-

Itämaiset matot

Nimityksellä 'turkkilainen matto' viitataan usein yleensäkin itämaisiin mattoihin. Aikanaan suurin osa itämaisista matoista päätyi Euroopan markkinoille turkin kautta. Konstantinopoli oli tärkeimpiä kauppaportteja myös mattojen kohdalla - sitä kautta saapui Eurooppaan myös mm. värjäysaineita ja mausteita. 1800-luvulla, kun itämaisista matoista alkoi tulla suosittu sisustusartikkeli myös eurooppalaisissa asunnoissa ja julkisissa tiloissa, alettiin laajalti puhua persialaismatoista. Tottumaton silmä ei erotakaan erilaisten itämaisten mattojen erilaisia vivahteita väreissä tai muotokielessä. Suurin osa kuitenkin tietää itämaisiin mattoihin liitetyn mystiikan - lähes kaikki tietävät, että persialaiset matot lentävät...

Itämaiset matot jaetaan maantieteellisesti eri ryhmiin; niiden nimet viittaavat solmimisalueeseen ja sille tyypilliseen kuvioon tai kylän nimeen.

Itämaisia mattoja on kudottu jo noin tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua pystykangaspuilla (ransk. haute lisse). Teknologian kehittyminen ei ole juurikaan vaikuttanut itämaisten mattojen valmistusmenetelmiin - suurin osa ja nimenomaan arvostetut ja aidot matot valmistetaan edelleen käsin samalla tavalla kuin vuosisatoja sitten. Suurin muutos on tapahtunut mattojen värjäykseen käytetyissä väreissä. Kuten muuallakin maailmassa synteettisten väriaineiden markkinoilletulo alkoi 1800-luvun lopulla syrjäyttää aiemmin värjäykseen käytettyjä kasvivärejä.

Kun Mozaffer ed Dinistä tuli Persian shaahi vuonna 1900, yksi hänen ensimmäisiä päätöksiään oli kieltää aniliinivärien käyttö matoissa. Kaikki anliliinivärit tuhottiin ja poltettiin julkisesti. Värien käytöstä rankaistiin vankilalla ja sakoilla.

Kasvivärien käyttö ulottuu kauas, jopa kuuden tuhannen vuoden taakse menneisyyteen. 1900-luvun lopulla perinteiden arvostus alkoi taas kohota kylissä, joissa mattoja valmistetaan ja kasvivärien käyttö alkoi taas lisääntyä. Mm. Iranissa käsinkudotuissa matoissa pyritään säilyttämään vuosituhansia vanhat perinteet. Matot mm. edelleen keitetään lehmänvirtsassa värinkeston lisäämiseksi.

Aikanaan käytetyt kasvivärit muodostivat myös mattoihin tietyt, paikalliset sävyt: värin sävy ja tummuusaste riippuu käytetyn väriaineen lisäksi myös väriaineen tuoreudesta, veden laadusta jne. Vaikka nykyään synteettiset värit ovatkin monin paikoin arkipäivää, värimaailma toistuu nykyisissäkin matoissa perinteiden mukaan: Keski-Aasian punainen on viininpunaista, Persian syvää karmiininpunaista ja Vähä-Aasian punainen tiilenpunaista.

Intia

Intiaan matonsolminta tuli aikanaan persialaisten mukana. Yleensä kuvioina on fenix, lohikäärme jne. Reliefikoristelu on yleistä. Pastellisävyiset matot tehdään yleensä vientiin, mutta paikan päällä suositaan tummia värejä. Kashimir on matonkudonta alueista maineikkain.

Kaukaasia

Kaukaasialaisia mattoja ovat mm. shirvan-, kazak-, kuba- ja derbentmatot.

Turkmenia
Punainen on pohjavärinä suurimmassa osassa turkmeenien mattoja. Erilaisilla värjäystavoilla on saatu erilaisia punaisia lähes ruskeasta vaaleanpunaiseen ja kirkkaanpunaiseen. Muita värejä olivat mm. sininen, vihreä, keltainen, värjäämätön luonnonvalkoinen, ruskea ja oranssi.

Keski-Aasia / Paimentolaiset

Turkomaanien/turkmeenien matot olivat yleinen sisustusartikkeli Keski-Aasiassa. Punaisten paimentolaismattojen yleisin kuvio on kahdeksankulmainen gyl ja tyylitelty tarantella. Yleensä matot jaettiin kahteen ryhmään: turkmeenien matot ja bokhara (buhara)-matot.

Keskiaasialaisten paimentolaisten elämässä matot olivat olennainen osa: lähes kaikki nomadit harjoittivat matonkudontaa. Perinteisesti mattojen valmistaminen oli naisten työtä. Tekniikka siirtyi sukupolvelta toiselle: noin viisivuotiaita lapsia opetettiin kutomaan ja asteittain tytöt oppivat valmistamaan maton. Naisesta tuli pätevä kutojatar noin 25 vuoden iässä ja hän jatkoi kutomista niin kauan kuin kykeni. Viimeinen opeteltava osa oli värjääminen. Pääasiallisesti matot valmistettiin villasta. Joillakin alueilla valkoista puuvillaa ja normaalisti vaaleanpunaista, vadelmanväristä (ja harvemmin keltaista tai vihreää) silkkiä lisättiin villan sekaan. Silkki antoi matolle syvyyttä ja kiiltoa. Villa, puuvilla ja silkki valmistettiin paikallisesti ja värjättiin paikallisella mataralla (Rubia), viininlehdillä ja tammenkuorella (Quercus) sekä tuoduilla indigolla (Indigofera tinctoria) ja (kermeksellä). Värimaailma oli yleensä neljästä kahteentoista väriä. Suurinta osaa matoista dominoivat erilaiset punaisen värit viileästä vaaleanpunertavasta lähes oranssiin. Muita lämpimiä sävyjä olivat keltainen ja ruskea, kylmiin sävyihin kuuluivat tummansininen ja vihreä, johon yhdistettiin usein vaalea sininen. Lähes kaikissa matoissa on hieman valkoista, mutta musta on harvinainen. Punainen oli auringon ja elämän symboli ja se saatiin valmistettua paikallisista väreistä.

Bokhara (buhara)
Bokhara (buhara)-maton geometriset kuviot muodostuvat pääasiassa ruskeasta tai punaisesta mustan, keltaisen, vihreän tai valkoisen kanssa. Rukousmattoina moskeijoissa käytetään pääasiassa puna-valkoisia mattoja.

Uzbekistanissa kermestä on käytetty silkin värjäämiseen paljon. Sitä on tuotu pääasiassa Bukharasta, vaikka Taskentin (Uzbekistanin pääkaupunki) ympäristössä kermes-hyönteisiä on monien puiden lehdillä. Useiden paikallisten keltaisten (mm. pagodipuu [Sophora japonica]) ja ruskeiden värien lisäksi on käytetty paikallisesti viljeltyä mataraa (Rubia) ja tuotua indigoa (Indigofera tinctoria). Siitä lähtien, kun synteettisiä väriaineita alkoi tulla paikalle Venäjän kautta, luonnonvärien käyttö alkoi vähentyä huomattavasti - siksi Kokand-kaani kielsi vuonna 1876 fuksiinin maahantuonnin huonolaatuisena väriaineena.

Belutshistan (Baluchistan), belutsh-matot
Belutshistan on Pakistanin maakunta, vuoristoista aroa. Sen asukkaat ovat beluts(h)eja. Alueella valmistettiin laadukkaasta lampaan, vuohen ja kamelinvillasta erittäin kiiltäviä mattoja. Käsinkudottuja belutsi (baluch) -mattoja on valmistettu Persian ja Afganistanin rajamailla. Suurin osa niistä on värjätty kasviaineilla; värit muuttuvat ajan myötä usein paremmiksi, muutosilmiötä kutsutaan nimellä 'abrash.

Persia

Persialaisten mattojen ryhmä on itämaisten mattojen suurin. Keskikoristeena on usein metsästys tai kasvi-, eläin- tai ihmisaiheet; reunustan koristeina on usein elämänpuu, liekki ja herat-kuvio. Värit ovat usein hillittyjä ja pehmeitä, mutta syviä.
Persialaisilla matoilla sanotaan olleen oma merkityksensä, yhden lähteen mukaan valkoinen merkitsi rauhaa ja puhtautta, sininen rauhaa ja tyyneyttä, punainen iloa, onnea ja menestystä, keltainen rikkauksia ja kunniaa, vihreä pysyvyyttä (pyhä väri), ruskea hyväksyntää, oranssi kiintymystä ja vaaleanpunainen hurskautta.
Persialaisia mattokeskuksia ovat mm. Hamadan, Kirjman, Täbris, Qum ja Shiras.

Tiibet

Tiibetiläisissä matoissa tärkeimmät kasvivärit olivat sinistä luovuttava indigo (Indigofera tinctoria), keltaista luovuttava raparperin juuri (Rheum emodi), keltaista tai vaaleanvihreää luovuttavat (happo)marjat (Berberis aristata), ruskeaa antava saksanpähkinän kuori ja juuret (Juglans regia), punaiseksi värjäävät mataran juuri (Rubia cordifolia) ja kokenilli.
Matoissa on käytetty myös mm. Berberis -suvun kasveista saatuja vaalean- ja kirkkaankeltaista. Kanelin (Cinnamomum zeylanicum) lehdistä valmistettiin keltavihreää.

Turkki

Turkkilaisia mattoja kutsutaan myös anatolialaisiksi matoiksi.

Perinteisesti turkkilaisten mattojen värjäykseen on käytetty melko pieni määrä kasveja. Turkkilaisten mattojen värit saadaan aikaan pääasiassa kolmella päävärillä, sinisellä, keltaisella ja punaisella. Taitava värjäri saa näistä päällevärjäämällä ja erilaisia jälkikylpyjä käyttämällä aikaan huomattavan määrän värejä. Mattojen värjääminen oli laatutyötä ja taitavat värjärit saivat kasveista irti monia kirkkaita ja kestäviä sävyjä. Edelleen jotkut mattojen värjääjät pitävät tiukasti kiinni ammattisalaisuuksistaan, kuten ovat vuosisatoja pitäneet.

Tärkeimpänä mattojen värinlähteenä voidaan pitää värimataraa (Rubia Tinctoria), joka kasvaa villinä kaikkialla Turkissa. Siitä on saatu mattoihin punaisia, oransseja, vaaleanpunaisia, rusehtavia, ruskeita ja violetteja sävyjä eri tummuusasteissaan. Turkkilaisille matoille ovat luonteenomaisia erityisesti syvät violetihtavat värit - joita aikaansaadakseen värjääjien on kerrottu käyttäneen aluna- ja rautapuretteita sekä lisänneen jugurttia värjäysliemeen.

Punaiseen väriin käytettiin aiemmin myös kermestä, punaista hyönteisväriä. Uuden mantereelta tuotu kokenilli (myös hyönteisväri, mutta voimakkaampi kuin kermes) syrjäytti kermeksen. Nykyään sekä kokenillin että kermeksen käyttö on hyvin vähäistä: väri tuodaan Kanarian saarilta ja Etelä-Amerikasta ja on hyvin kallista - taitavaan värimataran käyttöön verrattuna siinä ei juurikaan ole lisäominaisuuksia.

Toinen tärkeä kasvi oli indigo (Indigofera tinctoria), josta puolestaan saatiin lähes kaikki mahdolliset sinisen sävyt. Ennen indigon leviämistä sekä Turkissa että Euroopassa sinistä saatiin värimorsingosta (Isatis tinctoria), joka sisältää samaa väriainetta kuin indigo. Värimorsinko kasvaa luonnonvaraisena monissa osin Turkkia, mutta indigo (ensin luonnon ja sitten synteettinen) on syrjäyttänyt sen.

Keltainen väri oli turkkilaisille värjäreille helpoin väri, koska erilaatuisia keltaisia saatiin useasta kasvista. Yksi käytetyistä kasveista on luultavasti värireseda (Reseda Luteola). Myös ruskeaa väriä saatiin useista kasveista, sen sijaan keskivihreää väriä on vaikea saada luonnosta (niin turkkilaisiin mattoihin kuin muuallekin), kuten syvä mustakin. Yleensä vihreät valmistettiin keltaisen ja sinisen päällekkäinvärjäyksellä. Lähes mustat värit aikaansaatiin värjäämällä kuidut moneen otteeseen tanniinipitoisella aineella ja uittamalla ne rautapitoisessa liemessä tai päällekkäin värjäämällä ruskeaksi värjätty tekstiili indigolla.

Symboliikka

  • Kaukaasialaisissa ja turkkilaisissa matoissa punainen neilikka on onnen symboli.




    Abrash on keskiaasialaisissa. intialaisissa matoissa esiintyvien kahden väriyhdistelmän nimitys. Ensimmäinen viittaa kasviperäisten väriaineiden käyttöön: ne eivät sekoitu niin vakaasti ja tasaisesti kuin keinotekoiset värit ja siksi väreihin tulee pieniä ajan myötä variaatioita. Mattojen värin muuttuminen ei suinkaan laske vaan nostaa maton arvoa: se todistaa, että matto on värjätty kasviaineilla ja on siis vanha. Toinen värivaihtelu syntyy, kun mattojen tekemiseen käytetään eri kerroilla värjättyjä lankoja. Usein langat värjätään ja matot kudotaan paimentolaisheimoissa. Jos villa tai silkki loppuu, lisää värjätään ja värjätty materiaali käytetään, vaikka väri ei olisikaan aivan sama.