Kirjoitukset, käsikirjoitukset, inkunaabelit
[englanti (illuminated) manuscripts][katso myös kirja]
Inkunaabeli on ennen 1500 painetut kirja. Niistä arvokkaimmat on painettu pergamentille. Alkukirjaimet ja sivunumerot kirjoitettiin käsin.
Vanhimmat merkit kreikkalaisesta kirjoituksesta (lineaari B; löydetty mm. Knossokselta), ajoittuvat aikaan n. 1400-1200 eaa. Makedoniasta löytynyt papyrusrulla on vanhin säilynyt dokumentti kreikkalaisesta käsinkirjoituksesta, se ajoittuu noin 300 vuosisadalle eaa. Siitä lähtien 300-luvulle saakka tekstejä on suuri määrä.
Kirjamaalauksen esimuotona oli egyptiläisten papyruskääröjen kuvitus. Kirjamaalauksen päälajit (kokosivunmaalaus, teksti- ja marginaalikuvitus, alkukirjaimet, kaanontaulut ja ornamenttikehykset) kehittyivät Bysantissa.
Bysanttilaiset käsikirjoitukset tehtiin arvokkaista materiaaleista (sekä käsikirjoituksten että ikonien koristeluun käytettiin mm. kultaa). Kalleimpiin kirjoihin käytettiin purppuranväristä pergamenttia (kts. purppurapergamentti) ja ne tekstattiin hopealla ja kullalla. Kirjurit kirjoittivat kirjan, jonka jälkeen kuvittajat kuvittivat ne. Ensin tehtiin luonnos kirjurin jättämään tilaan, sitten se peitettiin peittävillä väreillä. Joskus kuvitukset tehtiin irrallisille papereille, jotka lisättiin sidottaessa kirjaan.
Bysantissa kehittyivät kirjamaalauksen maalatut alkukirjaimet, kehykset ja teksti- ja muu kuvitus. Purppuranväriselle pergamentille tekstattiin hopealla ja kullalla. Bysanttilaiset kuvittajat saivat vaikutteita veistotaiteesta sekä mosaiikeista.
Eurooppaan lukemisen ja kirjoittamisen taito tuli lähinnä kristinuskon mukana ja kirjoitustaitoa vaalittiin lähinnä luostareissa. 1000-1100 -luvulle saakka suurin osa käsikirjoituksista tehtiin luostareissa. Erityisesti irlantilaiset luostarit kunnostautuivat kirjojen tekemisessä (mm. The Book of Kells). Kirjankuvitus saapui Irlantiin koptilaisten munkkien mukana. Irlantilaisessa kirjamaalauksessa on runsaasti vaikutteita Bysantista ja myöhäisantiikista. Heidän kuvituksissaan näkyivät vahvasti myös kelttiläiset perinteet ja viikinkien eläinkuvituksien aiheet.
Manner-Euroopassa suuri vaikutus kirjamaalauksen kehittymiseen oli Rooman keisari Kaarle Suurella (742-814), joka kutsui maahan anglosaksilaisia munkkeja jäljittelemään käsikirjoituksia. Karolingisissa käsikirjoituksissa sekoittautuivat antiikkinen, anglosaksilainen ja iiriläinen ornamentiikka ja hellenistinen ja bysanttilainen kuvatyyli. Kaarle Suuren valtakunnan jälkeen Saksasta tuli 1000-luvun vaihteessa Euroopan kirjamaalauksen keskus. Espanjalaisessa kirjakuvituksessa oli paljon islamilaisia vaikutteita ja italialaisessa bysanttilaisia vaikutteita. Englannissa tehtiin kookkaita Raamattuja.
1100-luvulle tultaessa kopioitavien tekstien määrä alkoi kasvaa siinä määrin, että munkit alkoivat palkata erityisiä kirjureita ja kuvittajia avukseen, jotta voisivat pitää luostarikirjastot ajan tasalla. 1100-luvulla mm. Pariisissa ja Genevessä aloittivat toimintansa yliopistot, joiden opetus oli enemmän tai vähemmän riippumatonta luostareiden toiminnasta. Kirjojen määrä lisääntyi ja ne alkoivat arkipäiväistyä. Jo seuraavalta vuosisadalta on löytynyt merkkejä työpajoista, joissa kirjoitettiin ja koristeltiin kirjoja, tehtiin uusia ja vaihdettiin vanhoja. Ja seuraavalle vuosisadalle mennessä luostareiden omat käsikirjoitukset olivatkin jo harvinaisuuksia: luostarit (lukuunottamatta kartusiaaneja ja joitakin pienempiä uskonnollisia yhteisöjä) siirtyivät ostamaan kirjansa toisaalta siinä missä muutkin.
Gotiikassa kuvitetut uskonnolliset tekstit maalattiin usein rajoitetulla väripaletilla, yleensä punaisella ja sinisellä, jotka oli yhdistettu kultataustaan. Goottilaisessa kirjakuvituksessa väritys ja koristelu usein selvensivät tekstiä. Esimerkiksi tiettyjen pyhimysten juhlien erilaista statusta saatettiin kuvata mustalla, punaisella tai kullanvärisellä otsikolla.
Gotiikan aikaan 1200-luvulla Ranskan luoteisrannikon luostareihin tuli paljon vaikutteita Englannista, mutta vähitellen kirjamaalauksen keskukseksi nousi Pariisi. Kirjoja tehtiin kuitenkin kaikkialla Euroopassa. Kirjamaalaukselle ei juurikaan ollut tilausta kirjapainotaidon keksimisen jälkeen.
Keskiajalla kirjat tehtiin suhteellisen samalla tavalla ympäri Eurooppaa. Käsinkirjoitettujen/kuvitettujen kirjojen kuvitukset ovat miniatyyrejä (ei aina esittäviä kuvia, joko tekstin keskellä tai koko sivun peittäviä), koristeltuja alkukirjaimia tai reunakuviointeja. Keskiajalla perusteksti oli mustaa; suuri osa kirjoista kirjoitettiin rautagallusmusteella. Kappaleiden isot alkukirjaimet väritettiin usein punaisilla ja sinisillä. Otsikko oli lähes aina punainen - siitä on jäänyt viite usean kielen otsikkoa tarkoittavaan sanaan, esim. englannin rubric on peräisin sanasta rubrica, joka puolestaan viittaa punaisten otsikkojen kirjoittamisessa käytettyyn punaiseen okraan. Koristeluun käytettiin myös kultaa ja hopeaa, joka sekoitettiin hunajaan tai suolaan, munanvalkuaisista valmistettuun tahnaan; usein mukaan sekoitettiin myös keltaisia pigmenttejä.
1300-luvulla kirjojen kuvitukset kävivät yhä johdonmukaisemmiksi. Kirjapainon myötä käsinkirjoitetut ja -koristellut kirjat lähes katosivat 1400- ja 1500-luvuilla. Tuolloin kuvitukset lisättiin erillisinä painettuun kirjaan.
Purppurapergamentti, purple codex
on purppuravärjätylle pergamentille tehty käsikirjoitus. Yleensä kirjoitukseen käytetty kultaa tai hopeaa. Kirjoja käytettiin etenkin Itäisessä Bysantissa 400-500-luvuilla ja lännessä karolingisissa ja ottomaanien teoksissa 700-luvulta 1000-luvulle. Purppurapergamenttien valmistamisen aloitti syyrialainen munkki Ephraim (kuoli 378) Syyrian luostareissa. Suuri osa varhaisista Raamatun kirjoituksista kirjoitettiin nimenomaan purppurapergamentille (valmistettiin luultavasti Konstantinopolissa 400-luvun lopussa tai 500-luvun alussa): Vienna genesis, Codex Purpureus Petropolitanus jne. Varhaisin säilynyt esimerkki purppurapergamentista lännessä on Tukholman Codex Aureus, joka on luultavammin valmistettu n. 740-50. Teksti on kirjoitettu kullalla, hopealla ja valkoisella. Vaikka karolingisella ajalla ei ollutkaan tapana enää kirjoittaa koko teosta purppurapergamentille, sellainen, Codex Purpureus, on kuulunut Augsburgin piispa Hantolle (809-15).Värit
Musta
- Mustaa saatiin mm. eriliaisista hiiliväreistä (lamppumusta, viinimusta) sekä myös rautagallusmustetta käytettiin.
Harmaa
- Harmaata saatiin sekoittamalla mustaa pigmenttiä ja lyijyvalkoista.
Valkoinen
- Käsikirjoituksissa käytettiin lähinnä lyijyvalkoista. Sitä ei kuitenkaan voinut sekoittaa sinooperiin tai orpimenttiin, joten niissä väreissä valkoisen korvasivat mm. munankuoret.
Punainen
- Punaokra oli aikakauden yleisin punainen pigmentti, mutta sitä käytettiin vain harvoin käsikirjoituksissa, joiden käyttökelpoisin punainen pigmentti oli bresiljapuun punainen väri. Suosituimpia punaisia olivat kuitenkin sinooperi (valkoisen lyijyn kanssa sekoitettuna sillä saatiin ihon väri) ja punainen lyijy (mönjä), joita molempia kutsuttiin nimellä minium.
Violetti
- Saatiin aikaan sekoittamalla atsuriittia ja bresiljapuuta, tai mustikoista. Purppura oli erittäin arvokas pigmentti ja sitä oli vaikea valmistaa ja saada. Parhaimpana pidettiin Välimerestä saatavaa kallista tyyrianpurppuraa. Muut violetit olivat huomattavasti himmeämpiä ja harmaasävyisempiä.
Sininen
- Ultramariini, atsuriitti, indigo tai sinisten kasvien mesi. Kallein keskiaikaisten käsikirjoitusten pigmentti oli aito ultramariini, jota keskiaikana saatiin vain Afganistanin alueelta. Käytännössä keskiajan kuvittaja käytti kahta sävyä: vaaleaa, lämminsävyistä vaatteisiin ja taivaaseen, tummempaa viieää sävyä yleensä jumalallisiin vaatteisiin tai koristetaustoihin.
Vihreä
- Espanjanvihreä, terre verte ja krysokolla (malakiitti tai kuparikarbonaatti). Vihreää sai myös kasveista. Keskiajalla indigon ja orpimentin sekoituksena saatiin aikaan vihteää (engl. vergaut) väriä.
Keltainen
- Orpimenttiin lisättiin usein keltaista okraa, jotta värille luontainen karkeus peittyisi. Sitä ei käytetty ainoastaan keltaisiin tai 'kultaisiin' kohtiin, vaan orpimenttiä siveltiin laveasti ja ohuesti yleensäkin kuvien päälle, jolloin pigmentin karkeat kristallit muodostivat pinnalle kimalletta. Keltaista okraa käytettiin vain harvoin käsikirjoituksissa.
Ruskea
plummet apuviivojen piirtäminen punaisella lyijyllä
rubric otsikoiden kirjoittaminen punaisesta lyijystä valmistetulla musteella