Ikat ja solmuvärjäys

'Ikat' -sana tulee indonesialaisesta solmimista tarkoittavasta sanasta. Ikat-kankaiden kuviot on tehty solmimalla kangasta tai ompelemalla siihen pieniä solmuja, niin että lopulliseen kankaaseen syntyy hallittuja kuvioita: solmukohdat eivät päästä väriä imeytymään kankaaseen. Yksinkertaisin keinoin on mahdollista esim. raidoittaa kangas värjäämällä tekstiilin loimilangat. Suomessa kuviointitapa on tunnettu flammukuviointina.

Solmuvärjäys tunnettiin mm. Indonesiassa (solmuvärjäys plangi, ommeltu versio tri-tik), Kiinassa, Japanissa ja Perussa. Kiinassa solmuvärjäystä esiintyi etenkin Tang-dynastian aikaan (618-906). Sanan ikat sanotaan olevan peräisin indonesialaisesta solmimista tarkoittavasta sanasta menigikat.



Silkkitietä ja muita kauppareittejä pitkin solmuvärjäystaito ja solmuvärjäystuotteet levisivät myös muualle.

Japani

Japanilaisen estovärjäyksen (shibori) perinne tuli Japaniin jo noin 400 eaa, jolta ajalta on myös löytynyt estovärjättyjä tekstiilifragmentteja. Shibori -sanalla viitataan kolmeen erilaiseen estovärjäystapaan: solmuvärjäykseen, batiikkiin ja perinteiseen japanilaiseen estovärjäykseen, jossa värjättävä kangas puristetaan laattojen väliin tai sidotaan tiukasti keppiin tms.

Joidenkin lähteiden mukaan solmuvärjäys yleistyi Japanissa Nara-ajalla (552-794). Maininta solmuvärjäyksestä esiintyy mm. 700-luvun vanhojen runoelmien koosteessa Manyohsyu, jossa mainitaan tekstiilin taittaminen moneen kertaan, ompeleminen ja värjääminen.

Useimmin ikat-värjäyksen on sanottu kulkeutuneen Japaniin Kiinasta, mutta myös vaihtoehtoreittejä on tarjolla: Intiasta Jaavan, Borneon, Filippiinien ja Taiwanin kautta Riukiu-saarille ja sieltä Japanin mantereelle (Jaavalla kehittyi batiikki); Kyushun, Shikokun ja Chugokun alueiden kautta (joilla kehittyi myös oma ikat-menetelmänsä); sekä Intiasta Filippiinien kautta ensin eteläiseen, sitten koiliseen Japaniin. Japanilaista ikat-menetelmää kutsutaan nimellä kasuri.

Intia

Intiassa tunnetuimmat solmuvärimenetelmät ovat bandhana ja leheria. Bandhanassa naiset solmivat ja miehet hoitavat värjäämisen. Vaate pestään ja valkaistaan ensin, jonka jälkeen se taiteillaan useita kertoja. Kuvio piirretään kankaaseen punaisella okralla (geru). Tytöt (bandhani) solmivat ohuita kankaita mallin mukaan. Mitä tarkempaa solmiminen on, sen tarkemmin kuvio jäljentyy. Usein solmijat kasvattavat etusormensa ja peukalonsa kynnet pitkiksi voidakseen solmia hyvinkin pieniä kohtia. Solmimisen jälkeen tekstiili upotetaan ensin vaaleinpaan väriin, jonka jälkeen sitä solmitaan lisää ennen upottamista toiseen, tummempaan värikylpyyn. Tätä toistetaan niin kauan, että haluttu kuvio on valmis.

Leheria-tavalla saadaan tekstiiliin aikaan aaltomainen kuvio. Materiaali rullataan vinosti ja sidotaan kevyesti langalla lyhyin välimatkoin. Sen jälkeen tekstiili upotetaan värikylpyyn. Toimenpiteitä toistetaan aina tummemmin värein, kunnes haluttu kuvio on valmis.

Rangera - värjärimies, chippa - kankaanpainaja, rangrez - värin levittäjä

Afrikka

Pohjois-Afrikassa solmuvärjäyksellä värjättiin mm. villaa. Länsi-Afrikassa solmuvärjäys on edelleen voimissaan.

Etelä-Amerikka

Maya-kulttuurin perinteinen solmuvärjäysperinne tunnetaan nimellä jaspe. Jaspe-värjättyjä vaatteita kudotaan edelleen Guatemalan ja Meksikon alueella ja perinteinen kuviointi on vaikuttanut myös alueen muotiin.



Lue kankaanpainannasta
Lue värjäyksen ja kankaanpainannan historiasta
katso myös: batiikki