Voi myrkky!

Nykyisin käytetyistä väriaineista vain pari prosenttia on hyvin myrkyllisiä, mutta hieman enemmän löytyy vähemmän myrkyllisiä väriaineita, jotka huolimattomalla käytöllä voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Myrkky voi jäädä väriaineeseen tuotantoprosessissa tai lähtöainejäämiä ei ole alunperinkään erotettu väristä. Väreissä saattaa olla myös raskasmetalleja (lyijy, kadmium, elohopea, kromi, kupari, sinkki) ja orgaanisia klooriyhdisteitä, jotka eivät aiheuta ongelmia vain ihmisille, jotka niiden kanssa työskentelevät - myös luonto voi olla vaarassa.

Luontoa väriaineteollisuus alkoi kiusata todenteolla, kun kemianteollisuus (esim. värjääminen ja valkaisu) alkoi kehittyä 1700- - 1800-luvuilla. Teollisuus käytti hyväkseen jokia ja järviä sekä lähteenään että kaatopaikkanaan. Värjäämisessä käytettiin hyvin myrkyllisiäkin yhdisteitä ja kun teollistuminen kasvoi, ei myrkkyjenkään määrä pienenä pysynyt. Toisin kuin jotkut luulevat, kasvivärjäyskään ei ole aina niin ekologista kuin miltä se kuulostaa. Värjäykseen käytettävissä puretusaineista löytyy haitallisia yhdisteitä ja kasvien keräilykin saattaa rasittaa luontoa. Pienessä mittakaavassa haittaa tuskin on, jos vain riipii kasveja harkiten, muistaa tarkistaa suojautumisohjeet ja hävittää värjäyksestä jääneet jätevedet asiallisella tavalla.

Ihmiselle värien käyttö on ollut jonkinasteista myrkkyleikkiä historian alusta saakka. Kaikkien ensimmäisten pigmenttien (kuten okravärien, hiilen ja liidun) ei voi sanoa olevan myrkyllisiä. Mutta myös myrkylliset lyijyvalkoinen, punainen ortoplumbaatti mönjä ja elohopearikkiyhdiste, punainen sinooperi on tunnettu varhaisista ajoista ympäri maailman: niillä maalasivat niin muinaiset kiinalaiset kuin kreikkalaisetkin. Niitä kaikkia on aikojen saatossa lätkitty myös kasvojen kaunistukseksi - vaikka kohtalokkaat seuraukset olisi tunnettukin. Esimerkiksi keskiajan kirjankuvittajat tunsivat hyvin lyijyn myrkyllisyyden ja varoittivat mm. epileptisistä kohtauksista ja halvaannuksista.

Orpimenttia ja realgaaria pidetään vaarallisimpina väriaineina. Keltainen orpimentti on arseenitrisulfidia, myös punainen realgaari on arseenin rikkiyhdiste. Orpimentti oli yksi vanhan ajan - mm. kreikkalaisten, roomalaisten ja egyptiläisten - tärkeimmistä mineraalikeltaisista - se valmistettiin yksinkertaisesti murskaamalla mineraali jauheeksi. Sitä käytettiin keskiajalla mm. käsikirjoitusten kuvituksiin. Kullanhohtonsa vuoksi pigmenttiä kutsuttiin nimellä oropimento - auripigmentti. Realgaari on vielä orpimenttiakin myrkyllisempää, koska se sisältää runsaasti arseenia. Egyptiläiset sekoittivat kosmetiikkaansa reippaasti molempia. Molempia on käytetty myös lääkeaineina...

Edelleen raskasmetalleja sisältäviä värejä on markkinoilla, mutta yleensä vain taidekäyttöön. Suurin riski raskasmetallipigmentti onkin usein silloin, kun se pölyää. Taiteilijat ovat suuremmassa vaaravyöhykkeessä kuin taiteenostajat: kuivuttuaan maali on harvoin vaarallista. Mutta se voi olla. Kaikki saippuasarjoja katsoneet muistavat varmaankin TV-sarja Dynastian ilkeän Adamin, joka yritti myrkyttää velipuolensa maalauttamalla tämän huoneen myrkyllisellä värillä - ja melkein onnistuikin. Todellisuus voi ajoittain olla tarua tai saippuatarinoita kummallisempaa: niinkin on aikoinaan käynyt, että tapettimaalit ovat vieneet ihmisiä vuoteeseen - ja peräti hautaan. Erään teorian mukaan Napoleonin kohtalo oli nimenomaan tapettien arseenipitoinen kupariväri (joko scheelenvihreä tai schweinfurtinvihreä), joka tuolloin oli suuren luokan muotiväri. Scheelenvihreä on kupariarsenaattia ja sai nimensä ruotsalaiselta kemistiltä Karl Wilhelm Scheeleltä, joka keksi pigmentin 1775 arsenikkia tutkiessaan. Hän halusi pitkittää värinvalmistusohjeiden julkaisua, koska hänen mielestään pigmentin mahdollisia käyttäjiä piti ensin varoittaa värin vaarallisuudesta. Mutta pian väriä käytettiin jo mm. tapettien painamisessa, olkien värjäämisessä sekä maaleissa. Jonkin verran myös makeisten väriaineena. Jotain alettiin aavistella, kun ihmiset vihreissä huoneissaan alkoivat voida pahoin ja jopa kuolla kupsahdella. Schweinfurtinvihreä on kupariasetoarsenaattia ja sitä on käytetty myös hyönteismyrkkynä ja mm. Pariisin viemärien rotanmyrkkynä - mistä värin nimitys 'pariisinvihreä'. Myös viininviljelijät ruiskuttivat Scheelenvihreän ja kalkin seoksella rypäleitä estääkseen hometta kasvamasta.

On myrkkyjä myöhemminkin asuntojen maalaukseen käytetty, vaikkakin värien käytölle on tullut rajoituksia tai ne on kielletty sen myötä, kun vaara on huomattu - tai tunnustettu. Schweinfurtinvihreä kiellettiin useissa maissa jo 1920-luvulla, Euroopassa se vedettiin lopullisesti markkinoilta 1960-luvulla. Myös lyijyvalkoisen käyttö rakennusten sisämaalina kiellettiin useissa Euroopan maissa 1900-luvun alkupuolella (Suomessa 1920-luvun lopulla). Pigmenttien ja maaliaineiden valmistajat ovat pyrkineet vähentämään vaarallisten väriaineiden haittoja mm. rakeistamalla pigmenttijauheita, jotta ne eivät pölyäisi. Markkinoilta on poistettu haitallisimmat väriaineet.

Nyt naureskelemme 1800-luvun tietämättömille ihmisille - värjätä nyt aniliiniväreillä makeiset! Mutta kuinka moni meistä karkkihyllyn äärellä on tietoinen siitä, mitä suuhunsa todella pistää? Paljonpuhutut atsovärit tulivat takaisin EU:hun liittymisen myötä ja niistä joidenkin karkkipakkausten kyljissä varoitellaankin. Mutta käytössä on myös muita väriaineita, joiden todellinen luonto saattaa paljastua vasta vuosien - tai vuosikymmenten - kuluttua. Joidenkin tutkimusten mukaan raskasmetalleja sisältävät hiusvärit (nimenomaan tummat) aiheuttavat syöpää. 1990-luvun loppupuolella hennan ja syövän yhteys puhutti hetken, mutta pian riski todettiin hyvin pieneksi. Samantapaiset aiheet nousevat vuosittain hetkeksi pinnalle ja unohtuvat sitten.

Entäpä vaatteet sitten? Varsinkin halpatuotteet usein päästävät väriä - onkohan iholle tarttunut väri vaaratonta vai juuri siitä vaatesatsista, joka pääsi kaikista tuontitarkistuksista tuurilla läpi? Tapahtuuko myrkkyvaatteiden kauppaa Suomessa? Ei kai ole mikään salaisuus, että vaikka Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa väriaineiden käyttö on hyvin tarkkailtua ja säädeltyä, niin ei kuitenkaan ole kaukomaissa, joissa halpavaatteita valmistetaan: esimerkiksi Intiassa ja Kiinassa. Turvalliset vaatteet saa satsaamalla laatuun ja selvittämällä tuotteen alkuperän. Luonnosta huolissaan olevien kannattaa kuitenkin muistaa se, että ekomerkinnällä varustetua tuotetta ei ole saanut värjätä vaaralliseksi todetulla väriaineella.

Suurin osa nykyään markkinoilla olevista pigmenteistä ja varsinkin yleiskäyttöön tarkoitetuista maaliaineista on melko suurella varmuudella vaarattomia tai korkeintaan ihottumaa aiheuttavia. Monet pigmentit aiheuttavat syöpäriskin esimerkiksi pigmenttipölyä hengitettäessä tai jos ainetta joutuu iholle toistuvasti. Suojatoimilla voi kuitenkin ehkäistä ikäviä yllätyksiä tehokkaasti. Yksinkertaisimmat suojakeinot liittyvät fyysiseen suojautumiseen: hengityssuoja naamalle, suojalasit silmille, työpuku päälle ja hanskat käteen ja ilmanvaihto kuntoon myrkkyjä käsitellessä. Yhtä yksinkertainen, mutta hieman aikaa vievempi tapa suojautua, on ottaa selvää siitä, kuinka myrkyllisten kemikaalien kanssa on tekemisissä ja miten pitäisi suojautua.