus, jota käytettiin keramiikka-astioissa 1100-luvulta, levisi myös seinätiiliin 1200-1300-luvuilla.

Lajvardina -tekniikassa emali maalataan tummansinisellä tai turkoosilla lasitteella.

Värit yleisesti

Arabiankielessä on rikas värisanasto; suurin osa muslimeista osaa arabiaa, koska se on islamilaisuuden kieli. Islamilaisen väriajattelun perustana ovat valo ja varjo. Arabiankielinen väriä tarkoittava sana rang viittaa puhtauteen, kauneuteen, suuruuteen ja valtaan. Perinteisesti värit on ryhmitelty keltaiseen, punaiseen ja vihreään (pitää sisällään myös sinisen). Koraanissa viitataan monessa kohdin värien ja Jumalan yhteyteen; värit ikäänkuin todistavat Allahin olemassaolon.
[Katso myös: arabiankielen väritermejä]

Islamin traditiossa on tarina eriväristen ihmisten synnystä. Allah lähetti enkelinsä hakemaan seitsemää eri väriä olevaa maata, mutta maa kieltäytyi luovuttamasta mitään. Lopulta kuoleman enkeli ryösti eriväriset maat - maa saisi takaisin omansa ihmisen kuoleman jälkeen. Allah loi Adamin, josta sai alkunsa seitsemän eri ihmisrotua: valkoinen, musta, ruskea, keltainen, puolimusta (nuubialaiset), punainen ('villi-ihmiset') ja vihreä (oliivinväriset intialaiset).

Erään islamilaisen tarinan mukaan Hussain ja hänen vanhempi veljensä Hasan kiipersivät Muhammedin olkapäille pieninä poikina. Hussainilla oli punainen asuste ja hänen veljellään vihreä vaate. Kun kysyttiin, miksi pojilla oli eriväriset vaatteet, Muhammed vastasi: Hasan taistelee säilyttääkseen rauhan uskonnossa ja Hussain uhraa islamin puolesta. - Rauha liitetään vihreään, punainen uhraukseen.

Musta

Alkusana joka viittaa pimeyteen, mustuuteen, esiintyy 10 kertaa Koraanissa. Se merkitsee mm. arvoa, ylhäisyyttä (al-siyada). Pimeys, mustuus (al-aswad) esiintyy viisi kertaa olosuhteiden kuvaelmina, mieluummin kuin luonteenomaisena piirteenä, kasvojen ilmeenä.

Joidenkin tutkijoiden mukaan esim. Koraanissa mustaa ei käsitetä värinä, vaan se pidetään erillään muista väreistä.

Musta on, kuten kristinuskossakin, papiston väri ja värinä vaatii kunnioitusta.

Musta yhdistetään mm. Mekan mustaan pyhään kiveen. Mekan suuren moskeija npihalla sijaitsee Kaaba, joka on islaminuskon kunnioitetuin pyhäkkö: se on ikkunaton kuutionmuotoinen rakennus, jonka yhdessä kulmassa on hadshar, pyhä musta kivi. Kiven kerrotaan alunperin olleen valkoinen, mutta ihmisten vuodattamat katumuksen kyyneleet mustuttivat sen. Muhammedin sanotaan saaneen siltä näkyjä.

Valkoinen

Valkeus esiintyy Koraanissa 12 kertaa seitsemässä eri muodossa. Koraanissa mm. veteen viitataan 'valkoisena'. Valkeus kuvaa myös surua: Ja hänen silmänsä muuttuivat valkoisiksi surusta. (12:84)

Valkoiseen on liitetty kirkkaus, uskollisuus, kuninkaallisuus ja kuolema.

Joidenkin lähteiden mukaan vihreä ja valkoinen ovat hyvyyden värejä. Patricia Baker on käsitellyt islamilaisia värejä artikkelissaan Islamic Textiles (British Museum Press 1995). Hänen mukaansa valkoista pidetään sopivimpana värinä muslimimiehille; se on mm. Mekkaan pyhiinvaelluksen ja hautajaisten väri.

Punainen

Punainen (ahmar) on tulen ja veren väri, joka liittyy elämänvoimaan. Se liitetään kuumuuteen ja maskuliinisuuteen ja sitä pidetään vihreän vastakohtana. Punainen viittaa myös uhraukseen.

Sininen

Sininen, etenkin tummansininen on uskonnollisen yhteisön, moskeijoiden ja kaupunkien maanpäällisen elämän väri. Sitä on käytetty paljon arabeskeissa, kaakelilaattojen ja mosaiikkipalojen geometrisissä kuvioissa.

Islam ei salli epäjumalia tai taikauskoa, mutta siitä huolimatta islamilaisissakin kulttuureissa elää voimakkaana kansanusko ja kansantaide. Sininen liitetään Muhamedin tyttäreen, Fatimaan. Kodit on joskus suojattu kastamalla nuorten tyttöjen kädet tumman sinineen maaliin ja jättämällä heidän kädenjälkiään kodin ympärille ('Fatiman käsi').

Turkoosi

Turkoosikivet ja turkoosi väri symboloivat islamilaisessa kulttuuripiirissä olevien maiden kansantaiteessa suojelua.

Vihreä

Vihreä on se väri, mikä yleisimmin mielletään islamilaiseksi. Vihreä ei ole varsinaisesti uskonnollinen väri, mutta viittaa uskoon. Joidenkin lähteiden mukaan vihreä ja valkoinen ovat hyvyyden värejä. Vihreällä on islamin kulttuuripiirissä suuri merkitys, koska "taivas" on vihreä - moskeijoissa paljon vihreää (ja sinistä). Vihreää ei käytetä arkipäiväisiin tarkoituksiin, koska sitä kunnioitetaan niin paljon. Joidenkin lähteiden mukaan vihreän kunnioitus liittyy toivoon ja elämän kunnioitukseen: vihreisiin keitaisiin erämaiden keskellä. Sufilaisille smaragdinvihreä on pyhin väri.

Koraanissa mainitaan, että paratiisissa ihmiset pukeutuvat vihreään silkkiin.

Vihreän värisymboliikka islamissa on vanha. Legendassa islamilainen pyhä "al-Chadir" ('vihreä mies') johdatti paimentolaiskansan aavikon läpi veden luo. Vihreä liitetään hedelmällisyyteen ja onneen.

Vihreää pidetään islamilaistumisen sekä profeettojen värinä. Tarinoiden mukaan Muhammedin lempivärin oli vihreä. Hän pukeutui vihreään takkiin ja vihreään turbaaniin. Muhammed kantoi pyhää lippua (vihreää ja kultaa), kun hän valloitti Mekan. Ainoastaan Muhammedista polveutuvat ovat oikeutettuja käyttämään vihreää turbaania. Muslimien rukousmattojen pohjaväri on yleensä vihreä.

Egyptissä muslimit ympäröivät hautakivet vihreällä.

Vihreä on suosittu väri myös islamilaisissa lipuissa ja vaakunoissa. Lipuissa vihreän sanotaan kuvaavan iloa, varakkuutta ja rauhaa, punaisen uhrauksia.

Keltainen

Sunniittien mukaan ei-muslimit pukeutuivat keltaiseen Muhammedin elinaikana. Keltainen, punainen, sininen ja musta kuuluivat ei-muslimien pukeutumiseen.