-

Uusimmat

Logi

2011

20VII11 Facebook-sivu Colorian Facebook-ura muuttui ryhmästä sivuksi, kun Facebook ei antanut ryhmälle enää päivitysmahdollisuutta. Kaikki vanhassa ryhmässä olleet - tervemenoa likettämään Colorian Facebook-sivua!

2009

20IX09 Uutisia ja muuta Kesän aikana päivittelin Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan antaman apurahan turvin sekä Coloria-blogia että Coloriasto-sivustoa hyvinkin tiuhaan. Syksyllä on pieni paussi, kun pitää keskittyä maksaviin töihinkin jonkin aikaa, mutta tarkoitus on löytää jossain välissä vielä jonkinlainen tasapaino väriasioiden ja työnteon välille.

14II09 Facebook Coloria+Facebook - Perustin Colorialle Facebookiin oman (henkisen tuki)ryhmän. Kaikki väristä kiinnostuneet: liittykää yhteen!
Ryhmässä väriin liittyvä aktioni on vapaata ja kehityskuviointi sallittua. Ryhmään saa vapaasti kutsua ihmisiä (ja kyllä siitä saa lähteäkin, jos alkaa kyllästyttää). Ryhmän keskustelupalstalla ja seinällä voi mainostaa kaikkea väriin liittyvää vapaasti ja rajoituksetta.
Colorian Facebook-ryhmä löytyy osoitteesta http://www.facebook.com/group.php?gid=53906126485

2008

21XII09 Coloria sijoittui viidenneksi parhaaksi Suomen Parhaat Verkkosivut 2008 -kilpailun Yksityisten sivustojen sarjassa. Ei paha :D

21VIII08 Coloriastossa pieniä uudistuksia - lukijoiden pyynnöstä.
Nyt jokaisen julkaistun tekstin julkaisuvuosi on laitettu hakusanoihin, jos se vain on ollut saatavilla. Hakusanalistaa on moitittu kömpelöksi ja olen itse samaa mieltä, mutta toivon, että tämä koko blogipohjassa toimiva ratkaisu on vain väliaikainen, kunnes saan hankittua rahoituksen oikealle tietokannalle. Tuossa vaiheessa puutun myös käytettävyyteen voimakkaammin, tällä hetkellä keskityn sisällön langoille saamiseen.
Coloriastossa on kesän aikana julkaistu muutama englanninkielinen teksti, mistä jotkut ovat suorastaan huolestuneet. Huolet pois: pidän jatkossakin ensisijaisena suomalaisten (ja pohjoismaisten) väritekstien julkaisua, mutta saatavuuden mukaan: en voi julkaista materiaalia, jota en saa käsiini ja toki julkaisen sitä, mitä voin. Suomalaisista teksteistä on syksyn aikana tulossa mm. Gaddin 1700-luvulla kirjoittamia tekstejä morsingon, saflorin ja krapin viljelystä. Tällä hetkellä varastossa on suomalaisten tekstien lisäksi myös huomattava määrä vanhoja englanninkielisiä väriartikkeleita ja lisäksi jonossa odottaa muutamia saksan-, italian-, ranskan- ja latinankielisiä artikkeleita tai kirjalainauksia.
Monikielisyyden lisääntyessä Coloriastossa, sivulle kaivattiin kielierottelua selkeämmin. Blogipohjaa käyttävillä sisältösivuilla kielistä ei ole merkintöjä, mutta Colorian pääsivuilla on kukin artikkeli merkitty lippusymbolilla, joiden avulla voi ehkä nopeammin hahmottaa kielen.
Suuri osa Coloriaston lukijoista on kasvivärien harrastajia, joten Coloriastossa on avattu sivu, jossa artikkelit on jaoteltu kasvien mukaan. Olen käyttänyt jaottelussa suomenkielisiä nimiä, koska vanhoissa teksteissä usein latinalaiset nimet ovat eri kuin nykyään ja variaatio on suurta.
Ja vielä kyselyihin siitä, miksi jotakin artikkelia ei ole julkaistu: kunnioitan Coloriastossa tekijänoikeuksia, joten en julkaise materiaalia ilman tekijän lupaa, jos tekijänoikeudet ovat vielä voimassa. Otan mielelläni vastaan myös uudempia värijuttuja (leikkeenä postitse lähetettyjä en palauta, tulee perille myös sähköpostitse skannattuna) tai vaikka vinkkejä/tietoja niistä (jutun nimi missä lehdessä). Kiitän kaikista jutuista, joita olen vastaanottanut. Niiden julkaisemattomuus ei riipu siitä, ettenkö pitäisi niitä arvossa, vaan siitä, että lupien tarkistaminen ja hankkiminen vie aikansa.

17VII08 Coloriastossa on ollut kesälläkin aktiivista ja työn ohessa olen saanut aika paljon pieniä fiksauksia aikaiseksi. Huomasin posteja tutkiessani, että aika paljon on tullut ihan perusylläpitoon ja tähän tekniseen säätämiseen liittyviä kysymyksiä (kuinka paljon, mitä, miten, millaisia...?) En jaksa alkaa pitää jokaisesta säädöstä erillistä luetteloa, mutta paljon on pientä tyylien säätämistä, fonttien fiksauksia ja muuta pientä melko huomaamatonta säätelyä. Mm. tällä viikolla olen korjaillut kelluvia palstoja ja lisännyt taustakuvia sekä kuvaskriptin (Kyllä! Kuvia on tulossa).
Toinen melko usein kysytty kysymys on, että miksen linkitä juttuja Coloriaston vanhoihin artikkeleihin. Tämä on tulevaisuudessa tarkoitukseni, mutta ei ennenkuin Coloriasto on oikeassa tietokannassa ja artikkelit saavat pysyvät osoitteet. Tällä hetkellä olen väliaikaisena pohjana käyttänyt Bloggeria, mutta jos ja kun saan rahoitusta oikean tietokannan säätämiseen, kaikki jo nyt esillä olevat artikkelit siirretään sinne ja niiden urlit muuttuvat - ja osoitteiden korjaamisessa olisi tuolla materiaalimäärällä jo melkoinen homma. Jotain yksittäisiä linkkejä olen kyllä tehnyt, mm. suomenkielen värisanalistasta muutamaan Coloriaston tagiin.

5VI08 Äänestä Coloriaa tai Coloria-blogia
Äänestä Suomen Parhaat Verkkosivut -sivulla
· Coloriaa numerolla 1001235
· Coloria-blogia numerolla 1001231

19II08 Mitä väreistä mieleen? -kyselyyn on tullut jo yli seitsemän ja puoli sataa vastausta. Minulta on usein kysytty, mitkä sanat ja värit liitetään useimmin toisiinsa. Ylivoimaisesti suosituin on valkoisen ja puhtauden yhdistäminen toisiinsa ja myös esim. sininen ja taivas ja vaaleanpunainen ja tytöt ovat vahvoilla. Joten päätin tehdä toteutuksen, jossa värin ja sanan suosio korreloivat keskenään. Etsin aikani hyvää cloud-koodia käyttööni, mutta sitten hoksasin, etten voi sellaisenaan käyttää automaattista toimintoa, koska sanalista kaipaa hieman editointia. Sanat eivät mene täsmälleen kirjoitusasunsa mukaan, vaan esim. puhdas, puhtaus ja puhas menevät samaan kohtaan. Lisäksi halusin lisätä sanojen yhteyteen kommetteja, joita tähän yhteyteen on otettu.
Valitsin listalle vain suosituimmat sana/väri-parit (mainittu yli kymmenen kertaa). Päivitän sanalistaa varmaan muutaman kerran vuodessa, mutta tuskin siinä suuria muutoksia kävisikään: järjestys on ollut kyselyn alkuajoista melkolailla sama ja uudet vastaukset tuntuvat vain vahvistavan tilannetta. Esim. Firefoxilla ja Internet Explorerilla sivua katsellessa voi tekstin kokoa muuttaa painamalla ctrl ja + tai ctrl ja -.
Mitä mieleen? -kysely
Suosituimmat väriyhdistelmät
Lista on luettavissa myös täysin "erillisellä", tyhjällä pohjalla

28I08 Keski-Suomen taidetoimikunta myönsi kokouksessaan Coloria- ja Coloriasto -sivujen ylläpitoon ja kehittämiseen 1500 euron apurahan! Ainakin Coloriaan pitkään suunniteltujen ohjesivujen koostaminen alkaa tänä vuonna! Kiitos!
Coloriaston tietokantaan siirtämisestä on tullut paljon kyselyitä ja nyt voin vastata, että tuskin ainakaan vuoden alkupuoliskolla sitä pääsee edes suunnittelemaan. Tällä kertaa apurahakierroksella ei napannut. Keski-Suomen taidetoimikunnan rahan keskitän mieluummin Colorian täydentämiseen kuin aloitan projektin, jonka loppuunviemiseksi ei olekaan sitten tarpeeksi valuuttaa. Mutta katsotaan, jos jostain muualta tärppäisi jossain vaiheessa siihen tarkoitukseen. Siihen saakka sivuston tiedostot sijaitsevat edelleen Bloggerissa ja täydentyvät hiljalleen.

15I08 Coloriassa aukesi maailmanvärikartta. Google-pohjaisessa kartassa on aluksi vain muutama värilinkki, mutta tarkoitus on koota kartasta kattava esitys maailman eri kulttuurien väriperinteistä sekä väriin liittyvistä kulttuuri- ja matkailukohteista. Ehkä jatkossa voisi laittaa esille myös joitakin perinteisiä, tiettyyn paikkaan liittyviä värjäysohjeita! Apua hyvien linkkien ja muun sisällön kokoamiseksi tarvitsen kaikilta Colorian lukijoilta. Sivun alareunassa on lomake, jolla vinkit pääsevät perille saakka!
coloria.net/map.htm

2007

23IX07 Islanninmatkan innoittamana laitoin verkkoon päivitetyn version islannin värisanoista ja samalla myös päivitin muutamia sanontoja sinne tänne värisivuja.
Sivujen uusimisen yhteydessä katosi melkoinen määrä erikoismerkkejä. Äät ja ööt ovat suurinpiirtein paikallaan, mutta vielä on suuri määrä puuttuvia merkkejä, joita yritän päivitellä hiljakseen verkkoon. Ongelmia on useilla sadoilla sivuilla ja useita tuhansia merkkejä pitäisi saada paikoilleen, joten kysymys ei ole ihan pienestä säädöstä. Mutta hiljalleen...

12VIII07 Pientä kulissien takaista säätöä. Reilun viikon ajan olen tehnyt sinne tänne pieniä korjauksia, mutta varsinaista sisältöä en ole ehtinyt paljon päivittää.
Lukuunottamatta tuoksujen (parfyymien ja hajusteiden) värinimiä, jonka päivitin verkkoon tänään. Alkuperäisen parfyymien luettelon sain muutamia vuosia sitten viestin alaa harrastavalta Liisalta. Päivitin listaan muutamia uusia - ja uutta tietoahan aina vastaanotetaan :D
Muita pieniä päivityksiä: parapunainen, bismarckinruskea

01VIII07 Uusittu Coloria on verkossa. Lievää huimausta tuntien uskalsin laittaa tekeleeni esille. Vielä on huimasti työtä ja tämä muutos varmasti aiheuttaa vielä useita virheilmoituksia - useiden kuukausien ajan. Mutta jos "oikeaa hetkeä" jäisi odottelemaan, muutoksen aika ei koskaan koittaisi. Siis laittakaa palautetta niin hyvässä kuin pahassa; fiksailen virheitä sitä mukaa, kun ehdin...
Lähes kymmenen vuoden aikana (seitsemän verkossa ja sitä ennen kolmisen vuotta omalla koneellani offline-versiona) en ole ehtinyt tehdä kunnon pohjaa sivulle, vaan sitä on rakennettu ja fiksailtu vanhempien koodien päälle. Jälki on ollut yhtä sillisalaattia. Sivusto on todella laaja, joten sen korjaaminen vie vielä pienen ikuisuuden. Tein kuitenkin ratkaisun: pistän sivuston keskeneräisenä verkkoon, koska muuten koko sivusto jää mätänemään koneelleni ja Coloria hiljalleen kuihtuu pois.
Ulkoasu on vielä aika sekava ja ainakin parilla sadalla sivulla on jonkinlainen toimimaton taulukon ripe (ihan ensimmäinen leiska oli ajalle tyypilliseen tapaan taulukoilla taitettu), jotka varmaankin aiheuttavat harmaita hiuksia. Harmautta tuottanee myös uusi navigointisysteemi. Tässä tilanteessa kuitenkin ainoa järkevä ratkaisu laatuaan (*sori*).
Fiksailen hiljalleen noita koodivirheitä, sitten petraan ulkoasua, lisäilen kuvia sivuille ja siinä samalla yritän tuottaa uutta sisältöä ja vanhoja tekstejä tarkistella. Tervetuloa uuteen Coloriaan!

09V07 Colorian sisarsivu coloriasto.net on vihdoinkin auki! Sivulle kootaan hiljalleen vanhojen väritekstien hakemistoa - tavoitteena koota esille kaikki mahdollinen väriin liittyvä... Colorian muutospuuhassakin on edistytty. Tavoitteena on saada Coloria uuteen moodiinsa kesän aikana.

10III07 Lisäsin etusivulle Googlen hakutoiminnon. Laitoin sen testiajaksi tuonne vasempaan alakulmaan, mutta jos se osoittautuu toimivaksi, pitänee nostaa se näkyvämmälle paikalle. Valmistautumista uuteen sivustoon.

04II07 Tänään pistin uusiksi Coloria-blogin Coloria-blogiin - coloria.blogspot.com systeemin ja lisäsin vanhoihinkin posteihin avainsanat, joiden avulla asioita voi etsiä blogista. Blogiin olen kirjoitellut myös yleisesti useista väreihin liittyvistä ilmiöistä ja osa jutuista löytänee jossain välissä myös Coloriaan kunkin pigmentin yms. kohdalle. Colorian muuttaminen ja Coloriaston avaaminen on ollut huomattavan paljon suuremman ponnistuksen takana kuin olen luullutkaan. Turhauttaa itseänikin, kun mitään näkyvää ei vielä ole missään, vaikka tiedänkin, että hyvin paljon pohjatyötä on valmiina. Kun vain jostain saisi lahjaksi aikaa...

07I03 Pientä kulissien takaista toimintaa, muttei näkyviä muutoksia. Paljon. Plus-miinus-nolla -kyselystä on tullut niin paljon kyselyitä, että pakkohan tuota oli alkaa purkaa visuaaliseen muotoon. Sitten, kun uusi uljas Coloria on auennut (eh...), tarkoitukseni on siirtää kyselyt tietokantaan, jonka tuloksia voi sitten tarkastella välittömästi. Mutta tässä ensin hieman suuntaa antava Väribarometri 21.10.2005 - 31.12.2006

2006

06XI12 Coloriaa on taas muistettu niin paljon ja lämmöllä, että tässä kiireen keskellä tein sentään jotain uutta: kolme uutta kysymyssivua: Minkä värisiä ovat viikonpäivät?, Minkä värisiä ovat numerot? ja Minkä värisiä ovat kirjaimet? Tarkoituksenani on laittaa tuloksia näistä esille jo puolen vuoden kuluttua, eli aikatauluuni olen merkinnyt kesäkuun alun. Näiden lisäksi olen tehnyt muutaman kuukauden ajan aina silloin tällöin pieniä tarkistuksia ja korjauksia, jotka eivät kuitenkaan ole olleet niin merkittäviä, että olisin ne tuohon työlogiini merkinnyt. Uusi pohja alkaa näyttää ihan hyvältä - eli visuaalisiakin muutoksia lienee luvassa ensi vuoden alkupuolella. KIITOS kaikille teille, jotka olette osallistuneet kyselyihin ja lähettäneet palautetta!

05X06 Päivän piriste nimimerkiltä opiskelia: Tehtävämme oli analysoida sivustoa, aiheena oli helposti luettavat nettisivut. Onneksi löysimme sivuston, joka on mahdollisimman huonosti luettava ja todella epäselvä, oli siis helppo tehtävä arvostella sivusto. Kannattaisi kokeilla muokata sivustot uudestaan. Ohjeita löytyy: http://www.amk.fi/verkkokirjoittaminen1/.
Toivottavasti tuo opiskelia ilman j:tä ei luule omaksi ansiokseen, kun uusitut ja säihkyvän hienot Coloria-sivut lopulta pamahtavat verkkoon... Sitten kun on joskus vielä löytyy sitä aikaa.

15IX06 Palautetta tullut valtavasti ja niiden joukossa myös muutama kriittinen meili. Mutta ärsyttää ihan valtavasti, kun ihmiset eivät laita yhteystietojaan mukaan - varsinkin jos kysyvät jotain. Tein tuossa jo muutama vuosi sitten periaatepäätöksen, että mikäli nimettömänä vaaditaan korjausta johonkin asiaan, mutta ei tarjota oikeaa asiaa tilalle eikä myöskään laiteta yhteystietoja, jotta voisin kysyä asiasta enemmän, asia pitää jättää sikseen. --- Toivottavasti pian löytyy taas aikaa päivittää Coloria-sivustoa isomminkin. Muutamia pikkupäivityksiä on verkkoon tullut pistettyä.

18VIII06 Olin reilun viikon ilman kiinteää nettiyhteyttä. Sinä aikana aloin kerätä Coloriaan paljon suunnittelemaani "kirjastoa", johon skannaan mm. vanhoja värijuttuja luettavaksi. Projekti alkaa olla hyvin aluillaan, toivottavasti saan verkkoon viimeistään ensi kuun alussa. Jälleen tullut niin mukavaa palautetta Coloriasta, että pienet päivitykset syntyvät kuin riemuiten.

13VIII06 Niin kauan aikaa siitä, kun olen viimeksi päivittänyt Coloriaa kunnolla, etten enää ollut muistaa, miten mikäkin juttu toimii. Varsinkin, kun olen koko vuoden tehnyt hiljaista siirtymistä uuteen sivupohjaan. Olin hieman suunnitellut, että kesän kuluessa olisin ehtinyt tehdä uuden sivun, mutta Colorian suuruus lamautti: en tajunnut, kuinka paljon sivuja onkaan. Tuhansien sivujen uudelleen koodaaminen tai siirtäminen ei ole mikään pieni prosessi. Niinpä päätin, että turha alkaa hosua: teen muutosta hitaasti ja yksi osio kerrallaan. Olen kuluneen vuoden aikana periaatteessa vain karsinut ylimääräisiä koukeroita ja siistinyt html:ää, ulkoasuun tai rakenteeseen asti en ole vielä edes päässyt. Mutta tulipahan pitkästä aikaa tehtyä muutamia päivityksiä. Pieniä, mutta kuitenkin.

05VIII06 Olen pitkän aikaa suunnitellut väriblogaamista. Tämä logi jatkakoon edelleen Colorian projekti- ja työloginani, jossa kommentoin viimeisimpiä vaiheita, mutta varsinaiset syvälliset (heh) pohdinnat siirtykööt Coloria-blogiin - coloria.blogspot.com

03VIII06 Jälleen tullut suuresti hyvää palautetta - ja työ jatkunut kulissien takana. Olen hieman ajatellut myös väriaiheisen blogin perustamista - kirjoista ja värikokeiluista sun sellaisesta. Kun vain ehtisi...

28VII06 Coloria ei ole heinäkuun aikana juurikaan päivittynyt, mutta työ on ollut kulissien takaista. Uutta ulkoasua ja järjellisempää käyttistä olen suunnitellut, muutamaa Coloriaan liittyvää uutta osiota olen valmistellut ja päivittäin olen käynyt kirjeenvaihtoa kääntäjien, taiteilijoiden ja käsityöläisten kanssa. Viimeisin on ollut hyvin palkitsevaa: tuntee tekevänsä jotain hyödyllistä, vaikka tämä koko Coloria onkin vain harrastuksen rääpäle. Coloriasta on tullut melko paljon palautetta heinäkuun aikana ja se vasta onkin piristänyt mieltä tänä aikana, jolloin Herra Murphy on ollut vakiovieraana työrupeamien suhteen. Kiitos teille, jotka olette jättäneet sanasenne vieraskirjaan tai palautelaatikkoon!

26VI06 Paljon on suunnitelmia Colorian varalle, mutta monet pysyvät suunnitelmina vielä pitkään. Jotain pientä olen päivitellyt, mutta lähinnä vain typojen korjailua ja tekstin hiomista. Kirjallisuuslistaa olen päivittänyt, etenkin suomenkielellä julkaistujen kirjojen listaa.

11V06 Ensi perjantaina aukeaa Jyväskylän taidemuseossa Välillä on väriä -näyttely, jossa esitellään mm. keskisuomalaisten kuvataiteilijoiden omia "väriympyröitä" (laajasti käsittäen). Kun tuo näyttely on pulkassa, olen panostanut siihen, että itselläni on taas enemmän aikaa päivittää Coloriaa. Jotain pieniä korjauksia ja päivityksiä olen tehnyt päivittäin, mutta uuden sisällön tuotanto on ihan jumissa tällä hetkellä. Olen myös luppoajallani suunnitellut Coloriaan uutta simppeliä ulkoasua - katsotaan nyt, missä vaiheessa sen ehtisi laittaa verkkoon. Kuvia/kuvankäyttölupia olen jo tätä uudistusta varten alkanut kerätä.

21V06 En ole ehtinyt pariin kuukauteen edes hengittää Colorian suuntaan. Värejä sen sijaan katsottavissa ihan oikeassa maailmassa: Väristyksiä -näyttely on esillä Suomen käsityön museossa Jyväskylässä 17.9.2006 asti. Leikkimieli mukaan.
Tauon vuoksi sivujen uudistuskin on jäänyt jäähylle. Onneksi tulee valtavat määrät kannustavaa palautetta, joka innostaa taas uudelleen Colorian pariin. Toisaalta, välillä tulee sellaistakin palautetta, että tulee oikeasti jotenkin lannistunut olo - varsinkin, jos ei ole yhteystietoja, johon vastata. Väristyksiä-näyttelyn avajaisten aattona sain tällaisen palautteen: Taas periaatteessa mielenkiintoinen sivusto, mutta ei sanaakaan ruotsiksi. Eikö minua tarvitse palvella äidinkielelläni? Englanninkielisille sentään esitetään pahoittelut sivujen puuttumisesta, mutta mitäpä maan toisesta kansalliskielestä - sen voi vaieta kuoliaaksi. Anteeksi vain, mutta olen törmännyt tähän ilmiöön niin usein, että kohteliaisuus on karissut jo aikoja sitten. Väsyneenä ajattelin hetken jopa sivujen verkosta poistamista (mutta vain välähtävän hetken). Välillä tuntuu, että Coloria on tuonut mukanaan paitsi hienoja yhteyksiä erilaisiin ihmisiin myös kohtuuttomia vaatimuksia. Jos kirjoitusvirheet ilmoitetaan usein "opettele kirjoittamaan" -tyylillä ja Coloriaa pidetään jonain universaalipalveluna, itsestäänselvyytenä, tulee aika voimaton olo. Minne on häviämässä mieluisa harrastukseni, jossa minä teen juttuja niistä asioista, jotka kiinnostavat ja tuntuvat mukavilta - ja niillä keinoin, joihin itselläni on resursseja? Onneksi jokaista määkimisviestiä kohden on kymmenen positiivista viestiä ja/tai asiallista huomautusta - en vielä väsyneenäkään ole pysynyt kauan pahalla mielellä.

15IV06 Vieraskirjaan oli tullut jotain palautetta pääsiäissivun paikkansa pitävyydestä. Coloriassa on paljon sivuja, joihin ei ole etusivulta tai muualtakaan sivustosta linkkiä, koska niiden kaikkia asioita ei ole tarkistettu - tietoa on tullut paljon lukijoilta, kuten juuri tuo pääsiäissivunkin virhe. Palautteen antaja oli sattunut käymään nimenomaan tuollaisella keskeneräisellä sivulla, jonka olin unohtanut poistaa. Kaikille noillekin sivuille kuitenkin pääsee mm. hakukoneella ja jotkut ovat linkittäneet suoraan noille sivuillekin, joten olen miettinyt, pitäisikö tällä hetkellä koodiin sijoitetut huomiot ja kommentit laittaa näkyviin ja iso varoitus sivulle. Nyt kun pitää varmaan alkaa jo ajatella, että Colorialla on lukijoitakin. En usko, että tästä työtä on tulossa, vaikka en enää näytäkään tekeväni Coloriaa vain itselleni, vaan ajattelevani yhä enemmän myös käytettävyyttä ja sisällön loogisuutta. Itsehän omassa epäloogisuudessani pärjäilisin ihan hyvin...

14IV06 Elämä on taas tullut Colorian ja minun väliin: töitä on niin paljon, ettei meinaa aika riittää edes elämiselle, saati sitten Colorialle. Coloriaan on tullut huikeasti palautetta ja tavallaan olen jo alkanut potea huonoa omaatuntoa. Tässä töiden välitauolla olen alkanut lisäillä Coloriaan vanhoja reseptejä vanhoista kemian kirjoista, mutta niitä näkynee kunnolla vähän myöhemmin. Olen alustavasti haalinut jo kuviakin kasaan, joten voi olla, että kun aika antaa periksi, kuvitus alkaa näkyä Colorian sivuilla. Olen myös hahmotellut Colorialle uutta raikkaampaa ulkoasua, mutta sen projektin kanssa olen vasta alkuviivoilla. Suuresti aikaa kuluu tällä hetkellä kesän värinäyttelyiden tekemiseen: Jyväskylässä aukeaa toukokuussa Väristyksiä -näyttely Suomen käsityön museossa ja kesäkuussa Välillä on väriä Jyväskylän taidemuseossa. Niiden pystyynlaittamisen jälkeen Colorian huolto alkanee taas sujua sutjakammin.

25II06 Muutamia värinimi- ja pigmenttipäivityksiä. Fiksasin vähän coloratuuri-sivua: lisäsin pari uutta värinimeä ja muutin taulukosta tyyleihin - samalla sain melkein 40Kt pois tiedostokoosta. En jaksanut ihan juurta jaksain tsekata, jäikö koodiin jäänteitä vanhoista. Kaipa tuon huomaa jossain välissä.

23II06 Värinimiä vietnamiksi.

22II06 Päivitin verkkoon sähköpostin tuomia biisien nimiä ja värisanoja eri kielillä vähän... Kosmetiikka-sivulle olen lisäillyt muutaman reseptin ja tarkoitus olisi täydennellä piakkoin lisää. Täydellistä visuaalista makeoveria olen mielessäni haaveillut jo jonkin aikaa, mutta koska resurssit eivät tällä hetkellä riitä kuin haaveiluun, tein ainoastaan uuden "lähetä"-nappulan palautelomakkeisiin.

19II06 Pitäisi tehdä töitä, mutta palautetta on tullut niin paljon, etten malta. Colorian parissa siis. Aloitin päivittämällä värinimiä maltan kielellä. Aloitin muutamien reseptien päivittämisen kosmetiikka-sivulle - 50-luvun kotikemistin kirjasta...

18II06 Eilen löysin vahingossa kirjaston tietokannasta Aarne Haapakosken (Outsider) historiallisen romaanin Purppurantekijä (WSOY, 1951). Tänään löysin sen divarista ja ostin itselleni. Historialliset romaanit eivät ole suursuosikkejani, mutta tuota on jo aiheenkin vuoksi aika mielenkiintoista lukea. Haapakoski on tehnyt aika suuren pohjatyön romaania varten ja kuvaa purppuranvalmistusta aika todentuntuisesti. Eri asia sitten on, mikä kaikki on mielikuvituksen täydentämää. Ajattelin jossain vaiheessa lisätä pieniä kuvauksia purppuranvalmistuksesta Coloriaankin, jokainen saa sitten itse pohtia faktan ja fiktion rajaa.

13II06 Meksikolaisen antropologian ja historian kansallisen instituutin, INAHin emeritusprofessori Constantino Reyes Valerio antoi luvan käyttää kuvia hänen kirjastaan De Bonampak al Templo Mayor. Historia del Azul maya en Mesoamérica. Kuvat on nyt lisätty mayasininen-sivulle.

10II06 Palautetta sadellut edelleen. Vironkieltä äidinkielenään puhuva Kanni lähetti muutamia korjauksia ja lisäsanoja virolaiselle värinimilistalle.

09II06 Hesarissa oli tänään pieni maininta Iiris-palkinnosta, mikä näkyi Coloriaan tulleiden palautteiden määrässä. Mukava päivä! Sähköposti kuljetti myös autovärilinkkejä, värillisiä biisejä ja muita pieniä päivitysvinkkejä. 'Mustia biisejä ja bändejä' päivitin oikein kunnolla.

03II06 Suomen väriyhdistys on tänään myöntänyt Colorialle vuoden 2006 Iiris-palkinnon. Aina on hienoa saada tunnustusta, mutta erityisen hienolta se tuntuu silloin, kun se tulee värin asiantuntijoilta. Kiitos väriyhdistykselle! :)

28I06 Coloriaan on tullut niin paljon palautetta sähköpostitse, että Colorian päivittämisestä on tullut näköjään päivittäistä. Pitäähän Coloria-postit saada pois töiden alta... Lisää puuhailua värinimien kanssa.

27I06 Edelleen värinimipäivityksiä ja jotain uuttakin. Coloriaan on tullut viime päivinä valtavasti palautetta, korjauksia ja vinkkejä - päivittelen niitä viikon sisään verkkoon asti. Kiitos teille!

25I06 Lisää värinimiä eri kielillä: albania + armenia - ei uutta, mutta paljon uusia sanoja. Hassu huomio: albanian gjelbër tarkoittaa vihreää (tosin käytetympi sana lienee jeshil) ja verdhë keltaista. Olisin mutu-tuntumalta laittanut juuri päinvastoin.

23I06 Hieman olen töiden väliaikoina puuhaillut värinimien puolella. Ei mitään suurta, lähinnä vain järjestelyä.

18I06 Olen saanut pienen kohdeapurahan Coloriaa varten. Tarkistan vielä, mihin tarkoitukseen, mutta muistaakseni ajatuksenani oli alunperin hankkia Coloriaan hieman kuvamateriaalia... Mitä mieleen -osio on nyt ajan tasalla. Kyselyyn on vastannut jo yli 500 vastaajaa. Aika hurjaa. Seuraavaksi alan töiden välillä listailla verkkoon puuttuvia värillisiä biisejä...

14I06 Kooditsekkausta ja -päivitystä olen jatkanut silloin tällöin koko alkuvuoden: yli puolen välin ollaan. Kielitäydennyksiä mm. unkarin kielen värisanastoon. Pitkästä aikaa päivitin mitä mieleen -osiota.

2005

30XII05 Värikasvisivujen koodin tsekkaus pitäisi olla kunnossa, mutta varmaankin jossakin on outoja heittoja. Kielisivulle lisätty punjabin- ja urdunkielisiä värisanoja, jotka sain yhdeltä pakistanilaiselta värjäriltä puolisen vuotta sitten.

29XII05 Hypättiin foorumin kanssa samantien nollapisteeseen. Päivitys ei onnistunut tuskatta ja niinhän siinä kävi, että uusiksi meni koko systeemi. Muita päivityksiä: värjäyskasvisivupohjien päivittäminen jatkui, lisäksi lisätty värinimiä muutamilla eri intiaanikielillä (coloriaan tulleista viesteistä = ei täysin varmistettu).

28XII05 Aioin jatkaa lokakuussa aloittamaani päivitysprojektia, mutta kohtalo saneli toisin. Colorian foorumi oli hakkeroitu. Sain poistettua hakkeriviestit, mutta edellinen varmuuskopioni joulukuun alusta ei toiminut - sain palautettua tammikuun 2005 tilanteen. Hyppäsimme siis vuodella taaksepäin. Kaikki vuoden aikana tulleet viestit ja kirjautumiset katosivat. Toivottavasti ihmisillä on kuitenkin vielä intoa palata palstalle.

22X05 Aloitin värjäyskasvisivupohjien päivittämisen - tämä tulee viemään aikaa. Tiedostoja on aika paljon. Lisäsin huiman värikkäitä coloria-buttoneita ladattavaksi. Yksi on etusivulla ja loput löytyvät loogisesti FAQ-sivulta. Pitänee joskus vielä ajan kanssa lisätä joku roinasivu, koska noita erilaisia coloria-buttoneita, taustoja ja muita on kysytty - olisi niitä ihan kiva väsätäkin.

20X05 Värit (pigmentit) ja kulttuurit -hakemistot on käyty läpi: linkkejä tarkistettu ja tekstiä hieman suurennettu. Uusi 'väribarometrikysely' (+/-/0) verkkoon, joten vähän sisältöäkin sentään. Myös perustason sivut ja etusivun muutin vähän suuremmalle fontille ja sotkin vähän etusivun järjestystä, että vakiokäyttäjät eksyvät. Uusiksihan tuo on pistettävä koko ulkoasu, mutta saa sekin odottaa.

14X05 Pitkästä aikaa kosketus Coloriaan. On niin usein kyselty, että mitä Coloriassa oikein tapahtuu vai tapahtuuko mitään, että päätin aloittaa tällaisen köyhän miehen blogin, josta käy ilmi oleellisin. Olkoon tämä palsta tässä aluksi ja sitten, jos herneet riittävät ja alan taas täydennellä Coloriaa säännöllisemmin, pistän oikean Coloria-blogin pystyyn.
Aloitin sivujen yhtenäistämisen ja määritän esim. suurimman osan jutuista tyylitiedostojen kautta, jotta myöhemmin on esim. ulkoasun muuttaminen helpompaa. Muutenkin yhtenäistän koodia, jotta sitten voi etsi/korvaa -toiminnolla tehdä suuremman muutoksen loppuun - nyt siihen ei ole aikaa eikä resursseja. Eikä valitettavasti juurikaan myöskään sisällön ajantasaistamiselle. Kunhan saa nyt ensin kuntoon rakenteen. Juhlitaan sitten uudella sisällöllä.

 

Uutta

Uusimmat Coloriaan lisätyt uudet* tiedostot sekä runsaasti uudistetut/päivitetyt tiedostot

14X09 molybdeenisininen*
13X09 Jagua eli tatuointipuu*

26VIII09 Autojen värinimilistaukseen lisätty Toyotan värejä roima listaus. Kiitos PinkAngelille!

24VII08 punainen, keltainen, oranssi
23VII08 Akridiinivärit*

19II08 Suosituimmat väriyhdistelmät*
19II08 Suosituimmat väriyhdistelmät "tyhjällä pohjalla"*
16II08 Mitä mieleen? -kysely

15I08 maailmanvärikartta*

23IX07 värisanoja islanniksi

12VIII07 Tuoksujen värinimiä*

03I07 Väribarometri 21.10.2005 - 31.12.2006*

12XI06 Minkä värisiä ovat viikonpäivät?*
12XI06 Minkä värisiä ovat numerot?*
12XI06 Minkä värisiä ovat kirjaimet?*

15X06 sudan4

20VIII06 viridiini
18VIII06 sinooperi
15VIII06 van dyckin ruskea
14VIII06 umbra
13VIII06 ultramariinivioletti
13VIII06 valkoinen
13VIII06 ultramariinivihreä

26VI06 kirjallisuus (useita alasivuja; etenkin suomenkielellä julkaistu kirjallisuus)

25II06 värisanoja xhosan kielellä*
23II06 värisanoja vietnamiksi*
22II06 punaista musiikkia
22II06 violettia musiikkia
22II06 värisanoja (se)tswanaksi*
19II06 värisanoja suahaliksi (swahiliksi)
19II06 sokerikulööri*
19II06 värisanoja maltan kielellä*
18II06 vaaleanpunaista musiikkia
17II06 valkoista musiikkia
13II06 mayasininen
05II06 värisanoja hepreaksi

28I06 värisanoja valkovenäjäksi
28I06 värisanoja ukrainaksi
28I06 värisanoja venäjäksi
27I06 värisanoja sloveeniksi*
26I06 värisanoja bulgariaksi
26I06 värisanoja makedoni(a)ksi
26I06 värisanoja serbiaksi ja kroaatiksi (serbokroaatti)
26I06 värisanoja bosniaksi
25I06 värisanoja armeniaksi
25I06 värisanoja albaniaksi
14I06 värisanoja unkariksi

20X05 plus-miinus-nolla (kysely)*

13VII05 sinkkikarbonaatti*
12VII05 sapenvihreä
12VII05 mönjä
11VII05 bisteri
11VII05 lyijykeltainen
07VII05 strontiumvalkoinen
03VII05 grafiitti

12III05 ruskea

04III05 John Mercer

24II05 värinimiä länsislaavilaisilla kielillä (tsekki, slovakki, sorbi, puola)
11II05 rose Pompadour

30XII04 aniliinikeltainen
18XII04 aniliinimusta
5XII04 shikoniini*

17X04 kino
17X04 kantaksantiini
11X04 atakamiitti (atacamite)*
11X04 parafenyleeni-diamiini, 'musta henna'*
10X04 sinilastu / sinipuu-uute
09X04 spinellimusta
06X04 kiinanvihreä, lokao
05X04 hydronisininen
04X04 magnesiavalkoinen*

28IX04 indirubiini*
25IX04 IKB - International Klein Blue*
24IX04 krysokolla
21IX04 Colorian keskustelufoorumi avattu*
01IX04 Voi myrkky! - vaaralliset värit*

31VII04 viktoriasininen
29VII04 jugloni*
24VII04 alkanna*