-

Kosmeettiset värit

"Kosmetiikka"-sana juontuu kreikan sanasta kosmos, joka tarkoittaa järjestystä.

HUOM! Sivulla olevat reseptit ovat vanhoja ja saattavat sisältää myrkyllisiä aineita. Reseptit ovat esillä kuriositeettina, eivät sitä varten, että niitä toteutettaisiin!


yleistä

Ihminen on koristanut itseään aikojen alusta saakka. Yhdestä maailman vanhimmista sivilisaation jäänteistä, Catal Hykista, on löydetty merkkejä punaisen okran käytöstä meikkivärinä. Punamultaa ja muita maavärejä on käytetty myös ihomaalina alkuperäiskansojen rituaaleissa ja juhlissa.

Ehostus ei ole aina tarkoittanut vain itsensä kaunistamista - tai toisen sukupuolen houkuttelua - myös ehostuksessa värit ovat olleet tiettyjen ihmisryhmien tai kulttuurien symboleita ja väreillä on mm. suojauduttu pahaa vastaan. Esimerkiksi juuri punaokraa on saatettu käyttäää voimistavana värinä - punainen on veren ja siten myös elämän väri. Jotkut afrikkalaiset heimot käyttävät punaokraa edelleen esim. hyönteisiltä suojautumiseen.

Erityisesti kosmetiikkaa on käytetty esiinnyttäessä - esimerkiksi teatterissa. Väreillä on korostettu ilmeitä, mutta niillä on myös kuvattu rooliosien luonteenpiirteitä tai arvoasemaa. Keskiajan uskonnollisissa näytelmissä Jumalaa tai Kristusta esittävien kasvot maalattiin joskus valkoisiksi tai kullanvärisiksi ja enkelten kasvot kirkkaanpunaisiksi.

1800-luvun loppupuolelle saakka lähes kaikki värjäysmateriaalit, monet kosmeettiset aineet ja suuri osa pigmenteistä saatiin luonnosta. Ne olivat esim. erilaisista mineraaleista murskattuja tai kasveista saatuja - myrkyllisiä tai myrkyttömiä. Mm. lyijy- ja antimonisulfideja on käytetty luomivärinä, elohopeasulfidia huulipunana.

Vuonna 1906 USAssa laadittiin ruoan ja lääkeaineiden puhtautta koskeva laki, jonka seurauksena perustettiin lisäaineiden käyttöä valvova F.D.A. (Food and Drug Administration) ja kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin valvonta ulotettiin myös kosmetiikkaan.

Nykyäänkin on kosmetiikkakäytössä useita väriaineita, joiden turvallisuudesta kiistellään. Kun uutisissa mainittiin hennan syöpäyhteyksistä ja jotkut olivat jopa valmiita kieltämään värin käytön Euroopan unionissa, monet nykynaiset saivat palan kurkkuun. Moni ei tule ajatelleeksikaan, että myös nykypäivän valvotussa yhteiskunnassa kosmetiikka saattaisi sisältää jotain terveydelle vaarallista. Hennakohua rauhoiteltiin heti jälkeenpäin ja mm. lääkärit vakuuttelivat hennen käytön olevan turvallista. Muutamissa maissa kuivatut hennanlehdet (Lawsonia alba) on kuitenkin hyväksytty vain hiustenvärjäykseen, ei muuhun kosmeettiseen käyttöön.

Synteettisesti valmistettuja rautaoksidivärejä (keltaiset, punaiset, ruskeat, mustat) käytetään edelleen paljon sekä puutereissa ja poskipunissa että luomiväreihin.

Synteettisesti valmistettua titaanidioksidia käytetään mm. huulipunissa, kynsilakoissa ja luomiväreissä.
Useita ultramariinijohdannaisia värejä käytetään mm. saippuoissa, maskaroissa, kulmakynissä jne. Siniset ja vihreät sävyt ovat vain ulkoiseen käyttöön ja käyttö silmien lähellä on kielletty.

Sinkkioksidia käytetään mm. poskipuniin, puutereihin ja luomiväreihin.


ehostus


huulipuna

Huulipuikko

  1. Kaakaovoita 33,0
  2. Seresiiniä 40,0
  3. Parafiiniöljyä 20,0
  4. Karmiinia 5,0
  5. Eosiinia 2,0

Väriaineet sekoitetaan ensin pieneen osaan sulaa perusmassaa. Valetaan puikoiksi. Toinen ohje:

  1. Vahaa, valk. 30,0
  2. Lanoliinia, vedetöntä 10,0
  3. Valaanrasvaa 20,0
  4. Manteliöljyä 60,0
  5. Karmiinia 27,0
  6. Rodamiinistearaattia 1,6

Rasvat ja vaha sulatetaan vesihauteella, väriaineet sekoitetaan huolellisesti joukkoon, annetaan hieman jäähtyä ja valetaan puikoiksi.
Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Punaista okraa on käytetty huulten punaamiseen mm. muinaisista kulttuureissa ja 1500-luvun Euroopassa - ja monissa kulttuureissa aikakausien välillä. Noin vuonna 1000 eaa Egyptissä ja myöhemmin Roomassa sekä miehet että naiset käyttivät poskipunaa, huulipunaa ja kynsilakkaa. Kreikkalaiset ja roomalaiset naiset värjäsivät huulensa punaiseksi sinooperilla tai kasviväreillä. Myös azteekkikurtisaanit punasivat huulensa.

Ensimmäiset huulipunat valmistettiin lisäämällä jauhettua pigmenttiä sulatettuun vahaan. Punat muokattiin kakuiksi tai puikoiksi, myöhemmin ne alettiin valaa suoraan muoteihin.

Japanissa saflorin (Carthamus tinctorius) siemeöljystä valmistettiin myös huulipunaa, jota käytetiin hääseremonioissa (edelleen joissakin tärkeissä seremonioissa).



Hitler kielsi huulipunan käytön, minkä seurauksena saksalaisnaiset kieltäytyivät työskentelemästä.

Huuliin ei ole aina käytetty vain punaista väriä. Egyptiläiset naiset (ja miehet) värjäsivät joskus huulensa sinimustalla.


silmämeikit

[· ranska noir pour les yeux (maskara) · saksa Wimperntusche, Augenbrauenfarbe · ruotsi mascara · kiina ran meimao you]
· arabia al-kohl (ethmid) (kajali) · englanti eye black, kohl · ranska crayons noirs, noir pour les yeux crayon pour les sourcils · saksaAugenschwarz, Augenbrauenstift · ruotsi kohl, kajal, tuschpenna, ögontusch, ögonbrynstusch, sminkstift]
· [englanti eye shadow (luomiväri) · ranska ombre pour paupires · saksa Augenschattencreme, Lidschatten]

Kulmakarvakynä

  1. Kaakaovoita 36,0
  2. Seresiiniä 36,0
  3. Oliivi- tai parafiiniöljyä 10,0
  4. Mustaa väriä, rasvaliuk. 10,0
  5. Parfyymia, hyvin vähän
tai
  1. Seresiiniä 35,0
  2. Steariinia 10,0
  3. Vaseliiniöljyä 19,0
  4. Vaseliinia 14,0
  5. Parafiinia 2,0
  6. Ruskeaa väriä, rasvaliuk. 20,0 tai Kimröökiä 5,0

Väri liuotetaan tilkkaseen öljyä ja lisätään sulatettuihin rasvoihin, jiohin myös loput öljystä on lisätty.
Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Silmäripsilakka

  1. Sekkakkaa, vahatonta 10,0
  2. Vettä 77,0 tai enemmän
  3. Trietanoliamiinia 2,5
  4. Kimröökiä 10,0

Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Nestemäinen ripsiväri

  1. Arabikumia 10,0
  2. Ruusuvettä 80,0
  3. Kimröökiä 10,0
  4. Säilyteainetta

Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Mascaraöljy

  1. Kivennäisöljyä 74,0
  2. Petrolieetteriä 15,0
  3. Seesamöljyä 8,0
  4. Mustaa väriä, alkoholiliukoista 3,0

Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Silmäluomien varjostusväri

  1. Steariinia 2,0
  2. Vaseliiniöljyä, valk. 4,0
  3. Seresiiniä, valk. 4,0

Sulatetaan yhteen ja lisätään talkkia (33,5), ultramariinia 27,5 ja kimröökiä 3,5.
Voidaan myös käyttää pelkästään pehmeää parafiinia, johon sekoitetaan niin paljon väriaineita kuin suinkin mahdollista tuotteen muuttumatta epätasaiseksi. Väriaineina käytetään esim. poltettua umbraa (jotta saadaan ruskea), ultramariinia (sininen), ultramariinia ja kadmiumkeltaista (vihreä), kultajauhetta (kullanvärinen), alumiinijauhetta (hopeanvärinen).
Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Kautta aikain luomivärinä on käytetty erilaisia lyijy- ja antimoniyhdisteitä. Silmien rajauskynää tarkoittava sana kajali tulee hindinkielestä: kajal tarkoittaa silmämeikkiä tai merkkiä otsassa.

Egyptissä silmäluomet maalattiin vihreällä, esim. hienonnetulla malakiitilla tai espanjanvihreällä tai sinisellä lapis lazulilla. Luomivärisekoitukseen käytettiin myös okraa. Noin 2500 eaa silmämeikki tehtiin lähes yksinomaan vihreällä värillä, viisisataa vuotta myöhemmin silmät lisäksi rajattiin mustalla hiilellä, mangaanimustalla tai tummanharmaalla galeniitista saadulla värillä. Mustaa kajalia (yleensä lamppumustasta tai antimonista valmistettu aine, kohl, surma, al-kahl) käytettiin silmän rajaukseen, ripsiväriksi ja kulmakasvojen värittämiseen. Tähän tarkoitukseen käytettiin myös lampaanrasvaan sekoitettua lyijysulfidia.

Vankeudessa eläessään juutalaiset oppivat egyptiläisiltä kosmetiikan käytön. Myös Raamatusta löytyy viittauksia kosmetiikan käyttöön.

Kreetalla mustaa kajalia käytettiin viimeistään 1500 eaa ja sieltä silmäehosteiden käyttö levisi myös Kreikkaan. Roomalaiset rajasivat silmänsä Egyptistä tuodulla mustalla, harmaalla tai vihreällä kajalilla ja käyttivät luomivärinään murskattua atsuriittia. Lisäksi silmiin käytettiin sahramia ja erilaisia lyijyantimonaatteja. Roomalaiskaunottaret maalasivat punaisia pisteitä silmäluomilleen.

Arabimaailmassa ehostukseen on käytetty samoja aineita kuin muinaisessa Egyptissäkin. Silmät rajattiin mustalla kajalilla. Arabian kielisestä al kohl -nimityksestä lienee peräisin myös sana 'alkoholi'. Joidenkin lähteiden mukaan al kohl on alunperin tarkoittanut nimenomaan antimonijauhetta (tai mitä tahansa hienoa jauhetta), josta alkoholissa liuottamalla valmistettiin kajalia. (Joissakin vanhoissa arabialaisissa sanakirjoissa löytyy alkoholi-sanan taustalta sana al-kol, joka merkitsee jotain, joka vie mennessään järjen.)

Mm. Pohjois-Amerikan pawnee-intiaanit maalasivat silmäluomensa sinooperilla.

Intiassa silmämeikkejä käytettiin viimeistään 2500 eaa: mm. rasvaan sekoitettua lamppumustaa silmien rajaukseen (kajal) ja terre verteä luomivärinä. Kajali mainitaan mm. Ramayanassa ja Mahabharatassa. Kamasutrassa neuvotaan valmistamaan ripsiväriä Tabernamontana corornaria - ja Costus speciosus - tai Costus arabicus -kasveista: kasveista tehtyä jauhetta lisätään öljylampun sydämeen, minkä seurauksena muodostuu lamppumustaa, jota voidaan käyttää silmäripsiin. Silmien mustaaminen ei ole ollut vain kaunistautumista varten: Intiassa on ollut paikoin tapana, että isoäiti maalaa kuuden päivän ikäisen lapsen silmät lamppumustasta valmistetulla kajalilla suojatakseen tätä silmäsairauksilta.

Renesanssiajan muodikkaat naiset ajelivat pois kulmakarvansa, jotka sitten piirrettiin täysin uudelleen. Sen sijaan silmien muuta ehostusta pidettiin mauttomana. Vielä 1700-luvullakin hieno nainen puuteroi kasvonsa, käytti ehkä poskipunaa ja tummensi kulmakarvansa - mutta silmiin ei juurikaan koskettu. Seuraavalla vuosisadalla ehostus oli verrattain yleistä, mutta se ei saanut olla räikeää.

Tehdasvalmisteinen maskara tuli myyntiin 1900-luvun alkupuolella. Ennen sitä silmäripsiä oli pidennetty erilaisilla vahoilla. 1930-luvulla pohjolassakin tuli kauppoihin kakkumaskara. Ensimmäinen juokseva maskara oli Helena Rubinsteinin Mascaramatic vuonna 1957. Myös ensimmäinen vedenpitävä maskara, Long Lash Waterproof Mascara, tuli Rubinsteinilta vuonna 1964.


kasvojen ehostus

Auringolta suojaava puuteri

  1. Sinkki- tai titaanioksidia 10,0 %
  2. Bolusta, valkoista 10,0
  3. Bolusta, punaista 15,0
  4. Magnesiumkarbonaattia 15,0
  5. Riisipuuteria tai talkkia 50,0

Vaikutus tehostuu, jos lisätään 3-5% kiniinivetysulfaattia, joka on liuotettu vähäiseen vesimäärään. Puuteri sekoitetaan hyvin ja kuivataan.
Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Valkaiseva naamio

  1. Kaoliinia, koll 50,0 %
  2. Magnesiumsulfaattia 4,0
  3. Glyserolia 5,0
  4. Sitruunahappoa 2,0
  5. Vetyperoksidia 4,0
  6. Vettä, tisl. 35,0

Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Happinaamio

  1. Bolusta, valkoista 15,0
  2. Sinkkivalkoista 2,5
  3. Natriumperboraattia 0,5
  4. Natriumbentsoaattia 0,1

Jauheet sekoitetaan yhteen ja parfymoidaan. Käytettäessä jauhe sekoitetaan veden kanssa tahnaksi, jonka annetaan olla kasvoilla 20-30 minuuttia.
Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Rikkipitoinen puuteri huonoa ihoa varten

  1. Kaoliinia, kolloidista 50,0
  2. Sinkkioksidia, puhd. 20,0
  3. Rikkiä, kolloidista 2,0
  4. Talkkia 10,0
  5. Maissitärkkelystä 8,0
  6. Tannoformia 3,0
  7. Magnesiumkarbonaattia 7,0

Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Kiinteä puuteri

  1. Talkkia 13,5
  2. Kaoliinia 12,5
  3. Magnesiumkarbonaattia 3,5
  4. Titaanidioksidia 3,5
  5. Kipsiä 17,0
  6. Vettä 48,0
  7. Parfyymia 2,0

Puuteriin sekoitetaan sideainetta ja se joko valetaan tai puristetaan pyöreiksi "kiviksi". Varsinaiset puuteriainekset sekoitetaan ensin keskenään ja sitten kipsin ja veden kanssa taikinaksi, joka valetaan pieniin, rasvattuihin messinkimuotteihin, silitetään pinta ja annetaan kuivua noin 50°:ssa. Pinnalle liimataan pahvilevy. Kuivuminen edistyy huomattavasti, jos muoteissa on pieniä reikiä.
Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Nestemäinen valkoinen sminkki

  1. Talkkia 50,0
  2. Vismuttisubnitraattia 20,0
  3. Ruusuvettä 300,0

Jauheet sekoitetaan ja seulotaan huolellisesti yhteen, pannaan leveäsuiseen pulloon ja ruusuvesi kaadetaan päälle. Ravistellaan.
Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Muinaiset egyptiläiset naiset (ja miehet) käyttivät vaaleaa puuteria ja punaista poskipunaa; he käyttivät myös alkannan (Alkanna tinctoria) juurista saatavaa punaista väriainetta kasvojensa maalaamiseen, samaa alkanna väriä käytettiin kasvojen ehostukseen myös myöhempien aikojen Ranskassa.

Yhdestä maailman vanhimmista sivilisaation jäänteistä, Catal Hykista, on löydetty merkkejä punaisen okran käytöstä ehostustarkoituksiin. Azteekkien kurtisaanit käyttivät keltaista okrapuuteria näyttääkseen kauniilta.

Roomassa sekä miehet että naiset käyttivät poskipunaa.

Euroopassa vaaleaihoisuus oli useiden vuosisatojen ajan tärkeimpiä kauneuden elementtejä. 1500-luvun muotitietoisessa Euroopassa kasvot valkaistiin valkoisella lyijyllä, jonka päälle siveltiin munanvalkuaisella kiiltävä, liikkumaton kalvo. Lyijyehoste tuhosi monen kasvot ja aiheutti hiusten lähtöä, mutta joko sitä ei tiedetty tai sitten siitä ei vain välitetty. Lyijyn käyttö kasvoehosteena ei toki ollut mikään uutuus - lyijypohjaista puuteria olivat käyttäneet jo muinaiset persialaiset ja mm. antiikin Kreikassa, jossa lyijyvalkoinen sekoitettiin rasvaan, öljyyn tai vahaan, jotta se leviäisi voidemaisena kasvoille. Itse asiassa Euroopassa lyijyä käytettiin meikissä jossakin määrin 1800-luvulle saakka, vasta silloin huomattiin ( - tai jo kauan tiedetty viesti meni lopulta perille), että meikki saattoi tappaa. Viktoriaaniseen aikaan kasvojen sulokkuutta lisättiin myös nauttimalla pieniä määriä arsenikkia. 1800-luvulla kasvopuuteria alettiin valmistaa sinkkioksidista, mutta lyijyvalkoisen käyttö jatkui edelleen. Mm. Finlay viittaa kirjassaan George W. Lairdin Bloom of Youth -meikkivoidemainokseen 1870-luvulta, sekä St Louisilaiseen kotirouvaan, joka kyseisen meikin innokkaana käyttäjänä kuoli lyijymyrkytykseen 1877.

Ranskalaisessa hovissa sekä miehet että naiset mm. käyttivät tuoksuja ja kauneuspilkkuja ja puuteroivat kasvonsa. Kasvomaalit koostuivat usein savesta, liidusta ja sinkistä - mutta myös lyijystä. Kerrotaan, että kauneuspilkun käyttäminen sai alkunsa, kun eräs hovinainen keksi peittää taftinpalasella finnin. Kauneuspilkuista tuli suurta muotia ja kauneuspilkut saivat erilaisia nimiä riippuen siitä, sijaitsivatko ne poskessa vai huulen yläpuolella... Kauneuspilkut eivät olleet aina mustia, mutta yleensä ne olivat tummia - niiden tehtävänä oli korostaa ihon vaaleutta.

1600-luvulla elohopeakloridia käytettiin yleisesti poskipunana ja poistamaan kesakoita iholta. Elohopeakloridi on niin vahva myrkky, että jo gramma sitä saattaa aiheuttaa kuoleman. Aine imeytyy ihoon ja tuhoaa kudoksia - ja lopulta hermoston.

1600-luvun puolenvälin jälkeen poskien ja huulten punaaminen liitettiin lähinnä prostituoituihin.

1700-luvulla kalliimpien puuterien ja voimakkaamman ehostuksen käyttö jätettiin yläluokan oikeudeksi (tai tuomioksi), mutta poskipunaa käyttivät myös muiden yhteiskuntaluokkien naiset - hillitysti. Seuraavalla vuosisadalla puuteria alettiin valmistaa teollisesti - se muuttui edullisemmaksi ja sen käyttö alkoi yleistyä.

Perulaiset naiset ovat saaneet ihoonsa väriä Solanum gnaphalioides - koisokasvilla, Kanarian saarilla naiset ovat käyttäneet samaan tarkoitukseen Solanum vespertilia -kasvia.

Kolumbian Amazonin desanat maalaavat kasvoihinsa eri kuvioita eri tilanteissa, esimerkiksi nuoret miehet koristelevat kasvoihinsa keltaisia täpliä naisia viehättääkseen, mutta kalaan mennessään he maalaavat kasvoihinsa kalankuvia. Kasvinesteillä maalattuihin kuvioihin liittyy myös tuoksu.

Jotkut panamalaiset intiaaninaiset maalaavat nenäänsä mustan viivan, jotta nenä vaikuttaisi pidemmältä. Brasilian intiaanit ovat käyttäneet Genipa americanan (Marmalade Boxjagua, genipapeiro) hedelmiä mustana kasvomaalina.

Eniten käytetty puuterin raaka-aine on talkki, joka on miltei puhdasta magnesiumsilikaattia. Sen on oltava puhtaan valkoista ja hyvin hienoksi jauhettua. Lisäksi käytettään kaoliinia (paras laatu kolloidinen kaoliini), joka on miltei puhdasta alumiiniumsilikaattia. Sitä käytetään vain lisäaineena, 20-50%. Myös piimaata käytetään samalla tavoin. Useat epäorgaaniset, neutraalit, synteettisesti valmistetut yhdisteet, jotka ovat erittäin tasalaatuisia ja puhtaita, kuten kalsium- ja magnesiumkarbonaatit, magnesium-, aluminium-, sinkki- ja titaanioksidit, aluminiumsilikaatti, piioksidi, sinkki- ja magnesiumstearaatit, ovat niin ikään sopivia puuterien lisäaineiksi.
Väriaineina voidaan käyttää joko vesi- tai alkoholiliukoisia aniliinivärejä taikka kivennäisvärejä. Liukoiset värit liuotetaan ensin pieneen määrään liuotinta ja sekoitetaan osaan puuteria sekä annetaan kuivua. Sen jälkeen tämä osa seulotaan ja sekoitetaan huolellisesti puuterin pääosaan. Liukenemattomat värit sekoitetaan veteen ja lisätään näin puuteriin.
Parfyymit lisätään yhdessä väriaineen kanssa. Tavallinen kasvopuuteri on hyvin heikosti värjättyä, siinä käytetään noin 0,2-1g aniliiniväriä tai 5-20g kivennäisväriä puuterikiloa kohti. Peittäviin puutereihin käytetään väriä 2-3 kertaa enemmän, jopa 40% puuterimäärästä.
Väriaineita käytetään safraniinia, alkannaa (punainen), karmiinia, indigokarmiinia (sininen), kadmiumkeltaista, poltettua ja polttamatonta siennaa, umbraa, pariisinpunaista, sinoberia, ultramariinia, rodamiini B:tä (punainen), eosiinia (punainen), metaniilikeltaista ym.
[Ratia, Liisa Kotikemistin reseptikirja. WSOY, Porvoo 1956.]

Kotikemistin reseptikirjan puuteriväreistä pariisinpunainen on todennäköisemmin punaista okraa kuin myrkyllistä, punaista lyijyä, mönjää. Luettelossa on kuitenkin hyvinkin myrkyllisiä värejä: kadmiumkeltaista ja sinoperia.


hampaat

Valkaiseva hammasjauhe

  1. Kalsiumkarbonaattia 55,0
  2. Magnesiumkarbonaattia 25,0
  3. Piimaata, lietettyä 12,0
  4. Magnesiumperoksidia 7,0
  5. Anisöljyä 0,7
  6. Eukalyptusöljyä 0,2
  7. Mentolia, synt. 0,1

Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Aina ei ole ihailtu hampaiden valkoista kiiltoa. Kreikassa naiset maalasivat hampaansa punaisiksi, samoin tekivät azteekkikurtisaanit.

A Dictionary of Arts, Manufactures, and Mines... (1847) -kirjassa mainitaan, että hennaa on käytetty idässä hampaiden värjäämiseen punaiseksi.

Kaakkois-Aasiassa on puolestaan ihailtu mustien hampaiden kiiltoa. Keskiajalla Kaakkois-Aasiassa kuninkailla oli yleisesti tapana mustata hampaansa ja antaa tatuoida itsensä. Aikoinaan monissa idän maissa uskottiin, että vain pedoilla, villieläimillä ja alamaailman demoneilla oli pitkät valkoiset hampaat. Kun puberteetti-ikäisen hampaat mustattiin, sillä yritettiin taata, ettei kukaan erehtyisi luulemaan nuorta demoniksi; hampaiden mustaaminen oli monissa Kaakkois-Aasian maissa osa aikuistumisrituaaleja. Nykyään hampaiden mustaaminen on edelleen yleistä vanhojen naisten keskuudessa. Muinaisessa Japanissa sekä miehet että naiset mustasivat hampaansa. 400-luvulla kiinalaiset naiset kiillottivat ja värjäsivät hampaansa munakoisosta (Solanum melongena) saatavalla mustalla värillä.
Monissa Kaakkois-Aasian kulttuureissa hampaiden mustauksen uskottiin pitävän hampaat terveinä. Uskomus kuulostaa länsimaiseen hammashoitoon tottuneesta lähinnä vitsiltä. Tutkimusten mukaan kuitenkin ne, joiden hampaat on mustattu, pitävät omat hampaansa pidempään kuin ne joiden hampaat on jääneet mustaamatta. Tämä luonnollisestikin koskee alueita, joissa ei tunneta hampaiden vuositarkistuksia.

Hampaiden mustaamisen lisäksi Indonesiassa ja Filippiineillä hampaat myös viilattiin.


ihon koristelu

Vaaleus on ollut ihailtua kautta aikojen. Egyptiläiset naiset korostivat sinisellä värillä rintojensa verisuonia; joskus he maalasivat nänninsä kullan värillä. Myös Ludvig XVI:n hovissa Ranskassa naiset maalasivat sinisellä kaulansa ja hartioidensa suonia. Keskiajan Euroopassa neidon vaalea hipiä oli todistus siitä, ettei tarvinnut tehdä työtä. Mikäli valkoisilla maaleilla ei päästy haluttuun lopputulokseen, saatettiin samaan lopputulokseen päästä valuttamalla verta sen verran, että neitonen oli riutuvan kaunis. Kiinassa ja Japanissa kasvot maalattiin valkoiseksi riisijauholla.

Ihokarvat ovat piinanneet ihmisiä kautta aikojen. Sekä kreikkalaisten että roomalaisten tiedetään poistaneen ihokarvoja hohkakivellä, mutta tarkoitukseen käytettiin myös yleisesti orpimenttia, jonka uskottiin poistavan moiset karvat lopullisesti.

Etiopiassa naiset etenkin maan pohjoisosassa ovat käyttäneet Rumex abyssinicus -kasvin punaista väriä käsiensä ja jalkojensa värjäämiseen. Lähi-idässä jalkojen ja käsien koristeluun on käytetty mustaa hennaa ja sormien ja varpaiden kuviointiin punaista hennaa; myös muinaisessa Egyptissä on merkkejä jalkojen hennaamisesta.

Useat Pohjois-Amerikan intiaaniheimot maalasivat sekä kasvonsa, hiuksensa että vartalonsa. Yleisin vartalomaalina (ja myös tatuoinneissa) käytetty väri oli punainen. Polynesiassa vartalovärinä käytettiin mm. kurkumaa.

Ihon tummentamiseen on käytetty mm. pähkinäpuuta (Juglans).

Tatuointia on käytetty ihon koristeluun hyvin monessa kulttuurissa, mm. Egyptissä ja kelttikulttuureissa. Muinaisessa Egyptissä tatuoinnilla oli hieman eroottinen sävy. Papua Uudessa-Guineassa jotkut saaren asukkaat tatuoivat murrosiässä sukupuolielimensä ja reisialueensa seksuaalisen kypsyyden, kauneuden ja itsenäisyyden merkiksi. Japanissa tatuointi on koettu esteettiseksi, mutta mm. Hokkaidolla elävät ainu-naiset tatuoivat usein 'viikset' ylähuultensa päälle suojautuakseen pahoilta hengiltä.

[Lue tatuoinneista]


kynnet

Noin vuonna 1000 eaa Egyptissä ja myöhemmin Roomassa sekä miehet että naiset käyttivät poskipunaa, huulipunaa ja kynsilakkaa. Egyptiläiset naiset maalasivat kyntensä punaisiksi etupäässä hennalla (Lawsonia). Hennaa paksunnettiin katekulla.


hiukset

Henna-tukanpesujauhe

  1. Kookossaippuajauhetta 50,0
  2. Booraksia 20,0
  3. Soodaa 20,0
  4. Jauhettuja hennanlehtiä 10,0

Antaa vaalealle tukalle punertavan vivahteen
Kotikemistin reseptikirja (WSOY, 1956)

Lisää värjäysohjeita omalla sivullaan: Hiusten värjäys

Varsinaiseen hiusten värjäämiseen käytetään joko kasvivärejä, metallivärejä tai hapetusvärejä. Viimeksimainittuja käytetään nykyisin eniten. Metallivärien vaikutus perustuu siihen, että kemiallisin keinoin pelkistetään ohut metallikerros hiusten pinnalle. Saavutettu vivahde on täysin riippuvainen metallin väristä.
[...]
On vielä eräitä orgaanisia aineita, jotka ovat erinomaisen tehokkaita, mutta jotka saattavat aiheuttaa ihotauteja ja ovat sen vuoksi useissa maissa kiellettyjä.
[Ratia, Liisa Kotikemistin reseptikirja. WSOY, Porvoo 1956.]

Värjätyt hiukset eivät ole mikään modernin ajan ilmiö. Kautta aikain hiusten väriä on syvennetty ja paranneltu ja myös ihmiselle 'luonnottomia' värejä (sinisiä, vihreitä...) on ollut käytössä kauan. Mm. babylonialaiset ja assyrialaiset lisäsivät pitkiin hiuksiinsa irtohiuksia ja värjäsivät hiuksensa mustaksi.

Muinaisilla egyptiläisillä on vanhoissa kuvissa usein paksu musta tukka. Egyptiläinen yläluokka ajoi hiuksensa kaljuksi (kuten yleensä myös kaiken muunkin karvoituksen - sitä pidettiin sivistymättömyyden merkkinä) ja käytti omien hiustensa sijaan peruukkia. Musta ei kuitenkaan ollut peruukkien ainoa väri, niitä oli myös vihreitä, sinisiä... Alempi yhteiskuntaluokkakin piti hyvää huolta hiuksistaan. Hiusten värjäämiseen käytettiin mm. hennaa.

Egyptin varhaiselta ajalta on merkkejä myös parran kasvattamisesta; miehet kiharsivat ja värjäsivät partansa. Hennaa käytettiin myös antiikin Kreikassa ja Roomassa, Intiassa, Lähi-Idässä... Muinaisessa Persiassa (nykyisen Iranin alue) miehet värjäsivät hennalla hiustensa lisäksi myös partansa ja kulmakarvansa. Henna on edelleen suosittu hiusväri, myös länsimaissa. Hiuksia on sävytetty punaisemmaksi myös mm. alkannalla (Alkanna tinctoria). Egyptissä ja Roomassa noin 1000 eaa hiusvärejä valmistettiin lämpimässä öljyssä hennasta, mustien lehmien verestä ja murskatuista sammakonpoikasista.

Elisabetin ajan Englannissa hiusten värjääminen punaiseksi oli muotia.

Vanhin ja vähiten vahingollinen väriaine on henna, erään afrikkalaisen ruohokasvin jauhetut lehdet. Niistä valmistetaan veden kera tahna, joka levitetään tukalle ja jonkin ajan kuluttua huuhdotaan pois. Näin aikaansaadaan tosin vain punaketun-punaisia värisävyjä, mutta sekoittamalla hennaan muita aineita, kuten esim. rengiä (joka on indihokasvin lehtijauhetta), gallusomenajauhetta, sumakkijauhetta, pähkinäpuunlehtijauhetta yms., saadaan tummempia ja ruskeampia sävyjä.
[Ratia, Liisa Kotikemistin reseptikirja. WSOY, Porvoo 1956.]

Vaaleat hiukset kuvataan usein keltaisina. Roomalaiset miehet värjäsivät toistuvasti hiuksiaan vaaleiksi. Väriaineet olivat niin voimakkaita, että monet menettivät hiuksensa ja joutuivat pitämään peruukkia. Roomassa kaikki naiset saivat valkaista hiuksensa, Kreikassa hiuksensa valkaisivat kurtisaanit. Kalkkivedellä hiuksiaan vaalensivat mm. rautakauden loppupuolen keltit. Vaaleat hiukset esiintyvät useissa eurooppalaisissa kansansaduissa ihanneprinsessan hiuksissa. Hiuksia on vaalennettu mm. jalosauramolla (Anthemis nobilis; Chamaemelum nobile) ja ukontulikukalla (Verbascum thapsus).

Hiusten vaalentamiseen on jo hyvin kauan käytetty kamomillauttetta, jota saadaan kamomillasaunion kukista. SIllä kostutettiin hiukset ja annettiin niiden kuivua auringossa, ja menetelmää toistettiin, kunnes toivottu tulos oli saavutettu. Nykyisin käytetään tehokkaampaa vetypedoksidia (3%:inen liuos), natriumperboraattia tms. happea luovuttavia aineita.
[Ratia, Liisa Kotikemistin reseptikirja. WSOY, Porvoo 1956.]

Vaalea iho on ollut Euroopassa lähes aina suuri ihailun kohde. Ironista kyllä, tummat hiukset tuovat parhaiten ihon vaaleuden esiin; esimerkkinä vaikkapa Lumikki, jonka iho oli vaalea kuin lumi, hiukset tummat kuin eebenpuu ja huulet punaiset kuin veri. Jäykkä ja raskassävytteinen barokki suosi tummia hiuksia. Antiikista ihanteensa imeneellä empire-ajalla ihannenaisella oli tummat hiukset - kuten antiikin naisillakin oli ollut. Hiusten tummennukseen on käytetty mm. salviaa (Salvia officinalis). Hiusten ruskeaksi värjäämiseen on käytetty kauan eri pähkinäpuita (Juglans), mm. Plinius kertoo hiusten värjäyksestä pähkinällä. 1900-luvun alkuun pähkinäpuut olivat tumman hiusvärin tärkein raaka-aine.

Eclipta alba - kasvi sisältää sinimustaa värjäysainetta ja sitä onkin käytetty mm. harmaiden hiusten värjäämiseen alueilla jossa sitä kasvaa: mm. Kiinassa, Japanissa, Intiassa ja Egyptissä. Egyptissä kasvin mehua on hierottu päänahkaan edistämään hiusten kasvua ja sisäisesti nautittuna sen on uskottu tummentavan hiuksia ja partaa. Saman kasvin lehdistä saatavaa mehua käytetään ihon värjäykseen, mistä johtuukin kasvin yksi englanninkielinen nimi: tatoo plant.

Azteekit tummensivat indigolla (Indigofera) hiuksiaan ja käyttivät sitä myös muuhun kosmetiikkaan.

Harmaat hiukset eivät liene koskaan olleet muotia - sen sijaan harmaat peruukit kylläkin Englannissa. Egyptissä hiusten harmaantumista estettiin uuttamalla gasellin musta sarvi öljyyn; jo harmaantuneihin hiuksiin tuotiin takaisin mustaa väriä keittämällä öljyssä mustan härän verta tai valmistamalla katajanmarjoista ja kahdesta tunnistamattomasta marjalajista voidetta.

Peruukit eivät olleet välttämättä egyptiläisten keksintö. Myös Sumeriassa sekä miehet että naiset käyttivät peruukkeja. Euroopassa peruukit tulivat kovaan muotiin renessanssiajalla ja niiden koko saattoi kasvaa suunnattomaksi. 1500-luvulla eläneellä Englannin kuningatar Elisabet I:lla oli yli 80 peruukkia. Japanilaisten geishojen tukkalaitos oli musta ja kiiltäväksi lakattu (peruukki).

Hiusten muotoa on muovattu kautta vuosisatojen. Renessanssiaikaan yläluokkaiset eurooppalaiset naiset nyppivät etuhiuksiaan useita senttejä, jotta otsa näyttäisi korkeammalta - samaa on tehty 1900-luvullakin esimerkiksi viihdeteollisuuden puitteissa (mm. Rita Hayworth). Joidenkin intiaaniheimojen sivuilta kaljuksi ajellut, mutta päältä pitkät hiukset olivat suurta huutoa punk-aikakaudella (ns. mohikaani-kampaus tai irokeesi).


kulttuurit


Esihistoria

Punamultaa ja muita maavärejä on käytetty myös ihomaalina alkuperäiskansojen rituaaleissa ja juhlissa. Punamullan ja punaisten okrien (hematiitti eri muodoissaan) jäänteitä on löydetty eniten. Punainen ei ehkä ollut vain koristautumista varten, vaan punainen väri symboloi käyttäjälleen myös elämän voimaa (veri).

Muinainen ihminen saattoi käyttää okraa vartalonsa koristeluun, hyönteisten karkottamiseen tai eläinten nahkojen käsittelyyn. Joidenkin antropologien mukaan naiset saattoivat käyttää okrakoristelua kuukautisvuodon symboloimiseen.

[Lue lisää esihistoriallisista väreistä]


'Barbaarikulttuurit' / viikingit

Rautakauden loppupuolella mm. keltit vaalensivat hiuksiaan kalkkivedellä. Paksu, liituinen vesi sai aikaan vaalean piikkisen tukan, josta uskottiin olevan apua taistelutantereella.

Kelttinaiset maalasivat kyntensä, punarsivat poskensa ja tummensivat kulmakarvansa.

Rooman vallan alle joutuneet keltit omaksuivat valloittajiensa kosmeettisen maun. Kasvot valkaistiin kalkilla ja valkoisella lyijyllä, hiukset valkaistiin ja kynnet värjättiin rasvalla, johon oli sekoitettu lampaan verta.

[Lue lisää viikinkien väreistä.


Mesopotamia

Sumeriassa sekä miehet että naiset käyttivät peruukkeja. Babylonialaiset ja assyrialaiset puolestaan kasvattivat hiuksensa pitkäksi ja kiharsivat ne; irtohiuksia lisättiin omien hiuksien sekaan tarpeen vaatiessa. Hiuksiin käytettiin erilaisia hajusteita ja öljyjä ja hiukset värjättiin mustaksi. Miehet kasvattivat myös pitkät kiharretut parrat.


Egypti

Egyptiläiset pitivät hyvin huolta ulkonäöstään. He hoitivat ihoaan erilaisin salvoin ja rasvoin (työläinen saattoi saada osan palkastaan vartaloöljynä), kylpivät usein ja käyttivät hajusteita. Sen lisäksi he käyttivät paljon erilaisia ehostustuotteita.

Tumma silmänrajaus suojeli hyönteisiltä ja vihreä luomiväri suojasi silmiä häikäisevältä auringonvalolta. Silmät rajattiin mustalla hiilellä, mangaanimustalla tai tummanharmaalla lyijymalmista (galeniitti) saadulla värillä. Mustaa kajalia (yleensä lamppumustasta tai antimonista valmistettu aine, kohl) käytettiin silmän rajaukseen, ripsiväriksi ja kulmakasvojen värittämiseen. Silmäluomet maalattiin vihreällä, esim. hienonnetulla malakiitilla tai espanjanvihreällä. Luomiväriä sekoitettiin myös kohlista ja hanhen rasvasta; tai kohlista, vihreästä silmämaalista, lapis lazulista, hunajasta ja okrasta (kaikkia yhtä paljon).

Egyptiläiset käyttivät realgaaria mm. kosmetiikassa orpimenttiin sekoitettuna. Egyptiläiset naiset käyttivät vaaleaa puuteria ja punaista poskipunaa. Egyptiläiset naiset (ja miehet) värjäsivät huulensa sinimustalla.

Egyptiläisessä kosmetiikassa käytettiin myös valkoista, punaista (punertavaa; mm. hennaa ja luonnon punaisia rautaoksideja / englanninpunaista) sekä sinistä. Elämän värin korvaavia mustaa (semeti) ja vihreää (uadh) käytettiin, koska ne mahdollistivat manalan jumalille esittäytymisen.

Egyptiläiset naiset maalasivat kyntensä punaisiksi (vaikka punainen ei aina Egyptissä ollutkaan kovin arvostettu väri), korostivat sinisellä värillä rintojensa verisuonia; joskus he maalasivat nänninsä kullan värillä. Naiset usein myös hennasivat jalkansa.

Egyptin varhaiselta ajalta on merkkejä myös parran kasvattamisesta; miehet kiharsivat ja värjäsivät partansa mm. hennalla. Myöhemmin kaikista ruumiin karvoista tuli inhotus ja ne ajeltiin pois. Kaljun pään suojaksi tehtiin erivärisiä peruukkeja (pääasiallisesti kuitenkin mustia). Egyptin muinaishautalöytöjen joukossa on mm. henna ja indigoa - hiuksia ja tekopartoja värjättiin nuorekkaan sinimustiksi.

[Lue lisää Egyptin väreistä]


Antiikki

Antiikin Kreikassa punakasvoisuus oli rumaa ja vaaleaus valttia. Vaaleutta kasvoille saatiin sekoittamalla lyijyvalkoista rasvaan, öljyyn tai vahaan, jotta se leviäisi voidemaisena kasvoille. Myös varakkaat roomalaiset (sekä miehet että naiset) käyttivät lyijyvalkoisesta valmistettua kasvomaalia ja myrkyllisestä punaisesta lyijystä tehtyä poskipunaa.

Kreikkalaiset ja roomalaiset hiustyylit määräytyivät yhteiskuntaluokan, iän ja siviilisäädyn mukaan. Roomassa naiset saivat valkaista hiuksensa, Kreikassa hiuksensa valkaisivat kurtisaanit.

Muinaisessa Kreikassa naiset maalasivat hampaansa punaisiksi. Huulensa he värjäsivät punaiseksi sinooperilla tai kasviväreillä.

Roomalaiset käyttivät luomivärinään murskattua atsuriittiä, silmät rajattiin hiilellä. 'Puuterina' käytettiin kalkkia ja myös huulipuna oli käytössä.

Kreikkalaisessa teatterissa hahmojen erottaminen oli tärkeää: voimakas ehostus auttoi tunnistamaan hahmot. 600-luvulla eaa eläneen Thepsiksen sanotaan olleen ensimmäinen kuorosta erottunut näyttelijä. Thepsis käytti teatteriehosteenaan mm. valkoista lyijyä ja punaista sinooperia.

Kosmetiikan käyttö kokolailla hiipui Euroopassa Rooman valtakunnan rappion myötä ja tuli uudelleen käyttöön vasta keskiajalla, kun ristiretkeläiset toivat itään suuntautuvilta matkoiltaan kosmetiikkaa ja hajusteita.

[Lisää antiikin väreistä]


Lähi-itä ja Arabia

Muinaisessa Persiassa (nykyisen Iranin alue) kasvojen valkaisuun käytettiin lyijypohjaista puuteria. Miehet värjäsivät hiuksensa, partansa ja kulmakarvansa hennalla.


keskiaika

Rooman valtakunnan hajoamisen jälkeen 400-luvulla kosmetiikan käyttö oikeastaan hävisi Euroopasta vähäksi aikaa. Keskiajalla kirkko alkoi vaikuttaa siihen, että kosmetiikan käyttö vähentyi. Kosmetiikka otettiin suuremmissa määrin käyttöön taas keskiajalla, kun ristiretkeläiset toivat mukanaan parfyymeitä ja kosmetiikkatuotteita palatessaan idästä.

Myöhäiskeskiajalla ja renessanssiaikaan yläluokan naiset käyttivät suhteellisen vähän värillistä ehostusta, sen sijaan he nyppivät kulmakarvansa ja otsahiuksensa pois.

1000-luvulla arabialainen kulttuuri alkoi vaikuttaa Eurooppalaiseen kulttuuriin, vaikutukset levisivät mm. Ranskan ja Espanjan kautta. Alkoi gotiikan aika, jolloin uuden runousmuodon lisäksi tulivat myös uudet kauneusihanteet. Goottikaunottarella oli valkea iho ja punaiset posket. 1100-1200-lukujen Englannissa oli muotia koko kasvojen eteerinen valkeus, Ranskassa poskien punerrus. Silmien riutuvuus ja täyteläinen solakkuus oli vastareaktio aiempien aikojen karkeille tavoille. Aatelisnaiset saivat haluamansa vaalean ihon vuodattamalla verta poskistaan - iilimatojen avulla. Ehostuksessa käytettiin mm. karmiinia ja punapuun kaarnaa; naiset olivat näppäräsormisina mukana myös värien valmistuksessa.

Keskiajan uskonnollisissa näytelmissä Jumalaa tai Kristusta esittävien kasvot maalattiin joskus valkoisiksi tai kullanvärisiksi ja enkelten kasvot kirkkaanpunaisiksi.

Varhaiset kristityt teologit yrittivät estää kosmetiikan käytön - heidän mielestään se oli aviomiehen harhaanjohtamista.

[Lue lisää keskiajan väreistä]


renessanssi

1400-1500-luvuilla Italia oli Euroopan keskeinen kosmetiikan valmistuskeskus.

Vaarattomimmat aineet oli valmistettu usein kasveista (esimerkiksi ruusuvettä hiuksille, kylpy viinissä, munanvalkuainen ja hunajaa kasvovoiteena). Mutta 1500-luvulla ehostus saattoi olla myös tappavaa. Kasvot valkaistiin valkoisella lyijyllä (usein lyijyvalkoista sekoitettiin etikkaan), huulet punattiin punaokralla. Valkoista lyijyä käytettiin hoveissa runsaasti, sitä laitettiin kerros toisensa perään kasvoihin ja niskaan. Monet aikakaudet kirjoittajat varoittivat meikin vaarasta tai siitä, että lyijy muutti nopeasti kasvot harmaiksi. Punaväriä poskille saatiin mm. myrkyllisestä elohopeasulfidista (sinooperi). Kasvojen päälle siveltiin munanvalkuaisella kiiltävä kalvo. Kasvot olivat käytännössä jäyhiä maalauksia, koska ilmehtiminen saattoi murtaa koko kasvomeikin. Yleensä prameilu oli vain hovien leikkiä, alemmat yhteiskuntaluokat jauhoivat meikkinsä halvemmista aineista (usein myös - ainakin vähän - turvallisemmista, esim. riisipuuteri) ja alimmat luokat eivät käyttäneet meikkiä välttämättä lainkaan.

Ranskalaisessa hovissa sekä miehet että naiset pukeutuivat koristeellisesti korsettipukuihin ja erilaisiin koristeisiin kuten peruukkeihin, he käyttivät tuoksuja ja kauneuspilkkuja ja puuteroivat kasvonsa. Kasvomaalit koostuivat usein savesta, liidusta ja sinkistä - ja lyijystä. Sanotaan, että erilaisista jauhoista valmistetut, kasvoihin ja peruukkeihin käytetyt puuterit olivat niin suosittuja, että niiden käyttö aihetti talonpojille nälkää, kun viljaa ei jäänyt syötäväksi.

Englannin kuningatar Elisabet I:n hovi ei hävinnyt komeudessa Ranskan hoville. Sekä miehet että naiset käyttivät käyttivät monenlaista kosmetiikkaa. Ihanteena oli lyijynvalkoiset kasvot ja punertavat (vaaleat) hiukset. Vaaleita hiuksia yritettiin saada aikaiseksi monella eri tavalla ja seoksella. Mm. ureaa käytettiin useissa ohjeissa. Hiusvärejä valmistettiin paitsi vaarattomista kasviaineista myös lyijystä ja rikistä.

Poskipunana käytettiin mm. matarasta, okrasta ja kermeksestä valmistettuja punavärejä, mutta kaikista suosituin oli sinooperi, elohopeasulfidi. Väriä saatettiin levittää hyvinkin paksulti.

Renessanssinaiset puhdistivat ihonsa elohopealla: sen käyttö teki ihosta pehmeän ja hehkuvan. Tosin myös aasinmaitoa käytettiin. Italialaiset keski- ja renessanssiajan hovinaiset käyttivät silmiinsä belladonna-kasvin mehua, myrkyllistä ja parasympaattista hermostoa lamaannuttavaa atropiinia, jolloin mustuainen suureni ja sai silmät näyttämään tummemmilta (Atropa belladonna).

Renessanssiajan kuuluisat näyttelijät - etenkin Ranskassa - puuteroivat kasvonsa jauhoilla valkoiseksi. Englannissa aaveita ja murhaajia näyttelleet maskeerattiin valkoisella liidulla, maureja ja mustaihoisia esittävät mustattiin noella.

[Lue lisää renessanssin väreistä]


1600-luku - valistuksen aika

1600-luvulla Ranskasta tuli eurooppalaisen kosmetiikkateollisuuden keskus. 1600-luvun lopulla Euroopassa alettiin moralisoida ehostamista. Punainen liitettiin eroottisuuteen - josta kristinuskon vaikutuksella oli tullut paha asia - ja poski- ja huulipunasta tuli prostituoitujen tavaramerkkejä. Prostituoidut käyttivät 'rougea' myös nänneihinsä ja sukupuolielimiinsä. Puritaanien metelöinti ei kuitenkaan estänyt esim. rokokoo-ajan hoveja käyttämästä paksuja puuterikerroksia sekä ihollaan että peruukeissaan.

Kosmeettiset tuotteet saivat eksoottisia nimiä. Aurinkokuningas Ludvig XIV:n (1638 - 1715) hovinaisten suosiossa oli mm. Poudre d'Amour, jonka valmistukseen käytettiin porkkanoita ja punajuuria.

Kauneuspilkkujen kerrotaan tulleen muotiin sen jälkeen, kun eräs hovinainen keksi peittää taftinpalasella finnin. Kauneuspilkut saivat erilaisia nimiä riippuen siitä, sijaitsivatko ne poskessa vai huulen yläpuolella... Kauneuspilkut eivät olleet aina mustia, mutta yleensä ne olivat tummia - niiden tehtävänä oli korostaa ihon vaaleutta.

1700-luvulla kosmetiikan käyttö levisi aristokraateilta lähes kaikkiin yhteiskuntaluokkiin - ainakin jossain määrin. 1700-luvun lopun Englannissa parlamentissa esitettiin lakia, joka kielsi naisia käyttämästä kosmetiikkaa ja vartaloa muokkaavia vaatteita (esim. korsetit) - luonnollisen ihmisvartalon 'parantelu' rinnastettiin petokseen. Ehdotuksen mukaan siihen piti suhtautua kuin noituuteen. Aloite hylättiin. 1700-luvun puolesta välistä muutaman vuosikymmenen ajan eteenpäin muodissa olivat ylikorkeat puuteroidut peruukit. Kosmetiikka oli vaarallista; kasvoväreinä oli valkoista lyijyä, elohopeaa ja muita vaarallisia kemikaaleja.

Ludvig XVI:n hovissa naiset maalasivat sinisellä kaulansa ja hartioidensa suonia. Ranskan vallankumouksen jälkeen ranskalaiset eivät halunneet olla missään tekemisissä aristokraattien kanssa: kaikesta hovissa vallalla olleesta teennäisyydestä luovuttiin - niiden mukana myös (ainakin silmin selkeästi erotettavasta) kosmetiikasta ja peruukeista. Ihanteeksi nousi luonnollisuus.

1800-luvulla puuterina alettiin käyttää valkoista sinkkioksidia; myrkyllisen lyijyvalkoisen käyttö alkoi vihdoinkin vähitellen loppua.

Eurooppalaiset miehet luopuivat kosmetiikasta ja hajusteista viktoriaanisen ajan alkaessa. 1800-luvun alkupuolella muodostui uusi yhteiskuntaluokka: keskiluokka. Arvostus ja yhteiskunnallinen asema ei enää periytynyt, vaan itselliset miehet 'ansaitsivat' oman asemansa työllään ja tuloillaan. 1800-luvun viktoriaanisessa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kosmetiikan käyttö ei ollut yleisesti hyväksyttävää. Suurin osa katsoi, että kaikenlainen ehostus on syntiä, koska siinä toimitaan luontoa (siis Jumalaa) vastaan; mutta oli niitäkin, joiden mielestä kosmetiikkaa sai käyttää luonnon pienten virheiden korjaamiseen. Ranskaan viktoriaaninen hyveellisyys ei kuitenkaan ulottunut ja kosmetiikkaa kuitenkin käytettiin edelleen. Noihin aikoihin Ranskassa alkoikin kehittyä kosmetiikkateollisuus.

[Lue lisää valistuksen ajan väreistä]


1900-luku

1900-luvun alkupuoliskolla kosmetiikkateollisuuden kasvu alkoi vahvistua. Osittain sitä edisti naisten aseman vahvistuminen; naiset alkoivat työskennellä kodin ulkopuolella ja he alkoivat ansaita omaa rahaa. Lisääntynyt joukkotiedotus (mm. aikakausilehdet ja elokuvat) lisäsivät kosmeettisten tuotteiden mainostusta ja tarjosivat yleisölleen ihannenaisen mallia. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Yhdysvaltalainen kosmetiikkateollisuus alkoi saada jalansijaa maailmalla. 1920-luvulla eräänlainen kulttuurivallankumous toi ihmisille nykyajan ja kaupunkiestetiikan - ja niiden mukana myös näkyvän silmien, poskien ja huulten ehostuksen. 1920-luvulla alkoivat myös missikisat.

Elokuvalla oli huomattava merkitys kosmetiikkateollisuuden kehitykseen. Helena Rubinstein kehitti maskaran ja värillisen puuterin. Hän lainasi silmiin käytettävän väripuuterin (luomivärin) idean ranskalaisesta teatterista. Elokuvanäyttelijätär Theda Bara oli aikanaan tietynlainen sensaatio ilmestyessään kankaalle kasvot maalattuna Rubinsteinin kosmetiikalla. Myös hollywoodilaisella meikkitaiteilija Max Factorilla oli paljon vaikutusta meikkien kehittymiseen. Hänkin kehitti meikkejä alunperin filmiteollisuuden tarpeisiin (1900-luvun alku).

Myös sodat vaikuttivat paljon siihen, että kosmetiikan kuluttaminen kasvoi. Osa sodan aikana kotirintamilla työskennelleistä naisista halusi jatkaa ansiotöissä sodan jälkeenkin. Omilla rahoilla ostettiin kosmetiikkaa helpommin kuin isän tai aviomiehen rahoilla. Kosmetiikasta tuli vähitellen koko kansan arkea, ei vain rikkaiden.

Charles Revson keksi valmistamiensa kynsilakkojen ja huulipunien yhtenäisen sävytyksen.

Nykyään länsimaisessa kosmetiikkateollisuudessa pyörii suuret rahat. Kosmetiikka on tullut kaikkien ulottuville ja lähes kaikki naiset jotain kosmeettisia aineita käyttävät. Väriyhdistelmät muuttuvat muodin mukana useita kertoja vuodessa, uusia sävyjä ja uusia meikkimuotoja tulee markkinoille jatkuvasti. Samalla kosmetiikkateollisuus myös tutkii ja uudistaa tuotteitaan ja kosmetiikan ainakin sanotaan olevan turvallisempaa.

[Lue lisää 1900-luvun väreistä]


Etelä-Amerikka

Panamassa jotkut intiaaninaiset pitävät suurta nenää kauniina. He maalaavat nenäänsä mustan viivan, jotta ne vaikuttaisivat pidemmiltä.

Brasilian intiaanit ovat käyttäneet Genipa americanan (Marmalade Boxjagua, genipapeiro) hedelmiä mustana kasvomaalina.


Etelä-Amerikan vanhat intiaanikulttuurit

Azteekki-naisista suurin osa ei ehostanut itseään (tärkeämpää oli puhtaus), mutta esimerkiksi sotilaiden seurassa kulkevat naiset (kurtisaanit) puuteroivat kasvonsa vaaleankeltaiseksi okra-värillä, värjäsivät hampaansa punaiseksi ja punasivat huulensa. Azteekit käyttivät kosmeettisena aineena myös sinistä indigoa ja mm. tummensivat sillähiuksiaan.

[Lue lisää azteekkien väreistä]


Pohjois-Amerikan intiaanikulttuurit

Useissa intiaanikulttuureissa ihoa ja hiuksia maalattiin erilaisin värein. Tatuoinnit olivat yleisiä sekä miehillä että naisilla ja joskus tatuoinnit peittivät koko vartalon. Yleisin väri vartalon maalauksessa ja tatuoinneissa oli punainen.

Kasvomaaleina käytettiin keltaokraa ja punaista rautaoksidia, valkoista savea ja hiiltä. Pohjois-Amerikan pawnee-intiaanit maalasivat silmäluomensa sinooperilla.

Omaha-intiaanien sotapäällikkö maalasi kasvoihinsa 'kyynelten polun': vinot viivat, jotka kulkivat silmän alta niskaan. Päänahkoja ottaneet maalasivat kasvonsa mustiksi ennen paluutaan kotikylään. Mustajalkojen miehet maalasivat kasvoihinsa raitoja, ympyröitä ja/tai pisteitä, vartaloa maalattiin harvemmin. Väreinä käytettiin punaista, keltaista, valkoista ja mustaa. Pawnee-miehet maalasivat vartalonsa punakeltaraidalliseksi ja silmäluomensa punaiseksi sinooperilla. Assiniboinsit maalasivat silmien ympärystän valkoisella savella, muun osan kasvoista punaisella tai punaruskealla; kun vihollinen oli tapettu, kasvot maalattiin mustaksi.

Siouxien aurinkotanssiin valittiin erityiset tanssijat, jotka maalattiin ensimmäisenä päivänä valkoiseksi. Seuraavien päivien aamuina värejä lisättiin. Jokaisella maalarilla oli oma värinsä, joka liittyi hänen uneensa. Ensimmäinen sotilas, joka tappoi vihollisen, sai käyttää mustaa kasvomaalia, mihin viitataan myös useissa siouxien sotalauluissa. Jos omia uhreja ei ollut, ensimmäiset neljä vihollisen tappajaa vaimoineen saivat pitää mustaa kasvomaalia.

[Lue lisää Pohjois-Amerikan intiaanien väreistä]


Lähi-Itä

Lähi-idässä henna on suosittu väriaine koristautumisessa. Punaista hennaa käytetään sormien ja varpaiden kuviointiin ja mustaa hennaa jalkojen ja käsien koristeluun.

[Lue lisää Lähi-Idän väreistä]


Afrikka

Etiopiassa naiset etenkin maan pohjoisosassa ovat käyttäneet Rumex abyssinicus -kasvin punaista väriä käsiensä ja jalkojensa värjäämiseen.

[Lue lisää afrikkalaisista väreistä]


Kiina

Kiinassa ja Japanissa kasvot maalattiin valkoiseksi riisijauholla. Kulmakarvat nypittiin ja hampaat värjättiin mustiksi tai kullanvärisiksi. 400-luvulla kiinalaiset naiset kiillottivat ja värjäsivät hampaansa munakoisosta (Solanum melongena) saatavalla mustalla värillä.

[Lue lisää kiinalaisista väreistä]


Vietnam

Keskiajalla Kaakkois-Aasiassa kuninkailla oli yleisesti tapana mustata hampaansa ja antaa tatuoida itsensä. Näillä tavoin he erottuivat selvästi kiinalaisista Han-valloittajista. Kun ranskalaiset saapuivat Vietnamiin, he kampanjoivat vahvasti sekä hampaiden mustaamista että tatuointeja vastaan. Mustaaminen on säilynyt kuitenkin näihin päiviin saakka. 1930-luvun lopulla tehdyn ranskalaisen tutkimuksen mukaan 80% Vietnamin maalaisväestöstä mustasi hampaansa.

Vietnamissa naisten hampaiden mustaamista on tapahtunut mm. aikuistumisriittinä: riitin aikana hampaisiin lisättiin kolme maalikerrosta viikon ajan, joka toinen päivä. Tuona aikana nuori tyttö ei saanut syödä mitään kiinteää ja joutui juomaan pillillä. Kun hampaat oli mustattu, tyttö oli valmis avioon. Joskus hampaiden mustaaminen tehtiin heti, kun tyttö oli saanut pysyvät hampaat, mutta useimmiten hampaat mustattiin vasta ensimmäisten kuukautisten jälkeen.

Vietnamissa hampaisiin tarkoitettu musta maali valmistettiin lakkapunaisesta (sekoitettiin limemehuun tai riisiviinaan ja säilytettiin pimeässä muutaman päivän), johon lisättiin kuparia ja rautaa (nauloista) sekä mustaa tai vihreää alunaa ja tanniinia. Joissakin paikoin Kaakkois-Aasiaa kookoksen kuorta poltetaan karrelle, sekoitetaan nauloista saatuun rautaan ja hierotaan hampaiden pintaan, kunnes se tarttuu kiinni. Betelin pureskelu säilyttää mustan värin ja jotkut ottavat aika ajoin uuden käsittelyn hampailleen säilyttääkseen niiden kiillon.

Suu on ollut muutenkin vietnamilaisille arka paikka: aikoinaan kuninkaalle puhuttaessa pidettiin suun edessä suorakulmaista laattaa, jotta hampaat eivät näkyisi. Jopa nykyäänkin jotkut vietnamilaiset nostavat kätensä suunsa eteen puhuessaan.


Japani

Kiinassa ja Japanissa kasvot maalattiin valkoiseksi riisijauholla. Siitä, milloin Japanissa on alettu käyttää valkoista kasvomaalia, on kiistelty. Joidenkin mukaan kasvojen vaaleaksi maalaaminen sai alkuunsa, kun japanilaiset matkailijat palasivat Euroopasta keskiajalla mukanaan tarinoita vaaleakasvoisista kaunottarista. Todennäköisempänä pidetään kuitenkin sitä, että tapa on tullut Japaniin Kiinan kautta. Viitteitä valkoisten kasvojen ihannoinnista on jo Heian-kaudelta. Heian-kaudelta lähtien naiset värjäsivät kasvonsa valkoisiksi joko riisijauheella tai lyijypohjaisella pastalla. Kulmakarvat nypittiin ja tilalle piirrettiin mustalla, paksulla värillä keinotekoiset kulmakarvat korkealle otsaan. Benibana-kasvin (saflorin) nestettä käytettiin huulien punaamiseen.

Japanissa hampaiden mustaaminen tunnettiin nimellä ohagura (mustat hampaat). Hampaat värjättiin mustiksi tai kullanvärisiksi. Muinaisessa Japanissa sekä miehet että naiset mustasivat hampaansa. Mustat hampaat olivat korkean yhteiskunnallisen aseman merkki; musta oli muuttumaton väri, joka symboloi muuttumattomuutta ja pysyvyyttä. Mustien hampaiden uskottiin paitsi pitävän hampaat kunnossa myös lisäävän seksuaalista viehätysvoimaa ja tekevän kasvoista hellän näköiset. 1100-luvulle saakka hampaiden mustaaminen oli aikuiseksi tulemisen merkki, tapa levisi aatelismiesten ja samuraiden joukkoon. Mustaaminen oli erityisen suosittua 1700-luvulta 1800-luvun lopulle. 1700-luvulle tultaessa yleensä vain naiset mustasivat hampaansa siinä vaiheessa, kun olivat valmiita menemään naimisiin - mustat hampaat lisäsivät viehätysvoimaa. Nuoren morsiamen tavaroihin saattoi kuulua erityinen hampaidenmustaus-setti. Seuraavan vuosisadan lopulla (joidenkin lähteiden mukaan) hampaansa mustasivat vain naimisissa olevat naiset. Hampaat värjättiin aineella jota saatiin liuottamalla rautaoksidia hapossa tai teessä tai sakessa; joskus värjäystahnan makua peittämään lisättiin kanelin kuorta ja anista - mustaaminen piti toistaa muutaman päivän välein. Hampaita saatettiin myös harjata mustalla musteella päivittäin - rutiininomaisesti, kuten meidän kulttuurissamme hampaat pestään hammastahnalla. Joskus väriaineliuoksessa oli myös lyijyä, minkä vuoksi ihmiset sairastuivat tai jopa kuolivat.

Vuonna 1873 Japanin keisaritar esiintyi julkisesti 'valkoisilla hampailla' ja monet matkivat häntä.

Edo-ajan lopulla saflori (Carthamus tinctorius) oli suosittu sekä värjäys- että ehostusaineena (Kyo Beni, 'kiotonpunainen'). Saflorin siemeöljystä valmistettiin myös huulipunaa, jota käytetiin hääseremonioissa (edelleen joissakin tärkeissä seremonioissa).

Kun geishat ensi kerran ilmestyivät katukuvaan, heidän asemansa oli alempi kuin virallisten kurtisaanien (yujo). Heidän kimononsa olivat pehmeän ja 'himmeän' värisiä ja niiden kuviot yksinkertaisia. Geishojen hiuslaitos oli yksinkertaisempi, eivätkä he saaneet käyttää hiuslisäkkeitä kuin rajoitetusti. Lisäksi he saivat käyttää vain hyvin kevyttä ehostusta. Todennäköisesti juuri nämä asetukset johtivat siihen, että geishoja alettiin pitää hienostuneina ja tyylikkäinä, kun puolestaan perinteisiä kurtisaaneja paksuine meikkeineen vanhanaikaisia. Hiljalleen geishojen meikki kuitenkin voimistui ja alkoi lähentyä sitä, mitä kurtisaanit olivat aikoinaan käyttäneet. Geisha käyttää raskasta ehostusta ensimmäiset kolme vuotta, jonka jälkeen hän vaihtaa meikkinsä kevyempään ja kimononsa yksinkertaisempaan ja alkaa pitää hiuksiaan tavallisella nutturallaan. Katsotaan, että tuolloin geisha on saavuttanut täydellisyytensä ja kauneus on ennen kaikkea hänen olemuksessaan - ei ulkonäössään. Muodollisissa tilaisuuksissa geisha käyttää edelleen voimakasta meikkiä ja peruukkia. Yli 30-vuotias geisha yleensä pitää meikkiä vain silloin, kun pitää peruukkia. Geishan kasvot, niska ja rinta sivellään valkoisella maskilla (muinoin tarkoitukseen käytettiin lyijyä). Kulmakarvat maalataan mustalla värillä, jossa on häivähdys punaista. Myös silmät rajataan punaisella ja mustalla. Punaisen käyttö meikissä vähenee ajan myötä. Huuliin lisätään punaista - yleensä vain alahuuleen tai huulten keskiosaan: aikanaan Japanissa pieniä huulia pidettiin sensuelleina.

[Lue lisää japanilaisista väreistä]


suomalaiset

Carl von Linne kertoi Flora Lapponica -kirjassaan (1773): Matkalla panin merkille, että Norlannissa ja varsinkin Hälsinglandissa koreilunhaluiset tytöt käyttivät ihomaalina tämän kasvin [rusojuuri, Lithospermum arvense] tuoreita, huuhdeltuja juuria. He sivelivät viehättävää punaa kasvoihinsa, niin että ne kuin suloiset ruusut ikään houkuttaisivat ja vetäisivät kosijoitten katseet puoleensa. Sen sijaan Lapin neitojen tummanpuhuvilla kasvoilla ei tällaista ihomaalia näe koskaan: toisinaan, varsinkin uudisasukkaiden keskuudessa tytöt sivelevät kasvoihinsa maidonsekaista tervaa, jotteivat sääsket kokonaan runtelisi niitä.

Lähteitä / lukemista
Angeloglou, Maggie A History of Make-Up. Macmillan, New York 1970
Finlay, Victoria Colour. Travels Through The Paintbox. Sceptre; Hodder and Stoughton, Lontoo 2002
Ratia, Liisa Kotikemistin reseptikirja. WSOY, Porvoo 1956.
Ure, Andrew (toim.) A Dictionary of Arts, Manufactures, and Mines... 11. (amerikkalainen) painos, Appleton & company, New York 1847