Antiikki

kreikkalaiset, roomalaiset
aristoteles
värit: sininen, purppura, punainen, musta, valkoinen, keltainen, vihreä
pigmentit
värjäys ja pukeutuminen
kosmetiikka
symbolit

[Katso myös: Värjääminen ja kankaanpainanta antiikissa, etruskit, foinikialaiset, kreikan kielen värinimiä, latinan värinimiä, värinimiä Roomassa]

Kreikka

Antiikin Kreikassa väreillä osoitettiin selkeästi yhteiskunnallinen asema.

Filosofia eli kukoistuskauttaan ja värien olemusta pohdittiin monelta näkökannalta. Ksenofanes (n. 570 - 475 eKr) näki vain sateenkaaren kolme kirkkainta väriä: keltavihreän, punaisen ja purppuran. Pythagoralaiset (500-l eKr) halveksivat värejä (ne olivat ulkoisia, toisarvoisia) - he kielsivät värien merkityksen; toisaalta Pythagoras yhdisti musiikin ja nuotit väreihin. Empedokles (400-l eKr) vastusti pythagoralaisia ja piti värejä maailman ytimenä (maa -keltainen [(chron; viittaa okraan)]; ilma - musta; tuli - punainen; vesi - valkoinen). Demokritos (460-370 eKr) huomioi ainoastaan mustan ja valkoisen välisen eron. Zenon Kitionilainen (n. 336-260 eea) sanoi: Värit ovat aineen ensimmäinen kaava. Platonille eivät merkinneet mitään värin fyysiset tai kemialliset puolet, väri oli yksinomaan kauneutta. Hän näki väreissä materian pyrkimyksen kohti valoa; ja piti perusväreinä mustaa, valkoista ja punaista. Aristoteles oli luultavimmin ensimmäinen, joka käsitteli värien sekoittamista.

[Lisää: Aristoteles]

Taide

Värejä käytettiin antiikin aikaan paitsi kankaissa ja seinämaalauksissa myös patsaissa. Klassisen Kreikan tyyli innoitti monia renessanssin kuvanveistäjiä tekemään valkoisena marmorina hohtavia patsaita - oikeasti antiikin Kreikan patsaat ovat alkujaan olleet realistisesti maalattuja ja myös valkoisiksi luultujen rakennusten pinnat hohtelivat punaisina ja sinisinä... Seinät, pilarit ja portaat olivat usein luonnonmateriaalin värisiä, mutta katto, katon päätyosa ja pylväiden päät maalattiin usein kirkkain värein punaisella, sinisellä ja okrankeltaisella. Klassisen ajan Kreikassa perinne jatkui.

Teatteriin värisymboliikka kuului vahvasti. Näytellessään Odysseusta, näyttelijät pukeutuivat purppuraan kuvatakseen Odysseuksen merimatkaa. Iliasta näytellessään he pukeutuivat kirkkaanpunaiseen (symboloi taisteluita). Antiikin teatterissa valkoinen puku symboloi puhtautta.

Rooma

Taide

Roomalaiset suosivat pienistä värillisistä kivistä tai marmorista tehtyjä mosaiikkeja, joiden aiheet ja väritykset vaihtelevat laidasta laitaan. Mosaiikkipalaset saattoivat olla niin pieniä, että vasta hyvin tarkkaan ja läheltä katsomalla saattoi erottaa tekotavan. Näillä värikkäillä kuvilla pyrittiin tuomaan tilavuuden tunnetta pieniin huoneisiin.

Rooman arkkitehtuurissa käytettiin voimakkaita värejä. Koristeluita oli paljon ja kallisarvoisia materiaaleja jäljiteltiin runsaasti. Ulkoapäinrakennukset olivat yleensä yksivärisiä (esim. marmoripinnotteisia), mutta rakennusten sisällä väriä käytettiin runsaasti. Muinaisessa Roomassa kadut saattoivat toimia ilmoitustauluina kuten Pompea Olphevrin kaupungissa: seinämät olivat valkopohjaisia, rajattu punaisella neliöiksi ja ruutuihin kirjoitettiin mustalla hiilellä propagandatekstejä.

Pompeijissa seinätaustojen ja paneelien väritykseen oli tyypillisesti käytetty mustaa, kirkkaanvihreää, sinooperia, rautapunaista, kullanoranssia, kultaokraa ja atsuriittia.

Pukeutuminen

Rooman valtakunnassa värien ja tekstiilien laatu heijastivat niiden omistajien sosiaalista statusta. Mitä kirkkaampia ja voimakkaampia värit olivat, sen kalliimpia ja harvinaisempia ne olivat. Värikkäät kankaat olivat merkki keisarillisesta monopolista ja johtajuudesta, mutta ne myös olivat tärkeitä diplomaattisia lahjoja.

Roomalaiset omivat pukeutumistyylinsä kreikkalaisilta, mutta lisäsivät vaatteisiinsa enemmän kuviointia ja väriä. Roomalaisten vaatteiden kankaista, väreistä ja tyyleistä saattoi päätellä puvun kantajan yhteiskuntaluokan. Idästä tuotu silkki ja Intiasta tuotu puuvilla olivat varakkaiden kankaita. Toogaa saivat pitää vain tietyt yhteiskunnan jäsenet ja edelleen, purppurakoristeista toogaa vain harvat - toogasta tulikin seremonioissa käytettävä asuste. Miesten perusasuste oli kitoni; valkoista saivat pitää yläluokat, luonnonväristä tai ruskeaa muut.

Värit yleisesti

Kreikkalaiset näkivät luonnon eri tavalla kuin me. On näet myönnettävä, että heidän silmänsä oli sokea siniselle ja vihreälle; sinisen asemasta he näkivät syvempää ruskeaa ja vihreän asemasta keltaista (niinpä he kuvaavat samalla sanalla tummien hiusten, sinikaunokin ja eteläisten merten väriä ja toisella sanalla vuorostaan vihreiden kasvien, ihmisen ihon, hunajan ja pihkan väriä; onkin osoitettu, että heidän suurimmat maalarinsa eivät voineet esittää ympäröivää maailmaa muuten, kuin käyttämällä mustaa, valkoista, punaista ja keltaista.
- Friedrich Nietzsche teoksessa Morgenröte (1881)

Nietzschen teorian mukaan sininen väri hävittää luonnosta ihmisyyden - siksi hänen mukaansa kreikkalaisten erikoinen värisokeus johdatti heidät näkemään luonnonilmiöt ihmisten kaltaisina jumaluuksina.
[Lue lisää kreikkalaisten värien erottelukyvystä tältä sivulta kohdasta "sininen"]

Tasavallan aikaan roomalainen näytelmäkirjailija Plautus (n. 254-184) kirjoitti Epidicus-komediassaan Epidicus-nimisestä orjasta, joka listaa värit ja tekstiilit isännälleen. Näytelmässä mainitut värit ovat: caltulus (samettikukan keltainen), crocotulus (punertavan oranssi), carinus (pähkinänruskea), cerinus (rusehtavan keltainen), cumatilis (merensininen) ja caesicius (taivaansininen). Myöhemmin samassa näytelmässä mainitaan myös värjärit flamarii (värjää punertavan oranssia), violarii (värjää violetin sävyjä) ja molocinarii (mauven sävyjä).

Ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua latinankielessä oli samanverran väritermejä kuin kreikan kielessä 300-luvulla eaa.

Kun Kreikan taruston kohtalottaret kehräsivät valkoisia lankoja, heitä kutsuttiin nimellä candidae sorores (valkoiset sisaret), kun mustia lankoja - sorores nigrae (mustat sisaret).

Musta

Antiikin ajan mielikuvissa alkuaine "maa" vastasi "mustaa sappea" - melankolista luonteenlaatua.

Kreikan mytologian yön jumalattarella Nyxillä oli musta, tähdinkoristeltu puku. Hänellä oli mustat siivet ja hän lähti luolastaan joka ilta ajamaan taivaan yli mustien hevosten vetämissä vaunuissa. Nyx oli rakkauden nautintojen, unen ja unelmien, mutta myös kuoleman äiti. Hänen lapsiaan olivat Nemesis (koston jumalatar) ja Moros (=tuho). Kreikassa kuoleman voimille uhrattiin mustia eläimiä.

Roomalaiset käyttivät yön jumalattaresta nimeä Nox ja häntä pidettiin kaaoksesta syntyneenä.

Kreikassa äänestettiin mustilla ja valkoisilla palloilla (ja pavuilla jne.) Musta tarkoitti kieltoääntä ja valkoinen puoltoääntä.

Valkoinen

Kreikkalaisen mytologian mukaan makea vesi luotiin ennen suolaista ja veden kirkkaus yhdistetään aina valkoiseen.

Antiikin kreikkalaiset pitivät ilmeisesti valkoista ilmaisukyvyttömänä värinä - valkoinen symbolisoi tyhjää ja värittömyyttä. Esim. antiikin marmoriveistokset olivat alunperin maalattuja.

Kreikkalaiset uhrasivat Olympoksen jumalille valkoisia uhreja. Roomassa Jupiterille tarjotut uhrit olivat valkoisia.

Roomassa Jupiterin papit pukeutuivat valkoiseen ja pitivät valkoisia hattuja. Katupientareet oli merkitty valkoisella liidulla. Keisarin kuollessa suruväri oli valkoinen. Julkisten virkojen hakijat pitivät valkoisia vaatteita (candidus -> candidatus=kanditaatti, kokelas)

Valkoinen liittyi onneen: onnenpäivä oli kreikaksi leuke hemera, latinaksi albus dies tai candidus dies.

Roomassa pretoriaanien lait kirjoitettiin valkoisella musteella ja keisarilliset lait purppuralla ja siviililait punaisella sinooperilla.

Punainen

Antiikin Roomassa punainen oli tärkeä, mm. Plinius vanhempi laati laajan esityksen punaisen värin läntisestä historiasta. Punainen korostui eniten ehkä tasavallanaikaisissa punatiilirakennuksissa ja esim. roomalaisten asuintalojen sisäseinien pompeijinpunaisissa laasteissa. Vielä keisariajallakin maisemaa hallitsivat punatiiliset kerrostalot ja muurit, vaikka suurissa monumentaalirakennuksissa käytettiinkin vaaleaa marmoria. Antiikin Roomassa sijaitseva Jupiterin patsas oli maalattu punaiseksi (luultavasti sinooperilla, mutta kyseessä voi olla myös okra). Punaista pidettiin valon värinä.

Rooman siviililakeja nimitettiin punaisiksi laeiksi. Lait kirjoitettiin sinooperilla ja niitä kutsuttiin nimellä rubrica - rubrica vetavit merkitsi lain kieltämää. Pretoriaanien lait kirjoitettiin puolestaan valkoisella musteella ja keisarilliset lait purppuralla.

Plinius (n. vuoden 20 tienoilla) mainitsi kirjoituksissaan Rubia-kasvin, jota käytettiin mm. villan ja nahan värjäämiseen.

Antiikin ajan "pyhä piippu" - (Merkuriuksen sauva?): sen valkoiset sulat merkitsivät rauhaa, punaiset sotaa.

Antiikissa punainen on yhdistetty mm. auringonjumala Apolloniin (Foibos) ja sodanjumala Marsiin (kreikk. Ares), mutta sodanjumala Marsin varsinaisena värinä on kuitenkin pidetty sinipunaista. Rooman valtakunnan aikoihin punaisella lipulla liputtaminen pääkaupungissa oli kutsu asepalvelukseen.

Kreikkalaiset pitivät punaista maskuliinisena värinä. Kreikassa Spartan armeijan taisteluasu oli punaista krapilla (värimataralla, Rubia tinctoria) värjättyä villaa, jalkineet punaista nahkaa.

Kreikkalaisen legendan mukaan, punainen ruusu nousi Adoniksen verestä, kun villisika oli tappanut hänet metsästysretkellä. Kreikkalaisessa mytologiassa ruusu oli rakkauden ja elämänkierron symboli. Kreikkalaisissa lauluissa pääskysiä juhlittiin kevään sanansaattajina ja nuoren pääskyn vatsasta löytyneellä punaisella kivellä uskottiin olevan maagisia voimia.

Roomalaiset morsiamet kiedottiin tulenpunaiseen (flammeum), jonka tehtävä oli ruokkia rakkautta ja lisätä hedelmällisyyttä; myös keltaisella oli merkitys hääseremonioissa hääpuvut ja vestan neitsyiden kaavut värjättiin kellertäviksi väriredesalla (Reseda luteolis). Punainen huntu myös suojasi häpeältä.

On mainittu, että mustikasta (Vaccinium myrtillus) saatu mustanpunainen väri oli varattu orjille, mutta tämä väite on varmentamatta.

Purppura

Tummanpunaisella purppuralla oli aivan erityinen asema antiikin kulttuureissa. Sitä käytettiin ja arvostettiin kaikkialla läntisen kulttuurin piirissä. Kreikkalaisille purppura merkitsi korkeinta mahdollisinta arvoa ja se oli rikkauden tunnus. Purppura oli color principalis kaikkein tärkein väri. Luultavimmin kreikkalaiset kauppiaat toivat purppuraväriä Roomaan itäisen Välimeren alueilta, ehkä Kreikan kolonian Massilian (Marseilles) kautta.

Tarinan mukaan Romuluksella oli purppuraiset vaatteet. Roomassa purppura oli keisarillinen väri, mm. keisarilliset lait kirjoitettiin purppuralla. Ylimmät virkamiehet pukeutuivat purppurapukuun (toga picta, kullalla kirjailtu) jo tasavallan aikana. Keisariajalla virkamiehet pukeutuivat täyspurppuraan kuten keisarikin (paludamentum) juhlia varten. Purppurareunaisesta toogasta (toga praetexta) tuli Roomassa ylimpien säätyjen etuoikeus.

Purppurakotiloiden huvetessa purppuraa siirryttiin hiljalleen valmistamaan värimatarasta (Rubia tinctoria) ja muista kasveista. Vanhin tunnettu väriohje koskee nimenomaan imitaatiopurppuraa - se löydettiin vanhasta haudasta 200-luvulla.

[Lue lisää Tyroksenpurppurasta]
[Lue lisää purppura-väristä]

Roomassa keisarilliset lait kirjoitettiin purppuralla, pretoriaanien lait valkoisella musteella ja siviililait punaisella sinooperilla.

Sininen

Huolimatta siitä, että indigon ja värimorsingon arvo värjäämisessä tunnettiin (molemmat tuottivat sinistä), ne eivät olleet klassisen antiikin suosimia värejä (mutta niitä tavattiin Aleksandriassa hellenismin mukanaan tuomien vaikutteiden vuoksi). Sinistä väriä ei mainita lainkaan klassisen kauden teksteissä - esim. Aristoteleen teoksessa - ja siksi on jopa väitetty, että kreikkalaiset ovat olleet sokeita siniselle.

Yhtenä perusteena on pidetty sitä, ettei sinistä väriä mainita Homeroksen runoissa; runoissa kylläkin mainitaan mm. purppura, punainen ja kyanos, joka kuului viiteen antiikin klassiseen väriin (Antiikin viisi klassista väriä sisälsivät valkoisen (leukos), harmaan (glaukos), punaisen (eryhtros), vihreän (khloros) sekä sinisen (kyanos), muut värit puuttuivat - kyanoksenkin katsotaan viittaavan siihen tummanvihreään sävyyn, joka syntyy taivaan heijastuessa meren pintaan). Joidenkin mielestä suurin todiste siitä, etteivät kreikkalaiset tunteneet sinistä, on se, että Homeros kuvaa meren viininpunaiseksi - kaikkihan "tietävät", että meri on siniharmaanvihreä. Joidenkin kirjallisuudentutkijoiden mielestä "viininpunainen" kuvaa ennemminkin olotilaa kuin varsinaista väriä. Monet Välimeren rannoilla lomailleet ovat myös todistaneet, että usein auringon laskiessa meri todellakin vaikuttaa viininpunaiselta. W.E Gladstonen mukaan Homeroksen väriajattelu perustui valon ja varjon eroille; hänen mielestään Homeroksen aikalaisten värinerotustaito oli huono, mutta kehittyi paljon pidemmälle Aristoteleen aikaan.

Kreikkalaiset varmasti tunsivat sinisen sävyn. Egyptiläiset polttivat hiekasta, kuparilastuista ja natriumkarbonaatista sinistä seosta ja Kreikkaa lähellä sijaitsevat assyrialais-kaldealaiset kulttuurit tunsivat sinisen (kobolttioksidia käytettiin keramiikassa lasitteena; esim. Babylonian portit).

Suurin osa asiaa tutkineista on sitä mieltä, että todennäköisimmin kreikkalaiset näkivät värit aivan kuten nykyajankin ihmiset - heidän kielensä ei vain toiminut samalla tavalla kuin meidän kielemme. Vaikka kreikkalaisilla ei ehkä ollutkaan omaa sanaansa siniselle, se ei toki tarkoita, etteivätkö kreikkalaiset olisi erottaneet toisistaan sinisiä ja vihreitä sävyjä. Ehkä heillä ei vain ollut tarvetta erotella värejä toisistaan. Mm. muutamat Pohjois-Amerikan intiaaniheimot, jotka omassa kielessään puhuvat sinisestä ja vihreästä samalla sanalla, käyttävät kuitenkin ongelmitta englanninkielen sanoja green ja blue. Edelleen kreikkalaisten kyvystä nähdä sinistä - ja muita värejä - kuitenkin väitellään.

Roomassa värimorsingosta (Isatis tinctoria) saatua tummansinistä (caeruleus color) pidettiin barbaarien värinä. Roomalaiset yhdistivät sen lasiin ja käyttivät siitä nimitystä vitrum ja glastum. Sinistä ei arvostettu pigmenttinä eikä väriaineenakaan; sinisiä silmiä pidettiin rumina - kaikilla kunnon roomalaisillahan oli ruskeat silmät.

Kreikassa sininen edusti Zeusta ja Roomassa Jupiteria (toisten lähteiden mukaan Jupiterin väri oli ennenmuuta arvostettu purppura). Roomalainen kuunjumalatar Juno, ilman vertauskuvana oli aina sinisiin puettu, viisauden jumalatar Minerva kuvataan usein sinikaapuun puettuna.

Antiikin aikana julkisissa palveluammateissa toimivat pukeutuivat siniseen.

Vihreä

Muinaisessa antiikin Kreikassa vihreä symboloi voittamista.

Keltainen

Kreikassa "attikankeltainen" oli käytetty väri, Kreikassa suosittiin vaaleankeltaista (maata ja kiveä).

Kreikkalaisten auringonjumala Helios kulki tulihevosten vetämänä taivaankannen poikki, keltainen viitta liehuen. Myös auringonnousun jumalatar Eos on kuvattu keltaisessa hunnussa. Roomalaisista jumaluuksista rakkaudenjumalatar Venus pukeutui keltaiseen viittaan ja elonkorjuun jumalatar Ceres kuvataan usein keltaisissa asusteissa. Kreikkalaiset olettivat että heidän jumalansa pukeutuivat yleensäkin (sahramin)keltaiseen.

Roomalaiset käyttivät mm. okrankeltaista.

Keltainen oli roomalaisille rakkauden väri; roomalaisella rakkaudenjumala Venuksella, oli keltainen viitta. Roomalaiset värjäsivät hääpuvut ja vestan neitsyiden kaavut kellertäviksi väriredesalla (Reseda luteolis), morsiamet kiedottiin myös tulenpunaiseen (flammeum), jonka tehtävä oli ruokkia rakkautta ja lisätä hedelmällisyyttä. On myös väitetty että tavalliset ihmiset saivat käyttää keltaista Roomassa vain hääasuihin, muuten sen käyttö oli sallittua vain Vestan neitsyille.

Väriaineet ja pigmentit

Rhodoksen saarella käytettiin edistyneitä tekniikoita espanjanvihreän, valkoisen lyijyn ja punaisen lyijyn valmistamiseen.

Egyptiläistä sinistä frittaa valmistettiin Aleksandriassa ja Pozzuolissa. Maahantuotua indigoa käytettiin suoraan pigmenttinä, keltaiset ja punaiset kasviväriaineet valmistettiin saostamalla ne mm. kalkkiin.

Kreikkalaisten pigmenttituntemus oli hyvä, mutta taiteessa niitä ei turhia tuhlailtu. Mm. klassisen ajan Kreikassa 600-400 eaa monet tunnetut taiteilijat (mm. Apelles, Nicomachos) käyttivät vain neljän värin palettia: mustaa, valkoista, punaista ja keltaista. Kreikasta neljän värin paletti periytyi myös Roomaan.

Myöhemmin ensimmäisellä vuosisadalla elänyt Plinius pelkäsi voimakkaiden itämaisten värien valtaavan myös Kreikan taidemaailman ja tuhoavan klassisen Kreikan luoman niukan väri-ilmaisun. Pliniuksen pelko toteutui: kirkkaita värejä käytettiin sisutuksissa ja seinämaalauksissa.

Musta

Lamppumustaa, eli nokimustaa, saatiin palamisjätteenä syntyneestä noesta. Lisäksi käytössä oli luumusta, norsunluumusta (jota Plinius kutsui nimellä elephantinum) sekä viinimusta. Myös joitakin kasvipohjaisia mustia pigmenttejä käytettiin.

Roomalaiset tunsivat tanniinin käytön puretusaineena mustaa värjätessä, tarkoitukseen käytettiin tammen kuorta.

Valkoinen

Lyijyvalkoinen (serussiitti) ja kalkkivalkoinen olivat käytössä jo varhaisessa Kreikan taiteessa. Käytössä oli myös keinotekoisesti kalkista, hiekasta ja kuparimalmista valmistettu pigmentti.

Vaaleanpunainen

Kreikkalaisessa varhaistaiteessa vaaleanpunaista pigmenttiä saatiin kasviväreistä, mm. jäkälästä.

Punainen

Luonnonsinooperista valmistettiin kirkkaanpunaista, myöhemmin sinooperia valmistettiin myös keinotekoisesti; oli käytössä jo Kreikan varhaistaiteessa. Luonnosta saatiin myös bolus (punaliitu) ja muita , punaisia rautaoksideja, kuten hematiittia ja terra di pozzuolia. Karmosiini, kermes-hyönteisestä saatu karmiininpunainen, oli roomalaisten käytössä 300-luvulta eteenpäin yleensä vain alusvärinä. Punaisena käytettiin myös luonnon krappilakkaa, joka valmistettiin värimatarasta (Rubia tinctoria). Punainen lyijyväri, mönjä osattiin valmistaa keinotekoisesti. Lisäksi käytössä oli poltettua maavihreää.

Pompeijin seinämaalauksissa käytetty sinooperi louhittiin Espanjan Almadenin kaivoksista.

Sininen

Atsuriittia saatiin Armeniasta. Toinen mineraaliväri, ultramariini saatiin jauhamalla lapis lazulia. Kreikan varhaisessa taiteessa oli käytössä egyptinsininen; Roomassa käytetty pompeijinsininen/pozzuolinsininen on sen variaatio. Lisäksi käytössä oli myös värjäyksessä käytetty indigo.

Vihreä

Käytössä olivat mm. espanjanvihreä / verdigris ja krysokolla. Kreikkalaisten seinämaalauksien yleisin vihreä oli terra verte. Malakiittia saatiin mm. Siinain vuoresta ja Makedoniasta. Se oli käytössä jo kreikkalaisessa varhaistaiteessa ja sitä käytettiin mm. roomalaisissa seinämaalauksiin.

Keltainen

Okria ja sienavärejä käytettiin jo varhain. Kirkasta keltaista saatiin jauhamalla orpimenttia.

Ruskea

Ruskeista käytössä olivat mm. asfaltti, bisteri, seepia, umbra

Pukeutuminen ja värjäys

Foinikialaiset olivat antiikin ajan tunnetuimpia värjäreitä; heillä oli hallussaan mm. kuninkaallisen purppuravärin valmistus - foinikialaiset saivatkin nimensä kreikkalaisilta, alunperin se johdettiin purppuraa tarkoittavasta sanasta. [Lue lisää: Lähi-Itä / foinikialaiset]

Pliniuksen mukaan kreikkalaiset värjäsivät Aleksanteri Suuren aikaan villaa niin purppuralla kuin muillakin väreillä sekä värjäsivät puuvillaa mustilla, vihreillä, keltaisilla ja sinisillä pesunkestävillä väreillä.

Pliniuksen teksteistä käy ilmi myös, että roomalaiset tunsivat tavan purettaa tekstiileitä metallisuoloilla; he käyttivät luultavasti meriruohoa kiinnittääkseen alunapuretteen.

Roomalaiset tunsivat useita värjäysaineita ja jakoivat ne pääväreihin ja toisen luokan väreihin. Pääväreillä värjättiin sekä miesten että naisten vaatteita ja toisen luokan väreillä joko miesten tai naisten vaatteita tai vaatteita tiettyyn tarkoitukseen.

700-luvulta eaa alkaen roomalaisten vaatteiden päämateriaali oli villa. Villan värjäämisestä tuli Roomassa ammatti 715 eaa. Aluksi suurin osa vaatteista oli värjäämättömiä: albus (valkoinen), niger (tummanruskea tai musta), coracinos (syvä musta), fuscus (punertavan ruskea) ja pullus (tummanruskea tai rusehtavan musta). Ylimystö alkoi toisaalta käyttää kultakirjailuja vaatteita; väreinä purppura, sininen, punainen, keltainen, keltapunainen. Tasavallan aikaan käytössä olivat myös samettikukankeltainen, punaoranssi, pähkinänruskea, rusehtavankeltainen, taivaansininen, harmahtava violetti, merensininen, violetti ja kirkkaanpunainen. Tasavallan loppupuolella ja Augustuksen ajan Roomassa käytössä olivat myös tumma purppura, purppura (useita sävyjä sinertävästä punertavaan, tummasta vaaleaan), tumman ja vaalean harmaa, taivaansininen ja meren sininen, kullankeltainen, oranssihtavia keltaisia, rusehtava keltainen, tummanvihreä, indigo, laventeli, kirkkaanpunainen, punertava tummanruskea.

Gallian ja myöhemmin Britannian valloituksen myötä villateollisuus alkoi kehittyä. Värjäämisestä tuli tärkeää paikallisteollisuutta ympäri Rooman valtakuntaa. Mm. Galliassa valmistettiin ruudullisia vaatteita; niitä tuotiin myös Babyloniasta. Ensimmäisellä vuosisadalla roomalaisille esiteltiin runsaasti uusia luksusvärejä ja materiaaleja. Maahan tuotiin yhä enemmän yhä hienompia kankaita, mutta tavallisten ihmisten vaatetuksessa villa oli edelleen pääasiallinen tekstiili.

Varhaisen keisarikunnan aikoina käytössä olivat mm. vihertävät keltaiset, sinertävän vihreät, kirkas ja tumma punainen, violetinpurppuroita ja punapurpputoita, ruusunpunainen, tummansininen, turkoosi...

[Lue lisää: värjääminen ja kankaanpainanta antiikissa]

Musta

Mustaa saatiin rautasuolojen avulla väriomenasta (Quercus infectoria) ja värjäämällä perusväreillä useita kertoja päällekkäin.

Punainen

Purppura oli väreistä kallein, mutta myös Kermes-kirvoista saatu karmiininpunainen väri oli tärkeää. Yhteen grammaan karmiinia tarvittiin 60-80 naispuolista hyönteistä ja yhden asun värjäämiseen tarvittiin paljon grammoja. Kirvoista saatiin syviä ja ylellisiä punaisia. Pliniuksen aikana väri oli varattu Rooman kenraalien punaisiin viittoihin (paludamenta).

Hieman arkisempi väri oli värimatarasta (Rubia tinctoria) saatu krappipunainen, jolla värjättiin mm. Spartan armeijan taisteluasu. Punaisia saatiin myös mm. mm. jauhosavikasta (Chenopodium album) ja rantamatarasta (Galium palustre).

Violetti, purppura

Tyroksenpurppura oli antiikin ajan kallein väri, joita saivat käyttää vain korkea-arvoiset; sitä saatiin purppurakotiloista. Purppuran vähetessä sen hinta nousi ja käyttäjäryhmää rajattiin entisestään: ensimmäisellä vuosisadalla purppuravärit sallittiin vain keisarilliselle perheelle (Caligula, Nero). Aidon kotilopurppuran vähetessä alettiin käyttää myös mm. jäkälävärejä, esim. lakmusjäkälää (Rochella tinctoria). Purppurahtavia värejä valmistettiin myös seljasta (Sambucus ebulus), mustikasta (Vaccinium myrtillus), hyasintista (Hyacinthus orientalis) sekä heliotroopista (Heliotropium tricoccium).

[Lue lisää purppurasta tältä sivulta]

Sininen

Klassisen antiikin aikaan sinisiä ei suosittu, mutta hellenismin ja sen mukanaan tuomien aasialaisten vaikutteiden ansiosta yleistyivät. Indigolla (indigofera; Atramentum indicum) värjättyjä vaatteita valmistettiin jo varhain. Arkisempaa sinistä saatiin värimorsingosta (Isatis tinctoria). Värimorsingon lehdistä pyöriteltyjä palloja kutsuttiin siniseksi kullaksi.

Sinertäviä värejä valmistettiin myös seljasta (Sambucus ebulus), mustikasta (Vaccinium myrtillus), hyasintista (Hyacinthus orientalis) sekä heliotroopista (Heliotropium tricoccium).

Keltainen

Joidenkin lähteiden mukaan Roomassa keltaisella värjättiin ainoastaan hääasusteita.

Keltaista saatiin mm. jauhosavikasta (Chenopodium album), väriohdakkeesta (Carthamus tinctoria) ja väriomenasta (Quercus infectoria). Myös väriläätteestä (Serratula tinctoria), väriresedasta (Reseda ruteola), värimatarasta (Rubia tincotoria) ja rantamatarasta (Galium palustre) saatiin keltaista.

Oranssi

Oranssia saatiin mm. väriohdakkeesta (Carthamus tinctoria) ja väriomenasta (Quercus infectoria).

Ruskea

Roomassa orjien vaatteisiin käytettiin ruskeaa (ja luonnonväristä) villaa.

Kosmetiikka

Antiikin aikana kosmetiikan käyttö oli yleistä. Poskia punattiin ja silmät rajattiin, hiuksia värjättiin. Kreikassa naiset maalasivat hampaansa punaisiksi. Roomalaiset matroonat värjäsivät sahramilla hiuksiaan vaaleaksi.

[Lisää kosmetiikasta].

Symboliikka

Symboliikasta on ollut monenlaisia viitteitä. Tässä mm. yksi tapa selittää värejä:
Vaalea tai kullankeltainen viittaa älyyn ja intuitioon
violetti tietoon
purppura jumalalliseen voimaan
hopea kuuhun ja feminiiniseen olemukseen
vaalea sininen totuuteen
vihreä taivaan ja maan mystiseen kombinaatioonm
valkoinen puhtauteen, neitseyteen, hengen voittoon lihasta.

Värien käyttö tunnuksina

Myöhäisantiikin aikana sirkuksessa otettiin käyttöön punaiset ja valkoiset tunnukset ja liput, jotta jalkamiehet ja ratsumiehet saatiin erotettua toisistaan. Hevoskilpailuissa punaisen ja valkoisen lisäksi olivat käytössä myös sininen ja vihreä, koska ne näkyivät kauas. Värien mukana yleisö asettui "tietyn värisen" joukkueen kannalle.

Värit jatkoivat eloaan myös politiikassa. Aateliset suosivat sinistä (veneti), Theoderik suosi vihreitä (prasini). Keisari Justianuksen aikana (532) puhjenneen rajun mellakan, ns. nikakapinan, sanotaan saaneen alkunsa siitä, että Justianus oli suosinut sinisiä (tätä kuvaa mm. Prokopius teoksessaan Anekdota). Manlio Brusatin huomauttaa, että tällaiset piilevistä etnisistä vastakkaisuuksista puhkeavat yhteenotot olivat alkuna värien käytölle poliittisena tunnuksena aseelliseen taisteluun pyrittäessä.