[englanti olive green · saksa Olive grün · ruotsi olivgrön, olivfärgad · latina olivaceus]
Oliivinvihreä tarkoittaa - nimensä mukaisesti - vihreän oliivin väristä. Yleisimmin termillä tarkoitetaan kellertävän vihreää, mutta mitään virallista määrittelyä sävylle ei ole, ja se voi viitata laajaan sävykirjoon hyvinkin keltaisesta ruskeaan.
Oliivinvihreä on sävynimi, eikä siis tarkoita mitään tiettyä pigmenttiä. Kuitenkin se on ollut myös joidenkin yksittäisten kellanvihreiden pigmenttien, kuten kromioksidivihreän tai terre verten myyntinimenä.
Pääosin oliivinvihreä on kuitenkin ollut sekoitusväri. Oliivinvihreän nimellä myydyt värisekoitukset tulivat myyntiin Englannissa 1800-luvun puolenvälin tienoilla. Carlylen mukaan Winsor & Newtonin valikoimiin tuli Olive Lake noin vuoden 1840 tienoilla ja Rowney puolestaan esitteli Olive Tint -sävynsä noin 1855. Olive Green -nimellä Winsor & Newton myi valmissekoituksia viimeistään 1889. Näiden värisekoitusten markkinoilletulosta ei voi kuitenkaan päätellä mitään oliivinvihreiden sävyjen yleisyydestä, sillä pääsääntöisesti värivalmistajat myivät yksittäisiä pigmenttejä, koska heidän asiakkaansa saattoivat tehdä sekoituksensa itse. Oliivinvihreä värisävy oli yleisesti tunnettu ja käytetty sekä puhekielessä sekä värjäysohjeiden sävynä että taideväriaineiden sävynimenä viimeistään 1800-luvun alkupuolella.
Yhtä tiettyä reseptiä sävylle ei ole, vaan jokainen värinvalmistaja on valmistanut omalla reseptillään. The Painter, Gilder and Varnisher's Companion -kirjassa (1875) mainitaan, että oliivinvihreä on hieno pigmentti (fine pigment), jota myydään pääasiassa vesivärinä, ja se on monella tavoin sekoitettu väriyhdiste tai -sekoitus. Vanhoista julkaisuita löytyykin kymmenittäin neuvoja oliivinvihreän sävyn valmistamiseksi sekä pigmenttejä sekoittamalla että värisävyjä sekoittamalla.
The Painter, Gilder and Varnisher's Companion -kirjassa (1875) mainitaan myös, että oliivinvärinen Olive colour saadaan useilla eri sekoituksilla, esimerkiksi sekoittamalla mustaa ja vähän sinistä, joka on sekoitettu keltaiseen, tai kellertävän vaaleanpunaista, johon sekoitetaan vähän espanjanvihreää ja lamppumustaa, tai yksinkertaisesti vain okraa, johon sekoitetaan pieni määrä valkoista. Mixed olive puolestaan viittaa kirjassa sävyjen sekoittamiseen, ja siihen ohjeena on sekoittaa vihreää ja violettia, tai sekoittamalla siniseen vähän oranssia, tai sekoittamalla okranväriseen sävyyn viileää mustaa väriä. Kirjassa mainitaan myös, että mistä tahansa vihreästä saa sävyn sekoittamalla siihen vähän mustaa.
Valmistaja myös saattoi käyttää erilaisiin taideväreihin eri pigmenttejä. Winsor & Newtonin vuoden 1896 katalogin mukaan öljyväreihin sävy valmistettiin sekoittamalla kversitriiniä ja preussinsinistä, ja vesiväreihin intiankeltaista, umbraa ja indigoa.
Lloyd's Encyclopaedic Dictionary (1896) neuvoo sekoittamaan sävyn saamiseksi 3/4 vihreää ja 1/4 violettia.
Nykyään Olive green on erittäin yleinen sävynimi monentasoisissa taidemaaleissa sekä pastelleissa ja värikynissä. Oliivinvihreän nimellä myydyt taidevärit ovat pääosin kolmen pigmentin sekoituksia, mutta vakiintuneita pigmenttejä sekoitukseen ei ole. Myös oliivivihreiden sävyjen kirjo on suuri kirkkaanvihreistä keltaisiin ja ruskeisiin.
Ikivihreä oliivipuu on alunperin peräisin Välimeren itäpuolisilta alueilta, mutta kasvaa nykyisin luonnostaan kaikkialla Välimeren alueella. Sen marjoja, oliiveja, syödään sellaisenaan ja niistä valmistetaan myös oliiviöljyä. Se on niin vanha viljelyskasvi, ettei tiedetä, milloin sen viljely alkoi - todennäköisesti tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua. Voidaan hyvin olettaa, että myös värisanana "oliivinvihreä," "oliivinvärinen" on ollut jossain muodossa käytössä jo tuhansia vuosia sitten.
Oxford English Dictionaryn mukaan englanninkielessä olive-coloured on esiintynyt ensimmäisen kerran vuonna 1612 julkaistussa runoilija ja näytelmäkirjailija Ben Jonsonin tekstissä, ja sana olive-green vuonna 1699 kirjoittaja John Evelynin tekstissä. 1800-luvulla olive green oli jo yleinen sävynimi, ja erityisen paljon sitä käytettiin värisävyjen kuvailuun kasvi- ja eläintieteellisissä sekä mineraaleja käsittelevissä teksteissä.
Varhaisimman suomenkielisen oliivinvihreä-sanan olen löytänyt Weissin maalausohjekirjasta Moniaita osoituksia... (1854) - siinä mainitaan oliwe-wiheriäinen, Kaksi vuotta myöhemmin julkaistussa Mannisen Kotimaalari-kirjassa (1856) termi esiintyy samassa muodossa. Suomen Väri- ja Vernissa Tehtaan Osakeyhtiön hintaluettelossa (1898) mainitaan oliiviviheriä. Yleiskäyttöön oliivinvihreä ja samaa vihreää sävyä tarkoittava oliivi yleistyivät viimeistään 1900-luvun alkupuolella. Suomen maanviljelyslehdessä 1, 1895 oliivinvihreällä kuvaillaan alsikeapilan siementenväriä ("eli tummanvihreälle vivahtava väri".) Kirkas oliivi mainittiin Kodin kuvaston joulunumerossa julkaisutussa käsityöohjeessa vuonna 1910.
Varhaisin suomenkielinen oliivinvihreää tarkoittava termi ei kuitenkaan ole Weissin kirjassa käytetty oliwe-wiheriäinen! Oliivi oli kenties vieras sanana suomalaisille, mutta marja oli hyvinkin tuttu - Raamatusta. Ennen kuolemaansa Jeesus vetäytyi rukoilemaan Getsemaneen Öljymäelle, joka aikanaan oli öljypuiden - eli oliivipuiden - peitossa. (Öljymäen heprealainen nimi Har Hazzetim tarkoittaakin oliivipuiden vuorta, ja nykyisessä raamatunsuomennoksessa nimi on muutettu muotoon Oliivimäki; arameankielestä väännetty "Getsemane" tarkoittaa oliivipuristamoa). Vanha suomalainen nimi oliiville on öljymarja. Öljy-marjan karvainen oli ruotsinkielisen olivfärgad vastine Europauksen sanakirjassa (1853), myöhemmin muodossa öljymarjankarvainen Ahlmanin sanakirjassa (1883) ja öljynvihreä Cannelinin sanakirjassa (1913).
Oliivinvihreä on yksi varhaisista filatelistien käyttämistä värimääreistä. Myös Suomessa filatelistit käyttivät "oliivinvihreää" postimerkkien värisävyjen kuvailemiseen; lehtiä lukemalla käy ilmi, että todennäköisesti heidän käyttämänsä väritermit olivat 1900-luvun alkupuolella käännöksiä saksankielestä.
Oliivi tai oliivinvärinen (olive, olive-coloured) voivat viitata myös muihin sävyihin. Oliivinruskea (olive brown) ei ole niin usein käytetty kuin oliivinvihreä, ja oliivinkeltainen (olive yellow) on vielä vähemmän käytetty, mutta silti niitäkin molempia käytetään sävynkuvailuna yleiskielessä ja sävyniminä taiteilijaväreissä. Saikko (1936) kuvaa Suomen postimerkkilehdessä oliivin sävyä: Kun perusväri on saanut vihertävänruskehtavan lisäsävyn, ikäänkuin värissä olisi oliiviöljyn "säväys". Esim. oliivinvihreä, oliivinharmaa, oliivinruskea j.n.e.
Oliivi sävynimenä ei tarkoita siis aina ensisijaisesti vihreää. 1800-luvun maalausoppaat esittelevät usein väriteorian, jossa on päävärit (punainen, sininen, keltainen), toisen asteen välivärit (vihreä, violetti ja oranssi) ja kolmannen asteen välivärit, jotka ovat toisen asteen värien sekoituksia (englanniksi russet, citrine ja olive). Nämä kolmannen asteen värit sisältävät siis kaikkia kolmea pääväriä, mutta niin, että yhtä väriä on aina hieman enemmän. Oliivin tapauksessa voimakkain väri on sininen ja se saadaan sekoittamalla violettia ja vihreää. The Painter, Gilder and Varnisher's Companion -kirjassa (1875) suhde jaetaan osiin: 16 osaa sinistä, 5 osaa punaista ja 3 osaa keltaista. Sävynä tämä harmaanvioletinsininen sävy on hyvin kaukana oliivinvihreästä sävystä, mutta muistuttaa kyllä tumman oliivin sävyä.
Olive lake eli "oliivilakka" oli 1800-luvulla myynnissä ollut sekoitusväri, joka valmistettiin keltainen metallikompleksista (usein kversitriinistä), joku sinisistä pigmenteistä ja joku ruskeista/rusehtavista pigmenteistä. 1800-luvun lopusta lähtien markkinoilla oleva oliivilakka oli pääosin aniliiniväriainetta. Carlylen mukaan väriaine tuli Winsor & Newtonin valmisvärivalikoimiin noin 1840, ja Rowneyn valikoimiin noin 1885. ("Lakka" on suomenkielinen väännös englanninkielisestä termistä lake, jolla tarkoitetaan substraattipigmenttiä eli metallikompleksia, eli metallisuoloon saostettua luonnonväriainetta.)
Olive Tint oli Rowneyn vuonna 1855 lanseeraaman valmisvärin myyntinimi.
Salter (1869) mainitsee oliivivihreän synonyymiksi värin nimeltä Dewint's Green.
Oliviini on silikaattimineraali, joka on saanut nimensä oliivilta vihreän sävynsä mukaan. Englanninkielessä sanaa olivine käytetään jonkin verran myös sävynimenä, joka on käytännössä synonyymi oliivinvihreälle.
Ahlman, Ferd. Ruotsalais-suomalainen ja suomalais-ruotsalainen sanakirja. G. W. Edlund, Helsinki 1883
Cannelin, Knut Suomalais-Ruotsalainen sanakirja. WSOY, Porvoo 1913
Carlyle, Leslie The Artist's Assistant. Archetype Publications, Lontoo 2002
Eastaugh, Nicholas; Walsh, Valentine; Chaplin, Tracey & Siddal, Ruth Pigment Compendium: A Dictionary of Historical Pigments. Elsevier Butterworth-Heineman, 2004
Europaeus, David Emanuel Daniel Svenskt-finskt handlexikon = Ruotsalais-suomalainen sanakirja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1953
Manninen, Antti Koti-maalari: muutamia neuvoja maamiehille kaikenlaisista sekä öljy-, että vesi- ja maito-maalauksista ja lakeeraamisista. Suomalaisen Kirjallisuuden-Seuran kirjapaino, Helsinki 1856
Saikko, Väinö G. Suomalaisten postimerkkien väreistä. Suomen postimerkkilehti 3, 1936
Salter, Thomas W. Field's Chromatography; or, treatise on colours and pigments as used by artists. Winsor and Newton, Lontoo 1869
Weiss, Th. Moniaita osoituksia, kuinka willaa, pumpulia, silkkiä ja liinaa wärjätään eli painetaan. Karlssonin Kirjapaino, Joh. Bergdahlin kustannuksella, Oulu, 1854
Lloyd's Encyclopaedic Dictionary. Vol. V. MEM-QUOD. Greig & Co., Limited, Lontoo 1896
Oxford English Dictionary oed.com/dictionary
The Painter, Gilder, and Varnisher's Companion, Henry Carey Baird et Co, Philadeplhia 1886
Hintaluettelo, Suomen Väri- ja Vernissa Tehtaan Osakeyhtiö, 1898
Kodin kuvasto, joulunumero 17.12.1910
Vähäsen siemenistä. Suomen maanviljelyslehti 1, 1895