Orselji, ranskanpurppura

[englanti orchil, archil, orseille, cudbear, orchilla, litmus, orcein, argol, orcien, poor man's purple; orseille, orsolle, ursolle, orcheil, orchel, argol · ranska orseille, orchal, orsell, la pourpre Franais , la parelle · saksa persio, persis · hollanti orchillie · portugali urzella, urzela ·espanja orciglia, orciglio, orchilla · italia oricello; orcella, roccella · tornesaut, tornesautz]

Orselji juontuu oricella -sanasta, joka puolestaan juontuu latinan jäkälää tarkoittavasta sanasta roccella.

NR28

Orseljia muodostavia jäkälähappoja on monissa jäkälissä: kallioruostenyppyjäkälä (Ochrolechia (Lecanora) tartarea), lakmusjäkälä (Roccella tinctoria), valkohankajäkälä (Evarina prunastri), kuhmunapajäkälä (Umbilicaria pustulata), Parmelia, Lasallia. Kirjassa A Popular History of British Lichens (1856) mainitaan, että lajeja Roccella tinctoria ja R. fuciformis voidaan pitää kaikkein arvokkaimpina Roccella-lajeina; kirjassa orseljijäkäliä kutsutaan nimellä orchella weeds.

Jäkälän orseljipitoisuuden voi teastata kosteuttamalla jäkälää ammoniakilla. Jos jäkälä värjäytyy jonkin ajan kuluttua punavioletiksi, se saattaa sisältää orseljia.

Orselji sisältää mm. orsiinia (CH₃· C₆H₃(OH)₂) ja sen hapettumistuotetta orseiinia. On ollut tärkeä väri tekstiilien värjäyksessä. Lähes kaikista purppuraa tuottavista jäkälistä väri saadaan tuotettua samantyyppisillä metodeilla: annetaan jäkälän ja värjättävän kankaan liota ammoniakin kanssa (ennen tähän käytettiin virtsaa), jonka jälkeen kosketuksissa ilman kanssa viikosta pariin viikkoon.

Sinistä ja punaista orseljia käytetään värjäämiseen, väritykseen ja painamiseen. Vanhan ohjeen mukaan punaista saadaan aikaiseksi hauduttamalla jäkälää saviastiassa ja höyrykuumentamalla sitä. Sinistä saadaan samalla tavalla valmistamalla peitetyssä puuastiassa.

Historia

Väri tunnettiin muinaisina aikoina. Purppuraorseljivärit ovat olleet tärkeimpiä jäkälävärejä. Antiikin aikana orselji luultavasti saatiin pääasiassa välimeren alueelta kotoisin olevaa Roccella tinctoriasta. Kreikkalainen filosofi Teofrastus (Teofrastus) (371-287 eaa) piti Roccella tinctorian punaista väriä paljon kauniinpana kuin purppuraa. Plinius mainitsee sen käyttämisestä tyyrianpurppruan pohjavärinä.

Jäkäläväri ei jostain syystä ollut markkinoilla useampaan vuosisataan, mutta noin vuoden 1300 tienoilla (luultavasti 1200-luvun puolella?) firenzeläinen kauppias Federigo Alamanno (nimi vaihtelee eri lähteistä riippuen; myös nimet Alamanno Rucellai ja Federico Oricelli on mainittu) tutustui Levantissa (joidenkin lähteiden mukaan Baleaareilla) sikäläiseen jäkälävärjäykseen. Kun Alamanno palasi Firenzeen, hän alkoi valmistaa punapurppuraista villaa - joidenkin tietojen mukaan matkaltaan tuomallaan ohjeellaan ja joidenkin tietojen mukaan omalla, huippuunsa kehittämästään, itäisestä perinteestä parannellulla ammoniakkimenetelmällään. Joka tapauksessa väri keräsi nopeasti mainetta niin paljon, että suku sai jäkälään viittaavan lempinimen "Oricellario". Tekstiilistä elantonsa saanut perhe iski värimonopolillaan syvälle kultasuoneen. Jäkäläväristä tuli aikakauden hittituote, sillä värjättyjä tekstiilejä vietiin mm. Englantiin, Ranskaan, Saksaan ja Espanjaan ja suku rikastui valtavasti - ilmeisesti juuri purppurainen jäkäläväri oli ydinsyy omaisuuden kertymiseen. Lempinimestä tuli perheen uusi sukunimi Oricellari, joka sittemmin rikkauksien myötä muutettiin jäkälää kunnioittaen Rucellaiksi. Vuosikymmenten kuluessa Rucellain suku nousi vaikutusvaltaisimpien perheiden joukkoon ja vaikutusvalta vain kasvoi, kun puolisot löytyivät toisista vaikutusvaltaisimmista, Medicien tai Strozzin suvuista. Humanisti/runoilija/poliitikko Giovanni Rucellai (1475-1525) oli aikanaan Firenzen kolmanneksi rikkain mies. Firenzessä sijaitseva Rucellain oma, Leon Battista Albertin suunnittelema, palatsi Palazzo Rucellai (1446-1451) pidetään yhtenä ensimmäisistä renessanssirakennuksista. Suku rahoitti jäkälästä peräisin olevilla rikkauksillaan myös mm. niin ikään Firenzessä sijaitsevan Santa Maria Novella -kirkon upea ulkofasadin. Kirkko on kuuluisa paitsi taideteoksistaan myös siitä, että samaisessa kirkossa Galileo Galilei määrättiin 1600-luvulla loppuelämäkseen arestiin katolisen uskon mukaista maailmanjärjestystä uhmaavien kirjoitustensa vuoksi ja sinne sijoittuu myös keskiaikaisen merkkiteoksen, Giovanni Boccaccion Decameronen alku.

Termiä orchil käytettiin ensimmäisen kerran Englannissa 1300-luvulla. Euroopassa orseljin valmistus alkoi levitä 1400-luvulla.

1600-luvulla orseljivärien käyttömäärä nousi, kun ammoniakin käyttö värjäyksessä yleistyi.

Etenkin keskiajan Skandinaviassa ja pohjoisessa Britanniassa orseljia tuottavia jäkäliä oli saatavilla runsaasti. Skotlannin ylämailla kivijäkälistä valmistettua väriainetta kutsuttiin nimellä corkes tai crottel. Joidenkin lähteiden mukaan orseljin käyttöä ei kuitenkaan luultavimmin tunnettu, vaan Skotlannissa värjättiin jäkälien tuottamalla lakmuksella. Toisaalta joitakin viitteitä on esimerkiksi siitä, että viikingeillä saattoi olla käytössään kirkkaanpunaisia jäkälällä värjättyjä vaatteita. Lakmusta vietiin Norjasta Saksaan ja Englantiin jo 1300-luvulla. Aiheesta kirjan kirjoittaneen Annette Kokin mukaan Galliassa orseljivärien valmistus ja käyttö ei ole loppunut täydellisesti koskaan.

Englannissa George Mackintosh and Co. aloitti orseljin valmistuksen vuonna 1777. Orseljia käyttivät etenkin silkki- ja villa-asusteiden valmistajat. George & Cuthbert Gordon sai keksi ensimmäisenä säännöllisen prosessin värin valmistamiseksi. Glasgown tehtaaseen tehtiin useita parannuksia. Koska kivijäkälä Skotlannin alueella oli alkanut huveta huomattavasti ja jäkälää alettiin tuoda Norjan ja Ruotsin rannikoilta. Teollisuudessa käytettiin noin 2000 gallonaa (yli 9000 litraa) ihmisvirtsaa päivässä. Glasgowin kaupungissa ja ympäristössä, työntekijöiden asunnoissa oli noin 1500 rauta-astiaa, joihin virtsaa kerättiin. Täysistä virtsa-astioista maksettiin tietty maksu.

The Engineer's and Mechanics Encyclopædia -kirjassa (Lontoo 1836) mainitaan, että sekä orseljia että bresiljaa (Caesalpinia) käytetään krappivärjäyksen apuaineina kirkastamaan punaista väriä - mutta niillä värjätään harvoin sellaisenaan niiden kestämättömän luonteen vuoksi.

Jäkälävärjäyksen suurena miinuksena oli tosiaan värin kestämättömyys. 1856 Lyonilainen Marnas keksi tavan valmistaa valonkestävää jäkäläväriä. Marnas sekä hänen kumppaninsa Guinon ja Bonnet tuottivat väriä ja alkoivat myydä sitä nimellä La Pourpre Franais - Ranskan purppura. Toisten lähteiden mukaan englantilainen George & Cuthbert Gordon sai keksi ensimmäisenä säännöllisen prosessin värin valmistamiseksi (nimi cudbear). Joidenkin lähteiden mukaan punainen orselji löydettiin 1879 ja violettien orseljikorvikkeiden myynti alkoi 1885-87.

1900-luvulla jäkälävärit saivat väistyä synteettisten värien alta, mutta niitä kuitenkin käytettiin suhteellisen kauan esim. skotlantilaisten ja irlantilaisten tweed-kankaiden värjäyksessä.

Orselji, lakmus (litmus), cudbear ja persio

Englannin cudbear (persio), erään orseljivärin nimi on tullut skotlantilaisen Cuthbert Gordonin mukaan. (Vanhan artikkelin The Art of Dyeing No. 15. Purple on silk. (Scientific American 1855) mukaan jäkäläväri on käymisprosessin jälkeen valmista, jolloin sitä kutsutaan nimellä archil, ja jauhemaisessa muodossaan siitä käytetään nimeä cudbear.) Valmistetaan samalla tavalla kuin orseljikin. Kun hyvä purppuranpunainen väri on muodostunut, seos kuivatetaan ja jauhetaan hienoksi. Violettia jauhetta, jota käytetään värjäysliemen valmistukseen. Valmistetaan joistakin jäkälätyypeistä, erityisesti Ochrolechia (Lecanora) tartareasta. Nimellä cudbear tarkoitetaan myös jäkälää, josta violettia väriä saadaan. Villa värjätään ilman puretusta. Cudbear -värjäystä käytettiin usein indigon alusvärinä.

Kirjassa A Popular History of British Lichens (1856), luvussa III. Economical Application of Lichens. Applications in the Arts todetaan, että orseljia, lakmusta ja cudbear-ainetta voidaan käytännössä pitää samana aineena, joka eroaa vain valmistustavan mukaan. Kirjan mukaan orchill on englanninkielinen, cudbear skotlantilainen ja litmus tämän väriaineen hollantilainen nimi; ja ensimmäinen valmistetaan liemeksi tai tahnamaisena; toinen tummanpunaisena jauheena ja kolmas sinisinä kakkusina. Tekstissä huomautetaan, että kaikkien näiden väri on "luonnollisesti" punainen, ja sininen sävy aikaansaadaan lisäämällä väriaineeseen emäksisiä aineita, kuten kalkkia tai liitua.

Toisaalta Encyclopædia Britannicassa (1855) mainitaan englanninkielisenä nimenä archil ja ranskankielisenä nimenä orseille, jota valmistetaan kahdesta jäkälästä (roccella ja parellus » Roccella tinctoria ja todennäköisesti Ochrolechia pallescens var. parella). Siinä ainetta kuvataan violetinpunaisena tahnana, jota on kaksi lajia: toinen valmistetaan Kanariansaarilla ja toinen etelä-Ranskassa. Saman artikkelin mukaan cudbear on sama kuin saksan persio, ja se valmistetaan eri jäkälistä (lichen tartareus ja lichen omphalodes » todennäköisesti Ochrolechia tartarea ja Parmelia omphalodes).

Lue myös: lakmus.

Nimiä

French purple - kaliumkloridin lisääminen tekee juoksevasta väriaineesta kiinteää, jolloin väriä kutsutaan nimellä French purple.

Purple of Amorgos - historiallinen purppuraväri, jota on värjätty Amorgosin saarella Kreikassa. Nimi viittaa värjäyskasviin, amorge tai amourgion, ja on todennäköisesti ollut orseljijäkälä. Väriaineella on ollut suorastaan myyttinen maine vielä 1900-luvun alunkin historiankirjoissa (kuten kirjassa A Popular History of British Lichens mainitaan lyhyesti the celebrated "purple of Amorgos"), mutta nykyhistoriankirjoituksessa sitä ei ole juurikaan mainittu.

Vegetable red on ollut elintarvikeväri. Se on orseljin sulfonoitu muoto.

Käyttö

Käytetty tekstiilien värjäyksessä.

Käytetty myös ruoan punaiseksi värjäämiseen esim. Ranskassa ja Englannissa 1600-. Vanhoissa ruokaohjekirjoissa orseljia on kutsuttu nimillä turnsole; tornesaut ja tornesautz (Chiquart).