Värjäys: Cotinus Peruukkipensaat

[Anacardiaceae]

Cotinus coggygria Puuteriperuukkipensas

peruukkipensas, fisettipuu, Peruk-pensas
Rhus cotinus; Cotinus coriaria, C. cotinus, Rhus simplicifolia
[englanti Venetian sumach, young fustic, burning bush, dyer's sumach, fringe tree, fustet, fustel, Hungarian sumach, purple smoke tree, smokebush, smoke tree, smoketree, smoke wood, Turkish sumac, Venetian smoke tree, Venice sumach, wig tree; Yhdysvallat European smoke tree; Venice Sumach, Silken Sumach (Gerarde 1597) · ruotsi perukbuske · saksa Europäischer Perückenstrauch, Fisetholz, Fustel, Gelb Sandel, Gelbholz, Gelbholzbaum, Gelbholzsumach, gemeiner Perückenstrauch, Gräberbaum, Grüner Perückenstrauch, Humach, Perückenstrauch · hollanti pruikenboom · ranska arbre à perruque, arbre à perruques, barbe-de-Jupiter, bois jaune, coquecigrue, fustet, marabout, pompon, pustet, sumac des teinturiers, sumac fustet · italia capecchio, cotino, scotano, sommacco, sommacco selvatico · espanja fustete, fustete común, árbol de las pelucas · baski orikai · katalaani sumac de Llombardía · portugali sumagra-da-Hungria, sumagra-do-Tirol, sumagre-de-Veneza, árvore-do-fumo · unkari cserszömörce · kreikka Ρούδι βυρσοδεψικό, σουμάκι · albania cërmëdell · turkki boyacı sumağı · puola perukowiec podolski · tsekki ruj vlasatá · slovakki škumpa vlasatá · sloveeni navadni ruj · kroaatti obična rujevina · bulgaria смрадлика, тетра · ukraina скумпія звичайна · venäjä желтинник, париковое дерево, скумпия коггигрия, скумпия кожевенная · armenia belgè · japani hagumanoki カスミノキ, kasuminoki ケムリノキ, kemurinoki スモークツリー, sumôkutsurî ハグマノキ · korea an gae na mu 안개나무 · kiina huáng lú 黄栌 · Cotinus (Plinius) · Scotinus; Farblauff; Coccuria Plinÿ (Gerarde 1597)]

Puuteriperuukkipensas kasvaa alkuperäisenä ja luonnonvaraisena alueella, joka ulottuu eteläisestä Euroopasta Keski- ja Etelä-Kiinaan. Se on levinnyt Saksaan, Iso-Britanniaan, Koreaan ja paikoin Pohjois-Amerikkaa.

Peruukkipensas sisältää fisetiiniä. The Natural Organic Colouring Matters -kirjan (1918) mukaan ensimmäisenä väriaineen eristi Chevreul, joka antoi tuolloin sille nimeksi fustin. Väriaine on hyvin voimakasvärinen, mutta haalistuu nopeasti. Kirjan mukaan kromipuretuksella villa värjäytyy fisetiinillä punaruskeaksi, alunapuretuksella ruskeanoranssiksi ja tinapuretuksella kirkkaan punaoranssille.

Peruukkipensaan lehtiä on käytetty jossain määrin parkitukseen Etelä-Euroopassa, ja etenkin Italiassa (mistä englanninkielinen kutsumanimi Venetian sumach). Juurista ja versoista saadaan keltaista värjäysainetta, jota edelleen usein kutsutaan nimellä young fustic. Väriaine ei kuitenkaan ole varsinaista fustiikkia, jota saadaan keltapuusta (Maclura tinctoria). Useissa vanhoissa kirjoissa vanha ja uusi fustiikki erotetaan toisistaan, mutta kaikista vanhoista resepteistä ei välttämättä tiedä, kummasta on kyse. Reesin Cyclopædia (1819) kuitenkin erottaa ne toisistaan: siinä mainitaan, että "ranskalaisten fustet tai fustel on aivan erilainen kuin meidän fustiikkimme: siitä saa hienon oranssin villaan, mutta väri häviää ilmassa erittäin helposti."

Pohjois-Amerikassa kasvin juurista ja varresta on valmistettu keltaoranssia värjäysainetta.

Peruukkipensasta käytettiin sekä värjäykseen että substraattipigmentteihin jo 1400-luvun Italiassa.

The British Cyclopaedia -tietosanakirjassa (1838) mainitaan, että "nykyateenalaiset" käyttivät puuta rikkaan keltaisen värin värjäykseen.

Artikkelissa On Sumach (Scientific American 4, 7.10.1854) mainitaan, että kolmea sumakkilajia käytetään värjäyksessä: Rhus Glabrum, Rhus Coriæria ja Rhus Cotinus (l. Cotinus coggygria). Artikkelissa kerrotaan, että kahta ensinmainittua käytetään vain parkitsemiseen, mutta myös "venetsiansumakki" on tärkeä värjäysaine, jolla värjätään Euroopassa erityisesti kultaisia ja oranssinkeltaisia sävyjä. Amerikassa kasvia viljellään kasvihuoneissa ja sitä myydään koristekasviksi.

Tooke (1801) kuvailee Venäjän keisarikuntaa ja sen luonnonvaroja käsittelevässä kirjassaan sahviaaninahan valmistuksen ja kuinka peruukkipensaan kuivattuja lehtiä käytetään nahan jälkikäsittelyyn kokenillilla (todennäköisesti armeniankokenilli, Porphyrophora hamelii) värjäämisen jälkeen:

Murskatut tai survotut kuivat lehdet, joita Astrahanin safianvalmistajat saavat Terekistä, sekoitetaan leveissä kaukaloissa paksuksi velliksi jokiveden kanssa, ja värjätyt nahat asetetaan siihen, jättäen jokaisen väliin riittävästi lehtilimaa. Nahkarin menee sitten paljain jaloin kaukaloihin päällekkäin makaavien nahkojen päälle. Tässä parkkiliemessä sahviaanit makaavat kahdeksan vuorokautta ja joka toinen päivä nahoille lisätään tuoretta parkkilientä.

Tooke huomauttaa myös, että armenialaiset lisäävät joukkoon myös suolaheinää (Rumex), mutta Astrahanissa se jätetään yleensä pois sen korkean hinnan vuoksi, ja tämä on se syy, miksi Astrahanin sahviaanit eivät ole niin kauniita väriltään kuin turkkilaiset. Kuitenkin väriomenaa (Quercus infectoria) pidetään parempana, koska niillä saadaan pitävä väri - peruukkipensaan lehdillä käsitellyt nahat muuttavat ajan myötä väriään, väriomenalla käsitellyt eivät.

Uren A Dictionary of Arts, Manufactures, and Mines[...] -kirjassa (1847) sumakki määritellään jauheeksi, jota saadaan joko parkkisumakista (Rhus coriaria) tai peruukkipensaasta (tosin kirjassa se tunnetaan edelleen nimellä Rhus cotinus). Kirjan mukaan puuvillapainannassa sumakkia käytetään tinapuretuksella keltaisen, rauta-asetaatin avulla harmaan tai mustan ja sinkkisulfaatin avulla keltaruskean värin painamiseen.