Värjäys: Diphasiastrum Suomulieot

[Lycopodiaceae]

[englanti · ruotsi plattlumrar · saksa bärlapp]

Useimmissa vanhoissa teksteissä ei tarkenneta, mistä liekolajista on kysymys: mm. englanninkielisissä teksteissä saatetaan mainita vain club moss, suomenkielisissä lieko tai sitten vain yleensä Lycopodium, joka oli ennen myös esimerkiksi keltaliekon vanha nimi (Lycopodium complanatum - nykyään Diphasiastrum complanatum). Jos nimitys ei ole täsmällinen, on vaikea tietää, onko kysymys Lycopodium-suvun tähkäliekoista vai tällä sivulla esiteltyjen Diphasiastrum-suvun suomuliekoista. Lycopodium-suvun liekoja on käytetty tiettävästi erityisen paljon puretusaineena, mutta vaikuttaa siltä, että suurimmassa osassa värjäysohjeita puhutaan nimenomaan Diphasiastrum-suvun tunturiliekosta ja etenkin keltaliekosta.

Diphasiastrum alpinum Tunturilieko

Lycopodium alpinum, Diphasium alpinum
[englanti alpine clubmoss · ruotsi fjällummer · tanska bjerg-ulvefod · norja fjelljamne · islanti litunarjafni · saksa Alpenbärlapp, Alpenflachbärlapp, Zypressenflachbärlapp, Zypressenmoos · hollanti alpenwolfsklauw · ranska lycopode alpin, lycopode des Alpes · italia licopodio alpino · unkari alpesi korpafű · romania brădișor · turkki dağ kibritotu · lätti · puola widłak alpejski · tsekki plavuník alpínský · slovakki plavúnik alpínsky · sloveeni alpski dvorednik · bulgaria алпийски плаун · serbia алпска пречица · ukraina діфазіаструм альпійський · venäjä двурядник альпийский, дифазиаструм альпийский · japani chishima-hikage-no-kazura, チシマヒカゲノカズラ · korea san seok song, 산석송 · kiina gāo shān biǎn zhī shí sōng, 高山扁枝石松]

Kasvin käytöstä värjäysaineena on löydetty viitteitä mm. Skotlannista, Perthin alueen kaivauksilta, jossa on tutkittu 1100-luvulta peräisin olevaa värjärin työpajaa.

Diphasiastrum complanatum Keltalieko

kelda (Chydenius 1754); maankelda (Palmstruch 1803); kelta, keltaheinä, keltoja, keltakaunis, keltataudin-varsi, maan kelta, maankelta, noidankaali, riisiruoho, vareksen varpaat, harakanvarvas
Lycopodium complanatum
[englanti flat-stemmed clubmoss · ruotsi plattlummer, jämna; jamna, jamn, jämn, jämnen, kråkfotsris; jemna (Chydenius 1754); plattgräs (Palmstruch 1803); färg-lummer (Suomi 1850) · tanska flad ulvefod · norja skogjamne · saksa flacher Bärlapp, gemeiner Flachbärlapp, gewöhnlicher Flachbärlapp · hollanti vlakke wolfsklauw · ranska lycopode aplati · italia licopodio appiattito, licopodio spianato · viro mets-vareskold · unkari közönséges laposkorpafű · romania șerpușor · lätti parastais plakanstaipeknis · liettua dvišakė padraika · puola widłak spłaszczony · tsekki plavuník zploštělý · slovakki plavúnik sploštený · sloveeni sploščeni dvorednik · bulgaria сплескан плаун · ukraina діфазіаструм сплюснутий · venäjä двурядник сплюснутый, дифазиаструм плоский; selenitza (Tooke 1801); Дифазиаструм уплощенный · japani asuhi-kazura アスヒカズラ · kiina biǎn zhī shí sōng 扁枝石松]

Mainittu mm. Suomi-aikakausjulkaisussa 1850, Reinholm: Suomalaisia kasvu-nimejä:

Kelta, Keltoja, Jor., Teisk. (myös Keltakaunis), Äht, Artj.,Loht., Heinj.j C. Maan kelta, pm, L., Lycopodium complanatum, Färg-Lummer Riis r., Eurj., Törnr. Vareksen varpaat, Mänts., Lauk., Saarj., Piel. Virveli? Haartm. (annotinum). Tämä on ympäri maan siitä tuttu, että sillä kellataan (painetaan keltaista). Kun sinistä ja öljyä pannaan sekaan, saadaan viheriäistä.

Palmstruchin kasvikirjan toisessa osassa (1803) neuvotaan sinisen värjääminen keltaliekolla ja sinipuulla (Haematoxylum campechianum). Ohjeen mukaan villalankaa keitetään 2–3 tuntia puhtaassa jokivedessä kuivan silputun litteän puun kanssa, jota on lähes kaksinkertainen määrä verrattuna värjättävän materiaalin painoon. Keittämisen aikana lisätään uutta vettä niin, että vesi aina peittää langan. Tämän jälkeen lanka nostetaan, väännetään kuivaksi ja kuivataan, mutta sitä ei huuhdella. Sen jälkeen lanka liotetaan tasaisesti ja huolellisesti kylmässä vedessä ja keitetään miedolla tulella yhden tunnin ajan sade- tai puhtaassa jokivedessä ruskean bresiljapuun kanssa (noin yksi kymmenesosa painosta langan painoon verrattuna). Heti keittämisen jälkeen lanka huuhdellaan kylmässä vedessä. Heti keittämisen jälkeen lanka huuhdellaan kylmällä vedellä. Liian suuri bresiljan määrä tekee väristä violetin sinisen sijaan; suoloja, väriomenaa tai vastaavia ei saa lisätä. Kirjasarjan seuraavassa osassa miltei samanlainen ohje annetaan katinliekolle (Lycopodium clavatum).

Palmstruchin kirjassa kerrotaan myös, että villaa tai silkkiä voi värjätä kauniin keltaiseksi yllä kuvatulla tavalla, kun sinipuun sijaan käytetään mustapoppelin alalajin (Populus nigra f. italica, kirjassa Populus dilatata) kuivia tai tuoreita silputtuja oksia; muutama tippa tinaseosta "parantaa väriä", ja vahva kuumuus keittämisen aikana tai pidempi aika haudutuslämmössä tummentaa väriä. Ja edelleen kirjassa neuvotaan, että jos prosessissa käytetään kuivia tai tuoreita luumupuun (Prunus domestica) oksiaa, saadaan "aito karmeliittiväri" (äkta karmelit färg). Kirjasarjan kolmannessa osassa, saarnea (Fraxinus excelsior) käsittelevässä kappaleessa mainitaan, että ennen keltaliekolla värjäämistä värjättävä aine liotetaan ensin vedessä, jossa on haudutettu saarnen kuorta.

Myös Lönnrot kertoo Flora Fennicassa (1860/1866), että sinipuun (Haematoxylum campechianum) kanssa värjätessä saadaan sinistä väriä, ja muiden "lisäys-aineitten" kanssa useita keltavärejä.

Wecksellin Vihdissä kerätyssä kasvinimilistassa (Luonnon ystävä 1, 1905) Lycopodium-suvun nimeksi mainitaan harakanvarvas, mutta siinä yhteydessä ei mainita värjäystarkoitusta.

Keltaheinällä (Lycopodium complanatum) värjätään keltaista.
[Kokoelma lääkekasveja Uudeltakirkolta (V. l.)., Luonnon ystävä 6, 1908

Historia

Linneauksen Gotlannin ja Öölannin värjäyskasveja esittelevässä tekstissä vuodelta 1742 mainitaan, että Smoolannissa liekoa käytettiin ruskeankeltaisen värin värjäämiseen.

Chydenius mainitsee liekon (Lycopodum, Jemna, på Finska Kelda) Kokkolan läheisyydessä kasvavia lääkekasveja koskevassa tekstissään (1754): "tunnetaan täällä, että lisäämällä koivua(Betula) ja alunaa keltaiseksi värjäämiseksi väristä tulee kaunis ja kestävä" (wet man äfwen här, at genom tilsats af Biörklöf och Alun färga gult der med, färgen blir wacker och waraktig). Sama toistetaan Palmstruchin kasvikirjan täydennysosassa (1803).

Samana vuonna liekon (Lycopodium) Kalm (1754) mainitsee yhtenä kasveista, joita pohjanmaalaisen Kalajoen pitäjän asukkaat käyttävät värjäämiseen. Hän kuvaa värjäystapaa: liekoa sisältävän veden annetaan käydä jonkin aikaa, sitten käynyt väriliemi liekoineen keitetään lipeän kanssa. Kun kangasta liotetaan liemessä, väriaineesta tulee keltainen.

Lieko mainitaan yleisenä suomalaisena värjäskasvina Alina Hellénin oppaassa Neuvoja kotiwärjäykseen kaswiaineilla (1905). Sen mukaan lieko kerätään varhain lumen sulaessa ja sitä käytetään sekä tuoreena että kuivattuna. Oppaan mukaan Siitä saa himmeänkeltasen wärin, mutta sitä käytetään eninten sinisen pohjawäriksi. Vuoden 1919 täydennetyssä painoksessa lisätään: Käytetään pohjaväriksi sinilastun kanssa ja punaiseen mataran juurien kanssa.

Kansallismuseon Antellin kokoelmissa olevan naisen itäkarjalaisen talvileningin yhteyteen on talletettu tietoa liekolla värjäämisestä:

[...] värjättiin seuraavasti: mataranjuuret maasta kaivettua kuivataan, survotaan, seulataan ja pistetään lämpimään veteen, missä niitä pidetään kolme vuorokautta silloin tällöin hämmentäen; värjättäessä esine siinä kiehautetaan; tuhkaa ei panna joukkoon. Jos tahdotaan punaista, värjätään vaate ensin kellalla ja sitten vasta mataralla. "Kelta" tehdään Lycopodiumin varsista seuraavast: ne ensin kuivataan ja survotaan, minkä jälkeen niitä käytetään lämpimässä vedessä uunilla viikkokausia, väliin hämmennetään sekoitusta, johon ei panna tuhkaa ja jota ei keitetä; siinä pidetään värjättävää eli painettavaa vaatetta 3 tai 4 vuorokautta, painonestettä liikutellaan kahdesti vuorokaudessa.

"Kelta" viittaa todennäköisesti juuri keltaliekoon, jonka vanha latinankielinen nimi oli Lycopodium complanatum, mutta se saattaa viitata myös katinliekoon (Lycopodium clavatum). Myös Sjögren (1828) mainitsee liekon käyttämisen mataravärjäyksen yhteydessä Kemin Lappia käsittelevässä kirjassaan.

Tooke (1801) kertoo Venäjän keisarikuntaa ja sen luonnonvaroja kuvailevassa kirjassaan, että keltalieko (kirjassa Lycopodium complanatum) kasvaa runsaana soisissa mäntymetsissä Volgan vartta ympäröivillä alueilla ja tunnetaan nimellä selenitsa. Tooke kuvaa lankojen esikäsittelyä: keltalieko jauhetaan ja siitä tehdään jauhojen kanssa hapanta kvassia (jota Tooken mukaan käytetään lähes kaikkien värien valmistuksessa). Värjättävää villalankaa liotetaan yön yli tai kauemmin, sitten se huuhdellaan ja kuivataan. Lankoihin tulee kellertävä sävy ja "se imee muut värit paremmin ja kestävämmin." Tooke kommentoi myös, että ihmiset, jotka eivät tunne alunaa, käyttävät pääasiassa keltaliekoa puretukseen kaikkien värien kanssa.

Palmstruchin kasvikirjan täydennysosassa (1803) siteeraa Pallaksen kertomaa siitä, että Siperiassa kerätään keltaliekoa, joka myydään toreilla värjäysaineeksi seppeleiksi sidottuna.

Siperian Altain värikasveja käsittelevässä kirjassa (Королюк, 2003) siteerataan ostjakkien ja vogulien kotitöistä kertovaa julkaisua [Сирелиус. Домашние ремесла остяков и вогулов. Ежегодник Тобольского Губернского музея. 1906. Вып. XVI. C. 41–69., s. 47; en ole löytänyt alkuperäistä], jossa kerrotaan, että keltalieko kuuluu ostjakkien käyttämiin väriaineisiin. Siitä valmistetaan keltaista tai punaista väriainetaa riippuen seoksesta, jossa sitä käytetään.

---

Katso myös tähkälieot (Lycopodium)