Aniliinisininen, spriisininen

[englanti aniline blue, anthracene blue, opal blue · saksa Anilinblau, Anthracenblau · hollanti aniline blauw · ranska bleu d'aniline, bleu anthraquinone · espanja colorante de anilina · portugali azul de anilina · italia blu d'anilina]

Ensimmäisessä CI-luokituksessa numero oli 707, toisessa ei ole lainkaan numeroa.

Aniliinisininen on trifenyylirosaniliinin ja difenyylirosaniliini trisulfonaattien seos. Valmistetaan fuksiinia, aniliinia ja bentsohappoa kuumentamalla. Aniliinisininen on alkoholiin liukenematonta, mutta siitä voidaan tehdä vesiliukoista aniliinisinistä.

Spriiliukoinen aniliinisininen

(veteen)liukenematon aniliinisininen
[englanti spirit soluble aniline blue, alcohol soluble aniline blue, aniline blue (spirit soluble) · saksa Spritblau, Blau spritlöslich; (Chlorhydrat des Triphenylrosanilins · ranska bleu pur à l’alcool, bleu de Lyon, bleu opale]

[solvent B3, CAS 8004-91-9, CI 42775]

Spriiliukoinen aniliinisininen (C₃₂H₂₈ClN₃) on kiinteässä muodossaan tummanpunaisia kristalleja tai harmaanvihreää jauhetta. Väriaine liukenee etanoliin, mutta ei veteen. Etanolissa aine muodostaa sinisen ja rikkihapossa ruskeankeltaisen liuoksen. Suolahappo ei juurikaan vaikuta vesiliuokseen, mutta lipeä muuttaa sen rusehtavanpunaiseksi. Villassa ja silkissä aniliinisininen toimii suoravärinä, joka värjää kuidut vihertävänsiniseksi; värillä on hyvä pesunkesto ja kohtalaisen hyvä valonkesto. Puuvillan värjäyksessä käytetään alumiinipuretusta.

Väriainetta käytetään edelleen yleisesti mikroskopiassa.

Muita myyntinimiä ovat mm.: spirit blue, spirit blue O (BASF), bleu de nuit, bleu lumière, Fein blau, fine blue, gentian blue 6B, gentiana blue 6B (Aktiengesellschaft), Hessisch blau, night blue, opal blue

Vesiliukoinen aniliinisininen

[englanti water-soluble aniline blue, aniline blue (water soluble), aniline blue WS, China blue, soluble blue · saksa Anilinblau, Lösliches blau, Wasser blau · ranska bleu d'aniline soluble, bleu d'aniline l'eau, bleu de Nicholson, bleu de Paris]

[AB22, CAS 28631-66-5, CI 42755]

Vesiliukoista aniliinisinistä (C₃₂H₂₅N₃O₉S₃Na₂ tai C₃₂H₂₇N₃O₉S₃.2Na) valmistetaan kuumentamalla spriiliukoista aniliinisinistä rikkihapon kanssa. Väriaineen liukoisuus kasvaa mitä enemmän sulforyhmiä lisätään, mutta mitä enemmän sulforyhmiä lisätään, sitä enemmän väriaine menettää kauneuttaan.

Se on tummansinistä metallinhohtoista jauhetta, joka tekee veteen sinisen liuoksen. Vahva rikkihappo tuottaa oranssin ja lipeä tuottaa punaruskean liuoksen. Väriaine värjää villan ja silkin vihertävänsiniseksi happamassa liemessä ilman puretusaineita. Puuvilla vaatii tanniinia ja viinikiveä sisältävän puretuksen, jonka jälkeen värin pesunkesto on hyvä, mutta sen valonkesto vain keskinkertainen.

Muita myyntinimiä ovat mm.: acid bluer, alkali blau, alkali blue, blue 2R, brilliant cotton blue, cotton blue, ink blue, ink blue GS, ink blue RS, methyl blue (Cassella), methyl cotton blue, methyl water blue, navy blue, Nicholsonblau, opal blue

Historia

Perkin keksi vuonna 1856 ensimmäisen kaikista aniliiniväreistä: aniliinivioletin eli mauven, josta valmistettiin jo muutaman vuoden sisällä useita variantteja. Pian paljastui, että voimakkaasti hapettuvilla aineilla (esimerkiksi kloorihappo, valkaisujauhe, kromaatit) oli suuri vaikutus väriaineeseen, joka muuttui niiden vaikutuksesta siniseksi. Varsinaisiksi aniliinisinisiksi kuitenkin luetaan ne, jotka on valmistettu rosaniliinista eli magentasta.

Kelvollista ja teolliseen käyttöön soveltuvaa aniliinisinistä valmistivat ensimmäisinä ranskalaiset Girard ja de Laire vuonna 1860, ja he saivat väriaineelleen ensimmäisen patentin väriaineelleen tammikuussa 1861. (G. E. C. de Laire, Pariisi, Ranska, haki amerikkalaista patenttia aniliinisiniselle ja -violetille 30.7.1861. Girard & de Laire, E. C. Nicholson, patentti Englannissa 24.6.1862.) He valmistivat spriiliukoisen aniliinisinisensä kuumentamalla magentaa ja lisäämällä prosessissa joukkoon aniliiniöljyä. Tämä aniliinisinisen valmistusprosessi ei ollut ensimmäinen, mutta Reimannin (1868) mukaan se oli merkittävin. Hänen mukaansa todellinen aniliinisininen valmistetaan aina sekoittamalla aniliinipunaista ja aniliinia ja lisäämällä sulan massan joukkoon orgaanista happoa, orgaanista suolaa tai vastaavaa ainetta.

Reimann (1868) pitää edellä mainittua ensimmäisenä "aitona" aniliinisinisenä. Hänen mukaansa alle vuodessa väriaineen esittelyn jälkeen sitätuotettiin kymmenessä tehtaassa Saksassa, Englannissa, Italiassa ja Sveitsissä.

Techno-Chemica -lehti (5-6, 1928) kertoo näin: Tärkein tämän ajan keksinnöistä oli kuitenkin Hoffmann'in oppilaan Nicholson’in havainto, että useat näistä alkoholiin liukenevista väriaineista kuten esim. anilinisini, saatiin veteen liukeneviksi jos niihin saatiin sulforyhmä sijoitetuksi. Vuonna 1862 E. C. Nicholson onnistui valmistamaan ensimmäiset liukenevat siniset aniliinit kuumentamalla spriiliukoista aniliinisinistä rikkihapon kanssa (aniline blue WS = water soluble; patentti Englannissa 25.6.1862). Väriainetta alkoi valmistaa Simpson, Maule & Nicholson.

Aniliinia sisältäviä sinisiä oli kuitenkin valmistettu jo ennen tätä, mutta välttämättä ne eivät olleet tarpeeksi kestäviä tai laadukkaita teolliseen tuotantoon. Reimannin (1868) mukaan M. Fritschet keksi jo vuonna 1843, että aniliini voitiin muuttaa siniseksi väriksi potaskan avulla. Oman aniliinisinisensä valmistivat myös kemistit H. Koechlin, A. W. Hofmann ja Bechamp.

Nimiä

Aniliini, fenylamiini, on väritön amiini, jota käytetään mm. atsoväriaineiden valmistuksessa. Sana "aniliini" (aniline) tulee indigokasvin nimestä anil, joka puolestaan juontuu sanskriitin sanasta nila ("sininen" tai "indigo").

Bleu de Mulhouse saadaan keittämällä emäksistä sellakkaliuosta aniliinipunaisen kanssa. Värin keksivät vuonna 1861 Shaffer ja Gros-Renard.

Bleu de nuit (eli "yönsininen") on englantilaisen Passavantin aikaansaama sininen, joka - toisin kuin monet muut aikakauden siniset - näytti siniseltä myös keinotekoisessa valossa, ja joka siis pysyi sinisenä myös yöllä. Samalla nimellä on viitattu ajoittain myös sveitsiläisen J. A. Schlumergerin variaatioon. Scientific American -lehden (1863) Schlumergerin patentista kertovassa uutisessa mainitaan, että on ollut vaikea aikaansaada puhdasta aniliinisinistä, joka ei vivahda violettiin, mutta tämä Schlumbergerin sininen ei vivahda violettiin auringonvalossa eikä keinotekoisessa valossa.

Bleu de Paris valmistetaan kahdesta osasta aniliinia ja yhdestä osasta elohopeadikloridia, joita kuumennetaan kuumentamalla sitä kolmenkymmenen tunnin ajan suljetussa astiassa. Sitä käytettiin erityisesti eläinkuitujen värjäämiseen. Scientific American -lehden (21, 1862) mukaan väriainetta valmisti ensimmäisenä pariisilainen M. M. Persoz, De Luynes & Salvetat.

Schulz (1887-1890) mainitsee, että nimeä alkalisininen (alkaliblau) käytetään kuvaamaan monosulfonihapon natriumsuolaa. Wasserblau, Chinablau, jne. ovat polysulfonihapoista valmistettuja suoloja, mm. ammonium-, natrium- ja kalkkisuolaa. Schulzin mukaan heikompia aniliinisinisen tummia laatuja kutsutaan nimellä Marineblau.

Muuta

Katso aniliinivärit

Katso myös: aniliinikeltainen, aniliinimusta