-

muste

[englanti ink, vanha englanti enke, inke · vanha ranska enque, ranska encre · heprea deyo · arabia alchiber · latina encaustum (purppurainen muste, jolla roomalaiset hallitsijat kirjoitivat määräyksensä) · tiibet snag tsha]

Muste on värillinen neste, jota käytetään kirjoittaessa tai joskus tulostettaessa ja painotöissä. Ensimmäiset kirjoitusmusteet otettiin käyttöön suurin piirtein samaan aikaan Kiinassa ja Egyptissä n. 2500 vuotta ennen ajanlaskun alkua.

Keskiajalla kirjurit valmistivat itse musteensa ja kuvittajat itse pigmenttinsä. Musteiden ja pigmenttien valmistuksen tietotaito kulkeutui mestareilta oppipojille. Keskiajalla yleisimmin käytetty muste oli rautagallusmuste.

Kehityksen myötä musteita alettiin kehitellä varta vasten tietynlaisia painopapereita tai -tekniikoita varten. Kun nopeat sanomalehtipainokoneet esiteltiin, vernissat korvattiin mineraaliöljyillä, jotka imeytyivät hyvin sanomalehtipaperiin ja kuivuivat nopeasti.

Vasta 1900-luvun alussa musteenvalmistuksesta tuli monimutkainen kemiallisen teollisuuden prosessi.

mustat musteet: hiilimuste, vitriolimuste, rautagallusmuste, Japaninmuste, Kiinanmuste, Intian muste
mustekasveja
värilliset musteet: punainen, harmaa, sininen, keltainen, violetti, aniliini
musteet painotekniikassa
merkitys eri kulttuureissa
mustenimiä
ohjeita

HUOM! Sivulla olevat reseptit ovat vanhoja ja saattavat sisältää myrkyllisiä aineita. Reseptit ovat esillä kuriositeettina, eivät sitä varten, että niitä toteutettaisiin!

Kirjoitusmusteet

Parhaat ja kestävimmät musteet sisältävät parkkihappoja ja rautasulfaattia, lisäksi vielä toisinaan sinipuu-uutetta, taikka sinipuu-uutetta ja vetykromaattia. Näiden yhteydessä käytetään aniliinivärejä. Jotaa muste ei juoksisi kynästä liian helposti, lisätään paksunnosaineiksi arabikumia, dekstriiniä, sokeria yms. Säilytysaineina käytetään karbolihappoa, salisyylihappoa ja formaliinia.
Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Jäljennös- ja monistusmusteet

Jäljennösmusteet ovat väkevöityjä kirjoitusmusteita, joissa nopean kuivumisen ehkäisemiseksi on lisäaineena glyserolia tai sokeria. Hiukan koskea, ohut, liimaton paperi painetaan jäljennösmusteella kirjoitettua tekstiä varten, jolloin kirjoitus tarttuu siihen. Jos jäljennöksiä tarvitaan useita, on parasta kirjoittaa alkuteksti monistusmusteella, joka on vielä pätevämpää kuin jäljennösmuste. Papri painetaan erityisen monistusmassalevyn päälle, johon kirjoitus tarttuu. Siitä voidaan saada suuri määrä jäljennöksiä.
Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Salakirjoitusmusteet

Salakirjoitusmusteet ovat sellaisia musteita, joiden näkymätön jälki voidaan saada näkyviin lämmöllä, auringonvalolla tai kemikaaleilla.
Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

mustat musteet

Ensimmäiset kirjoitusmusteet valmistettiin noesta eri tavoin. Alkuaan mustetta valmistettiin lisäämällä nokea tai jauhettua hiiltä veteen, johon myös saatettiin lisätä esim. arabikumia.

Underwood (On the History and Chemistry of Writing..., Journal of the Society of Arts 265, 1857) kertoo ateenalaisten maalareiden Polygnotuksen ja Miconin valmistaneen triginon-nimistä mustaa mustetta viinirypäleen lehdistä. Saman artikkelin mukaan Apelles keksi tavan valmistaa mustaa poltetusta norsunluusta - kreikkalaiset tunsivat musteen nimellä Elephanterion.

Arabiassa mustetta alettiin valmistaa hieman monimutkaisemmin: pohjana käytettiin lamppumustaa, jota valmistettiin öljyn, tervan jne. palamisjätteestä. Useimmat muinaiset musteet valmistettiin yleensä lamppumustasta, johon lisättiin jonkinlaista liimaa tai kumiainetta (arabikumia ja hunajaa) ja muste muokattiin pieniksi kakuiksi, jotka olivat vettä lisäämällä käyttövalmiita. Mustaa mustetta on valmistettu jo varhain pellavansiemenölystä (joskus saksanpähkinä-), lamppumustasta ja tärpätistä (estää mustetta leviämästä). Kiinalaiset veivät musteenvalmistuksen vielä arabialaisia pidemmälle.

Hiilimuste (Carbon ink)

Hiilimuste(nokimuste) on erittäin pysyvää, eikä haalistu iän myötä, mutta vesi saattaa sotkea sen ja se saattaa tuhrautua pyyhkimällä. Hiilipohjaisia musteita käytettiin ensimmäisen kerran noin 2500 eaa; sitä löytyy mm. 600-900 -lukujen käsikirjoituksista ja egyptiläisistä papyruksista. Papyrukset olivatkin tarpeeksi huokoisia imeäkseen musteen sisäänsä. Niitä valmistettiin polttamalla esim. Öljyä tai tervaa, joiden palamistuote sisälsi puhdasta hiiltä ja hapettuneita materiaaleja. Oikein valmistettuna palamistuote saattaa sisältää 80% hiiltä. Palamistuote sekoitettiin veteen ja arabikumiin. Hyvälaatuinen muste on sinertävän mustaa.

Roomalaiset saivat nokea polttouuneista, käyttivät hiiltä ja paahtoivat viinisakkaa musteen valmistusta varten. Luultavimmin mustetta valmistettiin myös lamppumustasta ja luumustasta. Myös Lähi-idässä ensimmäiset tunnetut musteet olivat hiilipohjaisia. Yksi Pliniuksen ohje sisältää neuvon siitä, että jos musteeseen lisätään koiruohoa, muste estää hiiriä tuhoamasta kirjoituksia.

Underwood (On the History and Chemistry of Writing..., Journal of the Society of Arts 265, 1857) mainitaan, että myös värjärit valmistivat atramentum-väriä pinnoitettujen väriastioiden pintaan kertyneestä mustasta sakasta. Sitä valmistettiin myös karrelle poltetusta männystä: poltettu puu jauhettiin morttelissa. Artikkelin mukaan kaikenlaisen atramentum-värin viimeistely tapahtui aina altistamalla se auringolle. Kirjoittamiseen tarkoitettuihin mustiin lisätään kumia ja seinien värjäämiseen tarkoitettuun liimaa.

Lamppumustaa valmistetaan mm. öljylamppujen palamisjätteestä. Mm. turkkilaiset kalligrafiakirjoittajat käyttivät varsin yleisesti musteenaan lamppumustasta valmistettua mustetta (mrekkebi). Usein musteen annettiin kuivua sellaisenaan, mutta joskus kuivuvan musteen päälle siroteltiin hyvin hienojakoista hiekkaa, mikä antoi mustekirjoitukselle kauniin kiillon.

Vitriolimuste

Ns. vitriolimuste syöpyi papyrukseen ja pergamenttiin, mutta noin 200 vuotta ajanlaskun alun jälkeen niistä alkoi hiljalleen tulla suosittuja.

Rautagallusmuste

Musta parkkihappoa, gallushappoa ja rautasuoloja sisältävä rautagallusmuste (FeSO) [engl. iron gall ink] on vanha ja kestävä muste. Neste saa värinsä rautasuolojen hapettuessa - arabikumia alettiin lisäämään musteeseen, koska näkymättömällä musteella oli vaikea kirjoittaa; samasta syystä musteeseen alettiin lisätä myös muita väriaineita kuten indigoa. Hapettumisen vuoksi muste myös muuttuu ajan myötä ruskeaksi. Värin sai myös näkyviin antamalla musteen olla hetken kosketuksissa ilman kanssa. Ennen käyttöä hapetettu muste ei kuitenkaan tartu paperiin kovin hyvin ja lähtee pyyhkimällä tai pesemällä pois. Ruskeat värisävyt vaikeuttavat mustepiirustusten erottamista esim. seepia- ja bisteri-piirustuksista. Myös huonolaatuisemmat hiilimusteet ovat ruskeasävyisiä. Jos hiilimuste sisältää paljon tervaa, se saattaa vaaleta hyvin paljon.

On vaikeaa arvella, milloin rautagallusmustetta on käytetty ensimmäisen kerran. Tanniinin ja rautasuolojen välinen reaktio kuitenkin tunnettiiin jo antiikin aikaan. Gaius Plinius Secundus (23 -79) kuvailee kokeen, jossa hän ripotteli tanniinissa uitetulle papyrukselle rautasuoloja: ruskea papyrus muuttui välittömästi mustaksi niiltä osin, joihin rautasuolo oli osunut. 400-luvulla Kathagossa asuneen Martianus Capellan kirjoittamassa kirjassa on hyvin varhainen resepti rautagallusmustetta varten, Gallarum gummeosque commixtio. Hiilipohjaiset musteet kuitenkin pysyivät vielä pitkään pääasiallisena kirjoitusmusteena. Voidaan sanoa melko varmasti, että vasta myöhäiskeskiajalla rautagallusmuste nousi tärkeimmäksi musteeksi. Eurooppaan rautagallusmusteen uskotaan kulkeutuneen arabeilta.

Meksikon alueen intiaanit käyttivät tammen äkämistä ja Caesalpinia coriaria -kasvin paloista valmistettua nacazcolotl -väriä (hyvin samantapaista kuin eurooppalainen rautagallusmuste) käytettiin maaliaineena, musteena ja värjäykseen. Sen väri vaihtelee mustasta tummanvihreään. Todennäköisesti intiaanit valmistivat mustetta jo ennen espanjalaisten saapumista.

Rautagallusmuste alkoi yleistyä 800-900-luvulla. Keskiajan monissa käsikirjoituksissa käytettiin sekä hiili- että rautagallusmustetta. 800-1400-luvun pergamentille kirjoitetuissa käsikirjoituksissa on kuitenkin merkkejä vain rautagallusmusteen käytöstä; nokipohjaiset musteet eivät tarttuneet pergamentin pintaan, joten se saattaa olla yksi syy uuden musteen käyttöönotolle. Toisin kuin hiilipohjainen muste, rautagallusmuste on pysyvää: virallisissa asiakirjoissa oli tärkeää, että tietoa ei päässyt enää muuttamaan; rautagallusmuste saattaa kyllä ajan myötä haalistua, mutta haalistuessaankin se jättää paperiin 'palaneen' jäljen.

Keskiajalla kirjoitustaito yleistyi (vaikkakin se pysyi vielä pitkään hyvin pienen kansanosan taitona) ja musteen kysyntä nousi. Vanhoissa taloudenhoito-oppaissa musteen valmistus luetellaan naisten tehtäväksi. Rautagallusmustetta käytettiin 1800-luvulle (jossain määrin 1900-luvulle saakka: Saksan hallitus käytti joissakin virallisissa dokumenteissaan rautagallusmustetta vuoteen 1974), kunnes synteettisistä väreistä valmistetut musteet tulivat markkinoille.

Japaninmuste (Japanese ink)

Japaninmuste on hyvin mustaa ja kiiltävää. Se on usein kiinteässä muodossa.

Kiinanmuste (Chinese ink, myös India ink)

Kiinanmuste on tehty lamppumustasta tai kasvisöljyä (esim. sesaminsiemenöljyä) polttamalla aikaansaadusta noesta ja sekoittamalla palamisjäte eläinliimaan tai vastaavaan. Öljyn laadulla on huomattava merkitys musteen laadussa. Hyvälaatuinen kiinanmuste on peittävää ja kestävää. Muste käsitellään eri tavoilla mustepuikoiksi. Mustetta käytettiin Kiinassa ja Egyptissä vuosisatoja ennen ajanlaskun alkua. Kiinalaisen filosofi Tien-Lcheun sanotaan keksineen musteen 2697 eaa ja se yleistyi (taito kehitettiin huippuunsa) 1200 eaa. Alunperin kiinalaista mustetta käytettiin kohokirjainten mustaamiseen.

Kiinalaisia mustepuikkoja tuotiin Eurooppaan jo 1500-luvulla. Seuraavalla vuosisadalla siihen viitattiin usein intialaisena musteena.

Intian muste (indian ink, amer. India ink)

Intian muste syvän musta muste, kehitetty 1600-luvun puolessa välissä. Alunperin nimeä käytettiin kiinalaisista ja japanilaisista pigmenteistä, joita tuotiin Eurooppaan Intian kautta. Intianmusteeksi nimitetään myös seepiaa. 'Intianmuste' -nimitys vakiintui myös Euroopassa valmistetuille kiinalaisen musteen jäljitelmille. Kiinalaiset keksivät intianmusteeksi nimetyn musteensa noin 1200 eaa.

värilliset musteet

Eri pigmenteistä ja kasvisöljyistä valmistetuja värillisiä musteita on käytetty kauan, mutta nykyään lähes kaikki saatavat musteet ovat synteettisiä. Eurooppalaisissa käsikirjoituksissa käytetyt värit olivat pääasiassa maaleja, eivät musteita. Myös erilaisia värjäysaineita käytettiin musteina. Musteihin lisättäviä väriaineita on kahta lajia: niitä, jotka sisältävät pelkkää väriainetta sekä niitä, joissa on mukana myös tanniinia.

Ennen musteita valmistettiin mm. erilaisista kasveista (esim. alitsariinipunainen ja indigo), mineraaleista ja eläimistä (kokenilli, seepia). Seepiaa käytettiin etenkin Välimeren alueella). Spartalaisten musta liemi valmistettiin seepiasta. Myös egyptiläiset käyttivät sitä ajoittain kivikaiverrusten värjäämiseen.

Keskiajalla värillisiä musteita valmistettiin erilaisista mineraalipigmenteistä. Punaisen musteen pohjalla oli usein punainen lyijy (mönjä, minium). Sinisiä ja vihreitä musteita käytettiin joskus otsikkoteksteissä. Keskiajalla suosittiin metallimusteita (eli puuteroitua hopeaa tai kultaa kumiin sekoitettuna; etenkin varhaiskeskiajalla metallimusteita (kultaa, hopeaa) käytettiin arvokkaissa kirjoissa) tai esim. espanjanvihreää.

1600-luvulta aniliinivärien löytymiseen (1800-luvun lopulla) värillisissä musteissa käytettiin usein mm. luonnon indigoa tai karmosiinia. Joidenkin lähteiden mukaan indigoa alettiin käyttää musteen valmistuksessa 1700-luvulla. Yksinään sekä rautagallusmusteissa sitä oli käytetty jo aiemminkin. Sen kesto-ominaisuudet ovat huomattavia.

Ensimmäinen patentti värillisen musteen valmistuksesta haettiin Englannissa 1772.



Harmaa muste

1500-luvulla dokumenteissa esiintyi usein harmaata mustetta. Suurin osa tuohon aikaan käytetyistä harmaista musteista on sukua rautagallusmusteelle.


Valkoinen muste

Valkoisena musteena on käytetty mm. lyijyvalkoista.


Punainen muste

Punaiseen rautaoksidiin pohjautuvaa mustetta käytettiin muinaisesa Egyptissä mm. otsikoiden ja huomausten kirjoittamiseen. Arabiassa monivärisiä musteita käytettiin otsikoihin, suuriin alkukirjaimiin ja useisiin koristeluihin.

Kun Joosed oli Egyptin varakuningas (n. 1717 eaa), hän palkkasi kauppiaita ja kirjureita kaikkialta Egyptistä. Kirjurit käyttivät sekä mustia että punaisia musteita - he kantoivat mukanaan pientä siirrettävää ja koottavaa 'pöytää'. Kirjureilla oli oma kynä (ruoko) molemmalle musteelle.

Bresiljapuun (Caesalpinia sappan) puun väriä käytettiin sekä lakkavärinä että musteena.

Mm. Turkissa punaista mustetta vahvistettiin kokenillilla.

a firm drowning in red ink ('yhtiö hukkuu punaiseen musteeseen') - rahanmeno merkitään punaisella musteella


Violetti muste

Violetteja musteita on valmistettu mm. aniliinivioletista, iodiinivioletista, matarasta, alkannasta, orseljista ja sinipuusta.

Rooman keisarit käyttivät tärkeiden dokumenttien allekirjoittamiseen purppuramustetta, sacrum encaustum, jonka resepti pidettiin salassa ja jota ei käytetty mihinkään muuhun tarkoitukseen. Underwoodin (On the History and Chemistry of Writing..., Journal of the Society of Arts 265, 1857) mukaan Paavi Leo I Suuri kielsi asiattomilta sacrum encaustum musteen hallussapidon ja hankkimisen kuolemanrangaistuksen uhalla. Säädös oli voimassa 470-1452, lukuunottamatta 1100-lukua, jolloin sen käyttöoikeutta laajennettiin keisarillisell perheelle ja joissakin tapauksissa valtion arvokkaimmille virkamiehille.


Sininen muste

Sininen muste valmistettiin aiemmin yleensä laimennetusta preussinsinisestä. Sitä valmistettiin myös indigosta, koboltista tai kuparioksidista.

Vihreä muste

Underwoodin (On the History and Chemistry of Writing..., Journal of the Society of Arts 265, 1857) mukaan antiikin kreikassa vihreä muste oli varattu erityisesti kreikkalaisten hallitsikoiden vartijoiden allekirjoituksille.

Keltainen muste

Keltaisena musteena on käytetty mm. Garcinia-puusta saatavaa guttiaa. Ensimmäisen kerran väriä on käytetty todistettavasti 700-luvulla itä-Aasiassa. Esimerkiksi Thaimaassa guttiaan on käytetty musteena mustalle khoi -paperille 1100-luvulla. Eurooppaan väri saapui 1600-luvulla. Keltaista mustetta on valmistettu myös sekoittamalla veteen hieman sahramia ja lisäämällä joukkoon arabikumia.

Turkkilaiset kalligraafikot käyttivät keltaisena musteena myrkyllistä orpimenttia, joka jauhettiin ja sekoitettiin arabikumiin.



Aniliini

Aniliinivärit toivat muutoksen musteisiin 1800-luvun loppupuolella. 1856 Perkinsin keksimää mauvea käytettiin musteena ja 1862 Nicholson onnistui valmistamaan ensimmäiset liukenevat siniset aniliinit. Aniliinipohjaiset musteet ovat kuitenkin kestoltaan heikkoja.

Induliinit ovat pronssista puuteria ja nigrosiinit mustaa, kiiltävää puuteria, mutta musteena ne ovat hyvin samanlaisia.

mustekasveja

Chanchi, New Granadassa kasvava mustekasvi löydettiin 1500-luvulla. Sillä on erityisen hyvä kesto ja se on parasta mustetta yksinään käytettynä. Bresiljapuu ja orselji ovat verrattain huonokestoisia.

Oratuomesta (Prunus spinosa) valmistettu muste oli yleinen aikaisella keskiajalla. Oratuomen jauhetun kuoren annettiin maatua sadevedessä, kunnes astian pohjalle syntyi musta tahna. Ylimääräinen vesi kaadettiin pois ja tahna kuivattiin.

Kampetsepuusta (Haematoxylon campechianum) ja raudasta tehdyssä musteessa on vihertävä sävy, joka vähitellen muuttuu mustaksi. Sitä käytettään yleisesti tilanteissa, jossa pysyvyys ei ole tärkeä kriteeri (esim. kouluissa).

Vuonna 1848 Runge huomasi, että jos mietoon väriaineeseen lisättiin hieman neutraalia potaskakromaattia saatiin aikaiseksi tummanviolettia, lähes mustaa nestettä, joka pysyi paakkuuntumattomana ja puhtaana. Uudesta musteesta tuli suosittua, mutta koska sen kestävyys oli melko huonoa, muste poistui suhteellisen pian markkinoilta.
Pariisilainen Antoine on valmistanut musteita vuodesta 1840. Yhtiö tunnetaan parhaiten kampetsepuusta (sinipuu, Haematoxylon) valmistetusta violetista kopiomusteestaan, joka tuli markkinoille ensimmäisen kerran vuonna 1853 nimellä 'Encres Japonaise'.

Sinipuusta valmistetuista musteista Jamaikalla valmistettua Carter's Black Letter -mustetta pidetään parhaana. Musteet ovat kirjoittaessa purppuraan vivahtavia mustia, mutta kuivuvat täysin mustiksi. Kampetsepuusta ja raudasta tehdyssä musteessa on vihertävä sävy, joka vähitellen muuttuu mustaksi. Ne eivät kuitenkaan ole täysin permanentteja. Carter's -musteet tulivat tunnetuiksi 1861, kun yhtiö mainosti mustetta, joka kävi sekä kirjoittamiseen että kopioimiseen. Kampetsepuumusteista The Carter's Ink Co -yhtiön 'Raven Black' tunnetaan parhaiten.

Vaikka mataraa (Rubia, Galium) on Euroopassa viljelty ja käytetty värjäykseen kauan, sen lisääminen rauta- ja rautagallusmusteeseen keksittiin joidenkin lähteiden mukaan vasta 1855. Hyvin todennäköistä on, että mataraa on kokeiltu musteeseen jo aiemminkin. Matara kuitenkin vaikuttaa huonontavan rautapohjaisten musteiden kestoa.

musteet painotekniikassa

Kiinassa käytettiin painotekniikkaa viimeistään 500-luvulla. Tuolloin painomusteena käytettiin erilaisia hiilimustia ja maaväreihin sekoitettuja kasvivärejä. Kun saksalainen Johannes Gutenberg keksi irrallisia kirjakkeita käyttävän painokoneen n. 1400-luvun puolessa välissä, musteet valmistettiin sekoittamalla mm. vernissaa ja lamppumustaa. Samantyyppisiä musteita käytettiin kolmisen sataa vuotta. Kiinalaiset maalarit valitsivat käyttämänsä mustekivet huolella: väri, pehmeys, ääni... Hieno kivi ei ollut tärkeä vain musteen valmistamisessa, mutta se myös symboloi omistajansa makua. Kiviä kutsuttiin usein nimellä yantian ('mustekivi-kenttä').

merkitys eri kulttuureissa

Kiinalaisessa taiteessa musteella on ollut suurempi merkitys kuin pigmenttimaaleilla. Kiinassa valmistettiin mustetta lamppumustasta jo toisella vuosisadalla; joidenkin tietojen mukaan kiinalaiset keksivät intianmusteen noin 1200 eaa. Luultavasti varhaisimmat kiinalaiset painajat (n. 175) käyttivät ohuita, juoksevia musteita. Sen tyyppinen muste ei kuitenkaan ole sopivaa suuremmassa painotekniikassa, mikä vaatiin paksumpaa, öljypohjaista ainetta.

Antiikin ajan roomalaisilla oli käytössään mm. punaista mustetta: mönjästä, okrasta (rubrica) ja sinooperista valmistettua. Ruskeana musteena käytettiin mm. seepiaa eli Sepiidae -mustekalaheimon mustetta (kts. seepia).

Azteekkien nacazcolotl oli mustaa mustetta, joka vastasi eurooppalaista mustetta.

Keskiajalla saksalaiset käyttivät rautagallusmustetta ja granaattiomenamustetta, kun puolestaan Ranskan juutalaiset intianmusteen tyyppistä tussia. Kun mustaa mustetta käytettiin liturgiseen kirjoitukseen, yleensä nimiösivu ja kappaleiden otsikot kirjoitettiin punaisella musteella (englanninkielen rubric). Joskus tekstiin käytettiin myös vihreää, sinistä, keltaista tai violettia mustetta, mutta yleensä niitä käytettiin vain suurten alkukirjainten kuvitukseen.

Mustenimiä

Aeilyton Copying · Alizarin Ink · Asiatic Ink · Bablah Ink · Berlin Ink · Birmingham Copying Ink · Blue Post Office Ink · Carbon Safety Ink · Catechu Ink · Chesnut Ink · Chinese Blue Ink · Chrome Ink · Cobalt Black · Commercial Writing Fluid · Congress Record · Dichroic · Document Safety Ink · Ebony Black Ink · Egyptian Black · Electro-Chemical · English Office Ink · Everlasting Black Ink · Exchequer Ink · Germania Ink · Graphite Ink · Horticultural Ink · Immutable Ink · Japanese Ink · Juglandin Ink · "Koal" Black Ink · Kosmian Safety Fluid · Maroon Black · Munich Ink · Nigrilin Ink · Nut-gall Ink · "Old English" · Parisian Ink · Pernambuco Ink · Persian Copying · Raven-Black Ink · Registration · Resin Ink · Sambucin · School Ink · Sloe Ink · Steel Pen Ink · Terra-cotta Ink · Treasury Ledger Fluid · Unchangeable Black · Universal Jet Black · Vanadium Ink · Water-glass Ink · Zulu Black ·

ohjeita

Vanhoja ohjeita musteen valmistamiseen reseptisivulla

Lähteitä / lukemista

Ball, Philip Bright Earth. The Invention of Colour. Penguin Books, Lontoo 2002
Delamare, François & Guineau, Bernard Colors. The Story of Dyes and Pigments. Discoveries, Harry N Abrams Inc Publishers, New York 2000
Finlay, Victoria Colour. Travels Through The Paintbox. Sceptre; Hodder and Stoughton, Lontoo 2002
Underwood, John On the History and Chemistry of Writing, Printing, and Copying Inks, and a New Plan of Taking Manifold Copies of Written and Printed Documents, Maps, Charts, Plans, and Drawings. Julkaisussa: Journal of the Society of Arts 265, 18.12.1857.