-

Elintarvikevärit

Euroopassa kaikkiin tuotteisiin merkitään lisäaineet E-koodeilla - koodin saaneet väriaineet ovat Euroopan unionin mielestä turvallisia elintarvikekäytössä. Kaikkia elintarvikevärejä ei kuitenkaan käytetä Suomessa. Väriaineet jaetaan luontaisiin, luontaisen kaltaisiin ja keinotekoisiin. Lisäksi keinotekoisista väreistä mainitaan usein erikseen atsovärit.

Eniten elintarvikevärejä saadaan makeisista. Suomessa ollaan alunperin oltu hyvin varovaisia karamellien väriaineiden suhteen; mm. atsovärien käyttö kiellettiin 1980-luvulla. Vuodesta 1992 lähtien, ennen Suomen EU-jäsenyyttä karkeissa sai käyttää 21 väriä, joista viisi oli keinotekoisia. Kun Suomi liittyi EU:hun, karkeissa käytettävien värien määrä lisääntyi 33:een ja väriaineiden sallitut enimmäispitoisuudet nousivat. Samalla myös keinotekoisten väriaineiden määrä kaksinkertaistui ja atsovärit tulivat jälleen käyttöön. Suosituimpia makeisvärejä ovat luontaisenkaltainen lääkehiili, luontainen karmiini ja luontaisen kaltainen beta-karoteeni. Elintarvikeviraston vuonna 1997 tekemästä makeiskartoituksesta kävi ilmi, että kartoituksen karkeista 16% sisälsi keinotekoisia elintarvikevärejä, ja siitä 2% oli värjätty atsoväreillä. Loput 84 % eivät sisältäneet elintarvikevärejä lainkaan tai oli värjätty luonnonväreillä.

[...katso myös 'yleistä elintarvikkeiden värjäämisestä']

HUOM! Kaikkia allaolevia väriaineita ei ole sallitu Suomessa. Suomessa sallittujen elintarvikelisäaineiden ajankohtaisen listan voi tarkistaa Elintarvikeviraston sivuilta.

E100

kurkumiini, kurkuminoidit (curcumin) [CI 75300, NY3]; keltainen/oranssi, luontainen, kurkuma (Curcuma longa -kasvin juuresta); käytetään esim. joissakin juustoissa ja margariineissa sekä useissa muissa elintarvikkeissa (myös mausteena); saattaa aiheuttaa ongelmia niille, jotka ovat allergisia aspiriinille (salisylaatti). Suurten annosten vaarana ovat sappikivet, ihon keltaisuus ja maksan toimintaongelmat.

E101

E101 (i)

riboflaviini, laktoflaviini (riboflavin); keltainen/oranssi, sama kuin B2-vitamiini, luontainen - valmistetaan usein keinotekoisesti; käytetään mm. margariineissa ja juustoissa - esiintyy luonnollisestikin vihanneksissa

E101 (ii)

riboflaviini-5-fosfaatti (riboflavin-5'-phosphate)

E102

tatratsiini [PY100, food yellow 4, FD&C yellow #5, CI 19140] Sitruunankeltainen atsoväri, jota käytetään mm. makeisissa, lihajalosteissa, kastikkeissa, kakuissa, vanukkaissa, kekseissä ja virvoitusjuomissa (myös oluissa); pidetään haitallisimpana atsovärinä: saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireita (ihottuma, hengitysoireet, migreeni, unihäiriöt, urticaria yms.; lapsille ylivilkkaus) ja sen yhteyttä joihinkin kasvaimiin tutkitaan. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan ihottumaoireita tulee alle yhdelle ihmiselle kymmenestä tuhannesta. FDA pitää väriä turvallisena. Joidenkin lähteiden mukaan toiseksi käytetyin USAssa, mutta kielletty mm. Norjassa. Käyttöä rajoitettu mm. Suomessa, Itävallassa, Ruotsissa ja Saksassa.

E103

resorsiinikeltainen (resorcine yellow), [atsoväri AO6, CI 14270] Vaikka värillä onkin EEC:n elintarvikekoodinumero (E103), sitä ei saa EUssa (eikä monissa maissa sen ulkopuolellakaan) käyttää elintarvikkeena. Joidenkin tietojen mukaan E103-numero kuuluisi alkanna-kasvin (Alkanna tinctoria) sisältämälle alkanniinille. E103 ei ole enää käytössä, joten on vaikea löytää korrektia informaatiota väriaineesta.

E104

kinoliinikeltainen (quinoline yellow) [AY3, food yellow 13, D&C yellow #10, CI 47005] Vihreänkeltainen synteettinen väriaine. Käytetään mm. monissa virvoitusjuomissa, lääkkeissä, hiustuotteissa, huulipunissa - kielletty Australiassa, USAssa ja Norjassa

E105

fast yellow AB [AY9, food yellow 2, CI 13015] Kielletty useissa maissa, mm. EUssa.

E106

(ei Suomessa?) riboflavin sodium phosphate

E107

keltainen 7G (yellow 7G); käytetään usein mm. limsoissa; saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireita - kielletty Australiassa ja USAssa sekä EU:n sisällä

E110

paraoranssi (sunset yellow FCF, orange yellow S) [FD&C yellow #6, food yellow 3, CI 15985] Käytetään mm. jäätelöissä, muroissa, makeisissa, juomissa ja leivonnaisissa. Käytetään myös useissa lääkeaineissa. Saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireita (ihottuma, pahoinvointi, allergiat) - kielletty mm. Norjassa ja Englannissa. Suomessa (EU) saa käyttää maustetuissa alkoholittomissa juomissa, jäätelöissä, jäädykkeissä, mehu- ja juomajäissä, jälkiruoissa, konditoriatuotteissa sekä makeisissa 50 mg/kg tai 50 mg/l. Amerikassa kolmanneksi suosituin elintarvikeväri?

E120

kokkiini - karmiinit, kokenilli (kokkiniili), karmiinihappo [NR4, CI 75470]; punainen, luonnollinen, valmistetaan kilpikirvasta, myös synteettisenä (?); käytetään mm. joidenkin juomien (mm. Campari) värjäykseen; saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireita kuten ihottumaa. Astmaattisen keuhkoissa väriaine voi aiheuttaa inflaammaatiota eli pahimmillaan astmakohtauksen.

E122

karmosiini, atsorubiini (carmoisine, azorubine) [AR14, food red 3, ext D&C red#10, CI 14720] Atsoväri, käytetään mm. ruskeissa kastikkeissa, hilloissa, jälkiruoissa, makeisissa ja marsipaaneissa; saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireita erityisesti astmaatikoille ja niille, jotka ovat allergisia aspiriinille (salisylaatti), iho- ja hengitysoireita sekä hyperaktiivisuutta - käyttö kielletty Japanissa, Norjassa, Ruotsissa, Itävallassa ja USAssa. Suomessa (EU) saa käyttää maustetuissa alkoholittomissa juomissa, jäätelöissä, jäädykkeissä, mehu- ja juomajäissä, jälkiruoissa, konditoriatuotteissa sekä makeisissa 50 mg/kg tai 50 mg/l.

E123

amarantti, atsoväri [Red No2; CI 16185]; saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireita (ihottuma, hengitysoireet tms.) ja yhteyttä joihinkin syöpiin tutkitaan; juomissa, kastikeaineissa, hampurilaisissa, vanukkaissa, hyytelöissä, kakuissa. Suomessa (EU) amarantia saa käyttää vain viinien, aperitiivien, viinojen ja joidenkin alle 15 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävien tuotteiden (maks. 30 mg/l) sekä kalanmädin värjäykseen (maks. 30 mg/kg). Kielletty mm. USAssa (1976), Norjassa, Itävallassa ja Venäjällä. Suomessa väriä ei saa myydä kuluttajalle suoraan.

E124

uuskokkiini (ponceau 4R, cochineal red A) [AR18, food red 7, CI 16255] Atsoväri; saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireita (ihottuma, hengitysoireet tms.) - kielletty USAssa ja Norjassa. Suomessa saa käyttää 50 mg/kg tai 50 mg/l makeisissa, virvoitusjuomissa ja jäätelössä. Suomessa (EU) saa käyttää maustetuissa alkoholittomissa juomissa, jäätelöissä, jäädykkeissä, mehu- ja juomajäissä, jälkiruoissa, konditoriatuotteissa sekä makeisissa 50 mg/kg tai 50 mg/l.

E125

ponceau SX [FD&C Red #4, food red 1, CI 14700] Käyttö kielletty

E126

Ponceau 6R Käyttö kielletty.

E127

erytrosiini (erythrosine) [AR51, food red 14, FD&C red #3, CI 45430] Kirsikanpunainen ksanteeniväri , jota käytetään mm. makeisissa, koristekirsikoissa, säilykehedelmissä, leivonnaisissa, säilötyissä hedelmissä - myös tableteissa, joilla osoitetaan plakin jääminen hampaisiin. Suomessa (EU) saa käyttää elintarvikkeissa vain säilöttyjen tai sokeroitujen kirsikoiden (200 mg/kg) tai sokeriliemeen säilöttyjen kirsikoiden (Bigarreaux; 150 mg/kg) värjäämiseen. Saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireina mm. valolle herkistymistä, yhteyttä syöpään epäillään. Väristä valmistetun lakan tiedetään aiheuttavan syöpää rotilla. Ihmisillä syöpäriskin uskotaan olevan yksi sadasta tuhannesta 70 vuoden aikana. FDA pitää väriä turvallisena. Kielletty mm. Norjassa, Ruotsissa. Suomessa väriä ei saa myydä kuluttajalle suoraan.

E128

Punainen 2G, atsogeraniini pontacyl carmine [AR1, food red 10, ex D&C red #11, CI 18050]; saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireita (hyperaktiivisuus, ihottuma, anemia). Atsoväri, voi aiheuttaa geenivaurioita ja elintarvikkeissa myös karsinogeeninen. Suomessa (EU) sitä voi käyttää vähintään 6% viljaa sisältävien aamiaismakkaroiden ja vähintään 4% kasvis- ja/tai viljatuotteita hampurilaispihvin (Burgermeat, 20 mg/kg) värjäämiseen. Suomessa väriä ei saa myydä kuluttajalle suoraan.

E129

allurapunainen AC (allura red AC) [food red 17, FD&C red #40, CI 16035] Oranssinpunainen keinotekoinen väri, jota käytetään mm. maitotuotteissa, vanukkaissa, makeisissa ja juomissa sekä lääkkeissä ja kosmetiikassa; saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireita ja yhteyttä syöpiin tutkitaan - kielletty mm. joissakin EEC-maissa. FDA pitää väriä turvallisena. Punainen synteettinen atsoväri, jota on käytetty korvaamaan amaranttia (E123) siellä, missä amarantti on kielletty.

E130

indantreenisininen [indanthrone blue R PB60, E130, food blue 4, CI 69800] Kielletty ainakin Euroopassa.

E131

patenttisininen V (patent blue V) [food blue 5, CI 42051] Violetinsininen triaryylimetaaniväriaine; valmistetaan synteettisesti, käytetään mm. virvoitusjuomissa - kielletty mm. Australiassa, Norjassa ja USA:ssa

E132

indigokarmiini, indigotiini (indigotine, indigo carmine) [food blue 1, AB74, FD&C blue no. 2] Tummansininen, keinotekoinen väri, jota käytetään mm. makeisissa, jäätelössä, konvehdeissa ja lääkkeissä. Saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireita (ihottumaa, pahoinvointia, hengitysoireita). FDA pitää väriä turvallisena elintarvikekäyttöön. Kielletty mm. Norjassa.

E133

briljanttisininen (brilliant blue FCF [PB24, AB9, E133, food blue 2, FD&C Blue #1, CI 42090] Kirkkaansininen keinotekoinen väri, käytetty mm. makeisissa, juomissa ja meijerituotteissa - kielletty mm. Belgiassa, Saksassa, Ranskassa, Ruotsissa, Itävallassa ja Norjassa.

E140

E140a

klorofylli (chlorophyll, magnesium phaeophitin - kirkas vihreä) [NG3 CI 75810]; luontainen (esiintyy kasveissa), käytetään etenkin rasvaa sisältävissä ruoissa, makeisissa ja alkoholituotteissa; myös saippuoissa, öljypohjaisessa kosmetiikassa, suuhygieniavalmisteissa ja alkoholipohjaisissa hajusteissa. Klorofylliä esiintyy luontaisesti ihmisen ravinnossa, joten haittavaikutuksia ei todennäköisesti ole. Klorofyllejä lukuunottamatta ei ole olemassa muita luonnon vihreitä pigmenttejä, joita voi käyttää elintarvikevärinä.

E140b

klorofylliini (chlorophyllin - keltavihreä) [NG3 CI 75810]; luontaisen kaltainen, käytetään etenkin rasvaa sisältävissä ruoissa, makeisissa ja alkoholituotteissa; myös saippuoissa, öljypohjaisessa kosmetiikassa, suuhygieniavalmisteissa ja alkoholipohjaisissa hajusteissa. Klorofylliä esiintyy luontaisesti ihmisen ravinnossa, joten haittavaikutuksia ei todennäköisesti ole.

E141

klorofyllikuparikompleksi, klorofylliinikuparikompleksin kalium- ja natriumsuolat (copper chlorophyll) [NG5 CI 75815]; 'tylsänvihreä', luontaisen kaltainen; käytetään etenkin rasvaa sisältävissä ruoissa, makeisissa ja alkoholituotteissa; myös saippuoissa, öljypohjaisessa kosmetiikassa, suuhygieniavalmisteissa ja alkoholipohjaisissa hajusteissa. Muunnellun klorofyllin tiedetään olevan harmillinen Wilsonin tautia sairastaville ihmisille, mutta muille sen uskotaan olevan turvallinen.

E142

briljanttivihreä BS, vihreä S (green S) [AG50, CI 44090] Keinotekoinen tervaväriaine; käytetään mm. purkkiherneiden värjäykseen - kielletty mm. Ruotsissa, Norjassa ja USAssa.

E143

patenttivihreä; käytetään koristekirsikoissa

E150

sokerikulööri (caramel) [NBr10] Ilmaisu sokerikulööri viittaa värivoimakkuudeltaan vaihteleviin ruskeisiin värjäämiseen tarkoitettuihin valmisteisiin. Tämä ei koske sokerista kuumentamalla saatua aromaattista valmistetta, joka on tarkoitettu elintarvikkeiden maustamiseen (esim. makeiset ja konditoriatuotteet, alkoholijuomat). [Suomen säädöskokoelma]

E150(a)

sokerikulööri (caramel, plain caramel); tummanruskea, luontainen, käytetään mm. soijassa, oluessa, viskeissä, kekseissä; saattaa aiheuttaa B-vitamiinin tuhoutumista, hyperaktiivisuutta ja saattaa myös hidastaa kasvua

E150(b)

emäksinen sulfiittisokerikulööri (caustic sulphite caramel); kts. E150(a)

E150(c)

ammoniummenetelmän sokerikulööri (ammonia caramell); kts. E150(a)

E150(d)

ammoniumsulfiittimenetelmän sokerikulööri (sulphite ammonia caramel); kts. E150(a)

E151

briljanttimusta FCF (brilliant black BN, black PN) [food black 1, CI 28440] Musta tervaväri/atsoväriaine; käytetty mm. ruskeissa kastikkeissa; saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireita (ihottuma, hengitysoireet tms.) - kielletty mm. Tanskassa, Australiassa, Belgiassa, Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä, Ruotsissa, Itävallassa, Norjassa ja USAssa

E152

(black 7984)

E153

[PBk7]

lääkehiili (vegetable carbon) [CI 77266] Musta, luontaisen kaltainen, valmistetaan kasviaineita hiiltämällä; käytetään mm. makeisissa kuten lakritsissa; kielletty USAssa

E154

ruskea FK (brown FK, kipper brown) [food brown 1]; Kuuden synteettisen atsovärin seos. Saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireita. Suomessa (EU) saa käyttää vain savusillien (Kippers, 20 mg/kg) värjäyksessä (antaa kalalle 'terveen' värin, joka ei häviä kypsennettäessä). Kielletty mm. USAssa. Suomessa väriä ei saa myydä kuluttajalle suoraan.

E155

ruskea HT, atsoväri (brown HT, chocolate brown HT) [CI 20285]; Synteettinen tervaväri/atsoväriaine; käytetään mm. suklaakakkujauheissa. Saattaa aiheuttaa astmaoireita ja muita yliherkkyysoireita, mahdollisesti karsinogeeninen - kielletty mm. Tanskassa, Belgiassa, Saksassa, Sveitsissä, Ranskassa, Itävallassa, Norjassa, Ruotsissa, USAssa ja Itävallassa, siksi melko vähäistä käyttöä. Suomessa (EU) saa käyttää maustetuissa alkoholittomissa juomissa, jäätelöissä, jäädykkeissä, mehu- ja juomajäissä, jälkiruoissa, konditoriatuotteissa sekä makeisissa 50 mg/kg tai 50 mg/l.

E160

E160(a) (i)

KAROTENOIDIT

E160(a) (ii)

betakarotiini (betacarotene) [betakarotiini, alfa, beta ja gamma; food orange 5, CI 40800]; sekalaiset karotiinit [betakarotiini ( -, -, - ), NY26, CI 75130] keltainen, luontaisenkaltainen väri, jota löytyy mm. porkkanoista

E160(b)

annatto, orleaani, biksiini, norbiksiini (annatto, orlean, bixin, nor-bixin); (bija, bijol, orleaani, rocou, roucou) [NO4, CI 75120] punainen, luontainen (Bixa orellana), käytetään mm. juustoissa, voissa, margariineissa sekä mm. saippuoissa, tekstiileissä jne.; saattaa aikeuttaa yliherkkyyttä (mm. nokkosihottumaa). Suomessa väriä ei saa myydä kuluttajalle suoraan. Suomessa (EU) värin käyttö on rajoitettu seuraaviin tuotteisiin: margariini, minariini, muut rasvaemulsiot ja vedettömät rasvat (10 mg/kg), koristeet ja kuorrutteet (20 mg/kg), konditoriatuotteet (10 mg/kg), jäätelöt, jäädykkeet, mehu- ja juomajäät (20 mg/kg), liköörit ja väkijuomat, joiden alkoholipitoisuus on alle 15 tilavuusprosenttia (10 mg/l), maustetut sulatejuustot sekä oranssin, keltaisen tai taitetun valkoisen väriset kypsytetyt juustot sekä maustamaton sulatejuusto (15 mg/kg), jälkiruoat 10 mg/kg ja maustetut kuivat suolapalat, perunasta, viljasta tai tärkkelyksestä valmistetut puristetut tai paisutetut suolapalat (20 mg/kg) ja muut suolapalat sekä suolapähkinät (10 mg/kg); savustettu kala (10 mg/kg), syötävä juustonkuori ja muut syötävät päällysteet (20 mg/kg), Red Leicester- juusto (50 mg/kg), Mimolette- juusto (35 mg/kg) ja puristetut, paisutetut ja/tai hedelmillä maustetut aamiaismurot (25 mg/kg).

E160(c)

kapsantiini, paprika, paprikaoleoresiini (capsanthin, capsorubin, paprica oleoresin); punainen, luontainen (Capsicum annuum)

E160(d)

lykopeeni (lycopene) [NY27,CI 75125]; punainen, luontainen, löytyy esim. tomaateista; saattaa lisätä syövän riskiä

E160(e)

beta-apo-8'-karotenaali (beta-apo-8'-carotenal) (C30) [food orange 6, CI 40820]; oranssi, luontaisen kaltainen; luonnossa löytyy esim. appelsiineista; käyttörajoituksia

E160(f)

beta-apo-8'-karoteenihappoetyyliesteri (ethyl ester of beta-apo-8'-carotenic acid) (C30) [food orange 7, CI 40825]; oranssi

E161

ksantofyllit (xanthophylls)

E161(a)

flavoksantiini flavoxanthin; keltainen

E161(b)

luteoliini, luteiini (lutein); oranssi, luontainen (löytyy mm. vihreistä lehdistä sekä munan keltuaisesta)

E161(c)

kryptoksantiini (cryptoxanthin)

E161(d)

rubiksantiini (rubixanthin) [CI 75135] kehäkukka marigold

E161(e)

violoksantiini (violaxanthin, violoxanthine)

E161(f)

rodoksantiini (rhodoxanthin)

E161(g)

kantaksantiini (canthaxanthin) [Red No3; Food orange 8; CI 40850]; keltainen - kirkas oranssinpunainen, luontainen (löytyy mm. joistakin sienistä, auringonkukista ja kaloista). Käytetään leivonnaisissa, grillimausteseoksisssa ja -kastikkeissa, juustossa, voissa, hedelmäjuomissa, salaattikastikkeissa, tomaattivalmisteissa jne. Sitä on käytetty myös kanojen ihon ja munankeltuaisen värin vaihtamiseen. Suomessa (EU) sitä on voinut käyttää vain Strasbourgin makkaran (Saucisses de Strasbourg, 15 mg/kg) värjäämiseen. Voi aiheuttaa mm. ihon harmaantumista, pahoinvointia ja nokkosihottumaa; käyttörajoituksia, kielletty mm. Ruotsissa. Rajamäärät väriaineen käyttämisestä mm. siipikarjan- ja kalanrehussa astuivat voimaan joulukuussa 2003; Suomessa sitä ei ole käytetty kalanrehuvärinä enää vuosiin. Suomessa väriä ei saa myydä kuluttajalle suoraan.

E162

betalaiini, batalaiini (betanin, beet root red); sinertävänpunainen, luontainen (saadaan punajuuresta)

E163

antosyaanit (anthocyanins, enocianina), 'viinirypälekuoriväri'; punaisen sävyt, violetti, luontainen

E163(a)

syanidiini (cyanidine, cyanidin-3-galactoside) punainen

E163(b)

delfinidiini (delphinidine)

E163(c)

malvidiini (malvidine)

E163(d)

pelargonidiini (pelargonidine) harmaansininen, sinipunainen

E163(e)

peonidiini (peonidine) harmaansininen, sinipunainen

E163(f)

petunidiini (petunidine) harmaansininen, sinipunainen

E164

sahrami (saffron) [CI 75140, NY6]; crocetin [CI 75100]

E170

(ei Suomessa?) kalsiumkarbonaatti (calcium carbonate; (ii) calcium hydrogen carbonate) [PW18, CI 77220]; käytetään joissakin viineissä ja hedelmäsäilykkeissä sekä mm. hammastahnoissa; suurina annoksina myrkyllinen

E171

titaanivalkoinen, titaanioksidi (titanium dioxide); valkoinen, luontaisen kaltainen, valmistetaan titaanipitoisista mineraaleista; käyttörajoituksia (ei sallittu Saksassa). Käytetään mm. lääkeainetableteissa ja - kapseleissa, karamelleissa (...usein se valkoinen raita kahden värin välillä...), makkaroissa, koti- ja mozzareillajuustoissa jne.

E172

rautaoksidit (synthetic iron oxide) ja -hydroksidit [CI 77491, 77492, 77499]; musta, keltainen, punainen, luontaisen kaltainen, käytetään mm. joissakin äyriäistahnoissa; käyttörajoituksia, myrkyllistä suurina annoksina

E173

alumiini [CI 77000]; Suomessa (EU) saa käyttää vain leivonnaisten koristeluun, enimmäismäärää ei ole. Kielletty joissakin maissa kokonaan. Alumiinia on käytetty myös lääkeaineiden väriaineina antamaan tableteille kiiltoa pintaan. Joissakin paikoin maailmaa alumiinia kuitenkin lisätään myös kraanaveteen värin vähentämiseksi. Alumiinia liukenee ihmiselimistöön myös mm. alumiiniastioista sekä alumiinitölkeistä (joiden päiväys on mennyt umpeen). Suomessa väriä ei saa myydä kuluttajalle suoraan.

E174

Hopea. Kielletty joissakin maissa kokonaan. Suomessa (EU) sitä saa käyttää makeiskuorrutuksiin, suklaiden koristeisiin sekä likööreiden värjäämiseen ilman enimmäismäärää. Käytetty ainoastaan ulkoiseen koristeluun; käytetty myös esimerkiksi joidenkin vitamiinipillerien pintavärjäyksessä. Pitkäaikainen sisäinen käyttö voi johtaa munuasten vahinhoitutmiseen ja ihon sinertymiseen ja harmaantumiseen

E175

Kulta. Kielletty joissakin maissa kokonaan. Suomessa (EU) sitä saa käyttää makeiskuorrutuksiin, suklaiden koristeisiin sekä likööreiden värjäämiseen ilman enimmäismäärää.

E180

litolirubiini BK, atsoväri (pigment rubine, latolrubine BK) [PR57] Saattaa aiheuttaa yliherkkyysoireita. Kielletty joissakin maissa kokonaan. Suomessa (EU) sitä saa käyttää syötävän juustonkuoren värjäämiseen ilman enimmäismäärää. Suomessa väriä ei saa myydä kuluttajalle suoraan.

E181

tanniinit (tannic acid, tannins); esiintyy luontaisesti mm. teessä, saadaan mm. pähkinöistä

E579

rautaglukonaatti

Lihahygienialaissa (511/94) säädettyyn lihavalmisteiden terveysmerkintään ja muihin vaadittaviin merkintöihin voidaan käyttää ainoastaan väriä E 155 ruskea HT yksinään tai värejä E 133 briljanttisininen FCF ja E 129 allurapunainen AC yksinään tai sopivana seoksena.
- Suomen Säädöskokoelma 1756 Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös elintarvikkeissa ja alkoholijuomissa käytettävistä väreistä: 5 Värien käyttö lihan ja kananmunien merkitsemiseen
Lähteitä / lukemista
Atsovärien käyttö virvoitusjuomissa [www.allergia.com/chapter_images/1615_AtsovAriaineiden_kAyttO.pdf | 22X06]
Suomen Säädöskokoelma 1756 Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös elintarvikkeissa ja alkoholijuomissa käytettävistä väreistä [www.finlex.fi/fi/laki/kokoelma/1995/19950182.pdf | 22X06]
Värit makeisissa, virvoitusjuomissa ja irtomakeisissa Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Helsinki 2002 [www.hel2.fi/Ymk/julkaisut/julkaisut2002/Julkaisu07_02.pdf | 22X06]