-

Värit kristinuskossa

kristillinen taide

Ensimmäinen kristillinen taide ilmeni mosaiikkien muodossa aluksi Rooman katakombeissa, myöhemmin kirkoissa. Vahvimmin kristilliset mosaiikit näkyivät Itä-Rooman, Bysantin taiteessa. Toisin kuin Rooman valtakunnassa, mosaiikkeja ei kuitenkaan tehty värillisestä kivestä tai marmorista, vaan myös lasista. Roomalaisiin pikkutarkkoihin mosaiikkeihin verrattuna ne olivat karkeita ja väreiltään vaatimattomampia ja vähemmän realistisia. Raamatulliset kuva-aiheet ja värit rajattiin mustalla, koristeluun käytettiin myös lehtikultaa. Bysanttilaisen taiteen vaikutus näkyy erittäin vahvasti etenkin ortodoksisen kirkon perinteessä.

Kristinuskon voimistuessa Länsi-Roomassa monet temppelit, kylpylät ja basilikat muuttuivat kristittyjen kirkoksi. Taiteessa imitoitiin roomalaista taidetta (mutta kristillisin aihein). Kristillinen värisymboliikka on perinyt värin suurelta osin myöhäisantiikin pitkälle kehittyneestä väritekniikasta.

Kristinusko edisti länsimaisen kirjan kehitystä: kirjasta tuli pyhä esine, joka saatettiin koristella kalleilla pigmenteillä sekä arvometalleilla. Ennen renesanssin alkua luostareissa ympäri Eurooppaa kirjoitettiin ja kuvitettiin paksuja käsikirjoituksia, jotka käsittelivät niin uskontoa kuin ympäröivää maailmaa (- lännessähän oppinut maailma ja kristinusko nivoutuivat tiukasti toisiinsa).

Kristillisellä kirkolla on ollut tärkeä osa länsimaisen kuvataiteen kehityksessä. Kirkko tilasi kirkkorakennuksiin seinä- ja kattomaalauksia ja alttaritauluja.


[Lue lisää kirjoista]
[Lue lisää käsikirjoituksista / inkunaabeleista]

Raamattu

Vanhaan testamenttiin liitetään väreinä punainen ja valkoinen; uuteen testamenttiin uutena vahvana värinä myös tummansininen, jonka voimaa on pidetty 'yliluonnollisena'.

Vanhassa testamentissa jumala itse määräsi telttamajan väreiksi purppuranpunaisen, helakanpunaisen, punasinisen, valkoisen ja kullanvärin (2. Moos. 26)

Raamatussa Aatami luotiin punaisesta maasta.

Kirkollinen symboliikka // liturgiset värit

Kirkollinen värisymboliikka vaihtelee alueittain, eri kristinuskon suuntauksissa, kirkkokunnissa ja myös kirkkokuntien sisällä. Liturginen värijärjestelmä (valkoinen, punainen, vihreä, violetti (musta)) kehittyi roomalaiskatolisen kirkon piirissä 1100-luvun jälkipuoliskolla; joidenkin tietojen mukaan symbolivärejä alettiin käyttää jopa 800-luvulla. Innocentius III vahvisti liturgisten värien käyttöohjeet 1200-luvulla: musta kuului suremiseen ja katumiseen (adventtiin ja paaston aika), valkoinen symoloi viattomuutta ja puhtautta (neitsyt Marian juhlat) ja punainen symboloi verta (apostolien ja marttyyrien juhlat). Keskiajalla useissa kirkoissa käytettiin myös muita värejä, kuten sinistä neitsyt Marian juhlissa. Itseasiassa keskiajan Euroopassa sininen ja keltainen olivat varsin suosittuja värejä ja niiden käyttö jatkui katolisissa maissa kunnes Rooma sen erityisesti kielsi. Liturgisten värien käyttö vakiintui vasta 1800-luvulla.
Joidenkin lähteiden mukaan roomalaiskatolisessa kirkossa värien käyttö määriteltiin ensimmäisen kerran 1570-luvulla [Paavi Pius V (1572)]; tuonkin jälkeen paikallisia eroja esiintyi 1800-luvulle asti.

1800- ja 1900-luvulla värien käyttö alkoi levitä myös protestanttiseen kirkkoon. Liturgiset värit näkyvät mm. kirkkotekstiileissä (paramentit), esimerkiksi alttarivaatteissa ja pappien liturgisissa vaatteissa. Liturgisia värejä käytetään mm. protestanttisessa, ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa, ne kuvailevat kirkkovuoden ja uskonnollisen elämän vuosittaista kiertoa. Suomen luterilaisessa kirkossa liturgisten värien käyttö on toisen maailmansodan jälkeen uudelleen yleistynyt; lähinnä värien käyttö näkyy pappien vaatetuksessa sekä alttarivaatteissa.

Ortodoksisessa kirkossa ei liturgisia värejä ole määritelty.

Missale Romanumissa (1570) väreille annettiin erityinen merkitys esim. rakkauden, kärsimyksen ja pyhyyden tunteiden ilmaisemiseen: musta kuvasi syvintä surua ja syntiä, sininen liitettiin jumaluuteen, ikuisuuteen, viattomuuteen ja uskollisuuteen, ruskea liitettiin köyhyyteen, nöyryytykseen ja maahan, vihreä kuvasi toivoa, kasvua, elämää ja tulevaisuutta, purppuraan liitettiin valta ja kuninkaallisuus, punaiseen rakkaus, kärsimys ja uhraus, valkoiseen ilo, juhla, totuus ja puhtaus sekä keltaiseen valo, kateus, pääsiäinen, kevät ja loisto.

Liturgisia värejä:
joulu: valkoinen
loppiainen: vihreä
kynttilänpäivä: valkoinen
laskiaissunnuntai (paaston aika): musta
Marian ilmestymispäivä: valkoinen
pitkäperjantai: musta
pääsiäissunnuntai: valkoinen
rukoussunnuntai: violetti
helluntai: punainen
Pyhän Kolminaisuuden päivä: punainen (seuraavat sunnuntait: vihreä)
juhannut: punainen
Mikkelinpäivä. punainen
Pyhäinmiesten päivä: punainen
Tuomiosunnuntai (adventtia edeltävä sunnuntai): violetti
kulta
Kullan väriä voi käyttää liturgiavärinä juhlapyhinä. Sillä voi korvata valkoisen, vihreän ja punaisen, mutta ei koskaan mustaa.

musta
Musta on liturgisena värinä käytössä harvoin - se on suruväri, jota pidetään pitkänä perjantaina (Jeesuksen ristiinnaulitsemisen päivänä). Ennen musta oli käytetty väri myös hautajaisissa, mutta nykyisin hautajaisissa on voittopuolisesti esillä valkea, ylösnousemususkon ja -ilon väri. (Myös) Suomen kirkoissa mustalla liinalla on verhottu alttaripöytä ja usein myös alttarikaide paaston aikana 1900-luvunloppupuolelle saakka. Musta on myös papiston väri.
Mustaa pidettiin pakanallisen ikuisen kadotuksen vertauskuvana. Kristinuskon symbolismissa paholainen on useammin kuvattu mustaksi kuin punaiseksi. Saatananpalvontariittejä on kutsuttu 'mustaksi messuksi'; paholaisen uhrattujen eläimien on sanottu olevan (esim. musta pukki tai musta kukko.)

1500-luvulla kalvinistit eivät nähneet värillisissä seremoniavaatteissa mitään arvoa ja jättivät ne pois käytöstä; musta oli pääasiallinen väri.

Mustat veljet on dominikaaniveljestön nimitys heidän mustan kaapunsa mukaan. Dominikaaniset munkit pukeutuivat usein valkoiseen villaiseen kaapuun, jossa oli valkoinen huppu sekä mustaan kaapuun, jossa oli musta huppu. Väri ei ollut olennaista: vaate valmistettiin siitä villasta, jota oli saatavilla (esim. harmaata mustan sijaan).
Eurooppalaisessa katolilaisuudessa elää edelleen myös 'Mustan Madonnan' symboliikka. Sen alkujuurien uskotaan ulottuvan johonkin esikristilliseen jumalhahmoon. 'Musta Madonna' on parantaja ja hedelmällisyyden edistäjä. 'Mustan Madonnan' oletetaan olevan myös 'Mustan Saaran' (Sarah-la-Kali), romaanien suojeluspyhimyksen kultin taustalla.

Ortodoksisessa kirkossa mustaa käytetään liturgisena värinä paastonajan arkipäivinä. Paaston ajalla käytetään tummia pukuja, kärsimysviikolla mustia.


harmaa
Fransiskaanimunkit pukeutuvat harmaisiin kaapuihin.

valkoinen
Valkoista pidetään viattomuuden, kiitoksen, ilon ja puhtauden värinä ja liturgisena värinä se kuuluu kirkkovuoden Kristus-juhliin (joulu, Marian ilmestymisen päivä, pääsiäinen, ensimmäinen adventti, kirkastussunnuntai). Juhannuksena valkoinen on Johannes Kastajan (valkeuden todistajan) symboli, mikkelinpäivänä se symboloi enkelten väriä. Katolisessa kirkossa alba on aina valkoinen, mutta alban päälle puettavan kaavun väri vaihtelee. Papiston käyttämä alba on oikeastaan jo alkuaikojen kristittyjen käyttöönsäottama kastepuku.

Ortodoksipappi siunaa juuri naimisiinmenneet valkoisella kruunulla. Valkoinen symboloi puhtautta. Ortodoksisessa uskossa valkoinen on liturgisena värinä pääsiäisenä ja pääsiäiskaudella, helatorstaina, helluntaina ja Jeesuksen suurina juhlina. Perinteisesti vanhan ortodoksisen liturgisen käsityksen mukaan ruumiinsiunaus olisi aina toimitettava valkoisessa asussa - käytännössä siunaus toimitetaan tummissa asusteissa.

Alkukirkko suosi 'puhdasta valkoista', vasta paavi Innocentius II esitteli uuden värijärjestelmän noin vuoden 1200 tienoilla, mutta käytännössä muita värejä alettiin käyttää vasta Pius V aikana 1500-luvulla.

Jeesus kuvataan usein valkoisissa vaatteissa, se on myös Jeesuksen auran väri. Kastepuku on ollut valkoinen varhaiskirkon ajoista asti. Raamatussa ikuisen elämän saavuttaneet seisovat Jumalan valtaistuimen edessä valkeat vaatteet yllään; enkelit on usein kuvattu valkeissa asuissa. Myös Paavin yllä on valkeat vaatteet.

Valkeat isät (ranska Pres blancs, lat. patris albi) oli erityisesti Afrikan lähetystyötä varten 1800-luvulla perustettu katolinen veljistö

vaaleanpunainen
Katolisessa kirkossa adventin kolmannen sunnuntain väri sekä pääsiäisajan neljännen paastosunnuntain väri on vaaleanpunainen.

punainen
Punainen on veren väri ja siksi se on niin pyhä väri kristillisessä symboliikassa, se johdattaa ajatukset kristinuskon ytimeen eli Jeesuksen vereen (ja sitä kautta ehtoollisviiniin joka on aina punaviiniä). Kristillisen dogmatiikan näkökulmasta tämä on nähdäkseni oleellisinta. [Kirsi Myllyniemi]

Punaista pidetään Pyhän Hengen, tulen ja veren ja Kristuksen todistamisen värinä. Sitä käytetään mm. tapaninpäivänä ja muina marttyyrien ja apostolien muistopäivinä sekä helluntaina.

Punaisella on kaksijakoinen symboliikka. Toisaalta se on viitannut marttyyreihin, uhrautumiseen ja palavaan rakkauteen (esimerkiksi Jeesuksen lempiopetuslapsen, Johanneksen, vaate on usein kuvattu punaisena; myös Jeesus kuvattiin monissa Bysantin ja keskiajan ikoneissa punaisissa ja vihreissä vaatteissa) ja samalla se on kuitenkin yhdistetty myös paholaiseen ja kunniattomuuteen - pakanuuteen. Juudas kuvattiin joissakin vanhoissa maalauksissa punahiuksisena ja punapartaisena.

Eurooppalaisissa pakanauskonnoissa punainen oli elämänväri, joka suojasi pahalta. Pakanajumala Donnerilla (viikingeillä Thor) oli punaiset hiukset ja parta ja punaturkkisten eläinten uskottiin olevan hänen pyhiä eläimiään. Kristinuskon myötä pakanajumala sulautui paholaiseen, johon fuusion jälkeen liitettiin punainen väri. Punaisen muutos positiivisesta negatiiviseen alkoi 1400- 1500 -luvuilla. Alettiin uskoa, että ihmiset, jotka kietoivat punaisen langan ruumiinsa ympäri, myivät sielunsa paholaiselle. Punaista lankaa ja mustetta käytettiin myös mustassa magiassa: paholaisen kanssa tehty sopimushan piti allekirjoittaa punaisella musteella - tai verellä. Vielä keskiajalla Neitsyt Maria maalattiin vielä punahiuksisena ja usein hänen seurassaan olevilla enkeleillä oli punaiset viitat, mutta vähitellen Mariasta tuli yhä vaaleahiuksisempi. Punahiuksisista naisista tuli noitia ja huoria, unikosta tuli paholaisen kukka; kristinusko liitti seksuaalisuuden punaiseen, siksi siitäkin tuli paha.

Punaista pidetään körttiläisyydessä synnillisenä värinä ja itse aavistelen, että kyseessä ei ole Raamatun symboliikasta versova idea, vaan yksinkertaisesti uskonnon ja politiikan symbioosi: körttiläisethän olivat Suomen äärioikeiston johdossa 30-luvulla ja käyttivät sinistä ja mustaa. Nykyisin heillä ei ole enää yhtä kanonisoitua palettia. [Kirsi Myllyniemi]

Kardinaalipunainen on ilmaissut halukkuutta uhrata henkensä kirkon edestä.

Ortodoksisuudessa punainen on liturgiavärinä helluntaimaanantaina, kiirastorstaina (tummanpunainen), palmusunnuntaina (tummanpunainen), ristinpäivinä (tummanpunainen), marttyyrinpäivinä (kirkkaanpunainen), pyhittäjänpäivänä ja apostolien päivänä.

Katolisessa kirkossa helluntain väri on punainen ja sen jälkeisten sunnuntaiden väri vihreä.

violetti
Violetti on liturgisena värinä hiljaisuuden, katumuksen, parannuksen ja odotuksen väri ja kuuluu kirkkovuoden paastonaikoihin (mm. pääsiäinen, adventti). Manlio Brusatinin mielestä violetti merkitsee 'synnin tilassa olevan väliaikaista kuolemaa hänen odottaessaan kastetta ja vapauttavaa katumusta'. Katolilaisille violetista tuli paaston ja rukouksen väri sen jälkeen, kun heistä Nikaian kirkollikokouksen (300-luvulla jKr) jälkeen irrouttautuivat omaksi ryhmäkseen. Manlio Brusatin kommentoi, että kristityillä violetti on pakanallisen purppuran syrjäyttävä väri; kuitenkin purppura oli myös kirkon piirissä korkea-arvoinen väri, jonka loppumisen jälkeen se korvattiin punaisella.

Roomalaiskatolisessa kirkossa purppuraisia alttarivaatteita käytetään adventin ja paaston aikana. Adventin kolmantena sunnuntaina (gaudete) ja paaston neljäntenä sunnuntaina (laetare) myös ruusunpunaiset alttarivaatteet sallitaan.

Ortodoksisessa kirkossa piispa pukeutuu siniseen tai purppuraan kaapuun (kreikaksi mandias) useissa kirkollisissa seremonioissa, mutta ei liturgioiden aikana. Liturgisena värinä violettia käytetään paaston ajan sunnuntaisin ja muina paastopäivinä sekä kiirastorstain liturgiassa.


sininen
Sininen liitetään jossain määrin neitsyt Mariaan ('taivaan kuningatar', sininen lilja). Joissakin kirkkoyhteisöissä sininen on kuninkaan väri ja sitä käytetään erityisesti adventtina. Kristityille roomalaisten inhoamasta tummansinisestä (caeruleus color) tuli tärkeä väri, joka symbolisoi kristinuskon voittoa pakanallisista, punasävyisistä jumaluuksista.

Ortodoksisessa kirkossa sinistä käytetään liturgisena värinä 'Jumalan synnyttäjän juhlissa' sekä itsenäisyyspäivänä, jolloin liturgisen puvuston väri on taivaansininen. Viimekertaisissa liturgisissa uudistuksissa luterilainen kirkko otti käyttöön liturgiseksi väriksi myös sinisen (tavallaan violetin alavärinä).

Sekä läntisessä että Bysantin taiteessa neitsyt Maria kuvattiin yleensä sinisissä (yleensä vaaleansinisessä tai keskisinisessä; harvoin tummassa). Sinisen sanotaan symboloivan puhtautta, mutta sen käyttöön on tarjottu myös käytännön syitä: keskiaikaisissa maalauksissa, jossa Kristuksella oli yleensä punaista ja Juudaksella keltaista; tai taivaan sanansaattajalla kullan väriä tai keltaista, neitsyt Marialle jäi sininen. Myös väripigmenttien arvolla saattoi olla merkitystä: olihan ultramariininsininen kallein väriaine, jota haluttiin käyttää kunnioitettavien asioiden kuvaamiseen. Portugalilaisissa kuvissa neitsyt Maria kuvataan usein tummanpunaisessa tai purppurassa.

vihreä
Vihreää pidetään elämän ja kasvun värinä, jota käytetään kirkkovuoden juhlattomina aikoina, liitetään myös pyhään kolminaisuuteen. Kristinuskossa vihreä on jäänyt sovittelevaksi väliväriksi (taivaan sininen ja helvetin punainen), mutta sen sanotaan olevan kristittyjen tärkein väri. Manlio Brusatin kuvaa vihreää kirkon papillisen tehtävän väriksi, joka ilmentää kirkon 'eläville ja 'puhtaille', ei 'kuolleille' suomia sakramentteja, sekä yhteisön väriksi. Vihreää on pidetty myös ylösnousemuksen odotuksen värinä.

Vihreän merkitys kristillisessä värimaailmassa on vaihdellut. Keskiajan tienoilla vihreästä tuli vähitellen demonien ja kuolettavan myrkyn, kaiken pahan väri (mm. kristittyjen paholainen ilmestyi vihreässä paidassa), vaikka sillä alkuaan oli positiivinen merkitys. Pakanauskomuksissa vihreä liitettiin vahvasti hedelmällisyyteen ja kristillinen kirkko halusi peittää kaikki viittaukset seksuaalisuuteen.

Keskiaikainen pyhimys (fyysikko) Hildegard Bingeniläinen piti vihreää terveyttä ja hyvinvointia edistävänä värinä ja smaragdia erittäin voimakkaana lääkkeenä kaikkia ihmisen sairauksia ja heikkouksia vastaan.

Katolisissa kirkoissa alttarit ovat vihreitä tavallisina sunnuntaina. Katolisessa kirkossa helluntain väri on punainen ja sen jälkeisten sunnuntaiden väri vihreä.

Irlannissa vihreä väri liitetään tiukasti katolisiin, kun puolestaan oranssi protestantteihin.

Ortodoksisessa kirkossa vihreää käytetään liturgisena värinä tavallisina sunnuntaipäivinä.

Saksankielisissä maissa, slaavilaisissa maissa ja Unkarissa kiirastorstai tunnetaan 'vihreänä torstaina': Der Grüne Donnerstag (saksa), zelen ctvrtek (tsekki). Saksan gründonnerstag tosin ei varmaan alunperin ole tullut vihreää tarkoittavasta sanasta, vaan on väännös suremista merkitsevästä sanasta greinen. 1200-luvulle saakka papisto pukeutui vihreisiin kiirastorstaina. Monissa katolisissa maissa rangaistuille sallittiin rangaistuksen jälkeen uudelleen pääsy kirkkoon - nimenomaan kiirastorstaina, he saapuivat kirkkoon vihreitä lehviä osoittaakseen katumustaan - tai ilonsa merkkinä. Juuri tähän viittaa alkuperäinen latinankielinen nimi: dies viridium. Tsekeissä syntejään katuvia kutsuttiin vihreiksi. Useissa Keski-Euroopan maissa on säilynyt perinne, jonka mukaan kiirastorstaina ei ole syöty lihaa, vain vihanneksia. Tapa lienee peräisin juutalaisilta, joiden paastoateriaan kuului vihreitä kasviksia.


keltainen
Ortodoksisessa kirkossa keltaista käytetään liturgisena värinä arkipäivisin.


ruskea
Kristillisessä, etenkin roomalaiskatolisessa symboliikassa ruskea on kuvannut syksyä, nöyryyttä, surumielisyyttä ja maata. Joidenkin kerjäläisveljistöjen katsotaan valinneen ruskea pukunsa sen köyhyyttä kuvaavan värisymboliikan vuoksi; ehkä köyhyyden tai yksinkertaisuuden symboliikka tuli osin myös kankaan värjäämättömyydestä.





Aiemmin katolisten ja evankelisten kotien ja seurakuntatilojen seinille ripustettiin paaston ajaksi paastoliina, joka oli alunperin valkoinen, mutta sittemmin myös musta, violetti, ruskea; myös sininen.

Vihreä, valkoinen ja violetti muodostavat kirkon 'kolmen värin symmetrian', joka kuvastaa katumista, anteeksiantoa ja synninpäästöä.

Kristillisissä, uskonnollisissa maalauksissa, sädekehän värillä on kuvattu kuvan statusta. Kristillisen rituaalin alin väri on ollut hautajaisten musta väri (jonka määräsi Innocentius III1100-luvulla). Vihreä oli päivittäinen väri, sininen oli juhlan väri, violetti paaston. Valkoinen on jätetty pyhittämiseen ja punainen juhliin. Arvokkain väri oli kullan väri, jota käytettiin Jumalan sädekehässä.

kirkolliset juhlat

pääsiäinen
Pitkää perjantaita edeltävä seitsemän viikon aika on paastoaika, jonka väri on violetti - ortodoksisessa kirkossa myös musta. Aiemmin paastonaikana hiljennyttiin ja paastottiin. Katolisessa kirkossa neljännen paastosunnuntain väri on vaaleanpunainen.

Useissa paikoissa paastoa edeltävää maanantaita kutsuttiin 'siniseksi maanantaiksi' ja tiistaita 'valkoiseksi tiistaiksi'. Ainakin Norjassa on ollut tapana, että valkoisena tiistaina syödään valkoisiin aineksiin (maito, jauhot) pohjautuvia ruokia.

Kirkon alkuaikoina pääsiäinen oli suosituin kaste-aika. Kastettavat pukeutuivat aina valkoiseen pukuun ja siksi valkoisesta tuli pääsiäisen väri. Alkukirkon aikoihin pääsiäisvaatteet olivat myös uusia, tapa on edelleen käytössä joissakin kristillisissä yhteisöissä. Luultavasti uusien vaatteiden käyttö viittaa aikaan, kun uutta vuotta juhlittiin marraskuun aikaan - uudet vaatteet kuvasivat uutta alkua. Pääsiäisviikkoa kutsuttiin joskus 'valkoiseksi viikoksi' ja myös 'uusien asujen viikoksi'. Englanniksi pääsiäissunnuntaita kutsutaan nimellä 'White-Sunday' tai 'Whitsunday'.

Katolisessa kirkossa palmusunnuntain väri on punainen tai purppura. Palmusunnuntaihin liitetään myös vihreä. Joissakin maissa tänä pääsiäisen viimeisenä päivänä syödään vihreää pinaattia.

Pitkäperjantain värejä ovat katolisessa kirkossa punainen, purppura tai musta.

[Lue lisää pääsiäisen väreistä]



joulu ja adventti
Kristillinen kirkkovuosi alkaa noin neljä viikkoa ennen joulua ensimmäisestä adventtisunnuntaista ja liturgisena värinä on valkoinen. Seuraavasta adventtisunnuntaista lähtien adventtiaika on katumus- ja paastoaikaa, jolloin liturgisena värinä on violetti. Katolisessa kirkossa adventin kolmannen sunnuntain väri on vaaleanpunainen. Katolisessa kirkossa joulun väri on valkoinen, Tapaninpäivän valkoinen tai punainen.

Jouluna alttarin väri on valkoinen ja Tapaninpäivänä liturgisena värinä on punainen.

[Lue lisää joulun väreistä]

kirkot

Ortodoksit
papiston pukeutuminen - värit seremonioissa
Ortodoksipiispa pukeutuu siniseen tai purppuraan kaapuun (kreikaksi mandias) useissa kirkollisissa seremonioissa, mutta ei liturgioiden aikana. Ortodoksipappi siunaa juuri naimisiinmenneet valkoisella kruunulla ja vanhan ortodoksisen liturgisen käsityksen mukaan ruumiinsiunaus olisi aina toimitettava valkoisessa asussa.

Kalymafki (kreikk.) on ortodoksipapin korkea musta hattu. Päähineessä roikkuu usein musta huntu (kreikk. epanokalynafkon). Jotkut slaavilaiset ortodoksit käyttävät mustan sijaan valkoista huntua.
Kasukka (kreikk. raso) on papin pitkä, musta, leveähihainen vaate, jonka alla on toinen kasukka (kreikk. anteri). Vaate symboloi papin kuolemaa tässä maailmassa, hautajaisia ja elämän omistamista Jumalalle ja hänen pyhälle valtakunnalleen.
Ladopano (kreikk.) on pieni, valkoinen puuvillapeite, johon lapsi kääritään kastamisen jälkeen. Se säilytetään pyhänä esineenä, koska se symboloi kastetun kristityn puhtautta ja pyhyyttä.



Katoliset
papiston pukeutuminen - värit seremonioissa
Paavin nimittämät kardinaalit pukeutuvat punaiseen, karmeliitat pukeutuvat ruskeaan ja valkoiseen ja piispat violettiin.



Protestantit
papiston pukeutuminen - värit seremonioissa
Kirkkotilaisuuksissa papilla on usein valkea kaapu (alba=valkea).
Perhejuhlissa papilla on yleensä musta papinpuku.





Bysantin aikaan ja keskiajalla Jeesus kuvattiin usein puna-vihreässä vaatetuksessa. Bysantin aikaan Jeesuksen kuvaaminen valkoisessa asussa yleistyi; usein myöhemmissä kuvissa hänellä on ollut sininen viitta harteillaan.
Usean sadan vuoden ajan sekä länsimaisessa että itäisessä kirkkotaiteessa Pyhä Pietari kuvattiin sinisessä tunikassa ja keltaisessa viitassa. 1300-1400-luvuilla häntä alettiin yhä useammin kuvata punaviittaisena tai vihertävän sinisessä viitassa.