1800-luku

1800-luvulla synteettisten värien valmistuksessa otettiin merkittäviä kehitysaskelia.

taide
värit
väriaineet ja pigmentit
symboliikka
pukeutuminen ja värjäys
ehostus, kosmetiikka

Taide

Taiteissa alettiin verrata väri- ja sävelharmoniaa toisiinsa. Pääteltiin myös, että värit eroavat toisistaan sävynsä mukaan ja sekoittuminen ja yhdenmukaisuus riippuu värin vaaleus- ja tummuusasteesta. 1870-luvulla Ranskassa alkanut taidesuuntaus, impressionimi, hylkäsi kaikki vanhat aiheenvalinnan ja sommittelun vaatimukset ja tavoitteli todellisuuden välitöntä vaikutelmaa (ransk. impression). Ranskalaiset impressionistit ja neoimpressionistit vaikuttivat paljon väriä ja värihavainnointia tutkivaan tieteeseen. Impressionistit kiinnittivät huomiota siihen, kuinka erilaisina värit tulevat esiin sateella, auringonvalossa, lumessa... Valoa ja ilmaa kuvattiin vaalein ja usein sekoittamattomin tai murretuin värein, eikä kuvissa useinkaan näkynyt varjoja. Tunnuslauseena oli mm. "harmaa on värin vihollinen". Alettiin suosia timbristä, kontrasteihin perustuvaa väriä. Etenkin Chevreulin väriteorioilla oli suurta merkitystä impressionismin kehitykselle.

Impressionismin vastareaktiona 1880-luvulla alkoi neo-impressionismi, jossa tavoiteltiin - toisin kuin hetkellisiä vaikutelmia tutkineessa impressionismissa - enemmän sisältöä. Tyylissä hyödynnettiin impressionismin keksintöjä puhtaiden värien käytössä ja kehitettiin niistä äärimmäisen väriteorian - pointilismin (Georges Seurat) tai divisionismin. Maalaukset rakentuivat vastavärein maalatuista pilkuista, jotka kauempaa katsottuna saivat katsojan silmässä muotonsa.

Paul Cezanne oli esimmäinen, joka tietoisesti yritti saavuttaa tiettyjä efektejä yhdistelemällä tiettyjä värejä. Hän mm. huomasi, että punainen omena vaikuttaa paljon kirkkaammalta, jos sen ympärille laitetaan vihreää. Paul Gauguin maalasi Tahitia ja sen asukkaita kirkkain värein. Henri de Toulouse-Lautrec yhdisti yksinkertaisiin piirustuksiinsa kirkkaita ja tuolloin epätavallisia'väriyhdistelmiä.

Väriaineet ja pigmentit

Vuonna 1886 laadittuun taidemaalarin normaaliväriluetteloon kuuluivat: kremsinvalkoinen, sinkkivalkoinen, kadmiumkeltainen (3 sävyä), intiankeltainen, tumma ja vaalea napolinkeltainen, okra ja siena (luonnollinen ja poltettu), punaokra ja muut rautaoksidivärit, grafiitti, krappilakka, umbra, sinooperi, kobolttisininen, ultramariinisininen, pariisinsininen, kromioksidivihreä, maavihreä, norsunluumusta ja viinimusta.

Synteettisten pigmenttien kehittäminen ja käyttöönotto ei ollut ainoa maaliteollisuuden suuri muutos 1800-luvulla. James Hams valmisti metallisia ruisketuubeja 1822 - putkilon toisen pään ruuvia vääntämällä väriaine tuli ulos toisen pään reiästä. Ne olivat muuten käytännössä hyviä, mutta kalliita käyttää. Amerikkalaisen muotokuvamaalarin, John G. Randin vuonna 1841 keksimä puristettava metallituubi oli puolestaan paitsi toimiva, myös edullinen käyttää. Etenkin lyijypohjaisten värien käsittelyssä valmiiksi sekoitetut maalituubit alensivat huomattavasti taiteilijan riskiä saada lyijymyrkytys. Aiemmin väri myytiin joko jauheena tai pakattuna mm. päältä solmimalla suljettavaan sian rakkoon. Jauhemuodossa useat pigmentit aiheuttavat riskin, koska monet ovat sisäänhengitettyinä vaarallisia. Rakot eivät puolestaan kestäneet paljoa käsittelyä.

Pukeutuminen ja värjäys

Ranskan vallankumouksen jälkeen pukeutuminen muuttui yksinkertaisemmaksi. Empire-kausi ihannoi antiikkia ja otti käyttöön vaalean väripaletin, jonka tuolloin kuviteltiin liittyvän taiteeseen. Biedermayerin aikaan viininpunainen ja pullonvihreä tulivat muotiin. Uusrokokoon aika suosi taas kevyitä värejä. 1800-luvun loppua kohden tyylit alkoivat sekoittautua toisiinsa.

Viktoriaanisella ajalla Englannissa käytettiin paljon mustaa - ja kuningattaren kuolemankin jälkeen suruaika oli pitkä. Myös puritaanit pukeutuivat mustaan.

1800-luvulle saakka tavallisen väestön arkivaatteet olivat luonnonvärisiä, mustia, valkoisia ja harmaita; 1800-luvun Suomessa punainen kuului aatelille, musta papistolle, harmaa talonpojille. Suomessa pukeutumiseen vaikutti paljon teollistuminen, jonka myötä väestö siirtyi omavaraistaloudesta ostamaan tuotteita valmiina. Väestön ulottuville tulivat ensin tehdastekoiset kankaat, myöhemmin valmisvaatteet.

1800-luvulla, viktoriaaniseen aikaan, lapsuutta alettiin ajatella viattomana aikana. Samoihin aikoihin myös valkoisen merkitys viattomuuden symbolina kasvoi. Nykyihmisen mielestä valkoinen olisi pahin väri lastenvaatteisiin, koska lika näkyy siitä niin helposti. Tuolloin valkoinen saattoi lasten käytössä olla käytännöllinen väri: värillisten vaatteiden väri ei ollut kestävää ja värilliset vaatteet haalistuivat nopeasti. Valkoinen oli siinä mielessä edullinen.

Englannissa sekä naiset että miehet käyttivät käsineitä - myös sisällä. Sisällä päiväsaikaan käytettiin mustia hansikkaita ja valkoisia hansikkaita käytettiin iltaisin ulkona.

Mullistava keksintö värjäysalalla oli synteettisten värien keksiminen. Vuonna 1856 18-vuotias lontoolainen opiskelija William Henry Perkin sai aikaan ensimmäisen synteettisen väriaineen (aniliini, emäksinen värjäys) etsiessään lääkettä malariaan. Keksinnöllään hän laukaisi kokonaan uuden teollisuudenalan; vuonna 1893 tunnettiin jo 324 synteettistä väriainetta. Perkin itsekin perusti yhdessä isänsä ja veljensä kanssa synteettisten väriaineiden tehtaan. Ensimmäisestä aniliiniväristä, mauveiinista (Perkin's mauve), tuli aikansa muotiväri.
[lisää: William Henry Perkin]

Toinen tärkeä synteettinen väriaine, synteettinen indigo, saatiin aikaan 1878 (Bayer, Saksa). BASF aloitti synteettisen indigon valmistuksen vuonna 1896 ja noin 20 vuotta myöhemmin vain 4% myydystä indigosta oli luonnonindigoa.

Väriaineteollisuuden kehittyminen vaikutti suuresti myös muuhun kemian alan teollisuuteen, mm. räjähdysaineiden ja lääkeaineiden teollisuuteen. Esimerkiksi aspiriinista tunnettu Bayer sai alkunsa synteettisten värien tuotosta.

Kemianteollisuuden kehittyessä ja tuodessa markkinoille uusia väriaineita, myös tavalliset ihmiset alkoivat huomata värejä eri tavalla. Värien käyttöön kiinnitettiin huomiota ja viktoriaanisessa porvarismaailmassa alettiin myös laatia huomioita siitä, mikä on soveliasta ja toivottua ja mitä pitäisi välttää. Vaaleahipiäisille suositeltiin rauhallisia, "laimeita" värejä kuiten sininen, mauve ja herneenvihreä, kun puolestaan ruskeaveriköille tarjottiin oranssia tai kirkkaanpunaista. Lapsille sopivat kirkkaat värit, nuorille tytöille kävivät vaaleat sävyt ja mustia sävyjä suositeltiin vanhoille. Mustaa alettiin pitää eleganttina värinä.