Sitruunankeltainen

[englanti lemon yellow, lemon; citron yellow · saksa citronengelbe; zitronengelb, zitron · espanja amarillo limon · italia giallo limone · japani 黄色 (きいろ) kiiro]

Sitruunankeltainen on sävynimi. Se on varmasti ollut jossain muodossaan (sitruunan värinen, sitruunan kaltainen) käytössä vuosisatojen ajan paikoissa, jossa sitruunaa on käytetty. Sitruunan tarkkaa alkuperää ei tiedetä, mutta sen uskotaan olevan peräisin Kaakkois-Aasiasta. Nykyisen Egyptin, Iranin ja Irakin alueella (Persiassa) sitruunaa vljeltiin jo noin 700 eaa. Etelä-Italiaan sitruunat saapuivat muutamaa sataa vuotta ennen ajanlaskun alkua. Aikakauden roomalaiset eivät kuitenkaan ilmeisesti viljelleet sitruunaa, eivätkä käyttäneet sitä ruoassaan: heille se oli eksoottinen, tuoksuva koristekasvi. Noin vuoden 1000 tienoilla sitruunoiden kauppa alkoi laajeta Välimeren alueella ja 1300-luvulla viimeistään sitruunaa vietiin jo kaikkialle Eurooppaan. Euroopassa sitruunaa alettiin viljellä ensimmäisenä Genovan ympäristössä noin 1400-luvun puolen välin maissa. Se oli pitkään ylellisyystuote, mutta alkoi yleistyä 1600- ja 1700-luvuilla. Amerikkaan sitruuna päätyi Kolumbuksen viemänä.

Lemon yellow -nimellä myydään useita pigmenttejä sekä pigmenttisekoituksia, ja se on erittäin yleisesti käytetty sävynimi monentasoisissa taidemaaleissa sekä pastelleissa ja värikynissä.

---

Englannissa sitruunaa tarkoittava sana lemon tuli käyttöön 1400-luvun lopulla - sen kulkureittiä on jäljitetty kielen perusteella: vanhan ranskan limon « italian limone « arabian laymūn « persian limun). On hieman epäselvää, milloin lemon (yellow) tuli värisanana käyttöön, mutta vielä 1700-luvulla se oli melko harvinainen ja yleistyi 1800-luvun aikana. Werner (1803) kuvaa sitruunankeltaisen puhtaaksi keltaiseksi, jota kuvaamiseen maalarit käyttävät kumiguttaa (käännös englantiin saksankielestä). Thomson (1807) käytti termiä lemon yellow mineraalien värikuvailussaan, ja mainitsee, että sitruunankeltainen (The colour of ripe lemons) on yksi Wernerin määrittelemästä kahdeksasta pääväristä; tätä tietoa ei ainakaan 1805 kirjasta löydy (vaikka kirjan sävyjen sekoitusneuvosta voi päätellä, että näin on).

Sitruunankeltainen esiintyi värjäysohjeissa sävynimenä viimeistään 1700-luvulla. Dictionarium Polygraphicum (1735) sisältää kaksi ohjetta sitruunankeltaiselle: To dye stuff a limon, or lemon colour sekä To dye silk a Limon-colour. Ruotsalaisessa kirjassa Underrättelse om Färgning (1765) on 11 erilaista ohjetta värille Citron-Gult.

Varhaisin maininta sitruunankeltaisesta, jonka olen suomeksi löytänyt painetusta materiaalista on Weissin (1854) värjäysohjekirjan sitruuni-keltainen. (Ensimmäinen löytämäni maininta hedelmästä on Citroni Florinuksen 1733 julkaistussa sanakirjassa. Nykyisessä kirjoitusmuodossa "sitruuna" mainitaan hedelmää tarkoittavana sanana vierasperäisten sanojen oikeinkirjoitusta käsittelevässä artikkelissa Suomi-lehdessä vuonna 1844.) Sävynimenä "sitruunankeltainen" vakiintui suomenkieleen 1900-luvun alkupuolella.

Sitruunankeltainen oli 1800-luvulla etenkin kromikeltaisten pigmenttien myynti- ja kutsumanimenä: mm. bariumkromaatin, strontiumkromaatin ja kromikeltaisen. Monelle sitruunankeltainen on kuitenkin yhä synonyymi 1800-luvun puolen välin tienoilla markkinoille tulleelle kadmiumkeltaiselle. Field mainitsee (1841), että Lemon yellow -nimellä kaupitellaan useita pigmenttejä.

Field mainitsi maalausoppaassaan Chromatography (1935) termin lemon yellow kuvaillessaan elohopeasulfaatin väriä ja väliviivalla kirjoitettuna lemon-yellow kohdassa, jossa se näyttää viittaavan johonkin pigmenttiin - mutta kirjassa ei mainita väriaineesta sen enempää. Saman kirjan vuoden 1841 painoksessa sävynimenä on myös cool lemon, ja tässä painoksessa Field myös käyttää sivun verran kuvatakseen lemon yellow -nimistä pigmenttiä, mutta tekstistä ei käy lainkaan ilmi, mikä pigmentti on kyseessä! Todennäköisesti yksi tuohon aikaan melko uusista kromiyhdisteistä? Field ylistää väriä kauniiksi, valoisaksi ja eläväksi väriksi, joka on tuntunsa ja peittävyytensä osalta "miltei yhdenvertainen napolinkeltaisen ja massikon kanssa, mutta puhtaampi ja kirkkaampi väriltään ja vivahteiltaan, mutta ei muutu kosteauden, rikkipitoisen tai epäpuhtaan ilman tai valon vaikutuksesta, eikä palettiveitsen metallin vaikutukseta, eikä valkoisen lyijyn tai muiden pigmenttien vaikutuksesta, ei vedessä eikä öljyssä, ja kummassakin se toimii miellyttävästä ja on arvokas lisä väripaletilla." Salter (1869) täsmentää otsikon Lemon yellow alla, että kyseessä on bariumkromaatti; todennäköisesti tämä on pigmentti, josta Field on puhunut aiemmissa kirjoissaan. Fieldin ja Davidsonin kirjassa A Grammar of Colouring (1896) ensimmäisenä keltaisista väreistä listataan Lemon Chrome.

Jos Fieldin tarkoittama sitruunankeltainen on ollut jokin kromikeltaisista, hänen vuoden 1841 ylistyssanoistaan voi päätellä, ettei hän selvästikään vielä tiennyt, että etenkin kirkkaankeltaiset kromivärit ovat alttiita tummumaan niiden sisältämän rikin vuoksi - tästä ilmiöstä ovat kärsineet muun muassa Van Goghin kromikeltaisella maalaamat auringonkukkamaalaukset, joiden ennen kirkkaankeltaiset kukat ovat tummuneet ruskeiksi. Salterin (1869) sitruunankeltaisen esittely ei ole aivan samanlaisia ylistyssanoja täynnä, kuin miten Field pigmenttiä kuvaili: hän aloittaa kertomalla, että pigmenttiä on erittäin vaikea valmistaa hyvin, ja valmistustavasta riippuu paitsi värin kauneus, myös sen kestävyys. Sama teksti toistuu Taylorin (1885) versiossa kirjasta, ja saman kertoo myös Church (1890).

Salter (1869) siis kertoo otsikon Lemon yellow alla bariumkromaatista, mutta tuo esiin termin lemon sävynimenä kohdassa kadmiumkeltaiset: Of these there are three tints, Deep, a so-called Pale, and Lemon. Myöhemmin hän mainitsee nimen Mutrie yellow, millä nimellä "sitruunankeltainen kadmiumsulfidi on viimeaikoina esiintynyt". Sitten tekstistä käy ilmi, että ehkä kadmiumkeltaiset eivät olekaan aitoja sitruunankeltaisia: It is to be regretted that these lemon cadmiums are fugacious, so bright, so clear, are they, and of so pure a lemon tint can they be obtained. But as no beauty of colour compensates for want of durability, their place should be supplied by lemon yellow proper, or chromate of baryta. - Viittaako lemon yellow proper kromikeltaiseen?

Taylor (1885) toistaa Lemon yellows -otsikon alla Salterin (1869) sanat bariumkromaatin vaikeasta valmistuksesta, mutta lisää, että jos se tehdään oikein, se on täydellisen kestävä - ja ainoa kromaatti, josta voidaan sanoa niin. Kirjassa mainitaan sävynä myös Pale lemon yellow, joka "muistuttaa enemmän esikon väriä kuin sitruunankeltainen".

Kromikeltaisia ei enää nykytaiteilijan paletilta löydy niiden myrkyllisyyden vuoksi. Kadmiumkeltainen on edelleen markkinoilla, mutta koska raskasmetalleja käytetään yhä vähemmän, Cadmium Yellow Lemon -nimisistä väriaineista on sävyvärejä (hue). Jotkut maalimerkit myös tekevät hyvin näkyväksi sen, että he eivät käytä kadmiumia - kuten Lefranc & Bourgeois, jonka valikoimista löytyy guassiväri Cadmium-Free Lemon Yellow.

Historia / Nimet

Citron yellow on tarkoittanut sinkkikromaattia eli sinkkikeltaista pigmenttiä. Sitä on käytetty myös sävynimenä kevyesti vihertävästä keltaisesta sävystä.